kuluuko ihminen..

Tiedän, ettei sanat pysty lohduttaa surun keskellä. Toivotan sinulle kuitenkin paljon voimia, kyllä asiasta pääsee yli sitten ajan kanssa. Onni ei ole sinultakaan poissuljettu, vaikka tällaisia vastoinkäymisiä (raskaita sellaisia) joudutkin kokemaan.

Itselläni oli keskenmeno 6 vkoa sitten (rv12 täynnä) ja suru on edelleen suuri. Kuitenkin sitä osaa keskittää ajatuksensa pikkuhiljaa jo muihin asioihin. Tapahtunut tuskin koskaan unohtuu, mutta sen aiheuttama tuska ja kaipuu ovat pikkuhiljaa lieventyneet.

Vaikkei se mitään auta, olen kuitenkin pyrkinyt ajattelemaan positiivisesti. Enhän vielä ehtinyt konkreettisesti tuntemaan vauvaa. Tuntuisi pahemmalta kohdata sama myöhemmässä vaiheessa, joten parempi nyt kun vielä myöhemmin.

Vaikkei se edelleenkään mitään auta...

Meitä kohtalotovereita on paljon, ja uskon, että jokainen kokee menetyksen omalla tavallaan. Sinulle toivotan kuitenkin onnellista tulevaisuutta ja onnistunutta seuraavaa raskautta. Älä masennu, et ole yksin.

Ja kaikella tapahtuneella on (kai) tarkoituksensa.

Koita jaksaa, elämä tuo tullessaan vääryyttä mutta silti on katsottava eteenpäin. Tuskin pystyn kuvittelemaan kuinka kamalalta sinusta tuntuu, ikävää että noin tapahtuu. Paljon halauksia ja jaksamisia sinulle!

Voimia sinulle rakas Kristan!

Minäkin menetin aikoinani ensimmäisen raskauteni kaksoset.
Sitten toisen ja kolmannenkin raskauteni lapset.

Neljännellä sainkin aivan terveen pojan ja viidennellä terveen tytön (joka saa pian ensimmäisen lapsensa :))

Kuudes raskaus epäonnistui taas, mutta en ajattele epäonnistumisia, vaan kiitän ja iloitsen niistä lapsista (ja tulevista lapsenlapsista) jotka olen saanut pitää.

Toivotan siunausta, voimia ja onnea tulevaisuuteesi.

Olen pahoillani, että vaikka haluaisit lapsen se on ollut rankka taival. Varmasti tulee päivä jolloin saat pienokaisen syliin. En epäile sitä hetkeäkään. Voimia sinulle.

Toivottavasti kestät. *haleja*

en tiedä lukeeko tätä enää kukaan.
näin pienen ihmisen alun synnytyksen jälkeen. raukka pieni, noin 7 cm kokoinen. jalat ja kädet, teki mieleni silittää, en voinut.. poika.. napanuora hieman paksumpi kuin villalanka..
en uskalla enää yrittää. lääkärit sanoivat: "..se on vain sattumaa.., ei johdu kenestäkään.. todennäköisyys tapahtua uudelleen on erittäin pieni.." - luulen vain että todennäköisyys tiede tasoittaa tilastoja minun kautta.. - en anna sen tai muunkaan enää vahingoittaa minua tai minussa kasvavaa elämän alkua.

nöyrä kiitos kaikille teille.