Ärrh. Pakko päästää vähän höyryjä ja pahaa mieltä johonkin, kirjoitin vähän niin kuin ''päiväkirjana'' tänne :)
Olin yksin poikani kanssa yli 1,5v ja puoli vuotta sitten löysin maailman ihanimman miehen, jolla myös oli lapsi. Meidän perheeseen kuuluu nyt 2 ihanaa 2v poikaa.
Ensin kaikki menikin hyvin, olin onnellinen ja pidin perhettämme melkein täydellisenä.
Olin tehnyt miehelle selväksi, että jos minut valitsee pakettiin kuuluu myös poikani, jota hänen tulee rakastaa kuin omaa poikaansa. Isää hänellä ei ole. Jossain vaiheessa huomasin, että mies huomioi enemmän omaa poikaansa, hän sai AINA kaiken ensin ja poikani joutui odottamaan, miehen poika oli AINA huomion keskipisteenä. Olen monta kertaa sanonut, nipottanut ja mäkättänyt, että poikani on myös HÄNEN poikansa ja pitäisi vähän tasa-arvoa olla. Hän vakuuttaa aina kuitenkin, että rakastaa häntä yhtä paljon kuin toistakin.
Eilen kaikki purkaantui.
Miehen vanhemmat tulivat käymään eli miehen pojan isovanhemmat. Eivät sanoneet pojalleni edes ''moi'', karkkia toivat VAIN omalle pojanpojalleen, leikkivät ja kutittelivat vain tätä. Olimme poikani kanssa sohvan nurkassa kahdestaan, hyvä ettei itku päässyt. Siinä kun he leikkivät ja kutittelivat toista poikaa, poikani katsoi vähän kauempaa heitä vakavana. Se katse. Se oli jtn mikä särki sydämeni. Siitä katseesta huomasi, että nyt hän tajusi olevansa ulkopuolinen. Olen itse sairastanut masennusta kun minut on jätetty ulkopuoliseksi perheessäni, yritin jopa itsemurhaa. Sitä kohtaloa en halua pojalleni, en mitenkään voisi elää ilman lastani!
Kun he lopulta lähtivät eivät pyytäneet minun poikaani ovelle sanomaan ''hei'', vain tämän toisen. Eivät edes minulle sanoneet.
Olen huomannut myös sen että jos olemme miehen sukulaisilla, ystävillä tai he meille, mies tuskin huomaa poikaani.
Kun he lähtivät, sanoin pojalleni että NYT lähetään hakemaan karkkia. Mies ihmetteli tätä ja kiukustui kun en ollut aikeissakaan ostaa toiselle. Hän oli saanut jo! Tultiinkin kotiin vasta klo 22.30, en edes vastannut hänen soittoihinsa. Olisin kuitenkin sanonut jtn tyhmää. En sanonut mtn, vein poikani nukkumaan, menin itse katsomaan telkkaria makuuhuoneeseen. Emme puhuneet mtn. Aamulla kysyin tietääkö mistä olen vihainen. ''En''. ''Huomasiks eilen mtn erikoista ku sun porukat oli kylässä?'' ''E!''. ÄÄÄÄÄRH!!
En tiedä, olenko turhaan vihainen ja olenko pienestä tehnyt ison asian, mutta kun ajattelee omalle kohdalle.. Sattuu aika syvälle.
Pistin miehelleni viestiä ja kerroin mistä olen vihainen. Piiitkä viesti siitä tulikin. Ei vielä ole vastannut.. Tiedä sitten tuleeko meistä koskaan se ''oikea'' perhe.
Tuntuu muutenkin ettei mahduta heidän sukuunsa, kukaan tuskin huomaa omaa poikaani. Yhden kanssa olenkin jo pistänyt välit poikki kun kuulin että oli puhunut minusta ja pojastani p*skaa. En ikinä ole kannattanut kostoa, mutta jos se kohdistuu poikaani niin aivan varmasti saa tuntea vihani. Kostohan on suloinen.
Tämä vain kostautuu miehelleni ja kaikille muille, jotka ovat törkeitä pojalleni. Pojasta tulee v*ttumainen, uskon sen alkavan jo 3-4v iässä, jos sama meno jatkuu kun nyt jo huomaa olevansa ulkopuolinen.
Menemmekin huomenna tekemään kaikkea kivaa, kahdestaan! Ja oikein saan hehkuttaa mitä kaikkea kivaa tehtiin ja syötiin, vielä vähän tarinaa väritänkin.. Samoin mieheni tekee kun ovat olleet poikansa kanssa jossain. Pistää vihaksi.
Olen nyt saanut purettua itseäni :) huh.
- Jos jollain jtn sanottavaa, niin kiitos, ihan asiallista kommenttia.
Olin yksin poikani kanssa yli 1,5v ja puoli vuotta sitten löysin maailman ihanimman miehen, jolla myös oli lapsi. Meidän perheeseen kuuluu nyt 2 ihanaa 2v poikaa.
Ensin kaikki menikin hyvin, olin onnellinen ja pidin perhettämme melkein täydellisenä.
Olin tehnyt miehelle selväksi, että jos minut valitsee pakettiin kuuluu myös poikani, jota hänen tulee rakastaa kuin omaa poikaansa. Isää hänellä ei ole. Jossain vaiheessa huomasin, että mies huomioi enemmän omaa poikaansa, hän sai AINA kaiken ensin ja poikani joutui odottamaan, miehen poika oli AINA huomion keskipisteenä. Olen monta kertaa sanonut, nipottanut ja mäkättänyt, että poikani on myös HÄNEN poikansa ja pitäisi vähän tasa-arvoa olla. Hän vakuuttaa aina kuitenkin, että rakastaa häntä yhtä paljon kuin toistakin.
Eilen kaikki purkaantui.
Miehen vanhemmat tulivat käymään eli miehen pojan isovanhemmat. Eivät sanoneet pojalleni edes ''moi'', karkkia toivat VAIN omalle pojanpojalleen, leikkivät ja kutittelivat vain tätä. Olimme poikani kanssa sohvan nurkassa kahdestaan, hyvä ettei itku päässyt. Siinä kun he leikkivät ja kutittelivat toista poikaa, poikani katsoi vähän kauempaa heitä vakavana. Se katse. Se oli jtn mikä särki sydämeni. Siitä katseesta huomasi, että nyt hän tajusi olevansa ulkopuolinen. Olen itse sairastanut masennusta kun minut on jätetty ulkopuoliseksi perheessäni, yritin jopa itsemurhaa. Sitä kohtaloa en halua pojalleni, en mitenkään voisi elää ilman lastani!
Kun he lopulta lähtivät eivät pyytäneet minun poikaani ovelle sanomaan ''hei'', vain tämän toisen. Eivät edes minulle sanoneet.
Olen huomannut myös sen että jos olemme miehen sukulaisilla, ystävillä tai he meille, mies tuskin huomaa poikaani.
Kun he lähtivät, sanoin pojalleni että NYT lähetään hakemaan karkkia. Mies ihmetteli tätä ja kiukustui kun en ollut aikeissakaan ostaa toiselle. Hän oli saanut jo! Tultiinkin kotiin vasta klo 22.30, en edes vastannut hänen soittoihinsa. Olisin kuitenkin sanonut jtn tyhmää. En sanonut mtn, vein poikani nukkumaan, menin itse katsomaan telkkaria makuuhuoneeseen. Emme puhuneet mtn. Aamulla kysyin tietääkö mistä olen vihainen. ''En''. ''Huomasiks eilen mtn erikoista ku sun porukat oli kylässä?'' ''E!''. ÄÄÄÄÄRH!!
En tiedä, olenko turhaan vihainen ja olenko pienestä tehnyt ison asian, mutta kun ajattelee omalle kohdalle.. Sattuu aika syvälle.
Pistin miehelleni viestiä ja kerroin mistä olen vihainen. Piiitkä viesti siitä tulikin. Ei vielä ole vastannut.. Tiedä sitten tuleeko meistä koskaan se ''oikea'' perhe.
Tuntuu muutenkin ettei mahduta heidän sukuunsa, kukaan tuskin huomaa omaa poikaani. Yhden kanssa olenkin jo pistänyt välit poikki kun kuulin että oli puhunut minusta ja pojastani p*skaa. En ikinä ole kannattanut kostoa, mutta jos se kohdistuu poikaani niin aivan varmasti saa tuntea vihani. Kostohan on suloinen.
Tämä vain kostautuu miehelleni ja kaikille muille, jotka ovat törkeitä pojalleni. Pojasta tulee v*ttumainen, uskon sen alkavan jo 3-4v iässä, jos sama meno jatkuu kun nyt jo huomaa olevansa ulkopuolinen.
Menemmekin huomenna tekemään kaikkea kivaa, kahdestaan! Ja oikein saan hehkuttaa mitä kaikkea kivaa tehtiin ja syötiin, vielä vähän tarinaa väritänkin.. Samoin mieheni tekee kun ovat olleet poikansa kanssa jossain. Pistää vihaksi.
Olen nyt saanut purettua itseäni :) huh.
- Jos jollain jtn sanottavaa, niin kiitos, ihan asiallista kommenttia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voin lisänä tähän sanoa, että itse pidän hänen poikaansa omanani. Hän sanoo minua jopa äidiksi. Rakastan häntä yhtä paljon kuin omaani. En koskaan pidä omaa poikaani ylempänä, kaiken annan aina samaan aikaan ja samallaisena. Jos oma poikani saa jtn, saa tämä toinenkin.
En siis itse ole tähän syyllistynyt mihin mieheni :)
Missä pojan äiti on jos hän sinua äidiksi kutsuu?
Tosi kurjalta tuntuu sun puolesta! Aivan aiheesta suutut ja pahoitat mielesi. Miehes on ääliö, jolle pitää ilmeisesti rautalangasta vääntää mikä kaivertaa ja jos ei silloinkaan älyä, niin puhu miehellesi, että noin ei voi jatkua jotain on tehtävä. Ja voisithan ihan suoraan kertoa tuntemuksistasi tuosta eilisestä vierailusta miehen vanhemmille. Jos he ovat normaaleja ihmisiä, niin pitäisi pystyä puhumaan asiallisesti mitä mielipahaa koit. Pieni lapsi saa kärsiä ja se tosiaan saattaa aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia itsetuntoon ja käyttäytymiseen myöhemmin, vaikken mikään psykologi olekaan
Miksi 2 v valvoi vielä tuohon aikaan ja miksi hänet piti ottaa karkinhakureissulle??
"Olen monta kertaa sanonut, nipottanut ja mäkättänyt, että poikani on myös HÄNEN poikansa ja pitäisi vähän tasa-arvoa olla." Tosiasiassa poika ei ole hänen isänsä. Ja onhan jokaisella lapsella biologinen isä, kirjoitat ettei pojallasi ole isää...
"Menemmekin huomenna tekemään kaikkea kivaa, kahdestaan! Ja oikein saan hehkuttaa mitä kaikkea kivaa tehtiin ja syötiin, vielä vähän tarinaa väritänkin.. Kuulostaa lapselliselta.
Parasta kai teidän olisi erota jos kerran mies ei kuitenkaan tunnu lastasi hyväksyvän, ei ne sanat vaan ne teot.
"Olen huomannut myös sen että jos olemme miehen sukulaisilla, ystävillä tai he meille, mies tuskin huomaa poikaani." Tuo esim. ei oikein kerro kovinkaan kummoisesta suhteesta.
Itse eroaisin.
Vai porovoko tämäkin kirjoitus taas oli??
Sinun kannattaa nyt vakavasti miettiä kannattaako noin tyhmän miehen kanssa jatkaa parisuhdetta. Mieshän on ääliö, samoin hänen vanhempansa eli omena ei ole kauas puusta pudonnut!
Me lähdettiin klo 18.00 kauppaan, tultiin kotiin klo 22.30, poika oli nukahtanut ajat sitten autoon. Tämähän se oli pointti tässä........ :)
Poika on useammin meillä tai mummulassa. Pojan äiti on kyllä hänen elämässä mutta antaa usein mummulaan hoitoon, kun pitäisi itse olla tämän kanssa. On niin paha uhma ettei kuulemma jaksa... Poika sanoo minua äidiksi sen takia kun minua puhutellaan sillä nimellä kotona. Joskus myös sanoo ihan nimelläkin.
Itsellä ei ole tapana kirjoitella provoa. En vielä ainakaan eroa halua. Haluan katsoa mitä tästä vielä tulee. Ymmärtääkö mies vielä.
En tarkoitakaan että pojallani ei ole isää, en kai minäkään mikään neitsyt maria ole! Isä ei vain ole pojan elämässä. Mieheni itse on halunnut olla pojalleni isä ja poika puhuttelee isi nimellä ja olisi kovin halukas adoptoimaan. Jaa'a, en tiedä sitten miksi?
Aika paljon täällä on lukihäiriöisiä ihmisiä. Jos ei asiallista kommenttia ole laittaa, voi itsekseen hiljaa kiroilla :)
Eikä ihmisten muutenkaan tarvitse takertua nukkumaan menoaikoihin tai muuhun pieniin seikkoihin. Kyllä minä olen lapselleni maailman paras äiti :)
"Kyllä minä olen lapselleni maailman paras äiti :) "
Vai oletko sittenkään, kun annat uuden panosi kohdella lastasi noin??