"Kotimaa
|
Kunnallisvaalit 2012
SDP:n kannatus laski kuntavaaleissa keskimääräistä enemmän useissa teollisuus-, satama- tai työläiskaupungeissa, jotka ovat olleet puolueen perinteistä kannatusaluetta.
Esimerkiksi Kotkassa ja Nokian irtisanomisista kärsineessä Salossa SDP:n kannatus laski 6,8 prosenttia. Outokummussa puolueen kannatus laski 5,9, Forssassa 5,5, Hämeenlinnassa 3,8, Kouvolassa 3,3, Porissa 2,8 ja Joensuussa 2,8 prosenttia. Koko maassa SDP:n kannatus putosi 1,7 prosenttia viime vaaleista.
Tampereen yliopiston valtio-opin professorin Ilkka Ruostetsaaren mukaan suosion hiipumiseen puolueen perinteisillä kannatusalueilla on kaksi mahdollista syytä.
- SDP:n kannatusta on siirtynyt perussuomalaisiin tai nukkuviin, Ruostetsaari uskoo.
Myös SDP:n oma selitys kannatuksen laskulle on perussuomalaisten vakiintuminen puoluekartalla, mikä väistämättä vie kannatusta muilta. Ruostetsaaren mukaan ei ole aivan oikein väittää, että SDP olisi unohtanut perinteisen työläiskannattajakuntansa.
"

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.