Nuorehko mies pokasi minut ja sen kämpille päädyttiin. Oli kaikinpuolin komea kundi - tosi herrasmies ja adonis minun makuuni.
Olen melko lolematomn vielä näissä jutuissa, ilta kului mukavasti saunoen ja ihan bormi hommissa - ja oli ihanaa. Kundi ehdotti, että saisiko, naida minua pyllyyn. Kakistellen kerroin olevani koskematon ja kun hänellä oli niin iso. Tyyppi lupasi olla varovainen ja sitä olikin, sormetti aivan mahtavasti, nuoli ja imi. Olin aivan seitsämännessä taivaassa. Kunnes kundi sai jonkinlaisen hepulin (olimme selvinpäin) . Isokokoinen kun oli hän tempasi minut sohvan käsinojalle ja sanoi vain että nyt on leikitty tarpeeksi ja alkaa tosi toimet. Rasvasi reikäni ja kullinsa, - pyysin olemaan varovainen, johon hän että varovaisuus on nyt ohi ja samalla survaisi koko miehuutensa sisääni. Aluksi huusin, mutta sitten en hetkeen tajunnut mitään ja kun heräsin (olin ilmeisesti pyörtynyt kivusta) Kundi jatkoi lujaa naintiaan, kipu oli tuskaa huusin ja rimpuilin, mutta en päässyt mihinkään ison miehen alta. Itkin, huusin, pyysin lopettamaan - kundi vain murisi jotain. Jäin makaamaan sohvan käsinojalle, aivan sokissa, en aluksi pystynyt edes liikkumaan. Kundi putsaili itseään ja kehui kuinka hyvä oli naida neitsyt perää. En tiedä kuinka kauvan siinä meni ja kauvanko olin, kun kuulin miehen sanovan että koitahan kömpiä suihkuun, ennen kuin valutat kaikki limat, hänen matolleen...sa..tan. Kömmein suihkuun ja olin miltei kaksin kerroin, kun sattui niin paljon. Sain pestyä itseni ja kuivasin itseäni, kun kundi tuli kylppäriin ja puheli taas aivan normaalisti ja phoitteli innostumistaan. Ja kyseli vointiani - heräsin kuin unesta ja noiduin kundin sinne syvimpään....hän trttui minuuun halaten ja pahoitteli. Sitten kysyi uudestaan onko kipu vielä kova ja plääp. plääp.. Suostutteli minut vielä näyttämään, reikääni ja sanoi ettei se nyt aivan hirveä ollut. ja pyysi että saisi laittaa sinne jotainrasvaa, joka pian helpottaisi - Ja minä hölmö suostuin. Pitelin lavuaarin reunasta kiinni ja pyllistin, kundi laittoi jotain viilentävää reijälleni ja varoen, tuntui kuin olisi vähän helpottanut,
Mutta sitten tapahtui jotain, mistä en edes painajaisia ole bähnyt tai ajatellut ettei sellaista voi tapahtua. Kundi survaisi ison kyrpänsä uudelleen pohjia myöten sisääni ja alkoi raivona naida minua. Kietoi käsivarret vyötäröni ympärille, etten päässyt mihinkään. Raajat haroivat ilmassa ja pää kolahti muutamankeran allaskaappiin. HUUUSIN APUA ja vaikka mitä...kundi jatkoi naimistaan ja kipu sisälläni oli, jos mahdollista vielä kovempi kuin äsken. Kundi laukesi ja lyyhistyi kylppärin lattialle, minä olin vielä siinä vaiheessa, hänen sylissään ja otteessaan. Kipu oli hirveä ja kundi örisi taas kaikkensa antaneena (?) lattialla ja kehui saata^^^^tiukkaa reikääni. Sikkoin tajusin jotenkin sekavasti, että nyt on paettava, Nousin ylös ja kun pääsin käytävään kivusta raivona, juoksin mallariin ja löysin vaatteeni, puin ja hiivin käytävään. Kundi istui raukeana, kylppärin lattialla ja huuteli minua. Käytävässä oli kaksi suurehkoa koira veistosta, Sammutin kylppäristä valot ja kundi että mitä nyt, Heitin ne saa´´´´´tanan poskiinikoirat, päin kylppärin seinää, toinen osui ilmeisesti peiliin koska helinä oli sellainen. Kundi kirosi ja huusi. Minä juoksin kuin henkeni edestä ja kivusta huolimatta. Pian onnistuin saamaan takssin ja pääsin kotiini. Menin suihkuun ja makasin sen alla vaikka kuinka pitkään, sain bukuttua huonosti ja seuraavan päivän olin kotona ja itkin..en ymmärrä miten siinä näin kävi. Mielestäni minut raiskattiin ja vielä kahdesti. Tiedän kundin osoitteen ja nimen... Mutta millä todistan. Toivottavasti saa...tanllisen sotkun sain aikaiseksi ja se sika siivoaa vaikka vieläkin niitä koirien palasia. Tänään olen ollut, jo tavallissti liikkeellä, vaikka sattuukin. Verta on tullut tänäänkin vielä vähän, mutta eiköhän se siitä. Enemmän olen huolissani psyykkeestäni - oli vähän turhan kova koulutus..... Ja mitähän teen jos tyyppiin törmään jossain, turpiin em ainakaan pysty vetämään, oli sen verran kookas kundi.
Ja miten enään luottaa ihmisiin.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei kun poliisille ilmoittamaan raiskauksesta.
Vain älykääpiöt poraavat p.erseeseen!
Höpö höpö. Perverssi masokistinen seksifantasia. Jos kovan kyrvän survaisisi kuiviltaan ilman "lämmittelyä" naisen peppuun kirkuna kuuluisi koko kortteliin. Jokainen voi kokeilla vaikka kurkulla kuinka paljon se sattuisi. No fantasiat ovat fantasioita.
Vähän vaikealta tässä nyt enään on poliisille, mennä tekemään rikosilmoitusta. Enkä edes kehtaisi.
Ja tolle höpö, hopölle tuossa edellä - ei se nyt aivan noin mennyt kun kuvailit, vaikka saa´´´´sattuikin. Mistään sen ihmeemmin lämmittelyistä ei ollut kyse, jos ei ajatella kokonaisvaltaisesti. Mutta käyttihän se rasvaa, liukkaria tai jotain. Se ei kuitenkaan poista mun mielestä teon törkeyttä. Vai ootko säkin niitä joiden miekestä, mä tein väärin tai syy oli minun..?
Tuo tarina kuullostaa siinä mielessä epäuskottavalta kun vaikka mies olisi ollu oikea kaappi niin "rimppuilu saati muu liike voisi aiheuttaa ikäviä temppuja vehkeille ellei sit sun lantio ollu liimattu jollain tapaa paikalleen.
Mut periaatteessa se on sun oma vika ,koska itse suostuit etkä tehny asian eteen mitään.
Ei siitä ylpeä ole ja häpeä olisi suuri jos toisi asian julki.
Ellei sit pysty salassa hoitamaan asiaa.
Niin kukapa meistä ei olisi lähtenyt tuollaisen adoniksen maikaan, kuten poika kuvaili. Riskinsähän siinä aina on, mutta mistä erottaa sekopää ns. normi typistä. Itsekkin olen aikoinani seikkaillut vastaavissa tilanteissa...kukapa ei ole?
Tuon kundin teko oli törkeä raiskaus. Mutta ymmärrän myös pojan kannalta ettei lähtenyt poliisin ouheille - eikä edes lääkäriin. Toivoavain sopii ettei fyysisesti pahasti käynyt. Mutta kyllä minä olisin pojan puolella ja jättäisin syyllistämättä hänet. Euo on nyt sattunut ja haavat jää, mutta toivottavasti, tuo jätkä entisine posliinikoirineen ei tee tuollaista tempausta enään koskaan.
Mitä muuten yllä oleva kommentoija tarkoitit, kirjoittaessasi "Ellei pysty salassa hoitamaan asiaa" - niin mitä asia?
Sitä vaan meinaan ett yleensä tapaukset vuotaa julki ja sit ne hoidetaan "sisäisesti" eli ei julkinen oikeudenkäynti.
ilmoitusta kehiin
Ihan tyypillistä peppuseksiä.
Tuohan meni just niinkuin strömsössä!
Kylläpäs oli yksityiskohtainen kuvaus noinkin järkyttyneeltä ihmiseltä. Moni kohta tarinassa ontuu ja ei ole oikein uskottava. Noo-o, kannattaa aina lähteä tällaisten komeiden, adonisten, herrasmiesten matkaan.
Ootko aloittaja nainen vai mies?? Nyt sinne poliisiasemalle ja heti! Tollanen on hengenvaarallista ja olis voinu ellei jo tullutkin jotain sisäisiä vaurioita jos ei heti niin jonkun ajan kuluttua ihan varmasti. Hyi yök. Linnaan tollaset perseeseen panijat.
Hyvässä lykyssä saisi itse siellä saman kohtelun, etenkin jos siitä vihjailisi sopiville venkuloille.