Onnea Kaikkonen, Ääniharava

Iltalehtikin mainosti komeilla puolen sivun kuvilla, ILMAISEKSI ?
851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen meni läpi Tuusulan kunnanvaltuustoon runsaalla äänisaalilla. Kaikkonen sai 580 ääntä, mikä oli eniten kunnassa.

Oikeus sirkus päättynee tyhjään.
Oikeudenkäynti on Kaikkosen osalta ohi, mutta tuomiota joudutaan odottamaan todennäköisesti ensi vuoteen. Syyttäjä vaatii Kaikkoselle ehdollista vankeutta.
Käytännössä asia raukeaa.
Pitäisi sitten alkaa show muidenkin puolueitten osalta.

Asia voidaan jo sanoa loppuunkäsittellyksi

Osmo kaluaa palstalla loput-

Äänestä
  • Keppuleilla rikokseen syyllistyminen tai syytettynä oleminen on samanlainen meriitti kuin Hell´s Angelsillakin. Täysjäsenyys häämöttää aina, kun on tarpeeksi näyttöjä.

    Äänestä

  • Kansa palkitsee rehelliset. Näin on näreet???

    Äänestä

  • Uudistunut-ukki. kirjoitti:

    Kansa palkitsee rehelliset. Näin on näreet???

    mutta Keskustalaiset palkitsevat rikolliset

    Äänestä

Odottakaa rauhassa vielä on edessä Urheiluopistosäätiön ja Lipposen, Heinäluoman ja Halosen tutkita. Jos syytteitä ei ropise niin meidän oikeuslaitos toimiin poliittisesti.

Äänestä

Kiva katsoa sitten, onko hiljaa YLE, silloin ei varmaan hiisku ollenkaan mitään, poliittiset vainotha on keskittyneet vain yhteen puolueesee, muita ei kadehdita.

Äänestä
  • Poliittisia vainoja ei ole, mutta ehkä totuuden esiintuomista voi sellaiseksikin kutsua.

    Äänestä

huijari puijari

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ettäsillee. kirjoitti:

Iltalehtikin mainosti komeilla puolen sivun kuvilla, ILMAISEKSI ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu