pitkään jatkuneet vaivat

Olen siis 16, pian 17-vuotias tyttö ja opiskelen lukiossa toisella vuosikurssilla. Minulla on jo parin vuoden ajan jatkunut "jaksottaista" päänsärkyä. Eli särkee pitkin päivää päätä häiritsevästi muutamien kuukausien ajan, jonka jälkeen säryt saattavat kadota muutamaksi kuukaudeksi taas pois. Nyt minulla taas alkoi tämä päivittäinen päänsärky muutama kuukausi sitten. Kipu tuntuu useimmiten silmien takana sekä ohimolla. Silmien takana kipu on siis vihlovaa/pistävää. Päivittäin myös tuntuu kuin pääni sisällä olisi valtava paine jolloin päähäni tulee suuri kuumotus ja särky. En niinkään harrasta liikuntaa, kävelen kuitenkin päivittäin reippaasti ulkona. Ruokavalioni ei ole mikään täydellinen mutta pyrin syömään terveellisesti sekä aloitin myös jokin aika sitten syömään vitamiinitabletteja aamuisin. Olen käynyt terveyskeskuksessa omalla lääkärillä, joka epäili jännityspänsärkyä. Sieltä määrättiin särkylääkkeitä kipuihin, jotka eivät kuitenkaan mitään auttanut. Sekä juttelin myös kouluterveydenhoitajan kanssa, hän oli saman vaivan kannalla ja suositteli hierojalla käymistä ja liikuntaa. Olen käynyt hierojalla (tosin vain kerran) mutta päänsärky vain paheni sen myötä. Ja noin puoli vuotta sitten kävin näkötarkastuksessa, eikä sielläkään mitään vikaa ollut. En oikein tiedä mitä pitäisi tämän asian kanssa tehdä. Olen kuitenkin pystynyt hyvin elämään vaivan kanssa mutta nykyään tämä alkaa turhauttaa ja keskittyminen koulussa menee, sekä unen saaminen iltaisin saattaa olla hankalaa. En tiedä johtuuko mielialan vaihtelut tästä vai mistä, mutta saan helposti itkukohtauksia yksin iltaisin sekä koulussa saan herkistymis/ hermojen menetyskohtauksia (joita yritän peitellä). JA tämän lisäksi minua vaivaa myös todella helposti punastuminen. Olen alkanut jännittää tunneilla puhumista sekä ruokalassa olemista koska saatan vain yhtäkkiä punastua jos joku puhuu minulle.

Toivottavasti joku jaksaa lukea ja jakaa omia mielipiteitään :) Kiitos etukäteen.

2

283

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sekä myös nykyään kädet ja jalat puutuvat todella helposti.

    • lähihoitaja1

      Huomaatko joissakin tietyissä tilanteissa, että päänsärkysi alkaa?
      Istutko pitkään esim. tietokoneen ääressä, jossa hartiasi kipeytyvät, josta seuraa ettei veri pääse päähän kiertämään.
      Jos hartiasi ovat jumissa, hieroja auttaa.
      Voit kokeilla myös "hevosgeeliä" = icepoweria.
      Oletko aloittanut esim ehkäisypillereiden käytön, josta seuraa hormonimuutokset kehossa tai jonkun muun lääkkeen käytön?
      Jotkut ihmiset punastuvat ja jotkut eivät. Ei sille mahda mitään, ja toisten ihmisten pitäisi se kyllä ymmärtää. Hakeudu enemmän juttelemaan toisten ihmisten kanssa, totut sosiaaliseen kanssakäymiseen, punaistuminen ehkä loppuu. Luota itseesi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1417
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      46
      935
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      530
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      106
      502
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe