Onko tietoa?

Kauppateknikko

Mikä puolue johtaa sosialisoinnin edistämistä täällä hetkellä?

Uskomaton juttu, mutta Kokoomus Eurooppalaisten konservatiivien kanssa.

Kokoomuslainen maatalousministeri teki EU- maataloustukisopimuksen Konservatiivijohtoisen Euroopan unionin kanssa.

Nämä porvareiksi itseään kutsuvat, omistaja tahojen edunajajat siirsivät maanomistajien maan hallintaoikeuden vuokralaiselle. Eli sosialisoivat omistajan maankäytön ja hallintaoikeuden.

Kysymys on CAP-tukien maksusta. Antoivat ikuisen tukioikeuden maanvuokraajalle ja samalla vuokralaisille halliontaoikeuden vuokraamiinsa peltoihin.

Ilman vuokralaisen lupaa, suostumusta ja käyttöoikeuden luovutusta maanomistaja ei voi pelloillaan tehdä mitään.

Kommunistit ja Demarit eivät onnistuneet suomea sosialisoimaan mutta Kokoomus sen pystyi tekemään.

26

601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wiljami

      Eikös sosialisointi tarkoita sitä että valtio ottaa vastikkeetta yksityisomaisuutta käyttöönsä? Onkos nyt tuossa CAP-tuessa valtio ottamassa peltoja omaan käyttöönsä? Ei minun tietääkseni. Ja eihän niitä CAP-sopimuksia vielä ole ratifioitu eduskunnassa. Ja nythän maatalousministerinä on kepulainen Korkeaoja.

      Älä yritä työntää kepulaisia sössimisiä muiden syyksi. Jos yks kepulainen on niin tyhmä että vuokraa pellot muille ja toinen tyhmempi kepulainen antaa tuet vuokraajalle niin oma vikansa. Eikös kannattanutkin äänestää kepua? Eihän se petä, eihän? On NIIN valoisaa tulevaisuutta, NIIN valoisaa tulevaisuuta! :-D

      Wiljami

      • Tiedoksi

        otto. Oli se haltija sitten valtio tai joku muu taho.

        Mitä muuta se voisi olla jos hallintaoikeus sinun taloosi annettaisiin siinä asuvalle vuokralaiselle loppu elämäksi. Et voisi vuokrata taloasi kellekään muulle ilman vuokralaisen lupaa ja vuokralaisen vuokraoikeuden luovutusta.

        Kerro mikä muu termi tähän sopisi?

      • Wiljami
        Tiedoksi kirjoitti:

        No laittaakos se vuokraaja sen pellon sitten "yhteiseen käyttöön"? Ei varmaankaan. Ja kysehän on pelkästä tuesta. Ei hallintaoikeudesta. Sosialisointihan liittyy hallintaoikeuksiin, eikö niin?

        Joka tapauksessa - tuo on tyypillinen kepujen sössimä soppa.

        Jos "oikeaa termiä" haet, se voisi olla "tukioikeuden siirto". Näin "tuen maksajan" näkökulmasta minulle on yks paskan hailee kuka jyväjemmari ne rahat lopulta tuhlaa.

        Tarkkuutta poijjaat, tarkkuutta. Ja muistakaa äänestää jatkossakin kepua. Se on teillekin turvallinen valinta!

        Wiljami

      • mvv

        ovat eriasioita.Vain tukioikeus on vuokraajalla sen jälkeen kun se maa ei ole enää hänellä vuokralla,mitään vuokramiehen lupaa ei omistaja tarvitse mihinkään sen jälkeen kun vuokrasopimus päättyy.

      • kauppateknikko
        mvv kirjoitti:

        Tukioikeus pysyy vuokraajalla. Tämä tukioikeus on rahanarvoinen omistukseen rinnastettava oikeus. vuokralainen voi luovuttaa sen maanomistajalle, josta seuraa maanomistajalle lahjaveron maksu. Tai maan omistaja voi sen tukioikeuden ostaa itselle.

        Siis maanomitaja voi OSTAA sellaisen oikeuden itselle joka omistukseen perustuen pitäisi jo olla maanomistajalla.

        Muutoin tuki menee vuokraajalle, vuokraajan lopun elämän ajan. Jos maanomistaja haluaisi viljellä oOMAA maataan voi tehdä sen ilman CAP- tukea, koska tuki maksetaan sille entiselle vuokraajalle. Samalla CAP- tuki sitoo maanomistajan vuokralaiseen niin että jos vuokralainen ei luovuta tukioikeuttaan maanomistajalle, maan omistaja ei voi saada peltoihinsa esimerkiksi metsitystukea.

        Tämä on taloudellisen oikeuden siirto maanomistajalta maan vuokraajalle.

      • mvv
        kauppateknikko kirjoitti:

        pysyy vuokraajalla kolme vuotta jos hänellä on maata vastaava määrä.Vanha vuokraaja ei voi saada tukia jos maata viljelee jokin toinen,pintaala pitää aina olla.Suunnitteilla on että omistaja voisi saada valtiolta tukioikeuden maalleen,olisi eräänlainen tukipankki.
        Täyttä puppua on että tuki menee vuokraajalle koko elämän ajan.
        En kehu tätä järjästelmää,ainakin se on vaikea äkkiää ymmärtää.Kokoomusta asiasta on turha enää syyttää,kaipa olet huomannut mikä hallitus meillä on.Keskustalla on paljon ongelmia maataloupolitiikassaan,sokerijuurikas,kauppaneuvottelut ym.asiat vaatisivat kovaa otetta Maatalousministeriltä ja olisi oltava päättävissä pöydissä jo hyvissä ajoin ettei tarvitsisi aina haukkua edeltäjiä.Lipposen hallitus oli maatalouasioissakin paljon ossaavampi kun tämä nykyinen.

        En kehu tätä järjästelmää,ainakin se on vaikea äkkiää ymmärtää.Kokoomusta asiasta on turha enää syyttää,kaipa olet huomannut mikä hallitus meillä on.Keskustalla on paljon ongelmia maataloupolitiikassaan,sokerijuurikas,kauppaneuvottelut ym.asiat vaatisivat kovaa otetta Maatalousministeriltä ja olisi oltava päättävissä pöydissä jo hyvissä ajoin ettei tarvitsisi aina haukkua edeltäjiä.Lipposen hallitus oli maatalouasioissakin paljon osaavampi kun tämä nykyinen.

      • Vyöryttäjä
        mvv kirjoitti:

        pysyy vuokraajalla kolme vuotta jos hänellä on maata vastaava määrä.Vanha vuokraaja ei voi saada tukia jos maata viljelee jokin toinen,pintaala pitää aina olla.Suunnitteilla on että omistaja voisi saada valtiolta tukioikeuden maalleen,olisi eräänlainen tukipankki.
        Täyttä puppua on että tuki menee vuokraajalle koko elämän ajan.
        En kehu tätä järjästelmää,ainakin se on vaikea äkkiää ymmärtää.Kokoomusta asiasta on turha enää syyttää,kaipa olet huomannut mikä hallitus meillä on.Keskustalla on paljon ongelmia maataloupolitiikassaan,sokerijuurikas,kauppaneuvottelut ym.asiat vaatisivat kovaa otetta Maatalousministeriltä ja olisi oltava päättävissä pöydissä jo hyvissä ajoin ettei tarvitsisi aina haukkua edeltäjiä.Lipposen hallitus oli maatalouasioissakin paljon ossaavampi kun tämä nykyinen.

        Sitä se Lipposen hallitus oli. Siirsi ongelmia koko ajan ratkaistavaksi myöhemmin.

      • Demari
        kauppateknikko kirjoitti:

        Tukioikeus pysyy vuokraajalla. Tämä tukioikeus on rahanarvoinen omistukseen rinnastettava oikeus. vuokralainen voi luovuttaa sen maanomistajalle, josta seuraa maanomistajalle lahjaveron maksu. Tai maan omistaja voi sen tukioikeuden ostaa itselle.

        Siis maanomitaja voi OSTAA sellaisen oikeuden itselle joka omistukseen perustuen pitäisi jo olla maanomistajalla.

        Muutoin tuki menee vuokraajalle, vuokraajan lopun elämän ajan. Jos maanomistaja haluaisi viljellä oOMAA maataan voi tehdä sen ilman CAP- tukea, koska tuki maksetaan sille entiselle vuokraajalle. Samalla CAP- tuki sitoo maanomistajan vuokralaiseen niin että jos vuokralainen ei luovuta tukioikeuttaan maanomistajalle, maan omistaja ei voi saada peltoihinsa esimerkiksi metsitystukea.

        Tämä on taloudellisen oikeuden siirto maanomistajalta maan vuokraajalle.

        " tukioikeus on rahanarvoinen omistukseen rinnastettava oikeus." Noin sanoit. Tulihan se sieltä. Perustuslaista taitaa puutuakin vielä oikeus maataloustukeen. Paha, paha puute?

      • Kauppateknikko
        Demari kirjoitti:

        Sosialistinen eurooppa liitto olisi oikea nimi.

      • perussopimus
        Kauppateknikko kirjoitti:

        Sosialistinen eurooppa liitto olisi oikea nimi.

        Eu teki juuri perussopomuksen joka sisältää ihmisoikeussopimuksen.

        Meneekö tämä tukisopimus yli tåmånkin sopimuksen?

        Lisäksi on olemassa suomen omistamisen oikeuteen liittyviä lakeja, meneekö tämä niiden yli?

        tuolta alempaa luin että vuokraoikeus siirretään omistajan tahdosta riippumatta toisella osapuolelle.

        Tämänhän pitäisi olla peruste sanoa kaikki vuokrasopimukset irti. Nyt kannattaa kaikkien peltojen vuokraajien harkita tätä.

      • olevan
        Wiljami kirjoitti:

        No laittaakos se vuokraaja sen pellon sitten "yhteiseen käyttöön"? Ei varmaankaan. Ja kysehän on pelkästä tuesta. Ei hallintaoikeudesta. Sosialisointihan liittyy hallintaoikeuksiin, eikö niin?

        Joka tapauksessa - tuo on tyypillinen kepujen sössimä soppa.

        Jos "oikeaa termiä" haet, se voisi olla "tukioikeuden siirto". Näin "tuen maksajan" näkökulmasta minulle on yks paskan hailee kuka jyväjemmari ne rahat lopulta tuhlaa.

        Tarkkuutta poijjaat, tarkkuutta. Ja muistakaa äänestää jatkossakin kepua. Se on teillekin turvallinen valinta!

        Wiljami

        Yhdistelmämallissa tukioikeudet vahvistetaan viljelijälle, jolla on pelto hallinnassaan tukihakuhetkellä vuonna 2006 eli ovat hänen tukihakemuksessaan. Tämän lisäksi viljelijällä on oltava pellot hallinnassaan siten, että hän täyttää ns. 10 kk säännön. Edellä mainittu ns. 10 kk vaatimus pitää sisällään, että pellot ovat viljelijän hallinnassa 1.9.2005 – 30.4.2006 alkaen 10 kuukautta. ..

        Vuokratapaukset

        Vuokraustapauksissa tukioikeudet vahvistetaan vuokralaiselle, jos hän täyttää yllä mainitut edellytykset. Tukioikeudet jäävät siten vuokralaiselle kun vuokrasopimus päättyy. Maanomistaja ja vuokralainen voivat sopia, että tukioikeudet siirretään maanomistajalle kun vuokrasopimus päättyy, joko maksutta tai maksua vastaan. Tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon mahdolliset veroseuraamukset, esim. mahdollinen lahjavero.

    • Valehtelet

      Sosialisointipäätöksen tekivät vuosi sitten EU-maitten maatalousministerit.

      Suomea kokouksessa edusti maatalousministeri Juha Korkeaoja, K E S K U S T A P U O L U E

      Kauppateknikko edustaa kepulaisuutta tyypillisimmillään, omat möhläykset yritetään laittaa toisten syyksi.

      KEPU PETTÄÄ AINA. IHAN AINA.

      • Kauppateknikko

        Korkeaojalle lykättiin paperi eteen.

        Tähän on Suomi sitoutunut.

        Nyt käydään pelkästään tarkentavia neuvotteluja. Piste.

      • Wiljami
        Kauppateknikko kirjoitti:

        Korkeaojalle lykättiin paperi eteen.

        Tähän on Suomi sitoutunut.

        Nyt käydään pelkästään tarkentavia neuvotteluja. Piste.

        Korkeaojalla on ollut yli vuosi aikaa valmistella tätä asiaa. Kun Korkeaoja astui remmiin neuvotteluja ei oltu edes vielä aloitettu.

        Lue tuosta, äläkä tumputa:
        http://www.kaytannonmaamies.fi/07KM2003/korkeaoja.html

        Wiljami

      • Korkeaoja

        "Täällä on sopimukset jo olemassa, nyt voidaan käydä ainoastaan tarkentavia neuvotteluja. Pyrimme näissä puitteissa saamaan mahdollisimman hyvän sopimuksen aikaan"

        Kun Kokoomuslainen miniteri neuvotteli vuosien 2003- 2006 tuista, hän teki kaupat. Suostui tähn tukimalliin saadakseen hyvältä näyttävän tukisopimuksen vaaliaseekseen, ja saadakseen asian vaalien alta pois. Suomi , niin kuin kaikki muutkin unionimaat, oli jo sitoutuneet tähän cap- tukimalliin ennen Korkeaojan ministeripostin alkamista.

        Imettelen yleensäkin Konservatiivijohtoisen unionin toimia. Tämähän on Kokoomuksen sisarpuolue. Kokoomus on tässä täysin rinnoin mukana ollessaan Konsevatiiviryhmässä, koska ilman Konservatiiveja unionissa tällaista sopimusta ei saada aikaan.

    • mvv

      Suomessa on ollut Kepulainen Maatalousministeri jo kohta puolitoistavuotta.Sama systeemi tulee voimaan koko EU:n alueella.Mitään maan hallintaoiketta ei siirretä vain tukioikeus,maan omistaja kyllä määrää sen kuka hänen maataan viljelee.Tällä tukioikeudella ei tee mitään jos ei ole maata vastaavaa määrää.Tukioikeuskin taitaa hävitä jos ei ole sitä tukeen oikeuttavaa maata kolmessa vuodessa.Siis ei mitään ikuista tukioikeuutta puhumattakaan mistään ikuisesta hallintaoikeudesta.Vuokralaisen lupaa ei maanomistaja tarvitse,hän voi tehdä maalleen mitä haluaa.
      Esim. jos vuokraviljelijä luopuu jostakin vuokraalueestaan hänelle jää siitä tukioikeus,hän voi vuokrata jonkin toisen maan ja tukioikeus siirtyy siihen.Periaatteessa maan ei pitäisi enää lisääntyä,näin kaikilla mailla on tukioikeus,ei niitä voi kukaan pankota itselleen koska se vanheneekin kolmessa vuodessa.

      • Kauppateknikko

        Farmitin sisäinen sähköpostiviesti
        Oma postilaatikko
        Lähetetyt viestit

        Lähettäjä   Kysy asiantuntijalta,
        Lähetetty   16.7.2004 13:16:58
        Aihe   Farmit - Kysy asiantuntijalta

        Hei!

        Kyselin asiaasi MTK:sta ja saimme seuraavan vastauksen:

        "Välitarkastelu koskee ainoastaan CAP-tukia. Eli tuotannosta irrottaminen ei koske EU-osarahoitteisia maaseudun kehittämistoimenpiteitä, kuten maatalouden ympäristötukea, luonnonhaittakorvausta eikä myöskään kansallisia tukia.

        Osittain tuotantoon sidotut ovat vanhoista CAP-tuista jatkossakin ainakin osa sonnipalkkiosta ja osa tärkkelysperunatuesta.

        Vuodesta 2006 eteenpäin viljelijällä, saadakseen entistä CAP-tukea, on oltava tukioikeuksia ja peltoa hallinnassaan sekä hänen on jätettävä tukihakemus vuosittain. Hänen ei tarvitse tuottaa mitään, mutta jos viljelijä haluaa myöskin lfa:ta, ymp:iä ja kansallista tukea hänen on viljeltävä maata.

        Uusia tilatunnuksia saa jatkossakin jos on tarve."

        Lisäksi MTK:sta lähetettiin muistio, josta löytyy vastauksia koskien vuokrasopimuksia ja tukioikeuksien vahvistamista.

        Tilatukijärjestelmä ja vuokrasopimukset

        Suomessa tilatukijärjestelmä toteutetaan ns. yhdistelmämallina ja Suomi ottaa järjestelmän käyttöön vuonna 2006.

        Tilatukimallia koskevat linjaukset on tehty olettaen, että komissio hyväksyy luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan Suomen esittämässä muodossa. Jos komission käsittelyssä lisäosan muotoon tai sisältöön tulee olennaisia muutoksia, osapuolet varaavat mahdollisuuden tarkastella uudelleen tilatukimallia koskevia linjauksia.

        Yhdistelmämallissa tukioikeudet vahvistetaan viljelijälle, jolla on pelto hallinnassaan tukihakuhetkellä vuonna 2006 eli ovat hänen tukihakemuksessaan. Tämän lisäksi viljelijällä on oltava pellot hallinnassaan siten, että hän täyttää ns. 10 kk säännön. Edellä mainittu ns. 10 kk vaatimus pitää sisällään, että pellot ovat viljelijän hallinnassa 1.9.2005 – 30.4.2006 alkaen 10 kuukautta. Maataloushallinto tekee myöhemmin ennen käyttöönottovuotta päätöksen alkamispäivämäärästä, joka ei siten ole tiedossa nyt. Tämänhetkisen maa- ja metsätalousministeriön tulkinnan mukaan tukioikeuksia voidaan vahvistaa vuonna 2006, vaikka 10 kk vaatimus ei täyttyisikään. Tällaisessa tilanteessa tukioikeudet vahvistetaan, mutta tukea ei makseta. 10 kk sääntö on siten tuenmaksuperuste.

        Vuokratapaukset

        Vuokraustapauksissa tukioikeudet vahvistetaan vuokralaiselle, jos hän täyttää yllä mainitut edellytykset. Tukioikeudet jäävät siten vuokralaiselle kun vuokrasopimus päättyy. Maanomistaja ja vuokralainen voivat sopia, että tukioikeudet siirretään maanomistajalle kun vuokrasopimus päättyy, joko maksutta tai maksua vastaan. Tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon mahdolliset veroseuraamukset, esim. mahdollinen lahjavero. Tämän lisäksi maanomistajan on oltava viljelijä neuvoston asetuksen 1782/2003 2 artiklan a alakohdan mukaan. Maataloushallinto vahvistaa siirrot.

        Ostanut peltoa, joka on vuokrattuna

        Jos viljelijä on ennen 30.9.2003 ostanut peltoa, joka on vuokrattuna toisella viljelijällä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella (Suomessa pitää päättää, onko pitkäaikainen vuokrasopimus 5- vai 6-vuotinen), tukioikeuksia voitaneen myöntää kansallisesta varannosta.

        Muissa jäsenvaltioissa samat ongelmat

        Se tosiasia, että tukioikeudet vahvistetaan vuokralaiselle on säädetty neuvoston asetuksessa 1782/2003, eikä Suomella ole mahdollisuutta olla sitä soveltamatta. Saksan Reinin osavaltion maataloushallinnon internetsivuilla on kirjoitettu tästä aiheesta seuraavasti: ”Koska komission tavoite on ollut, etteivät tukioikeudet ole sidoksissa peltoihin, vuokralaisen ei tarvitse vuokrasopimuksen päätyttyä siirtää tukioikeuksia maanomistajalle. Maanomistaja ja vuokralainen voivat kuitenkin sopia, että näin tapahtuu.”

        Ministeri on luvannut, että ongelmat hoidetaan kansallisen varannon kautta

        Kansallinen tukipankki (eli kansallinen varanto) voisi toimia ratkaisuna vuokrapeltojen tukioikeuskysymyksessä. Tukipankkia esittää maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa 14.7.2004.

        Korkeaojan mukaan valtion pyörittämään tukipankkiin varattaisiin tietty määrä tukioikeuksia. Oikeuksia voitaisiin antaa sellaisille pelto-omistajille, jotka haluavat jatkaa viljelijöinä sen jälkeen kun vuokrasopimus on päättynyt ja jotka uhkaavat jäädä vaille tukioikeutta vanhojen vuokrasopimusten vuoksi.

        Toivottavasti nämä tiedot auttavat.

        Jarmo Virtanen
        jarmo.virtanen@kemira-growhow.com
           
        asia aivan kuin olen sen ymmärtänyt.Siinä lukee,Vuodesta 2006 eteenpäin,viljelijällä on oltava tukioikeuksia ja PELTOA HALLINNASSAAN sekä hänen on jätettävä tukihakemus.
        Sinähän olet yrittänyt väittä että omistaja voi viljellä maata ja entinen vuokralainen nostaa siitä tuet,niin ei asia ole,maa on aina oltava.

      • mvv
        Kauppateknikko kirjoitti:

        Farmitin sisäinen sähköpostiviesti
        Oma postilaatikko
        Lähetetyt viestit

        Lähettäjä   Kysy asiantuntijalta,
        Lähetetty   16.7.2004 13:16:58
        Aihe   Farmit - Kysy asiantuntijalta

        Hei!

        Kyselin asiaasi MTK:sta ja saimme seuraavan vastauksen:

        "Välitarkastelu koskee ainoastaan CAP-tukia. Eli tuotannosta irrottaminen ei koske EU-osarahoitteisia maaseudun kehittämistoimenpiteitä, kuten maatalouden ympäristötukea, luonnonhaittakorvausta eikä myöskään kansallisia tukia.

        Osittain tuotantoon sidotut ovat vanhoista CAP-tuista jatkossakin ainakin osa sonnipalkkiosta ja osa tärkkelysperunatuesta.

        Vuodesta 2006 eteenpäin viljelijällä, saadakseen entistä CAP-tukea, on oltava tukioikeuksia ja peltoa hallinnassaan sekä hänen on jätettävä tukihakemus vuosittain. Hänen ei tarvitse tuottaa mitään, mutta jos viljelijä haluaa myöskin lfa:ta, ymp:iä ja kansallista tukea hänen on viljeltävä maata.

        Uusia tilatunnuksia saa jatkossakin jos on tarve."

        Lisäksi MTK:sta lähetettiin muistio, josta löytyy vastauksia koskien vuokrasopimuksia ja tukioikeuksien vahvistamista.

        Tilatukijärjestelmä ja vuokrasopimukset

        Suomessa tilatukijärjestelmä toteutetaan ns. yhdistelmämallina ja Suomi ottaa järjestelmän käyttöön vuonna 2006.

        Tilatukimallia koskevat linjaukset on tehty olettaen, että komissio hyväksyy luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan Suomen esittämässä muodossa. Jos komission käsittelyssä lisäosan muotoon tai sisältöön tulee olennaisia muutoksia, osapuolet varaavat mahdollisuuden tarkastella uudelleen tilatukimallia koskevia linjauksia.

        Yhdistelmämallissa tukioikeudet vahvistetaan viljelijälle, jolla on pelto hallinnassaan tukihakuhetkellä vuonna 2006 eli ovat hänen tukihakemuksessaan. Tämän lisäksi viljelijällä on oltava pellot hallinnassaan siten, että hän täyttää ns. 10 kk säännön. Edellä mainittu ns. 10 kk vaatimus pitää sisällään, että pellot ovat viljelijän hallinnassa 1.9.2005 – 30.4.2006 alkaen 10 kuukautta. Maataloushallinto tekee myöhemmin ennen käyttöönottovuotta päätöksen alkamispäivämäärästä, joka ei siten ole tiedossa nyt. Tämänhetkisen maa- ja metsätalousministeriön tulkinnan mukaan tukioikeuksia voidaan vahvistaa vuonna 2006, vaikka 10 kk vaatimus ei täyttyisikään. Tällaisessa tilanteessa tukioikeudet vahvistetaan, mutta tukea ei makseta. 10 kk sääntö on siten tuenmaksuperuste.

        Vuokratapaukset

        Vuokraustapauksissa tukioikeudet vahvistetaan vuokralaiselle, jos hän täyttää yllä mainitut edellytykset. Tukioikeudet jäävät siten vuokralaiselle kun vuokrasopimus päättyy. Maanomistaja ja vuokralainen voivat sopia, että tukioikeudet siirretään maanomistajalle kun vuokrasopimus päättyy, joko maksutta tai maksua vastaan. Tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon mahdolliset veroseuraamukset, esim. mahdollinen lahjavero. Tämän lisäksi maanomistajan on oltava viljelijä neuvoston asetuksen 1782/2003 2 artiklan a alakohdan mukaan. Maataloushallinto vahvistaa siirrot.

        Ostanut peltoa, joka on vuokrattuna

        Jos viljelijä on ennen 30.9.2003 ostanut peltoa, joka on vuokrattuna toisella viljelijällä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella (Suomessa pitää päättää, onko pitkäaikainen vuokrasopimus 5- vai 6-vuotinen), tukioikeuksia voitaneen myöntää kansallisesta varannosta.

        Muissa jäsenvaltioissa samat ongelmat

        Se tosiasia, että tukioikeudet vahvistetaan vuokralaiselle on säädetty neuvoston asetuksessa 1782/2003, eikä Suomella ole mahdollisuutta olla sitä soveltamatta. Saksan Reinin osavaltion maataloushallinnon internetsivuilla on kirjoitettu tästä aiheesta seuraavasti: ”Koska komission tavoite on ollut, etteivät tukioikeudet ole sidoksissa peltoihin, vuokralaisen ei tarvitse vuokrasopimuksen päätyttyä siirtää tukioikeuksia maanomistajalle. Maanomistaja ja vuokralainen voivat kuitenkin sopia, että näin tapahtuu.”

        Ministeri on luvannut, että ongelmat hoidetaan kansallisen varannon kautta

        Kansallinen tukipankki (eli kansallinen varanto) voisi toimia ratkaisuna vuokrapeltojen tukioikeuskysymyksessä. Tukipankkia esittää maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa 14.7.2004.

        Korkeaojan mukaan valtion pyörittämään tukipankkiin varattaisiin tietty määrä tukioikeuksia. Oikeuksia voitaisiin antaa sellaisille pelto-omistajille, jotka haluavat jatkaa viljelijöinä sen jälkeen kun vuokrasopimus on päättynyt ja jotka uhkaavat jäädä vaille tukioikeutta vanhojen vuokrasopimusten vuoksi.

        Toivottavasti nämä tiedot auttavat.

        Jarmo Virtanen
        jarmo.virtanen@kemira-growhow.com
           
        asia aivan kuin olen sen ymmärtänyt.Siinä lukee,Vuodesta 2006 eteenpäin,viljelijällä on oltava tukioikeuksia ja PELTOA HALLINNASSAAN sekä hänen on jätettävä tukihakemus.
        Sinähän olet yrittänyt väittä että omistaja voi viljellä maata ja entinen vuokralainen nostaa siitä tuet,niin ei asia ole,maa on aina oltava.

      • Kauppateknikko
        mvv kirjoitti:

        asia aivan kuin olen sen ymmärtänyt.Siinä lukee,Vuodesta 2006 eteenpäin,viljelijällä on oltava tukioikeuksia ja PELTOA HALLINNASSAAN sekä hänen on jätettävä tukihakemus.
        Sinähän olet yrittänyt väittä että omistaja voi viljellä maata ja entinen vuokralainen nostaa siitä tuet,niin ei asia ole,maa on aina oltava.

        Yhdistelmämallissa tukioikeudet vahvistetaan viljelijälle, jolla on pelto hallinnassaan tukihakuhetkellä vuonna 2006 eli ovat hänen tukihakemuksessaan. Tämän lisäksi viljelijällä on oltava pellot hallinnassaan siten, että hän täyttää ns. 10 kk säännön. Edellä mainittu ns. 10 kk vaatimus pitää sisällään, että pellot ovat viljelijän hallinnassa 1.9.2005 – 30.4.2006 alkaen 10 kuukautta. ..

        Vuokratapaukset

        Vuokraustapauksissa tukioikeudet vahvistetaan vuokralaiselle, jos hän täyttää yllä mainitut edellytykset. Tukioikeudet jäävät siten vuokralaiselle kun vuokrasopimus päättyy. Maanomistaja ja vuokralainen voivat sopia, että tukioikeudet siirretään maanomistajalle kun vuokrasopimus päättyy, joko maksutta tai maksua vastaan. Tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon mahdolliset veroseuraamukset, esim. mahdollinen lahjavero.

      • mvv
        Kauppateknikko kirjoitti:

        Yhdistelmämallissa tukioikeudet vahvistetaan viljelijälle, jolla on pelto hallinnassaan tukihakuhetkellä vuonna 2006 eli ovat hänen tukihakemuksessaan. Tämän lisäksi viljelijällä on oltava pellot hallinnassaan siten, että hän täyttää ns. 10 kk säännön. Edellä mainittu ns. 10 kk vaatimus pitää sisällään, että pellot ovat viljelijän hallinnassa 1.9.2005 – 30.4.2006 alkaen 10 kuukautta. ..

        Vuokratapaukset

        Vuokraustapauksissa tukioikeudet vahvistetaan vuokralaiselle, jos hän täyttää yllä mainitut edellytykset. Tukioikeudet jäävät siten vuokralaiselle kun vuokrasopimus päättyy. Maanomistaja ja vuokralainen voivat sopia, että tukioikeudet siirretään maanomistajalle kun vuokrasopimus päättyy, joko maksutta tai maksua vastaan. Tässä pitää kuitenkin ottaa huomioon mahdolliset veroseuraamukset, esim. mahdollinen lahjavero.

        on vuokramiehellä,mutta hänellä täytyy olla maa myös hallinnassa sen jälkeenkin kun vanha vuokrasopimus loppuu.Ei tukea saa jos se maa ei ole hallinnassa.Tukioikeus voidaan ilmeisesti siirtää myös toiseen maahan,jos vuokraa muualta maata.
        Olet arvostellut asiasta Kokoomusta,se että yleensä tälläisiä asioita on vielä keskusteltavana on kyllä aika pitkälle Konservatiiviryhmän ansio,jos Keskustan viiteryhmä saisi asian päättää perheviljelmiltä otettaisiin tuki kokonaan pois ja siirrettäisiin teolliseen suurtuotantoon.
        Keskustalta puuttuu kokonaan linja maatalouasioissa itseltään,he toimivat vain tuulen mukana,tunnustellaan mistä päin kulloinkin tuulee ja yritetään toimia sen mukaan.

      • ..pointti
        mvv kirjoitti:

        asia aivan kuin olen sen ymmärtänyt.Siinä lukee,Vuodesta 2006 eteenpäin,viljelijällä on oltava tukioikeuksia ja PELTOA HALLINNASSAAN sekä hänen on jätettävä tukihakemus.
        Sinähän olet yrittänyt väittä että omistaja voi viljellä maata ja entinen vuokralainen nostaa siitä tuet,niin ei asia ole,maa on aina oltava.

        Vuokralainen voi vuokrakauden päätyttyä viedä cap-tukioikeuden mennessään ja myydä sen eteenpäin. Maanomistaja joutuu ostamaan tällöin jostain tukioikeudet jos aikoo itse viljellä.

        Se on varmaa, että sellaisen maanomistajan pellon arvo putoaa huomattavasti, jolla itsellään ei ole tukioikeutta.

        Tukioikeudesta leikataan aina tukioikeuden vuokrauksen tai myynnin yhteydessä muutama prosentti valtiolle varantoon, mistä valtio voi sitten myydä (poliitisin perustein) tukioikeuksia "sopiville" henkilöille.

        Cap-tukioikeuden arvoksi on arvioitu 125 e/ha.

        v. 2006 vuokraviljelijät saavat melkoisen lottopotin ILMAISEKSI.

        Suurimmat vuokra-alat Suomessa ovat n. 700 ha, laskekaa siitä lahjoituksen suuruus.
        Menettäjä on pellonsa vuokrannut maanomistaja.

        Korkeaojan johdolla tukiuudistuksen Suomi-versiosta on tulossa EU.n monimutkaisin ja työläin, ja selvästi maanomistajan omistusoikeutta loukkaava.

      • mvv
        ..pointti kirjoitti:

        on kun kirjoitat.Ne tukioikeudet kyllä joutuu käyttämään,niitä ei voi pitkäksi aikaa jättää itselleen,kolme vuotta on se aika.
        Mutta on selvä asia että entisellä vuokraajalla on vahva asema kun maata ruvetaan vuokraamaan uudestaan.

      • On taas

        Haistokkee paskoo.

      • Missä
        mvv kirjoitti:

        on kun kirjoitat.Ne tukioikeudet kyllä joutuu käyttämään,niitä ei voi pitkäksi aikaa jättää itselleen,kolme vuotta on se aika.
        Mutta on selvä asia että entisellä vuokraajalla on vahva asema kun maata ruvetaan vuokraamaan uudestaan.

        siellä esityksessä on jotakin mainintaa kolmen vuoden määräajasta.

        Olen tätä asiaa tukinut asiantuntijoiden kanssa eikä kukaaan ole tuosta puhunut mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe