Oon tästä lähtien päättänyt, että elän paskaa taikka hyvää elämääni ihan sinne loppuun saakka!
Kaikki ne huonot muistot jotka yritin niin kovasti kätkeä, RÄJÄHTIVÄT syliini kun niitä kertyi liikaa! Siitä syntyi itsetuhoisuutta, masennusta, turhia sekoiluja. Luulin olevani täysin paska, huono ihminen, minusta ei olisi miksikään, pelkäsin sosiaallisia tilanteita, esimerkiksi itkin luokan edessä kun pidin puhetta. Luulin, sitä sun tätä. Luulin ihmisten vihaavan minua sydämmensä pohjasta ja luulin heidän ajattelevan sitä sun tätä. Kaikki päivät jolloin makasin yksin kotona, tuijotellen kattoa, miettien; miksi elän?
Oli päiviä jolloin itku jatku ja jatku, ilman HYVÄÄ syytä.
Ja KUKAAN ei ymmärtänyt! Siltä tuntui!
Tajusin, että ainoa ongelma elämässäni olin MINÄ!
Minun ajatus maailma oli ihan päin mäntyä, ja uskoin omiin valheisiini.
Koska mitään ei voi todistaa! Ei ole todisteita, miksi tuo ihminen vihaisia mua. Kaikkien ajatusmaailma on kummiskin, salaisuus.
Eikä ollut todisteita miksi olisin ollut huono ihminen. Ei ainakaan hyviä sellaisia. Ei ainakaa mitkään numerot 1-10 kerro mulle mitään.
Tajusin myös, että se "paha" ei elännyt ympärilläni, se "paha" asui sisälläni.
Ja hauskin juttu oli, että enhän mäkään koskaan ymmärtänyt muita. Ajattelin vaan, että oon aivan yksin.
Päätin, joskus silloin, että tästä lähden, minä lopetan, tää peli ei ole hauskaa.
Ja haistatin paskat itselleni. Otin itse elämäni ohjat käsiini! NYT ON mun vuoro elää, eikä sairauteni! Sano kuka mitä sano, minä olen AINOA henkilö joka tietää miltä minusta tuntuu.
Että löytäisin itseni, luokittelin asioita mitä tein koska PELKÄSIN, ja luokittelin kaikki asiat joita tein mitä HALUSIN oikeasti tehdä!
Esm; istua sisällä keskellä kesäpäivää tekemättä mitään, tahdoinko, vai pelkäsinkö jotain?
Ja ymmärsin sen, että kukaan ei voi ymmärtää minua enkä mä heitä.
Tuki olisi ollut paikallan! Sitä varmasti olikin, mutta olin vaan niin sokea!
Haluan oppia olemaan avoin ja näyttämään muille mitä oikeasti mietin.
Ja olen kohta valmis.
Olen valmis elämään elämääni sellaisena ihmisenä mitä olen aina halunnut olla!
KOKO ELÄMÄNI aikani taistelin päästäkseeni tähän pisteeseen! Viimeiset kaks vuotta, on ollu sellasta mielialanvaihtelua, sekä unihäiriöitä. Eikä valittaminen auttanut mitään. Vaihdoin jopa mun patjan ja ostin uuden tyynyn! haha ~~
ja opin myös, että pelkonsa kohtaaminen on paras lääke. Se vei minut syvälle jonnekin missä en ole koskaan ollut, mutta nousin sieltä kokemuksillani korkeamalle kuin koskaan! En koskaan kelaisi mitään muistoja pois. Ja niitä hyviäkin muistoja on runsaasti siellä sun täällä!
Enkä enään välitä tykkäänkö jostain tilanteista vai en. Ja annan anteeksi ihmisille jotka mielestäni teki vääryttä minua kohtaan, jopa pyysin anteeksi ihmisiltä jota itse olin tehnyt vääryttä kohtaan.
Joskus menee vaan niin hermot itsensä kanssa, mut kyllä se siitä!
Älä tunne olevasi yksin, ole täällä sinun vuoksesi! Ota huoli itsestäsi! Kuuntele kehoasi, pyydän.
Kun ystäväni on masentuneita, on se vaikeeta olla heidän luonaan. On se vaikeeta olla riitelemättä jos sattuu huonolle päivälle! Mutta pyrin pysymään kavereitteni tukena. Jos he vain ymmärtäisivät, että haluan olla heidän tukena!
On sitä halattu, itketty, "riidelty", sovittu, jaettu ajatuksia, mietitty yhdessä ja piristetty toisiamme!
Ja tiedän, että jokainen joka kävelee mua vastaan, on kokenut jotain masennukseen liittyen! Ja mua harmittaa se! Mua harmittaa, että on paljon ihmisiä, jotka piileskelee neljän seinän sisällä, lukkojen takana.
Haluan tavata ihmisiä! Mä en tahdo miettiä tulevaisuutta, enkä menneisyyttä.
Toive olisi vaan, että voitaisiin vaikka käydä kävelyllä puistossa ja antaa ajatuksien olla hetken lukittuna jossain purkissa. Koska miksi pelätä? Ei meillä ole mitään hävittävää.
Pitää kuunnella kehoaan, mitä se haluaa! Syö, hyvä ihminen! Ja toiseksi, mitä sinä haluat tehdä? Tee lista! Unelmoi!
Kyllä se siitä! Joka päivä tuntuu paremmalta, kun kapuaa, mutta se kestää useita vuosia päästä murheittensa yli.
Auta itseäsi!
Kaikki ne huonot muistot jotka yritin niin kovasti kätkeä, RÄJÄHTIVÄT syliini kun niitä kertyi liikaa! Siitä syntyi itsetuhoisuutta, masennusta, turhia sekoiluja. Luulin olevani täysin paska, huono ihminen, minusta ei olisi miksikään, pelkäsin sosiaallisia tilanteita, esimerkiksi itkin luokan edessä kun pidin puhetta. Luulin, sitä sun tätä. Luulin ihmisten vihaavan minua sydämmensä pohjasta ja luulin heidän ajattelevan sitä sun tätä. Kaikki päivät jolloin makasin yksin kotona, tuijotellen kattoa, miettien; miksi elän?
Oli päiviä jolloin itku jatku ja jatku, ilman HYVÄÄ syytä.
Ja KUKAAN ei ymmärtänyt! Siltä tuntui!
Tajusin, että ainoa ongelma elämässäni olin MINÄ!
Minun ajatus maailma oli ihan päin mäntyä, ja uskoin omiin valheisiini.
Koska mitään ei voi todistaa! Ei ole todisteita, miksi tuo ihminen vihaisia mua. Kaikkien ajatusmaailma on kummiskin, salaisuus.
Eikä ollut todisteita miksi olisin ollut huono ihminen. Ei ainakaan hyviä sellaisia. Ei ainakaa mitkään numerot 1-10 kerro mulle mitään.
Tajusin myös, että se "paha" ei elännyt ympärilläni, se "paha" asui sisälläni.
Ja hauskin juttu oli, että enhän mäkään koskaan ymmärtänyt muita. Ajattelin vaan, että oon aivan yksin.
Päätin, joskus silloin, että tästä lähden, minä lopetan, tää peli ei ole hauskaa.
Ja haistatin paskat itselleni. Otin itse elämäni ohjat käsiini! NYT ON mun vuoro elää, eikä sairauteni! Sano kuka mitä sano, minä olen AINOA henkilö joka tietää miltä minusta tuntuu.
Että löytäisin itseni, luokittelin asioita mitä tein koska PELKÄSIN, ja luokittelin kaikki asiat joita tein mitä HALUSIN oikeasti tehdä!
Esm; istua sisällä keskellä kesäpäivää tekemättä mitään, tahdoinko, vai pelkäsinkö jotain?
Ja ymmärsin sen, että kukaan ei voi ymmärtää minua enkä mä heitä.
Tuki olisi ollut paikallan! Sitä varmasti olikin, mutta olin vaan niin sokea!
Haluan oppia olemaan avoin ja näyttämään muille mitä oikeasti mietin.
Ja olen kohta valmis.
Olen valmis elämään elämääni sellaisena ihmisenä mitä olen aina halunnut olla!
KOKO ELÄMÄNI aikani taistelin päästäkseeni tähän pisteeseen! Viimeiset kaks vuotta, on ollu sellasta mielialanvaihtelua, sekä unihäiriöitä. Eikä valittaminen auttanut mitään. Vaihdoin jopa mun patjan ja ostin uuden tyynyn! haha ~~
ja opin myös, että pelkonsa kohtaaminen on paras lääke. Se vei minut syvälle jonnekin missä en ole koskaan ollut, mutta nousin sieltä kokemuksillani korkeamalle kuin koskaan! En koskaan kelaisi mitään muistoja pois. Ja niitä hyviäkin muistoja on runsaasti siellä sun täällä!
Enkä enään välitä tykkäänkö jostain tilanteista vai en. Ja annan anteeksi ihmisille jotka mielestäni teki vääryttä minua kohtaan, jopa pyysin anteeksi ihmisiltä jota itse olin tehnyt vääryttä kohtaan.
Joskus menee vaan niin hermot itsensä kanssa, mut kyllä se siitä!
Älä tunne olevasi yksin, ole täällä sinun vuoksesi! Ota huoli itsestäsi! Kuuntele kehoasi, pyydän.
Kun ystäväni on masentuneita, on se vaikeeta olla heidän luonaan. On se vaikeeta olla riitelemättä jos sattuu huonolle päivälle! Mutta pyrin pysymään kavereitteni tukena. Jos he vain ymmärtäisivät, että haluan olla heidän tukena!
On sitä halattu, itketty, "riidelty", sovittu, jaettu ajatuksia, mietitty yhdessä ja piristetty toisiamme!
Ja tiedän, että jokainen joka kävelee mua vastaan, on kokenut jotain masennukseen liittyen! Ja mua harmittaa se! Mua harmittaa, että on paljon ihmisiä, jotka piileskelee neljän seinän sisällä, lukkojen takana.
Haluan tavata ihmisiä! Mä en tahdo miettiä tulevaisuutta, enkä menneisyyttä.
Toive olisi vaan, että voitaisiin vaikka käydä kävelyllä puistossa ja antaa ajatuksien olla hetken lukittuna jossain purkissa. Koska miksi pelätä? Ei meillä ole mitään hävittävää.
Pitää kuunnella kehoaan, mitä se haluaa! Syö, hyvä ihminen! Ja toiseksi, mitä sinä haluat tehdä? Tee lista! Unelmoi!
Kyllä se siitä! Joka päivä tuntuu paremmalta, kun kapuaa, mutta se kestää useita vuosia päästä murheittensa yli.
Auta itseäsi!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos