16-vuotiaana (eli n. 10 v. sitten) sairastuin paniikkihäiriöön, joka ilmeni aluksi pääasiassa sosiaalisissa tilanteissa. Melko hyvin lääkityksellä ja terapialla opin elämään vaivan kanssa ja muistaakseni välissä olikin monia oireettomia vuosia. Sitten jossain vaiheessa oireet taas palasivat ja jouduin aloittamaan terapian. Lääkkeet takaisin käyttöön. Tällä kertaa mukana oli selkeästi myös masennusta, mutta n. 3 kk:ssa olo koheni jo lähes normaaliksi.
Tässä syksyn aikana olen kokenut henkisesti vaativia aikoja. Tuntuu siltä, että rahkeet eivät riitä opiskelemalleni alalle - en jaksa panostaa opiskeluun, se tuntuu vaativan liikaa ponnisteluja, voimat on ihan loppu sen suhteen. Lisäksi ihan toinen ala on alkanut kiehtoa enemmän. Olen luonut tästä itselleni suuren ongelman, kun vaadin itseltäni niin paljon. Noin kuukausi sitten minulla sekosi maha yksi viikonloppu... alkoi jokapäiväinen ripuli ja ruokahaluttomuus sekä oudot röyhtäilyt ja turvotus. Tämä tuntui pahenevan stressin myötä, eikä labrakokeissakaan ole löydetty mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Koen, että olen salakavalasti masentunut tässä syksyn mittaan. Pahimpina oireina se, että nukun huonosti, kärsin oudoista vatsavaivoista, voisin vaan maata sängyssä koko päivän, ystävät eikä muukaan sos. elämä juuri kiinnosta, välillä itkettää mitä oudoimmat asiat.
Onko teillä masennus saattanut aiheuttaa vastaavia vatsaoireita ja puolestaan tämä aiheuttanut noidankehän ? Pelkään itse nimittäin koko ajan, että tästä syntyy noidankehä, josta en pääse eroon. Täytyy ensi viikolla mainita lääkärille myös epäilyni siitä, että vatsaoireet johtuisivat masennuksesta. .

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.