Pelkäättekö kuolemaa?

No se tulee mieleen et jos se elämä jatkuu jollain lailla vaik kuolee. Et sellastahan mä en halua. Mieluummin olis ihan vain tyhjyyttä tai siis ei mitään sitten kun on kuollu. Niin ja tietenkin se että jos ennen kuolemaa kärsii kauheesti esim kivuista pitkäänkin ni se pelottaa.

kuoleman pelko on ainoa asia mikä on estänyt minua tekemästä itsemurhaa. Kyllä se tuntuisi valtavalta helpotukselta, kuolema nimittäin.

Niin minuakin esti aikoinaan tekemästä itsemurhaa. Ja hyvä että esti jo tämänkin elämän kannalta, koska kyllä vaikeatkin asiat voi ajallansa selvitä vaikka mitään toiova eikä valonpilkkua olisi kyseisellä hetkellä nähtävissä. Kyllä elämä jaktuu fyysisen kuoleman jälkeen.
Kun tulin sukoon niin en ole pelännyt enää kulolemaa. Kuolema on voitto ja Kirstus on elämä.
Kyllä meille annetaan voimia mennä tämä ajallinen läpi.

En pelkää kuolemaa, sillä jokapäivinen olemassaolo on minulle taistelua
kipujen ja masennuksen takia. Jokus olen salaa toivonut, että joku tulis
ja ampuis mut.,

En pelkää. Kuolema on osa elämää eikä ilman tietoisuutta kuoleman olemassaolosta voi pystyä elämään.

Rauni- Leena Luukanen-Kilde kirjoitti hyvän kirjan aikoinaan. Sen nimi on Kuolemaa ei ole. Löytyy kirjastoista.
Itsellä on takana raskas elämä. Pelkäsin lapsesta asti kuolemaa yli 30v. Se suorastaan kahlitsi elämääni, rapauttikin suorastaan.
Nyt jo pidän hyvänä, että täältä pääsee pois mieluummin ajoissa kuin pitkään kitumalla.

Olen nähnyt unia omasta liukumistani turvalliseen valomereen. Tuntuu ehkä huikealta irrota tästä kovasta ja pahasta elämästä.

Jos pelkää kuolemaa , ei uskalla elää. Itse uskon tämän elämän olevan vain heijastusta todellisuudesta. Olemme jälleen kerran syntyneet tänne ja täällä taaperramme kunnes olemme karmastamme suurimman osan selvittäneet. Juice aikoinaan riimitteli : elämä on kuolemista, pane käsi käteen, ollaan hiljaa.
Kerran jo "kuolin", leikkauksen jälkeen minut elvytettiin takaisin elävien kirjoihin.
Olin niin vahvassa lääkityksessä, etten muista tapahtumasta mitään.
Huomaan tulevani hyvin toimeen eläinten ja pikkulintujen kanssa.
Uni on aina pieni kuolema, se on hyvä vertaus.

En pelkää. Kuolema vapauttaa. Olin hukkua tässä jonkin aikaa sitten ja ainoa syy miksi pelastauiduin oli se että lapseni ei saa jäädä ilman äitiä.

Olen sairastanut vuosia vaikeaa masennusta ja nyt tämän vuoden aikana tuntuu kuin alitajuntani on alkanu valmistelemaan itseäni viimeiselle matkalle, kun muuten mieli on hyväksynyt sen jo pitemmän aikaa. Näen todella usein unia kuolemastani ja ne ovat aina yht'äkkisiä. Unet ovat todentuntuisia ja tunteet joita koen voin samaistua niihin aina kun muistelen uniani, ne ovat niin aitoja.

Ensin tulee säikähdys ja hieman paniikinomainen tunne, verenmaku suussa. Sitten toteamus että nyt on lähdön paikka ja syvä hyväksymisen tunne ja rauhallisuus. Sen jälkeen hiljaisuus ja pimeys. Tämän jälkeen yleensä herään.

Olen suunnittelut oman kuolemani tulevien kolmen vuoden sisälle. Kerään yhä rohkeutta ja jollain tapaa pieni osa minusta varmaan apaattisena elää päivä kerrallaan toivoen että jotain ehkä tapahtuisi tai jollain tapaa luonnollinen kuolema minut korjaisi. Mutta, uskon että se tulee tapahtumaan oman käden kautta. Kaipaankin jo rauhaa.

En oikeastaan pelkää. Elämä vain loppuu ja that's it. Ihminen vain lakkaa olemasta ikuisesti, eikä siinä mitään pelättävää ole, yhtä luonnollinen tapahtuma kuin syntymäkin.

Näin enneunen, joka näytti, että elinakani on n.1000 päivää. Tuo uni oli keväällä. Niin selvästä enneunesta en voi erehtyä.
Ensin se säpsäytti kun heräsin, mutta hyväksyn tuon silti. Kerranhan täältä kuitenkin on lähdettävä. En anna tuon mitenkään haitata.

Ennen pelkäsin kuolemaa, mutta masennuksen vaikeutuessa siitä on tullut pikemminkin sen pelkäämistä, millä tavalla täältä aikanaan lähtee. Pitäähän se myöntää, että mahdollisimman aikaista poistumista sitä toivoo. Ja tietenkin, että kaikki päättyy siihen.

heippa!minua ei kuolema ainakaan tässä vaiheessa elämää pelota.olen nähnyt niin paljon selkeitä enneunia,jotka ovat toteutuneet.mistä nämä etiäiset voivat tulla,ellei ole jotain suurempaa,josta emme tiedä.olen saanut suoria viestejä tuonpuoleisesta.lähisukuni onkin aina peloissaan,kun alan tarinoida,mitä kulloinkin olen kokenut.olen tavannut isovanhempanikin kuolemansa jälkeen,ja tämä tapaaminen katkaisi kamalan, jatkuvan ikävän,kun sain tuntea heidän rakkautensa vielä kerran.aamulla herätessä,ristin käteni ja kiitin ,että olin saanut kokea jotain näin ihanaa.olin suorastaan hurmiossa,niin vahvasti tunsin isovanhempieni läsnäolon.

En minä omaa kuolemaani pelkää, enemmän pelottaa tuttujen ja läheisten kuolema ja sekin suurimmaksi osaksi sen takia että vihaan angstisia ja ankeita hautajaisia, siellähän sitä vasta itsarifiilikset saakin.

Joo kyllähän se pelottaa. Silloin harvoin, kun menee elämässä paremmin, niin silloin varsinkin. Nyt kun on taas tosi synkkä meininki, nii edelleen kauhistuttaa, et jonakin päivänä sitä on vaan yks luukasa, mut ei ehkä pelota nii paljoa. Haluaisi vaan kokea onnellisemman elämän. Harmittaa, et elämäni oli näin hanurista. Toivon, etten tule kärsimään sitten kun oma aikani koittaa sanoa heipparallaa tälle maailmalle.....

En pelkää, pikemminkin helpotushan tuo olis.
Kunhan täällä vielä joten kuten kärvistellään mukana.

Täytyy sanoa, että itse pelkään. Enkä edes välttämättä haluaisi kuolla. Silti tuntuu, etten pystyisi sen paremmin elämäänkään, kun niin surkeat kortit olen elämässä saanut. Olen tajunnut esimerkiksi, ettei mulla kovin kehuttavaa tulevaisuutta tule olemaan, elämä senkun rapistuu päivä päivältä ilman, että minulla mitään mahdollisuutta on siihen vaikuttaa. Saisipa tämän kaiken aloittaa jotenkin alusta, toisenlaisena ihmisenä...

pitäis tehdä jokinlainen mielen osotus pahasta mailmasta me yksinäiset/masentuneet. sais mailma kuulla kunnian.
meidän vika se ei ole ett'ä olemma masentuneita, vaan tämä pahan mailman takia.

Vaikeastakin masennuksesta voi parantua, mut kuolema on lopullinen. Leikkauksen yhteydessä koin ruumiista irtautumisen ja jouduin kauheaan paikkaan kahlittuna, eikä kukaan voinut enää auttaa. Siellä en saanut olla toisten seurassa. Olin yksin pimeydessä tuskissani suuressa toivottomuuden tilassa. Olin onnellinen ku pääsin kuin ihmeen kautta takaisin elämään. Ruumiiseen palatessani muistan kuinka hoitaja huusi. "Nyt se heräsi." Vaikka kärsin vieläkin ahdistuskohtauksista ja sairastan edelleenkin vaikeaa pitkäaikaista masennusta, en halua enää kuolla, en ainkaan joutua samaan epätoivon paikkaan.

En pelkää kuolemaa, näen kuoleman itsemurhan kautta viimeisenä vapautumisen keinona. En pelkää edes kuolintapaa, vaan näen esim. ohimenevän kärsimyksen pakollisena pahana joka on vain kohdattava että pääsee eroon eitoivotusta elämästä; hirttosilmukan aiheuttama kipu, tukehtumisesta syntyvä paniikki ovat looginen hinta joka maksetaan lopullisesta rauhasta.

Olen aina elänyt tietyn rajan ylittävälle elämänlaadulle kuin elämälle itseisarvona. Minulla ei ole ns. halua elää - vaan halua siihen että elämäni sisältää tarpeeksi hyviä ja mieluisia asioita ja niiden takia koen elämisen olevan mielekästä. Kun nuo asiat loppuvat on aika kuolla eikä jäädä onttoilemaan. Katselin isoäitini poistumista tästä maailmasta sairaalapedillään 15 vuotta, tästä ajasta hän oli täsmälleen samassa tilassa 12 vuotta. Ne kaksitoista vuotta olisi voinut kutistaa yhteen viikkoon ja minua kammottaa ajatus mitä isoäitini päässä on pyörinyt (jos on pyörinyt; toivottavasti ei, toivottavasti hän oli tuon ajan henkisesti poissa!) hänen ollessaan sängyssään 98% yksin ilman mitään merkittäviä virikkeitä reilun vuosikymmenen.

Käsityksemme ELÄMÄSTÄ on kuvottavasti kiinnitetty vain syömiseen, sydämensykkeeseen ja hengittämiseen ja noiden keinotekoiseen jatkamiseen. Tällöin ihmisen näkeminen vain fysiologisena elämä-koneena on sellaisten funktioiden nostamista olennaiseksi joita mm. kastemato edustaa täydellisesti. En suosi ihmiskäsitystä jossa ihmisten hyvinvointi ja elämäkäsite rinnastetaan kastemadon funktionaalisuuteen sen suhteen milloin asiat ovat "riittävän hyvin" elämän kannalta.

Jatkuvasti. Todennäköisesti kuoleman jälkeistä elämää ei ole ja kuoleman jälkeen ei ole mitään. Enää ikinä. Masentavaa :/