Vuosi on kohta taas lopuillaan ja seuraava tammikuu painaa päälle. Yleensä tammikuussa pörssikurssit nousevat ja puhutaankin tammikuuilmiöstä. Mistä se johtuu, miksi juuri tammikuussa kurssit nousevat? Kannattaako tälläkin kertaa tehdä pörssipanostuksia juuri tammikuuksi, eli tämän vuoden lopussa?
Mistä johtuu ns. tammikuuilmiö?
joo vai ei
391160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ainakin yksi merkittävä syy on se, että suurin osa talouselämän vaikuttajista on tuolloin lomalla ja markkinat saavat kehittyä rauhassa ilman jarrumiehiä. Näillä näkymin minä ainakin tankkaan jonkun verran lisää välille 15.12-31.01.
joulukuu on heikko kun on muita kiireitä, joulukuu on aina halpa kuukausi. tammikuussa kansa herää ja alkaa monelal uusi tilikausi, silloin myös herätään osinkojen toivossa.
Tammikuu-ilmiötä selitetään verotukseen ja sijoitussalkkujen raportointiin liittyvillä olettamuksilla. Salkunhoitajat haluavat vähentää salkustaan korkeariskisiä pienyhtiöitä ennen vuodenvaihteen raportointia ja hankkia ne takaisin tammikuussa. Vero-olettamuksen mukaan taas tappiollisia osakkeita myydään joulukuussa verotuksessa vähennyskelpoisten tappioiden realisoimiseksi.
Read more: http://www.investori.com/b/index.php/2012/01/02/vuodenvaihde_keskimaarin_vahvaa_aikaa_po#ixzz2DLWJrjWo
http://www.investori.com/b/index.php/2012/01/02/vuodenvaihde_keskimaarin_vahvaa_aikaa_po
Nyt on vasta joulukuu ja pörssi on melkoisessa nousussa. OMXH-yleisindeksi on 5900 pisteessä, mitä se on viimeksi ollut viime huhtikuun alussa. Mistä on kysymys? Voiko tämä olla jo tammikuuilmiötä, vaikka vielä onkin joulukuu?
>+Tammikuuilmiö+on+vahvin+Tulikivellä+(+22%).
>+Pienemmistä+yrityksistä+löytyvät+yleensä+suurimmat
>+tammikuuilmiössä+nousevat+osakkeet.+Viimeisen+12
>+vuoden+aikana+Tulikiven+osake+on+noussut+joulukuun
>+pohjista+tammikuun+huippuihin+keskimäärin+22
>+prosenttia.+Tammikuussa+2018+Tulikiven+osake+nousi+25
>+prosenttia+verrattuna+joulukuun+2017+pohjiin.+Enää
>+neljä+pörssipäivää+jäljellä+vuotta+2018,+joten
>+alkaako+osakkeen+voimakas+nousu+jo+huomenna?
>
>+Tulikiven+markkina-arvo+on+tällä+hetkellä+vain+6,6
>+miljoonaa+euroa.+Puolitoista+viikkoa+joulukuuta
>+jäljellä,+joten+mielenkiintoista+nähdä,+miten
>+talkkitiedote+ja+tammikuuimiön+tulevat+yhdessä
>+nostamaan+Tulikiven+osakkeen+hintaa.
>
>+Viestiä+on+muokannut:+kammi19.12.2018+20:35
Hyvin+toimi+vinkkisi+tammikuussa+2019,+kiitos+siitä.+Joulukuun+2018+alimmasta+tammikuun+2019+ylimpään+Tulikiven+osake+nousi+51+prosenttia.+Kuluvaa+vuotta+on+enää+kolme+pörssipäivää+jäljellä,+joten+pianhan+se+tammikuu+taas+on.
Kannattaa nyt muistaa, että a) Tulikivi on pelkkä arpalappu ja erityisesti b) Tulikivi ei ole erityisen volatilinen osake, joten laput saattaa jäädä tammikuussa käteen.
https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=255915&tstart=25&start=1965
Tulikivi-huijari tehnyt taas uuden nimimerkin kauppalehden palstalle
Joulukuun 2018 alimmasta tammikuun 2019 ylimpään Tulikiven osake nousi 51 prosenttia. Kuluvaa vuotta on enää kolme pörssipäivää jäljellä, joten pianhan se tammikuu taas on. Minun ehdokkaani on Tulikivi. Perjantainahan (20.12.19) Tulikiveltä saatiin tiedote rahoitussopimuksesta vuosille 2019-2020. Huomionarvoista oli viimeinen lause: "Lyhennysohjelma mahdollistaa talkkihankkeen edistämisen ja muita kehittämistoimia".
Pienimpien firmojen joukostahan usein tammikuuilmiön suurimmat nousijat löytyvät. Tulikiven markkina-arvo on pörssilistan kolmanneksi pienin (8,5 me), kun jopa Valoen markkina-arvo on 10,5 me. Vertailun vuoksi Tulikiven liikevaihto 2018 oli 28,6 me ja Valoen liikevaihto 2018 oli 1,3 me.
Kiitos vinkistä. Täytyy hyödyntää tammikuuilmiötä. Tämä päivä mukaan lukien enää kolme pörssipäivää jäljellä kuluvaa vuotta.
Tuo liikevaihto on typerä mittari, yritysten tehtävä on tehdä voittoa, ei liikevaihtoa. Vaikka yritys tekisi miljardin liikevaihtoa, mutta tekisi tappiota, on yritys käytännössä arvoton. Liikevoitto on sata kertaa tärkeämpi asia kuin liikevaihto.
Eikä tuolla liikevaihdolla paljon merkitystä ole jos yritys menee konkurssiin.
Mondo Mineralsillahan oli kaksi talkkikaivosta, joista Elementis maksoi 23.10.2018 yhteensä 553 m$ (486 me). Mondon kaivosten talkkimalmin määrä on yhteensäkin pienempi kuin Tulikiven Suomussalmen talkkiesiintymän talkkimalmin määrä yksin. Tulikiven talkkivarantojen arvioidaan olevan Euroopan laajimmat ja alueelle on suunnitteilla 50 miljoonan euron investoinnit. Nopealla laskutoimituksella Tulikiven talkkiesiintymän arvo on noin 400 miljoonaa euroa. Tulikiven markkina-arvo on nyt vain 8 miljoonaa euroa, joten elämme mielenkiintoisia aikoja.
https://www.suomussalmi.fi/fi/2019/08/06/20421/
Kaivoksen piti olla myyty jo syyskuussa 2017, vai mitä numeronmurskaus?
https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=222110&start=7695&tstart=0
Enää kaksi pörssipäivää jäljellä kuluvaa vuotta ja tammikuuilmiötä. Joulukuun alimmasta 2018 tammikuun ylimpään 2019 Tulikiven osake nousi 51 prosenttia.
Viitsitkö kaivaa esille myös kaupankäyntimäärät tuosta tammikuun ylimmästä 2019?
Jos edellinen tammikuu toistuisi tammikuussa 2020, eli tammikuuilmiö nostaisi Tulikiven osaketta 51 prosenttia, osakekurssi olisi 0,20 euroa.
Kaksi pörssipäivää aikaa tehdä liikkeitä tälle vuodelle. Mielenkiintoinen ilmiö tämä tammikuuilmiö.
Kaksi päivää todella
Psyykkiseltä puolelta tammikuu on uuden aloitus
osta mitä tahansa
niin
ehdit korjata virheet ennen vuoden loppua
- ajattelu
Enää yksi pörssipäivä jäljellä kuluvaa vuotta. Taas tuttu ostaja suurimpana ostajana (J. P. Morgan 32185 kpl). Piensijoittajat siellä myyvät 5 prosentin liputtajalle osakkeitaan.
Piensijoittajat ajattelevat saavansa hyvän hinnan myymällä Tulikiven osakkeita 14 sentillä, kun taas 5 prosentin liputtaja ostanut koko joulukuun päivittäin Tulikiven osakkeita 14 sentillä.
Tammikuuilmiö on voimakkain sellaisilla yrityksillä, joille vuoden loppuun ajoittuu positiivisia uutisia. Tulikiven 20.12.19 tiedotteen "muita kehittämistoimia" tarkoittaa sitä, että Tulikivi siirtää Suomussalmen verhouskivitoiminnan Juukaan ja "valkoisen puolen", eli keraamiset takat Heinävedeltä Juukaan. Kolmen tehtaan keskittäminen yhteen saa Juuan tehtaan käyttöasteen nousemaan hyvin korkeaksi ja tulee näkymään vahvasti viimeisellä rivillä. Juuan tehdashan on Tulikiven oma ja Suomussalmella sekä Heinävedellä Tulikivi on vuokralla. Lisäksi tuoreen Keramia -sarjan takkojen pesät sekä koko takat ovat erinomaisia. Keramia muuntuu vuolukivitakkojen lisäksi helposti vuonna 2020 myös keraamisiksi takoiksi.
Kiitos+vinkistä.+Tulikiven+tammikuuilmiö+näyttää+alkavan+pikkuhiljaa+jo+tänään,+nousua++3,52%.+Tänäänhän+on+muuten+tämän+pörssivuoden+viimeinen+kaupankäyntipäivä.+Tulikiven+osake+nousi+2019+tammikuussa+51+prosenttia.
Kaupankäynti+uudella+osakesäästötilillä+alkaa+tänään+(2.1.2020).+Internetistä+löysin+vain+Nordnetin+tiedot:+"Nordnetin+kautta+avattu+jo+27+000+osakesäästötiliä".+Tähän+kun+lisätään+Nordean,+OP:n,+Danske+Bankin+ja+Mandatumin+osakesäästötilit,+päästäneen+helposti+yli+50+000+osakesäästötiliin.+Todennäköisesti+eniten+vaikutusta+yli+50+000+ihmisen+yhtäkkisellä+ostoryntäyksestä+on+pienimpien+pörssifirmojen+osakekursseihin.+Tässä+pörssilistan+kaikkien+alle+20+miljoonan+euron+arvoisten+firmojen+markkina-arvot+pienimmästä+suurimpaan:
Soprano+Oyj+4,9+me
Trainers'+House+Oyj+8,4+me
Tulikivi+Oyj+10,1+me
Valoe+Oyj+11,4+me
Wulff+Yhtiot+Oyj+12,2+me
Martela+Oyj+14,0+me
Kesla+Oyj+16,4+me
Plc+Uutechnic+Group+Oyj+18,5+me
Oma+suosikkini+yllä+olevista+on+Tulikivi.+Tulikiven+perusbisnes+on+noin+30+me/v+ja+liiketuloskin+kääntyi+positiiviseksi+Q2/19+ja+Q3/19.+Q3/19+liikevaihtokin+kääntyi+kasvuun+(+3,1%).+
Mondo+Mineralsillahan+oli+kaksi+talkkikaivosta,+joista+Elementis+maksoi+23.10.2018+yhteensä+553+m$+(486+me).+Mondon+kaivosten+talkkimalmin+määrä+on+yhteensäkin+pienempi+kuin+Tulikiven+Suomussalmen+talkkiesiintymän+talkkimalmin+määrä+yksin.+Tulikiven+talkkivarantojen+arvioidaan+olevan+Euroopan+laajimmat.+Tulikiven+markkina-arvo+on+maanantaisen+nousunkin+jälkeen+vain+10,1+miljoonaa+euroa,+joten+elämme+mielenkiintoisia+aikoja.
Hieno+Q3/2019+-raportti+Tulikiveltä.
++liikevaihto+kasvoi+3,4+%
++käyttökate+edellisenä+12+kuukautena++1,9+miljoonaa+euroa
++ostovelat+pienentyneet+vuodessa+1,2+miljoonaa+euroa+(Q3/2018+->+Q3/2019)
++Tulikiven+suurimman+vientimaan+(Venäjä)+rupla+on+vahvistunut+erittäin+voimakkaasti.+Ruplan+vahvistuminen+sataa+suoraan+Tulikiven+laariin,+mikä+tulee+näkymään+Q4/2019.
++konsernin+rahavarat+ja+muut+likvidit+varat+olivat+1,0+(0,7)+miljoonaa+euroa.
+++Suomussalmen+talkkivarantojen+myynti+lähestyy
Tulikiven+tammikuuilmiö+kahden+pörssipäivän+jälkeen+-8.93%..+
Joko+se+lelukauppias+alko+ulostamaan+ostamiaan+lappuja?+Olikohan+lukenu+suomi24:sta+talkkiesiintymästä,+pitkästi+yli+400m€+arvoisesta?
Erään+pankin+maajohtaja+(Tuppurainen)+sanoi+2.1.2020+osakesäästötiliin+liittyen+'jos+katsoo+avattujen+tilien+määrää+koko+markkinalla,+niin+voisi+arvioida,+että+jopa+miljardi+euroa+on+nyt+lähtökuopissa'.
Valoen+arvostus+verrattuna+muihin+pörssilistan+pienimpiin+yhtiöihin+on+haastava.+Joukosta+löytyy+myös+yksi+yhtiö,+jonka+liikevaihto+ja+liiketulos+ovat+kääntyneet+kasvuun.
Pörssilistan+kolme+pienintä+yhtiötä,+jotka+julkaisevat+kvartaaliraporttinsa+4x+vuodessa,+ovat+markkina-arvoltaan:
Trainers'+House+8,5+me
Tulikivi+9,2+me
Valoe+11,1+me
Q3/2019+liikevaihto+(suluissa+muutos+v/v)
Trainers'+House+1,8+me+(-8,6%)
Tulikivi+6,6+me+(+3,2%)
Valoe+0,1+me+(-81%)
Q3/2019+liiketulos,+katsauskauden+tulos
Trainers'+House+-0,3+me,+-0,2+me
Tulikivi++0,1+me,+-0,1+me
Valoe+-0,7+me,+-1,4+me
Q3/19 luvattiin, että Q4/19 liikevaihto on vähintään 8,8 miljoonaa euroa ja Q4/19 liiketulos vähintään 0,4 miljoonaa euroa. Perjantaina 28.2.2020 saadaan tilinpäätöstiedote.
Q3/19 kerrottiin "hinnankorotukset menneet läpi". Tuo on merkittävää, sillä se tuo tulokseen merkittävän ja jatkuvan tasokorotuksen. Kuuden viikon kuluttua tilinpäätöstiedote.
Taas nyt Tammikuussa kurssit nousseet taivaisiin ja nousu vaan jatkuu...........
Nordnetistä kerrottiin että monet ovat jo joulukuussa myyneet arvo-osuustileiltä ostaakseen tammikuussa osakesäästötilille.
Tyhmää.
Ainakin minä tajusin että pitää myydä ja heti sijoittaa osakesäästötilille.
Tästä tuli muhkeat kolme (3) euroa sakkokorkoa kun en odottanut T 2-päivää
Nousuvauhdin esimerkkinä jumiutunut ostotoimeksianto.
Annettu rajahinta jäi liian alhaiseksi.
Uusi toimeksianto 300€ kalliimalla 10 minuutin kuluttua :(
"Tyhmää. Ainakin minä tajusin että pitää myydä ja heti sijoittaa osakesäästötilille."
Jos kurssit olisi laskeneet joulukuun loppupuolen ja tammikuun alun, voisit olla eri mieltä asiasta.
Minä möin joulukuussa pikkuhiljaa osakkeita pois ja ostelen niitä osakesäästötilille nyt tammi-maaliskuun.
Tässä voi kurssit heilahtaa vielä isolla liikkeellä suuntaan jos toiseen. Tuleva osingonmaksu toki pidättelee pahinta rysähdystä mutta entäs osinkojen jälkeen?
Ja jos rysähtää niin entäs sen jälkeen? Onko viisaat peliliikkeet jo suunniteltu?
Tulikiven tammikuuilmiö on tähän päivään mennessä tehnyt vain tappiota. Vaihtokin hyytynyt taas sinne perustasolle, eli lähes olemattomaksi.
Ei tää lappu tule nousemaan tätä ylemmäs ellei sitä esiintymää saada myytyä, niin kaun sitä on myyty, että tuskin kaupaksi menee.
Summa summarum, kurssilasku jatkuu
28.2.2020 saadaan Tulikiven osavuosikatsaus. Tulikivi lupasi Q4/19 liiketulokseksi vähintään 0,4 miljoonaa euroa. Suurimmalle osalle tuo tulee yllätyksenä.
Onhan se yllätys että pörssin surkeinkin yhtiö voi tehdä plussakvartaalin, tosin ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Mut ei se yksi positiivinen kvarttaali paljon lämmitä, kun koko vuosi jää kuitenkin miunukselle
Kannattaa huomata, että Mondo Mineralsillahan oli kaksi talkkikaivosta, joista Elementis maksoi 23.10.2018 yhteensä 553 m$ (486 me). Mondon kaivosten talkkimalmin määrä on yhteensäkin pienempi kuin Tulikiven Suomussalmen talkkiesiintymän talkkimalmin määrä yksin. Tulikiven talkkivarantojen arvioidaan olevan Euroopan laajimmat. Tulikiven markkina-arvo on
vain 9,6 miljoonaa euroa, joten elämme mielenkiintoisia aikoja.
Q3/19+kerrottiin+"hinnankorotukset+menneet+läpi".++Tuohan+parantaa+kaikkien+kvartaaleiden+tulosta+tästä+eteenpäin.
10+%:n+korotus+tarkoittaa+3,0+miljoonaa+lisää+viimeiselle+riville.
Tulikivi on ehdottomasti meikäläisen näkemyksen mukaan 2020 vuoden TOP 3 suurimmissa nousijoissa Helsingin pörssistä. Ihmettelen, jos maaliskuun alkuun mennessä (eli viimeistään kun Q4 raportoitu) ei ole noussut jo kymmeniä prosentteja kurssi. Tulikivellä oli hyvä Q3, Uskoisin olleen Superhyvä Q4, josta alkaisi hyvä käänne yhtiössä. Ja kirsikkana kakun päälle todella hyviä uutisia tullut Suomussalmen talkkihankkeen suhteen ja niimpä esiintymän myyntiprosessi onkin siirtynyt jo seuraavaan vaiheeseen. Ja kyllä, olen ostanut tätä osaketta salkkuuni omasta mielestäni reilulla kädellä. Ja kyllä, aion ostaa vielä lisääkin.
Palstan keskimääräisestä heikkotasoisuudesta poiketen tammikuuilmiöstä oli kerrottu faktojakin.
1. Itsekin myin joulukuussa 2018 paria osaketta ilman lopullista luopumisaikomusta eli saadakseni verotukseen tappiohyvityksen ja sitten ostaakseni takaisin.
2. Salkunhoitajien pitää vuoden lopuksi saada pois raportista rumat miinusosakkeet
Oi niitä aikoja kun Tulikivikin oli hyvä sijoitus, nykyään meininki aivan toisenlainen -
bisnes kuihtuu alta, rahat on loppu ja velkaa aivan hel**tisti. Lisäksi tuolloin Tulikiven johtokin oli hyvä ja asiantunteva, nykyisen toimarin aikana tultu noista huippulukemista vain alaspäin ja nousua ei ole näköpiirissä.
Helsingin pörssin yksi huonoimpia sijoituskohteita, ellei jopa huonoin... Vahva vältä tälle osakkeelle, konkurssi on enää ajan kysymys.
>+talkkikiinteistöstä+viisi+(5)+miljoonaa+euroa+niin
>+kurssi+tuplaa
Q3/2019+-raportti+oli+Tulikiveltä+jo+kelpo+suoritus:
++liikevaihto+kasvoi+3,4+%
++käyttökate+edellisenä+12+kuukautena++1,9+miljoonaa+euroa
++hinnankorotukset+menneet+läpi,+mikä+näkyy+myös+jatkossa
++ostovelat+pienentyneet+vuodessa+1,2+miljoonaa+euroa+(Q3/2018+->+Q3/2019)
++Tulikiven+suurimman+vientimaan+(Venäjä)+rupla+on+vahvistunut+erittäin+voimakkaasti.+Ruplan+vahvistuminen+sataa+suoraan+Tulikiven+laariin,+mikä+tulee+näkymään+Q4/2019
++konsernin+rahavarat+ja+muut+likvidit+varat+olivat+1,0+(0,7)+miljoonaa+euroa
++Vanhoille+takoille+suunnitteilla+romutuspalkkio
++1.1.2022+voimaan+tiukemmat+päästörajat
+++Suomussalmen+talkkivarantojen+myynti+lähestyy.