Luonnossa kulkeminen

Tämä keskustelunavaus ärsyttää ehkä joitakin ihmisiä, mutta siitäkin huolimatta kerron, että olen kulkenut luonnossa kissani kanssa jo yksitoista vuotta. Kissa kulkee lähelläni vapaana ja tutkii omia asioitaan luonnosta ja minä kuljen kameran kanssa ja tutkin omia asioitani.
Tänään viimeksi olin tunnin ulkona kävelyllä luonnossa kahden kissani kanssa. Toinen on tämä, jonka kanssa olen jo yksitoista vuotta kulkenut ja toinen on uudempi tulokas ja tämä olikin oikeastaan niitä ihan ensimmäisiä retkiämme yhdessä. Kissa naukui koko alkumatkan, mutta rauhoittui sitten ja kulki mukanamme kiltisti.
Minulle luonto ja metsässä samoilu on tärkeää. Metsässä huokuu sellainen rauha, että mieli lepää ja sielu lepää. Suosittelen sitä kaikille.
Asun myös maalla ja lähelläni on kesällä paljon nurmikenttiä ja metsä, jossa ennen sai kulkea vapaasti, mutta jossa tänä päivänä on kulkukielto. on paljon erilaisia kenttiä, joita voi kissojen kanssa kiertää, on puisto, jossa voi kisujen kanssa kävellä, kunhan katsoo etteivät tee tarpeitaan sinne, ylipäätään on täällä on paljon paikkoja, joissa luonto on lähellä ja kävely on rauhoittavaa ja nautittavaa.
Kyllä aivan varmasti en ole ainoa, joka tällaisesta nauttii.
1176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä olen täysin samanlainen! Luonto ja metsät ym tälläiset ovat minulle hyvin tärkeitä. Kuljen luonnossa kameran kanssa, koska aina sieltä löytyy jotain mielenkiintoista.

Olen 15v turusta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10129331 kirjoitti:

Tämä keskustelunavaus ärsyttää ehkä joitakin ihmisiä, mutta siitäkin huolimatta kerron, että olen kulkenut luonnossa kissani kanssa jo yksitoista vuotta. Kissa kulkee lähelläni vapaana ja tutkii omia asioitaan luonnosta ja minä kuljen kameran kanssa ja tutkin omia asioitani.
Tänään viimeksi olin tunnin ulkona kävelyllä luonnossa kahden kissani kanssa. Toinen on tämä, jonka kanssa olen jo yksitoista vuotta kulkenut ja toinen on uudempi tulokas ja tämä olikin oikeastaan niitä ihan ensimmäisiä retkiämme yhdessä. Kissa naukui koko alkumatkan, mutta rauhoittui sitten ja kulki mukanamme kiltisti.
Minulle luonto ja metsässä samoilu on tärkeää. Metsässä huokuu sellainen rauha, että mieli lepää ja sielu lepää. Suosittelen sitä kaikille.
Asun myös maalla ja lähelläni on kesällä paljon nurmikenttiä ja metsä, jossa ennen sai kulkea vapaasti, mutta jossa tänä päivänä on kulkukielto. on paljon erilaisia kenttiä, joita voi kissojen kanssa kiertää, on puisto, jossa voi kisujen kanssa kävellä, kunhan katsoo etteivät tee tarpeitaan sinne, ylipäätään on täällä on paljon paikkoja, joissa luonto on lähellä ja kävely on rauhoittavaa ja nautittavaa.
Kyllä aivan varmasti en ole ainoa, joka tällaisesta nauttii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu