Poliisien määrän vähentäminen

Rikostil. kasvavat

Meillä Suomessa on n 5 000 000 asukasta ja poliiseja n. 7500 joista vielä aiotaan vähentää. Ruotsissa on samaan aikaan n. 9 500 000 asukasta ja poliisien vahvuus 20 000 ja nyt vielä lisätty 4000. Suomessa pitäisi olla suhteessa n. 12 000 poliisia jotta olisimme edes tasoissa Ruotsin kanssa. Aiotaanko meillä saada aikaan täysin rikollisten vallassa oleva Suomi, kun poliisi ei käytännössä koskaan ehdi tapahtumapaikalle ennenkuin tilanne on ajat sitten ohi. Mitä mieltä olette? Minä olen kauhuissani

1

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pekka PeeKoo

      Kai nyt otit huomioon sen seikan, että poliiseja ei aiota Suomessa vähentää?
      Luulit varmaan, että kun Liikkuva Poliisi lakkautetaan, niin kaikki sen työntekijät irtisanotaan?

      On se kummallista, että aina kun uutisissa kerrotaan, että jotain lakkautetaan tai myydään, niin kuvitellaan heti, että työntekijät passitetaan kortistoon.

      Ei se niin mene. Eikö mieleen tule, että työntekijöitä SIIRRETÄÄN yhdeltä palkanmaksajalta toiselle?
      Mm. Nokian kännykkäyhtiön päätyessä Microsoftille, työntekijät siirrettiin Microsoftin palvelukseen eli he säilyttivät työpaikkansa. Toki prosessi on iso ja irtisanomisilta ei voitu välttyä.
      Sama juttu LP:n kanssa. Yksi organisaatio lopetettiin, mutta sen työntekijät siirrettiin toisen vastaavan - tässä tapauksessa paikallisten poliisipiirien - alaisuuteen.
      Yhtään virkaa ei tietääkseni lopetettu. Eikä yhtään autoa tai tietokonetta myyty pois tai romutettu. Poliisilla on sama vahvuus kuin ennenkin, mutta toimii eri organisaation palveluksessa.

      Minutkin on kerran irtisanottu ja palkattu uudelleen saman päivän aikana samaan firmaan, mutta eri tytäryhtiöön tai itse asiassa emoyhtiöstä eriytettyyn tytäryhtiöön. Silti tehtäväni ja työehtoni palkkoineen päivineen säilyivät samana.

      Neljäs valtiomahti eli MEDIA repii näistä aina suuria otsikoita, mutta se kuuluu asiaan. Asiaan ei sen sijaan kuulu, että kansalaiset olisivat niin tyhmiä, että uskovat kaiken, mitä media meille suoltaa ajattelematta asiaa lainkaan tarkemmin.

      T: ajattelija

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      97
      8823
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      91
      8685
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      14
      7493
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      175
      6203
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5268
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4305
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      4180
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4093
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      37
      3889
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      75
      3774
    Aihe