Positiivisessa mielessä voisi ajatella, ettei ole asiaa mitä ei voisi ratkaista ja jota ei voisi käsitellä... sellaisen käsityksen olen saanut näistä ammattiauttajista. Todellisuudessa joka keskustelun jälkeen voi olla vain turhautunut, kuinka turhaa kaikki todellisuudessa on. Miettii vain, että tietäisivätpä vain että kuinka rankkaa elämäni on. Samalla on kuitenkin tunne, etten ansaitse olla vihainen enkä väsynyt. Tiedän, että sosiaalisissa normeissa ihmisen kuuluu vetää tietynlaista roolia ja kaikki negatiiviset tunteet pyritään peittämään. Mutta tästä harvoin puhutaan.
Useimmiten näen liian usein terapeutteja jotka pitävät henkeen ja vereen tästä kiinni feikkihymyjen säestämänä jota itse pidän vieraana. Huomaan myös jos he käyttävät niitä mantroja jota käyttävät muillakin "potilailla". En tiedä mistä se johtuu, johtuuko se minusta vai psykiatrista etenkin kunnallisella puolella, kun tuntuu etten tule kuulluksi. Haluan tulla huomatuksi yksilönä. Olen kuitenkin ainutlaatuinen, yksi maailman miljardeista ihmisestä. Mutta samalle aallonpituudelle harvoin pääsen jos olo on kuin olisin jossain näytelmässä.
Tuntuu kuin olisin liian terve yksityiseen terapiaan... todellisuudessa manipuloin muita kuin myös itseäni antamalla tervejärkisen kuvan, vaikka maailmani on useimmiten täysin yläsalaisin. Olen siis todellinen huijari. Minulla on ikäänkuin kaksi persoonaa jotka ovat tietoisia toisistaan mutta tappelevat kokoajan olemassaolostaan. Yhtenä päivänä olen täynnä energiaa, toisena päivänä taas itsemurha-ajatusten valloittamana. Pohjamudissa en ole mitään kaunista katseltavaa.
Arvioin usein terapeutin/psykiatrin jaksamista. Onko terapeuteillakin rajoituksia? Saako hänelle kertoa MITÄ vain? Kestävätkö he rajattomia tunteen heilahduksiani inhorealistista puhettani? Vai joudunko suljetulle? Ei... en halua sinne.
Useimmiten näen liian usein terapeutteja jotka pitävät henkeen ja vereen tästä kiinni feikkihymyjen säestämänä jota itse pidän vieraana. Huomaan myös jos he käyttävät niitä mantroja jota käyttävät muillakin "potilailla". En tiedä mistä se johtuu, johtuuko se minusta vai psykiatrista etenkin kunnallisella puolella, kun tuntuu etten tule kuulluksi. Haluan tulla huomatuksi yksilönä. Olen kuitenkin ainutlaatuinen, yksi maailman miljardeista ihmisestä. Mutta samalle aallonpituudelle harvoin pääsen jos olo on kuin olisin jossain näytelmässä.
Tuntuu kuin olisin liian terve yksityiseen terapiaan... todellisuudessa manipuloin muita kuin myös itseäni antamalla tervejärkisen kuvan, vaikka maailmani on useimmiten täysin yläsalaisin. Olen siis todellinen huijari. Minulla on ikäänkuin kaksi persoonaa jotka ovat tietoisia toisistaan mutta tappelevat kokoajan olemassaolostaan. Yhtenä päivänä olen täynnä energiaa, toisena päivänä taas itsemurha-ajatusten valloittamana. Pohjamudissa en ole mitään kaunista katseltavaa.
Arvioin usein terapeutin/psykiatrin jaksamista. Onko terapeuteillakin rajoituksia? Saako hänelle kertoa MITÄ vain? Kestävätkö he rajattomia tunteen heilahduksiani inhorealistista puhettani? Vai joudunko suljetulle? Ei... en halua sinne.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoittelet kuin omasta elämästäni :). Olemme silti uniikkeja.
Ammattiauttajia on monenlaisia mutta kaikilla on yhteneviä piirteitä, ehkä juuri koulutuksessa opittuja malleja jotka tekevät heistä sanotaanko teflon -pinnotteisia.
Jos olisin sellainen niin lähtisin analysoimaan, että olet mahdollisesti maanisdepressiivinen tai muu dg johon on tehokkaita hoitomuotoja :D. Ja. Olet varmaankin lapsuudessa kokenut hylkäämisen tms trauman ja nyt tarvitset erityistö huomiota.
Lääkkeet kouraan, terapiaan tai muuta.
Me ollaan kaikki täällä yksin. Pohjimmiltaan.
Kyllä, voit olla olla terapeutille avoin ja niin inhorealistinen kuin pystyt. Heidän ammattinsa on kestää. Toinen juttu on täysin vastaavatko tai edes reagoivatko he mitenkään. Palatakseni edelliseen kappaleeseeni.
Ehkä voisi ajatella, että terapia ja ammattiauttajat ovat vain avuksi ja neuvovat hieman. Elämä ja parantuminen tapahtuu muualla. Jos tapahtuu. Jos yhteiskunnalla olisi enemmän määrärahoja tai ne sijoitettaisiin ko. sektorille en tiedä vähentäisikö se ongelmia?
Joka tapauksessa lääkkeiden sijaan pitäisi olla myös muita hoitomuotoja käytössä ja sellaisia onkin toki. Missä on halu käyttää niitä arvon psykiatrit ja lääkärit!!!!!!!!!!!!!!!!!!