Yle HD:ltä saamenkieliset uutiset äänettöminä

Tänään aamupäivällä Yle HD -kanavalta ei kuulunut ääntä saamenkielisten uutisten aikana, ainakaan minun vastaanottimestani. Sen sijaan TV2:sta saamenkielisten uutisten ääni kuului. Vastaanottimen mukaan ohjelman kieli oli kummallakin kanavalla ”määrittelemätön”. Yle HD:n kaikkien muiden ohjelmien ääni kuuluu ihan niin kuin pitääkin.

Minulla on 40-tuumainen Samsung, tarkemmin sanottuna UE40EH5005KXXE.

Sattuiko kellään muulla olemaan Yle HD päällä juuri saamenkielisten uutisten aikaan? Oliko teillä sillä hetkellä ongelmia äänen vastaanoton kanssa?

Lähetin Ylelle palautetta asiasta, mutta sain vastaukseksi, että vika on joko kaapeli-TV-operaattorissa tai vastaanottimessani.

Onko mahdollista, että TV:ssäni olisi sellainen vika, että kaikki HD-kanavat ja vain HD-kanavat ovat hiljaisia, kun kielenä on nimenomaan ”määrittelemätön”?
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


M30v, Tammisaari kirjoitti:

Tänään aamupäivällä Yle HD -kanavalta ei kuulunut ääntä saamenkielisten uutisten aikana, ainakaan minun vastaanottimestani. Sen sijaan TV2:sta saamenkielisten uutisten ääni kuului. Vastaanottimen mukaan ohjelman kieli oli kummallakin kanavalla ”määrittelemätön”. Yle HD:n kaikkien muiden ohjelmien ääni kuuluu ihan niin kuin pitääkin.

Minulla on 40-tuumainen Samsung, tarkemmin sanottuna UE40EH5005KXXE.

Sattuiko kellään muulla olemaan Yle HD päällä juuri saamenkielisten uutisten aikaan? Oliko teillä sillä hetkellä ongelmia äänen vastaanoton kanssa?

Lähetin Ylelle palautetta asiasta, mutta sain vastaukseksi, että vika on joko kaapeli-TV-operaattorissa tai vastaanottimessani.

Onko mahdollista, että TV:ssäni olisi sellainen vika, että kaikki HD-kanavat ja vain HD-kanavat ovat hiljaisia, kun kielenä on nimenomaan ”määrittelemätön”?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu