ESPOON BUSSIKUSKIT!!

HENKENSÄ KAUPALLA KULJETAAN ESPOON BUSSEILLA NUMERO :19 !!MISSÄ KULJETTAJAN VASTUU??ASIAKASPALVELU HENKISYYS??KUN KUULEE HUOMAA ETTÄ MATKUSTAJA KAATUU NIIN PITÄISI TULLA KATSOMAAN TILANNETTA!ERÄS MATKUSTAJA EI PÄÄSE EDES KUNNOLLA KÄVELEMÄÄN LONKKAAN KÄVI PAHASTI LÖI PÄÄNSÄ LATTIAAN ! JARRUTELLAAN NIIN ETTÄ IHMISET KAATUILEE SELÄLLEEN LOUKKAAVAT ITSENSÄ!!JOTKUT BUSSIKUSKIT EI OLE TÄSSÄ MAAILMASSA TULEE VÄLILLÄ MIELEEN ONKO NE HUMALASSA-AINEISSA KUN KÄYTÖS ON TUOLLAISTA!!KÄYTTÄKÄÄ JULKISTA TOSIAAN !!VOITTE LOUKATA ITSENNE VIIMEISEN KERRAN !!
3176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ikävää, että näin kävi. Kysyn kuitenkin asikkaan omaa vastuuta. Kuulostaa siltä, että ko. henkilö on liikkunut autossa ennen pysäkille saapumista, vaikka edellytyksiä kiinni pitämiseen ja pystyssä pysymiseen ei ole ollut. Liikenteessä nyt vaan sattuu kaikenkaista yllättävää. Kysymyksessä on kuitenkin joukkoliikenne, jonka rytmitys suunnitellaan lämpimässä ja vedottomassa toimistossa ilman kiireen häivää. Todellisuus onkin sitten aavistuksen karumpaa. Olikohan itsensä satuttanut henkilö sittenkään oikeassa kulkuvälineessä?

Tämä ilmiö on seurausta kilpailutetusta liikenteestä. Millään muulla ei ole väliä, kuin että bussi liikkuu A:sta B:hen mahdollisimman halvalla ja nopeasti. Jos matkustava yleisö haluaa halvat hinnat, pitää sietää myös suorittavan henkilökunnan epäpätevyys. Molempia ei voi saada, jos ainoa millä kilpaillaan on kuljettajien palkat ja työolosuhteet. HSL kusettaa niin työn suorittajia kuin palvelujen käyttäjiä. Syylliseksi on niin helppoa osoittaa kuljettajaa.

Puheet palveluammatista ovat olleet vuoden 1995 jälkeen pelkkää paskapuhetta. Eivät kuljettajatkaan tilanteesta nauti; ei ole syytä matkustajienkaan nauttia. Niin se vaan on, että itsepalvelulounaan hinnalla ei voi saada laatuillallisravintolan eleetöntä kiireetöntä palvelua. Kyse on valinnasta, joka kuitenkin on vapaa...

Äänestä

Veoliallekaan ei oteta enään kokeneita kuskeja vaan työharjoittelun /kurssin kautta ajokokemattomia ulkomaalaisia tai sitten nuoria, joilla alle 4 vuoden ajokokemus. Liikenneturvallisuuden kanssa ei tällä mitään tekemistä vaan halvempi palkka ratkaisee, ihmiset asa kaatua ja ajetaan kolareita, mutta ei mitään haittaa kun samba soi.

Äänestä

Veolia, nobina, pohjolan liikenne tai helbi. en usko et harjoittelija kaahaa katos sen pitäis ansaita oma paikan. Sen sijaan voin sanoa, että kokenu kuljettaja ei välitä paskakaa vertaa. Työharjoittelija tai uudet kuljettajat syrjitään anetaan kaikki pahimmat työvuorot. 2kk ilman palkkaa ja tietenki firma ei palkkaa vaik hoitaisi kuinka hyvin töitä. koulu saa 9epvä per oppilas. se tekee 17 oppilaasta noin 9486eur

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JULKISET kirjoitti:

HENKENSÄ KAUPALLA KULJETAAN ESPOON BUSSEILLA NUMERO :19 !!MISSÄ KULJETTAJAN VASTUU??ASIAKASPALVELU HENKISYYS??KUN KUULEE HUOMAA ETTÄ MATKUSTAJA KAATUU NIIN PITÄISI TULLA KATSOMAAN TILANNETTA!ERÄS MATKUSTAJA EI PÄÄSE EDES KUNNOLLA KÄVELEMÄÄN LONKKAAN KÄVI PAHASTI LÖI PÄÄNSÄ LATTIAAN ! JARRUTELLAAN NIIN ETTÄ IHMISET KAATUILEE SELÄLLEEN LOUKKAAVAT ITSENSÄ!!JOTKUT BUSSIKUSKIT EI OLE TÄSSÄ MAAILMASSA TULEE VÄLILLÄ MIELEEN ONKO NE HUMALASSA-AINEISSA KUN KÄYTÖS ON TUOLLAISTA!!KÄYTTÄKÄÄ JULKISTA TOSIAAN !!VOITTE LOUKATA ITSENNE VIIMEISEN KERRAN !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu