Propaganda-kirja: Onko Pohjolalla kieli SOLMUSSA?

"Onko Pohjolalla kieli SOLMUSSA? "

Vastaan: Ei ole, vaan yhteistyö sujuu kaikilla aloilla oikein hyvin englanniksi.Lipposlaiset kielinatsit ovat pieni, mutta äänekäs vähemmistö, jonka aika ja dementia kyllä hoitavat pois meitä todellisen pohjoismaisen yhteistyön kannattajia häiritsemästä.

"43 Martti Ahtisaari
Suomen entinen presidentti ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja. Puolustaa
ruotsin etuoikeutettua asemaa Suomessa viitaten lakiin."

Ei kaj tätä julkaisua ole tehty suomenkielisten suomalaisten rahoilla??

"Suomessa tie korkeakoulutuksen kautta huippu-uralle vaatii ruotsin taitoa"

Esimerkkeinä Jyrki Katainen, Henna Virkkunen, Matti Vanhanen.

Kirja tietenkin pitää aina lukea kunnolla ennen arvostelua, mutta näin lyhyen pintapuolisen silmäilyn perusteella sanoisin että siinä suhteessa aika paljastava teos, että Pohjoismainen yhteistyö nähdään suurimmassa osassa kirjoittajien mielestä lähinnä skandinavian maiden yhteistyönä. Ja pohjoismaiset kieletkin ja niiden käyttö tarkoittaa lähinnä synonyymia skandikielille. Suomen tai Saamen asemaa ei juuri huomioida.

Suurin osa kirjoittajista, tai oikeastaan niin päin, että Tanskan kuningatar on ainoa skandikirjoittajista joka jotenkin edes huomioi Suomen aseman, ja silloinkin lähinnä lyhyen pohtivasti vain yhdessä lauseessa koko pitkässä kirjoituksessa:"Ruotsin kielihän avaa Suomelle muut Pohjoismaat. Luulen, että ruotsin opetuksen vähentämiseen Suomen kouluissa tulisi suhtautua varovaisesti, kuningatar sanoo.".

Kaikki muut Suomen asemaa koskevat huomiot tulevat vain suomalaisten kirjoittajien kautta, eli kuten Ahtisaari joka jyrisee kovaa pakkoruotsin vastustajia kohtaan ja tukee avoimesti ja suoraan ruotsinkieltä ja sen opetusta. Esim: "Ei meillä ole tällä hetkellä vakavia kielikiistoja. Perussuomalaisten pakkoruotsi-kritiikki ei ole hänen mielestään tuottanut tulosta. Hän näkee puolueen lähinnä “keski-ikäisen miehen kapinana”, eräänlaisena syrjäytyneiden keski-ikäisten miesten kerhona, jonka jäsenet ovat jääneet osaavien naisten jalkoihin.".

Suhtautumistaan siihen kysymykseen voiko englannilla korvat ruotsin pohjoismaisessa yhteyksissä vastaus on yhtä tyly:"Ei tule kuuloonkaan, entinen tasavallan presidentti sanoo painokkaasti. Yhteistyöstä häviäisi tietty tuttavallisuus, jos sitä tehtäisiin vieraalla kielellä, joka englanti kuitenkin on.Sellaisia ystävyyssuhteita ei voi luoda vieraan kielen keinoin." Tietenkään Mara ei huomioi sitä, että suomenkielisille kyse on lähinnä valinnasta kahden vieraan kielen käytön välillä.

Muista keskustelijoista T. Nikko taas sen sijaan pitää hyvänä että englantia käytetään pohjoismaiden välisissä yhteyksissä kuten liike-elämässä neutraalina viestintäkielenä, muttei hänkään pidä hyvänä että sitä alettaisiin käyttämään virallisessa yhteistyössä. Sen sijaan pakkoruotsiin hän suhtautuu aavistuksen nihkeästi todetessaan että:"Ruotsin kielen vastustus voi hyvinkin pohjautua kokemukseen, että ruotsin opiskelu koulussa on vaikeaa ja toivotonta. Ammattikoulujen teini-ikäisten poikien suhtautuminen on vihamielistä, koska ruotsi ei tunnu tarpeelliselta. Ruotsin kielelle olisi suotuisampaa, jos se olisi vapaaehtoista läpi koko koulujärjestelmän, Tuija toteaa."

Siinäkin tosin leimataan pakkoruotsin vastustajat lähinnä ammattikoululaisiksi epäonnistujiksi, mutta sentään vähän enemmän kritiikkiä kuin Maralla.

Persujen Tolppanen sen sijaan on avoimen kriittinen pakkoruotsia kohtaan, tosin epäilee kuitenkin ettei perustuslakia tulla muuttamaan, vaikka se aiheuttaa epäoikeudenmukaisuutta esim, siltä osin ettei ÅA:sta valmistuneen tarvitse valmistautuakseen suorittaa virkamiessuomen koetta, kuten vastaavan ruotsin kokeen joutuu suorittamaan suomenkielisessä korkeakoulututkinnossa.

Sen sijaan erikoinen on Tolppasen suhtautuminen englannin ottamisesta Pohjoismaisen yhteistyön työkieleksi:"Ei, siitä Maria ei halua kuulla puhuttavankaan. Meillä on omat kielemme, identiteettimme ja kulttuurimme, ja on parempi yrittää tulla juttuun ja puhua keskenämme tauoilla ja illallisilla jonkinlaista svengelskaa, danglishia tai vaikka islanninsuomea. Maria pitää kieltä kulttuurin ja identiteetin pohjana, ja Pohjoismailla on yhteinen identiteetti eri kielistä huolimatta. ".

Sen sijaan Tolppanen selvittää hyvin kielikiistan historiallista taustaa ja tavoitteita kielivapauden osalta.

Sitten vielä lyhyt kysely, joista yksi vastaajista oli yksi suomalainen naisopiskelija joka opiskelee Kööpenhaminassa, ja joka totesi että ruotsin kielen osaamisesta on etua tanskan opettelussa, ja suomenkieliset osaavat ruotsin alkeet, mutta koska eivät käytä, niin taito ruostuu.

Skandikeskustelijoista parhain oli ensimmäinen Lindström, joka valotti skandikielten historiallista kehitystä ja niiden suhteita, ja aika hyvin vieläpä.

Aurstadin kirjoituksen sisällöstä käy ilmi, ettei suomi oikeastaan edes kuulu pohjoismaisiin kieliin vaan siinä mietittiin enemmänkin skandikielten ja englannin välistä suhdetta. Hänestä poiketen kirjoittaja Josephsson näkee englannin kielen suorana uhkana pohjoismaisille kielille.

Että näin, pikaisesti arvioituna.

Onhan Pohjolalla kieli solmussa. Eihän ne osaa suomea esim. Ruotsin hovissa. Täysiä tolloja, lukihäiriöisiä tomppeleita.

Mutta kyllä paksun nopelisti opossuminkin kieli on moninkerroin solmussa siellä hurrrin hanurissa. Eikä tuosta sitaatista päätellen kuitenkaan oikein maistu vaikka niin ahnaasti lipookin.