Tapparalla hyvä kapasiteetti.

Hyvästä pelaajamateriaalista huolimatta ei ole kausi alkanut toivotulla tavalla. Tai ainakin itse odotin enemmän, niin varmaan moni muukin. Mutta en minä ainakaan vielä masennu. Tappara on kuitenkin väläytellyt välillä mihin se pystyy, viimeisenä mainittakoon sarjaykkösen voitto ja vielä vieraissa. Eli potentiaalia on. Samoin Tappara voitti bluesin espoossa ja hifk:n stadissa kun olin kattomassa molemmat ottelut ja peli on todellakin hyvänlaista. Turussa viimeviikon lauantaina olikin sitten Tapparalla tosi aneemista peliä, olin sielläkin paikalla, ottelu alkoi hyvin kun Tappara iski jo 14 sekunnin pelin jälkeen maalin, mutta siihen se sitten valitettavasti jäikin ja loppu aika katsottiin vierestä kun Tps pyöritti ja Tappara pyöri vain keskialuella, kun saatiin hyökkäys aikaiseksi oli vedot niin onnettomia että jokainen tietää ettei ne edes voi mennä maaliin. Mutta eipä masennuta. Uskoa riittää, että Tappara vielä herää ja suunta on kokoajan vain ylöspäin! Tappara pelaa suurella sydämellä, on aina pelannut. Itse olen seurannut Tapparan pelejä enemmän ja välillä ehkä vähän vähemmän mutta pikkupojasta saakka eli reippaasti reilut parikyt vuotta. Jotenkin vain haiskahtaa kun Tapparan otteluja välillä katsoo, että ongelma olisi enemmän henkisellä puolella, en tiedä tämä on vain minun näkemys. Barkovia pelutetaan myös liikaa, hyvä pelaaja erittäin hyvä mutta ei hänkään pysty yksin kaikkea hoitamaan. Pitäisi iskeä enemmän laajalla rintamalla kun kerran potentiaalisia maalintekijöitä joukkueessa on selvästi paljon. Puolustus saisi pelata nopeammin. Luottaa pitäisi myös enemmän itseensä ja näyttää mistä on Tamperelainen jääkiekko tehty! Tsemppiä, kyllä se vielä siitä lähtee olen varma siitä! Kultamitalia odotellessa, mutta ensin pitää alkaa tulemaan voittoja enemmänkin kuin vain joka 3:s ottelu. Tappara kykynee voittamaan tällä kaudella ihan jokaikisen joukkueen!
1129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

On hyvä pelaajamateriaali, Ville Nieminen, Barkovin poika, On Fosteria Hansenia ja Connollya. Nämä ovat ne huiput. Ei pidä unohtaa myöskään esim. Koskirantaa, Makkosta, Haapalla, Venäläistä, jne... Ja itseasiassa koko joukkue on täynnä hyviä pelaajia, joka kaveri kykenee tekemään maalin, potentiaalia on. Jotenkin sellanen fjiilis et vois tulla mitali tällä kaudella, toivottavasti kultainen sellainen! :-)

T: Tapparan mies etelä- suomest...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapparan mies. kirjoitti:

Hyvästä pelaajamateriaalista huolimatta ei ole kausi alkanut toivotulla tavalla. Tai ainakin itse odotin enemmän, niin varmaan moni muukin. Mutta en minä ainakaan vielä masennu. Tappara on kuitenkin väläytellyt välillä mihin se pystyy, viimeisenä mainittakoon sarjaykkösen voitto ja vielä vieraissa. Eli potentiaalia on. Samoin Tappara voitti bluesin espoossa ja hifk:n stadissa kun olin kattomassa molemmat ottelut ja peli on todellakin hyvänlaista. Turussa viimeviikon lauantaina olikin sitten Tapparalla tosi aneemista peliä, olin sielläkin paikalla, ottelu alkoi hyvin kun Tappara iski jo 14 sekunnin pelin jälkeen maalin, mutta siihen se sitten valitettavasti jäikin ja loppu aika katsottiin vierestä kun Tps pyöritti ja Tappara pyöri vain keskialuella, kun saatiin hyökkäys aikaiseksi oli vedot niin onnettomia että jokainen tietää ettei ne edes voi mennä maaliin. Mutta eipä masennuta. Uskoa riittää, että Tappara vielä herää ja suunta on kokoajan vain ylöspäin! Tappara pelaa suurella sydämellä, on aina pelannut. Itse olen seurannut Tapparan pelejä enemmän ja välillä ehkä vähän vähemmän mutta pikkupojasta saakka eli reippaasti reilut parikyt vuotta. Jotenkin vain haiskahtaa kun Tapparan otteluja välillä katsoo, että ongelma olisi enemmän henkisellä puolella, en tiedä tämä on vain minun näkemys. Barkovia pelutetaan myös liikaa, hyvä pelaaja erittäin hyvä mutta ei hänkään pysty yksin kaikkea hoitamaan. Pitäisi iskeä enemmän laajalla rintamalla kun kerran potentiaalisia maalintekijöitä joukkueessa on selvästi paljon. Puolustus saisi pelata nopeammin. Luottaa pitäisi myös enemmän itseensä ja näyttää mistä on Tamperelainen jääkiekko tehty! Tsemppiä, kyllä se vielä siitä lähtee olen varma siitä! Kultamitalia odotellessa, mutta ensin pitää alkaa tulemaan voittoja enemmänkin kuin vain joka 3:s ottelu. Tappara kykynee voittamaan tällä kaudella ihan jokaikisen joukkueen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu