vakavasti siltä, että kiire kunta ja soteuudistuksessa tekee koko Kokoomuksen ja Demareiden hankkeesta pahan suden ja torson.
Nyt pitäisikin viheltää peli poikki, ja pitää reilu mietintätauko.
Ei saisi nyt pelata mitään poliittista peliä asian kanssa, sillä jos siitä hallituksen esittämästä mallista tuleekin täys susi, niin sen korjaaminen se vasta maksaisikin.
Nythän meinataan romutta kokonaan vasta perustetut ja kuitenkin sinänsä kohtuu hyvin toimivat sairaanhoitopiirit, ja hypätä huppupäässä kaivoon kokeilemaan jotain aivan muuta.
Kun on tutustunut tuohon Keskustan maakuntamalliin, niin se pitäisi vähintäänkin ottaa verrokiksi, ennenkuin tehdään mitään ratkaisuja.
Näyttää siltä, että muutamat kokoomuslaiset, kuten Katainen, Vapaavuori ja Virkkunen ajavat hanketta kuin käärmettä pysyyn, pelkät setelinkuvat silmissään.
Tokihan jokainen ymmärtää sen verran rahan ja hyvän päälle, että sellainen tuote hankitaan, mitä todella tarvitaan, ja mikä on pitkäikäinen, mutta kun aavistus sanoo, että nyt ollaan hankkimassa kallista ja huonoa, sekä kaikenlisäksi epäsopivaa ihmisten tarpeita ajatellen.
Miksei hallitus esitä suoraan mitä on tekemässä, vaan salailee ja leikkii hyvinkin vaarallista kissa ja hiirileikkiä asian suhteen.
Eli nyt esitettyjen faktojen valossa, Keskustan esittämä tuote on paras, ja sellaisena pysyneekin ainakin niinkauan, kuin parempaa esille julkisesti tuodaan.
Kataisesta alkaa mennä jo maku, kun tuo toimii kuin joku luigi konsanaan, ja hokee vain yhtä ja samaa mantraansa.
Minä epäilenkin suuresti, että varsinkin Kokoomus ja ehkäpä koko hallitus pelaa nyt likaista taustapeliä joidenkin ökyrosvojen pussiin, ei tuollaista salailua, ja kiirettä voi muuten ymmärtää.
Luulsi nyt jonkun uskaltavan rehellisesti ja reilusti kertoa, missä ollaan menossa, eikä pidettäisi kansaa kuilun reunalla odottamassa hyppyä tuntemattomaan, ja vielä kaikenlisäksi pakotettuna.
Ensin on tehtävä jossain päin kokeilumalli, ennenkuin sarjatuotanto aloitetaan.
Nyt pitäisikin viheltää peli poikki, ja pitää reilu mietintätauko.
Ei saisi nyt pelata mitään poliittista peliä asian kanssa, sillä jos siitä hallituksen esittämästä mallista tuleekin täys susi, niin sen korjaaminen se vasta maksaisikin.
Nythän meinataan romutta kokonaan vasta perustetut ja kuitenkin sinänsä kohtuu hyvin toimivat sairaanhoitopiirit, ja hypätä huppupäässä kaivoon kokeilemaan jotain aivan muuta.
Kun on tutustunut tuohon Keskustan maakuntamalliin, niin se pitäisi vähintäänkin ottaa verrokiksi, ennenkuin tehdään mitään ratkaisuja.
Näyttää siltä, että muutamat kokoomuslaiset, kuten Katainen, Vapaavuori ja Virkkunen ajavat hanketta kuin käärmettä pysyyn, pelkät setelinkuvat silmissään.
Tokihan jokainen ymmärtää sen verran rahan ja hyvän päälle, että sellainen tuote hankitaan, mitä todella tarvitaan, ja mikä on pitkäikäinen, mutta kun aavistus sanoo, että nyt ollaan hankkimassa kallista ja huonoa, sekä kaikenlisäksi epäsopivaa ihmisten tarpeita ajatellen.
Miksei hallitus esitä suoraan mitä on tekemässä, vaan salailee ja leikkii hyvinkin vaarallista kissa ja hiirileikkiä asian suhteen.
Eli nyt esitettyjen faktojen valossa, Keskustan esittämä tuote on paras, ja sellaisena pysyneekin ainakin niinkauan, kuin parempaa esille julkisesti tuodaan.
Kataisesta alkaa mennä jo maku, kun tuo toimii kuin joku luigi konsanaan, ja hokee vain yhtä ja samaa mantraansa.
Minä epäilenkin suuresti, että varsinkin Kokoomus ja ehkäpä koko hallitus pelaa nyt likaista taustapeliä joidenkin ökyrosvojen pussiin, ei tuollaista salailua, ja kiirettä voi muuten ymmärtää.
Luulsi nyt jonkun uskaltavan rehellisesti ja reilusti kertoa, missä ollaan menossa, eikä pidettäisi kansaa kuilun reunalla odottamassa hyppyä tuntemattomaan, ja vielä kaikenlisäksi pakotettuna.
Ensin on tehtävä jossain päin kokeilumalli, ennenkuin sarjatuotanto aloitetaan.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ovat korvia myöten veloissa pääkaupunkiserudulla.
Muilla koittavat kokoomus, sdp, ja vihreät maksattaa.
Kaikki pröystäily rakentaminen maksaa ja paljon.
Luonto, lumineen ja jäineen, luulevat että se rahalla nujerretaan hienostoväelle.
Mukamas vihreitäkin osa asukkaista.
Luulevat osa, väestön lisäämisenkin tekevän suurusreikä pojilla.
Ja että siitäkin heille maksaa.
Noinpa noin. Kun Helsinki ja pääkaupunkiseudun kaupungit ja kunnat ovat velassa korviaan myöden, niin ne siitäkin rankaisevat niitä, jotka ovat joitaneet asiansa kuitenkin suht hyvin.
Demarihallinto on täysin kyvytön toimimaan misssään, misssä rahojen kanssa ollaan tekemisiossä, sillä demareilla on taipumus nyysiä ensin itselleen, ja hyvätoverikerholleen, ja sen jälkeen maksattaa hupulointinsa velalla joka koituu yhteiskunnan vähäosaisten kurjistamiseksi entisestäänkin.
Milloinkahan tuo demujen rosvotoverikaarti saadaan pois sotekemasta yhteiskuntamme asioita, jotta päästäisiin laittamaan asiat oikealla tavalla järkiperäisesti kuntoon.
Suomi on ollut jo jonkinaikaa varsinaisen ryöstön kohteena, johtuen kykenemättömistä politikoistamme, tai oikeastan heidän myötävaikutuksella noin tapahtuu kaikenaikkaa, joten nyt olisikin aika puhdistaa kaikki hallintoportaat itselleen, ja TOVERIpiirilleen varastamisesta.
Mitä muuta tuo tietokonejärjestelmien uudistaminenkin on ollut, kuin hyväveliverkoston koplausta itselleen, ja lähipiirilleen, kysyn vaan?
Eikö nuo tomppelit ymmärrä, että samaa periaatetta voi soveltaa yhteikuntaankin, kuin on sanonta, että ketju on juuri niin vahva, kuin sen heikoin lenkki.
Eli että yhteiskunta on just niin rikas, kuin sen vähempiosaiset tuntevat olevansa.
Vähäosaisille ja pieneläkeläisille kun annettaisiin edes hiukkasen lisää, niin silloin ostovoimamme kasvaisi, koska nyt ovat sisämarkkinat ainoa, mikä voi talouttamme estää joutumasta varsinaiseen syöksykierre lamaan.
Nythän on just ne voimat hallituksessa, joita demukat ovat siihen vaatineetkin, jotta heikompiosaisille saataisiin elämäänsä parannuksia aikaiseksi, vaan ei ole sellaisia toimia edes pienimmässääkään määrin ilmaantunut, sellaisten taholta jotka mainostavat itseään niinsanottuina välittäjäpuolueina, eli demareiden ja vasureiden, sen enempää kuin muidenkaan hallituspuolueiden taholta.
Onneksi Keskusta sai tehtyä joitakin parannuksia, sillä muuten kaikkein heikompiosaiset olisivat jo nyt pelkällä kynsienpureskelulinjalla.
Minä en ymmärrä, miksi demut mainostaa itseään työväenpuolueena, kun ne eivät kuitenkaan valtaanpäästesään tee muuta kuin nyysivät palkkaeuroa entistäkin heikommksi. Onhan eläkekkin jo edeltäkäsin tienattua palkkaa.
On hirveästi vielä niitä, joilla tuo eläke on aivan minimi kitueläke(noin 700 euroa), eikä noista suurin osa ole mitään työtävieroksuvia olleet, vaan ovat niinsanotusti eläkejärjestelmämme uhreja, kun ovat olleet joko pienyrittäjiä, tai sitten joutuneet sairauden takia jäämään eläkkeelle ennenaikojaan.
Paljon on myöskin sellaisia takuueläkkeensaajia, joille ei tilapäisistä pienistä "piika/renkihommista" ole kertynyt eläkettä.
Eli kunhan ensin pannaan ihmisten ostovoima kuntoon, ja aletaan vasta sen jälkeen tyrkyttämään ostopalveluita.
Tuohan on aivan järkeenkäyvä asia.
On yhteiskunnallisesti suorastaan turmiollista maksaa alle maamme hintatasolla alle 1000 euron eläkettä. Tuo se vasta kalliiksi tulee yhteiskunnalle loppupelissä.
Että se siitä hallituksen mainostamasta välittäjähallituksesta, ja puolueista.
Kaippa homotkin ovat vailla lapsilisiä
Nyt sitten kirjoitat, että kuntauudistuksen kanssa on kiire. Juuri vaalien alla Kepu hyökkäsi hallitusta vastaan ihan päinvastaisella väittämällä eli että hallituksella ei näytä olevan mitään kiirettä tuoda malliansa esiin. Kannattaisi nyt päättää, syyttääkö samassa asiassa hallitusta liiasta kiireestä vai liiasta vitkastelusta. Kepulaiset syyttävät varmuuden vuoksi kummastakin.
Nämä hallituksen esitykset tulevat kyllä aikanaan eduskunnan ruodittaviksi. Kepukin pääsee kyllä kertomaan asiasta oman mielipiteensä. Sitten asia etenee poliittiseen päätöksentekoon, joka parlamnetarismissa tapahtuu äänestämällä asiasta eduskunnassa. Enemmistön päätös ratkaisee.
Kuntauudistuksen tarve ja päälinjat ovat tiedossa. Kysymys on enää yksityiskohdista. Tavoitteeksi on otettu vahva peruskunta, joka kykenisi tarjoamaan kaikille kuntalaisille lakisääteiset palvelut ilman, että kunnan veroaste nousee tähtiin.
Kepun maakuntamallissa päätöksenteko karkaa tärkeimmissä asioissa ylikunnalliselle päätöksentekoelimelle. Siinä demokratia ainakin kärsii. Lisäksi hallinnon lisääminen kasvattaa yleensä kuluja ja hallintovirkamiesten määrää. Maakuntamallia on kokeilut Kainuussa ja siellä eli siis Kepun sydänmailla kokeilu epäonnistui.
Vaikka hallituksen malli onkin maakuntamallia periaatteessa mutkattomampi, siitä tulee käytännössä paljon nykyistä järjestelmääkin kalliimpi ja vaikeampi hallinnoida.
- Jos jokaisen kunnan on palkattava oma erikoislääkäri sydänsairauksiin, leikkauksiin, synnytyksiin, syöpähoitoihin jne., mistä saadaan noin paljon lääkäreitä ja erikoishoitajia? Mistä saadaan asianmukaiset tilat ao. hoidoille? Miten muka kuntien rahat riittävät omiin, kalliisiin erikoishoitolaitteisiin?
- Jos hoidot ja toimenpiteet jatkuvat kuten tähänkin asti muun kuin hallinnon osalta kuntien yhteistyöllä keskitetysti keskussairaaloissa, kuka toimii työnantajana, vastaa kilpailutuksesta ja hankinnoista? Vaihtoehtoja on tasan kaksi:
a) Joudutaan perustamaan tätä varten yhteinen hallinto-organisaatio eli tilanne ei muutu hallinnollisesti nykyisestä mitenkään.
b) Joku kunnista toimii ns. isäntäkuntana, jolloin valtaosalla kuntia päätöksenteko karkaa toiseen kuntaan, jossa niillä ei ole edes yhtä omaa edustajaa. Ratkaisu on siis nykyistäkin epädemokraattisempi.
Sekoitat nyt keskenään kunnan velvoitteen järjestää palvelu siihen, miten se käytännössä järjestetään. Ei kunnalla titenkään tarvitse olla mitään omaa erikoissairaanhoitoa. Riittää, kun sillä on lähete- ja maksuvelvollisuus sellaiseen sairaanhoitoyksikköön, joka tällaisia palveluja tarjoaa. Eihän kuntien ole edes pakko hankkia omia terveyskeskusläkäreitä. Koko palvelu voidaan ostaa yksityiseltä ja jopa ulkomaalaiselta yritykseltä. Kysymys on vain siitä, että palvelu pitää tavalla tai toisella järjestää.
Kyse on siitä, että vahva peruskunta kykenee kustantamaan asukkaille tällaisen katkeamattoman sairaanhoitopalvelun. Tästä katkeamattomuudestahan Sipiläkin on koko ajan paasannut. Ei peruskuntamallissa ole mitään ongelmia sellaista järjestää verrattuna Sipilän maakuntamalliin, jos peruskunta on taloudellisesti riittävän vahva. Se mitä haetaan, on siis riittävät taloudelliset muskelit, ettei tarvitse kikkailla kaiken maailman yhteistyökuvioilla.
Kerroppa sinä kun näytät olevan ainoa joka sen tietää.
Mikä on se "vahva" prsukunta joka nuo palvelut pystyy hoitelemaaan hallituksen kaavailermassa muodossa?
Katainen eikä Urpilainen ole pystynyt vielä kertomaan mitä tuo "vahva peruskunta" tarkoittaa.
Siis Kerro sionä kun näyt tietävän!!!
kuviosta täysin pihalla, tai voi hän kertoa paljonko halvemmaksi tulee lonkkaleikkaus suuressa kunnassa kuin se maksaisi pienessä kunnassa ei taida vastausta tulla tai voi tulla tuota iänikuista pyöritystä johon tavallinen ihminen pääse normaali järjellä kiinni. Koko uudistuksen tarkoituksena on saada terveyden huolto pääoma sijoittajien käsiin ja kehräämään rahaa paaomapiireille veroparatiiseihin, mielitollon kaltaiset nenästä vedettätävät tollot ovat siinä oiva apu, EI KUNTAUUDISTUKSESSA MUUSTA OLE KYSE KUIN KOKOOMUSLAISESTA POLITIIKASTA !
Vai tällaista suurta ulkoistamisratkaisua demarit ovatkin järjestämässä. Miksi sitten Urpilainen kauhisteli niin kovasti kuntavaalitenteissä ulkoistamiskehitystä?
Sen kyllä ymmärrän, että kokoomukselle tällainen ratkaisu on mieluinen, mutta heidänkään päävalituskohdettaan eli kunnan joutumista pelkän maksajan rooliin, ei tuolla ratkaista. Kunnat tekevät siinä pitkäaikaiset sopimukset yksityisten palveluntarjoajien tai keskussairaalapalveluja tarjoavan kunnallisen yhtiön kanssa ja vaikuttaa sen jälkeen pelkkänä saapuneiden laskujen maksajana.
Ratkaisua ei tule myöskään hoitoketjuongelmaan, koska perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito on kilpailutettu eri palveluntarjoajille. Tarvitaan kankeaa ja aikaa vievää tietojenvaihtoa näiden välillä. Läheterumba säilyy entisellään.
Ratkaisua ei tule myöskään lääkäri- ja hoitajapulaan. Maakuntamallissa, jossa perusterveydenhoidolla ja erikoissairaanhoidolla on sama työnantaja, työntekijä voidaan määrätä milloin tahansa lähipäiviksi töihin sille hoitopuolelle, jossa tilapäistä apua tarvitaan. Lääkärit eivät pelkää hakeutua töihin tiettyyn terveyskeskusyksikköön, kun tietävät, että yhteinen työnantaja järjestää sinne riittävän määrän kollegoja.
Vahva peruskunta on sellainen, jonka taloudelliset voimavarat riittävät takaamaan kunnan peruspalvelut sen asukkaille pitemmällä aikavälillä tästä eteenpäin. Tätä asiaa on hahmoteltu kuntarakennetyöryhmän raportissa, joka on luettavissa nettisivuilla.
Työryhmän raportissa on kaavailtu 66-70 selvitysaluetta, joiden puitteissa siis lähdetään aikanaan tarkemmin etsimään sitä, millainen kombinatio täyttää kunnan elinvoimaisuusvaatimuksen.
Katainen ja Urpilainen ovat uudistushankkeen tässä vaiheessa aiva riittävästi perustelemaan sen, mitä vahvalla peruskunnalla tarkoitetaan. Kun esitys ei ole vielä valmiina, ei kannattaisi liiaksi touhottaa sen kanssa etukäteen. Kyllä ne argumentit sieltä tulevat tarkemmin, kunhan maltetaan normaalilla tavalla odottaa hallituksen esitystä. Siinä on varmasti sitten kerrottu kaikki tarvittavat perustelut.
Oletko tosissasi vai tyhmä. Toivon edellistä vaihtoehtoa.
Lonkkaleikkaus ei tule varmaan yhtään halvemmaksi, vaikka se toteutettaisiin millä tahansa kuntauudistuksella. Eihän tässä sitä tavoitellakaan, ei kunta kykene olennaisesti vaikuttamaan sairaalakustannuksiin ja henkilökunnan palkkoihin. Kyse on vain siitä, että jokainen kunta on kykene kustantamaan tällaisen palvelun asukkailleen. Ettei siis käy niin, että potilas kuolee ennen hoitoa jonoon, kun kunnalla ei ole varaa kustantaa hoitoa esim. saman vuoden aikana kuin rajallinen määrä.
Älähän yritä mmp valehdella.
Olin tänään sellaisessa paikassa, missä keskusteltiin tuosta Keskustan esittämästä maakuntamallistakin ilman mitään puoluepoliittisia rasitteita.
Ainakin terveydenhuolllon, ja sosiaalitoimen ammattilaiset olivat sitä mieltä, että mallina se on erittäin hyvä.
Asioita pitäiskin hoitaa toisin, eli katsoa mitä pitää uudistaa, eikä hävittää jo hyviksi ja toimiviksi osoittautuneita systeemejä.
Keskustan mallilla hoitoketju olisi katkeamaton ja heti saatavissa lähiterveyskeskusverkoston ansioista.
Hallituksen kaavailemassa mallisssa terveyskeskukset "siirtyvät" pitempien etäisyyksien päähän, eikä niinsanottu ensihoitokaan olisi tasapuolisesti saatavissa.
Päätöksen teko ei karkaa Keskustan mallissa yhtään mihinkää, tuo on sinun kepuvastaisen pääsi tuottamaa tahallista propkandaa, ja olisikin parempi kun et kirjoittelisi täyttä potaskaa, vaikka lähtökohtaisesti palstallekirjoittelusi perustuukin suoranaiseen kepuvihaan. Se on ollut huomattavissa sinun ja Kapi_Korhosen palstatoiminnasta..
Ettekö pysty asioita katsomaan puoleettomasti, ja tasavertaisesti järkevästi analysoiden?
Hallinto ei Lisäänny tipan tippaa, vaan päinvastoin selkiytyisi, ja jopa vähenisikin.
Kuntya uudistuksen tavoitteet ja päälinjat ovat kuin veteen piirretty viiva, eikä niitä käsittääkseni ole tuotu edes kuntien tietoon.
Kysymys on muka yksityiskohdista, mikä tarkoittaa aivan ilmeisesti vain sitä, että hallitus riitelee sisäisesti, mitä uskaltavat kansalle esittää, jottei puolueensa kannatus kärsisi.
Kirjoitin, että kuntauudistuksen, kuin sote uudistuksenkaan kanssa ei pidä nyt hätiköidä, kun se pimitettiin vaalien allakin.
Toisivat nyt edes jotain ymmärrettävääkin esille suunnitelmistaan, jotta edes kunnissa voisivat alkaa miettimään mikä on hyvää ja mikä ei.
Toisekseen, kuntakuuleminenkin pitäisi käsittääkseni suorittaa melkeinpä uusiksi, sillä nythän on valittuina uudet valtuutetut jotta hekin voisivat perehtyä asiaan ja esittää kantansa.
Sote-uudistuksessa varmaan puututaan tähän palveluketjun katkeamattomuuteen ja joustavuuteen. Jäämme odottamaan nyt vain yksityiskohtia.
Erikoissairaanhoito on tietysti sellaista, että siinä pitää osa palveluista ostaa sieltä, missä palvelua on tarjolla. Jokin palvelu voi olla esim. tarjolla vain Helsingin Meilahden sairaalassa, jossa voi olla jokin sellainen laite, joita koko maassa on vain yksi. Ei niitä kannata joka kuntaan hankkia, eikä joka maakuntaankaan, jos yksikin riittää koko maan tarpeeseen jonkun harvinaisemman sairauden kohdalla.
Palvelujen ulkoistamisesta on kiistaa demarien ja Kokoomuksen välillä kuten tiedetään. Käsittääkseni demarien lähtökohta on se, ettei ainakaan ulkoistettaisi kepulaisen Rääkkylän mallilla eli kaikki. Harvakseen tarvittavat palvelut kuten erikoissairaanhoito joudutaan kaikissa malleissa ulkoistamaan, jos on niin kuin kerroin, että palvelua tarjoaa vain yksi sairaala. Minusta ei ole poissuljettua sekään, että vastaavissa harvinaisissa tarpeissa palvelu voidaan ostaa ulkomaisestakin sairaalasta. Niin on ehkä pakkokin tehdä, jos kunnan potilas sairastuu ulkomailla ollessaan siten, että kunnalla on velvollisuus antaa hoitoa. En tiedä onko, mutta jos on.
Tuo on sitä samaa liturgiaa jota Katainen ja Urpilainen on mantrana jauhaneet jo puolitoista vuotta.
SIIS mitä "vahva peruskunta" tarkoitta kun poistetaan tuosta se mantra????
"Vahva operuskunta", Keskuskunta joka hoitaa erikoissaisaanhoidon (laskuttaa naapurikunnilta palvelun), sairaanhoitopiirit, tai millä nimell'ä se tuleekaan olemaan, jotka hoitavat erityistapaukset...
Nyt ollaan rakentamassa tällaista himmeliä kun nykyinen on kunta ja kuntayhtymät ja sairaanhoitopiirit..
KUnta/maakuntamalli on yksiportainen. Maakunta hoita koko sote-ketjun, terveyskeskuksista erityistapauksiin.
Ei ole himmeleitä!!!!
"Kuntakuulemiset" ei olleet mitään kuulemista vaan kunta"uudistusken" junttaamista.
Noinhan tuo oli, ja vieläpä hyvin hätäisesti tehty.
Kokoomuksella on aivan selvästi mielessä fyrgendaalin siirtäminen valtion kassasta yksityille pääomapiireille noiden uudistusten myötä, ja tietenkinhän demarit samoja piirejä nuolevana suostuvat niinsanotusti kompromissiin.
Vasureista ei ole kuin demujen sylibuudeliksi, sillä muutoinhan sak panisi vasurijohtajan vaihtoon, ja uhkaisi koko puolueen rahahanojen sulkemisella.
Demarit ja vasurit on yks ja sama juttu. Molemmat ovat kokoomuksen puolella aitausta.
Vihreät taas ovat sellainen porukka, joka huutaa reilusta kaupasta, samalla kun itse ovat noista jutuista rahastamassa orjatyövoiman kustannuksella.
En käsitä miten vihreät ovat Helsingissäkin noin suosittuja.
Ovatko Helsinkiläiset aivan umpitolloja, kun niihin uppoaa tuollainenkin sönkkö, mitä tuo Ville Niinistökin on? Kun ajatuksen kanssa kuuntelee, niin ympäripyöreitä latteuksia ja hokua on hänenkin poliittinen sanomansa.
Mistähän saataisiin maahamme sellaiset politiikot, jotka puhuisivat joskus asioista niiden oikeilla nimillä, eivätkä lässyttäisi joutavia.
No Sipilästä sellainen on jo saatu, mutta mistä saataisiin muihinkin puolueisiin, noiden kultalusikka suussa kasvaneiden kersojen ja poliittisten broilereiden tilalle.
Nyt vaikuttaa siltä, etttä politiikkaan pääsee mukaan, kun on kerran persettään vilauttanut jossain, tai sitten on ollut nuoresta asti puolueen ns. puoluetyössä mukana.
Missä on se kokemuksen rintaääni, noilla klobeilla ja misukoilla, jotta edes tietäisivät kokemuksen kautta mistä puhuvat.
Joo ollaan me vaalikentillä liikuttu.... Sekö muka pätevöittää arvioimaan, mikä on ihmisille parasta, kun kokemus elämästä puuttuu, ja itsellä on taskut täynnä hynaa.
Olet aivan hakoteillä yhdessä olennaisessa asiassa:
Erikoissairaanhoito on nimestään huolimatta jokaisessa keskussairaalassa tarjottavaa aivan tavallista palvelua, kuten lastensynnytyksiä, sydänten pallolaajennuksia, leikkauksia päiväkirurgia mukaan lukien, silmä- ja korvalääkäripalveluja, ihosairaushoitoja. Ylipäätään kaikkea, mitä tavallinen terveyskeskuksen yleislääkäri ei tee. Nimitys erikoissairaanhoito tulee vain siitä, että hoidon antaa erikoislääkäri, joka on lääkäri, joka on erikoistunut jollekin alalle. Yliopistokielellä kai lääketieteen lisensiaatti (lisuri), ei siis enää kandidaatti (kandi).
Erikoissairaanhoitopalveluja tarjoavia keskussairaaloita Suomessa on parikymmentä. Lisäksi samoja palveluja kapeammalla valikoimalla antaa jokunen aluesairaala, mutta terveyskeskukset eivät koskaan. Ymmärrätkö nyt, että erikoissairaanhoito onkin aivan tavallisten sairauksien ja vammojen hoitoa?
Esille ottamasi harvinaisemmat sairaudet ja vaikeimmat tapaukset hoidetaan yliopistollisissa sairaaloissa, joita muistinvaraisesti meillä on viisi. Potilaat niihin tulevat keskussairaalalääkäreiden lähetteellä, ellei paikka ole esimerkiksi liikenneonnettomuustapauksessa kokemuksesta itsestään selvä ambulanssimiehellekin tai yliopistollinen sairaala toimi samalla kyseisen sairaanhoitopiirin (jonkun niistä viidestä) keskussairaalana.
Kukaan hallituksesta tai oppositiosta ei ole tietääkseni ehdottanut yliopistollisten sairaaloiden vähentämistä tai lisäämistä, eivätkä ne taida noilta vaativilta hoidoiltaan kuulua edes tähän sote-uudistukseen. Yliopistolliset sairaalat toimivat lääkärikoulutusta antavilla yliopistopaikkakunnilla ja niillä on yliopisto-opetukseen kuuluva erityinen rooli. Erityisen vaikeiden tapausten hoidolla voi olla oikeastikin joku termi, mutta koska en sitä tunne, sanotaan sitä vaikka erikois-erikoissairaanhoidoksi.
Superharvinaisia tapauksia, joita hoitaa vain joku Mehiläinen tai ulkomainen sairaala, ei kannata ottaa tähän keskusteluun mukaan lainkaan.
Ei ossoo seekkää vastata.
Kerroppa missäpäin suomea noita vahvoja peruskuntia yleensäkään esittämilläsi perusteilla on:
Ei ole kuin Kauniainen, ja jos se liitetään Helsinkiin, niin sitten ei ole sitäkään, vaan kauniainenkin joutuu velkakurimukseen mukaan.
Niin ja miten sitten on llapissa ja jossain kainuussa asiat?
No lapissa pitäisi kaikki kunnat liittää rovaniemeen, ennenkuin saatais yksi tarpeeksi suuri peruskunta, kun tuo asukaslukukin näkyy olevan jonkinlaisena vaatimuksena.
Minä olen vahvasti sitämieltä, että Helsinkiin ei liity mikään ympäristökaupunki, sillä mihin ne kaikki ylimääräiset kaupunginjohtajat sitten pannan suojatyöloisimaan yhteiskunnan verorahoin.
Tehkääpä ensin se Helsinki-niminen metropolinne valmiiksi, siinä on takuulla tekemistä enemmän kuin tarpeeksi, kuin myöskin köyhillä maksamista.
Helsinki on ksellainen paikka, missä ketkut rosvoaa keinotekoisilla asuntohinnoilla, silllä eihän ole mitenkään mahdollista, että kun talotehtaalta pannaan pytinki pystyyn 150.000 eurolla, niin Helsingissä tuosta höskästä pyydetään jo vähintäänkin kaksinkertainen hinta.
Tai onhan tuo mahdollista, mutta hullujahan ihmiset on, jos muualla saa asua ja elää puolta halvemmalla, niin jotkut vielä maksavat sen.
Yhteiskunnallisella hajasijoittamisella ihmisten rahantarvekin olisi huomattavasti pienempää, joka vaikuttaisi taas positiivisesti kilpailukykyymme.
No slummittakaa vaan Helsingin työväestö, mikä väistämättä on edessä nykypolitikoinnin seurauksena, ja jos haluatte sosiaalisten, ja mielenterveydellisten ongelmien lisääntyvä alueellanne.
Tällä palstalla on jo yksi hyvä esimerkki, minkälaisen kahjopään voi saada aikaiseksi, kun ihminen revitään juuriltaan ja joutuu sopeutumaan pakon edessä "stadilaiseksi". :))
Nyt tarvittaisiin kuria ja osaamista maahan.
Muuten ei maa nouse.