Pitääkö 9 euron lisuketta erikseen rukoilla?

Tuleeko se 9 euron kahvikuppikorvaus automaattisesti, kun ilmoittaa Kelaan olevansa työvoimakoulutuksessa, vai pitääkö sitä anoa jollain erityisellä lomakkeella? Ennen koulutuksen alkamista? Työkkäri ei kyllä ole opastanut niin tekemään.

Entä saako jotain matkakorvausta, jos matka kurssille on yli tietyn kilometrimäärän? Kuinka pitkä matkan on oltava ja paljonko saa kilometrikorvausta, jos saa?

Miten teillä muilla on ollut?
6112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joka tapauksessa kannattaa anoa sossusta matka-avustusta kurssille. Ainakin eteläsuomen isot kaupungit myöntävät paikkallisen kaupungin matkalipun verran toimeentulotukea kurssilla käymistä varten. Sitten tulee ylläpitokorvaus vielä erikseen. Tosin joissakin paikoissa sossu ei myönnä matkalippuun avustusta kun se 9 euroa on riittävä ruokaan ja matkaan.

Äänestä

9 eurolla pitäisi kattaa ruoka ja matkakulut??? eihän jäljelle jäävästä osasta riitä edes hernekeitto purkkiin.

Äänestä
  • on kuules helvetin suuri raha päivässä ja kun sen osaa käyttää oikein niin jää vielä muutama 10 senttiä säästöönkin. viikossa säästöä on minulle kertynyt 9 euron päiväpalkalla 60 senttiä ja kuukaudessa jopa lähes kaksi euroa.

    9 euroa päivässä minulla menee näin.

    6 euroa bussimatkoihin ja noin kolmella eurolla päivittäinen ruoka mitä se sitten milloinkin sattuu olemaan. kauppojen roskiksista löytää paljon parastaennen päiväys tuotteita joita saa ihan ilmaiseksi ottaa ja syödä.

    9 euroa siis riittää hyvin jos on järkevä ja osaa käyttää rahan oikein.

    Äänestä

on laskettu niin että sen pitäisi kattaa päivässä, matkat, ruoat sekä henkiökohtaisen hygienian joten aika tarkka tarvii olla jotta 9 euroa noihin kaikkiin riittää.

Äänestä
  • Hygieniaan ei tarvi rahaa, ihan turhaa haaskausta,pelkkä lätäkössä uinti tai sateessa seisominen riittää, eikä maksa mitään. Metsät ovat vieläkin täynnä suppilovahveroita syötäväksi, nekään eivät maksa mitään. Kävellen ei tarvitse maksaa matkoja, joten sekin on ilmaista. Kaikki 9 euroa jää säästöön.

    Äänestä

  • Näin säästät kirjoitti:

    Hygieniaan ei tarvi rahaa, ihan turhaa haaskausta,pelkkä lätäkössä uinti tai sateessa seisominen riittää, eikä maksa mitään. Metsät ovat vieläkin täynnä suppilovahveroita syötäväksi, nekään eivät maksa mitään. Kävellen ei tarvitse maksaa matkoja, joten sekin on ilmaista. Kaikki 9 euroa jää säästöön.

    Hygieniaan en toki käytä muuta kuin vettä, mutta ihan kylmällä en ole vielä tottunut... Saippuaa en käytä enkä deodoranttia ja ominaishajuni on aika yksilöllinen:)

    Niin, kun kävelee, kumma kyllä se ei vie yhtään kaloreita, joten ei tarvitse käydä poimimassa yhtään lisää suppilovahveroita metsästä. Harmi, että tuli tuo lumi, hangen alta on hankalampi kaivella. Kengätkään eivät kulu, kun leijuu ilmassa, niin ei tarvitse huolehtia siitäkään. Halvaksi se tulee, ainakin toisten elämä, kun ne vaan kuuntelisi meitä, joilla on teoria hallussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


cheesus kirjoitti:

Tuleeko se 9 euron kahvikuppikorvaus automaattisesti, kun ilmoittaa Kelaan olevansa työvoimakoulutuksessa, vai pitääkö sitä anoa jollain erityisellä lomakkeella? Ennen koulutuksen alkamista? Työkkäri ei kyllä ole opastanut niin tekemään.

Entä saako jotain matkakorvausta, jos matka kurssille on yli tietyn kilometrimäärän? Kuinka pitkä matkan on oltava ja paljonko saa kilometrikorvausta, jos saa?

Miten teillä muilla on ollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu