Tulisko suomen erota EU:sta

Vieläkö on niitä jotka ajattelevat että suomi voisi olla itsenäinen ilman EU:ta.
Ainakin Suomen Keskustassa on ihmisiä jotka vielä näin ajattelevat.
Luulen että PerusSuomalaiset osaltaan ovat asian kannalla.
Mutta entä muut puolueet on heissä EU:n kaatajia tai muuttajia vastustajia?
Kun politiikka ei kiinnosta ainakin arvot ovat hajaannuksen tilassa.
Raha ei ole arvo kaikille. Työ ei ole arvo kaikille. Koti ei ole arvo kaikille. Isänmaa ja puolustusvoimat ei ole arvo kaikille. Jumalakaan ei ole enää arvo.
Uudet arvot tunkevat voimakkaasti esiin tasa-arvo, Terveys-arvot. Nautinnon arvot. Kokemisen ja näkemisen arvot. Osaamisen, tietämisen ja ansainnan arvot.
Ymmärrys oppi ja sivistys nähdään uusien tietoteknisten silmälasiaen kautta.
Toisaalta ruumiillisuus, henkisyys ja väsyminen yhdistyvät nykyisissä arvoissa.
Ketään ei tuomita vaan ihminen itse tuomitsee itsensä jos aika ei sitä tee.
Vapautuminen avoimmuus ja positiivisuus tulee nähdä myös irrationaalisessa valossa jossa taaksepäin meneminen on voimavara ja epäonnistuminen vapautus.
Mutta kaikella on tarkoitus ja julistaja , mutta kuka se on?
21124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tämän kysymyksen tiimoilta suomi24:n Euroopan unioni-palstaa, löytyy yhteiskunta osiosta.

Äänestä

Tässä on hyvä katsaus kansalaisten laillisuusasemasta Yhdysvalloissa. Vastaavaa löytyy myös EUsta.
Kaikki ei ole niinkuin me olemme kuvitelleet.
Suomenkin perustuslakia muutettiin liian huolimattomasti.
Kansalaisten tietoisuus kulloisestakin asemastaan vaatii tietoa ja ymmärrystä.
Vasta sen perusteella voi kyetä puntaroimaan mikä on tavoittelun arvoinen päämäärä.

http://www.youtube.com/watch?v=xFYu2LTHEas&feature=related

Äänestä

Pitäisi erota, ei olisi koskaan pitänyt liittyäkään mutta sitä nyt ei voi enää muuta kuin valittaa. Pöljät päättäjämme luulivat saavansa komeita Eu virkoja ja kaikenmaailman virastoja Suomeen, no saatiinko ? Yksi tyhmä komissaari siellä laajentelee jäsenmaita ja pettää suomalaisia sen kun kerkiää.

Äänestä
  • Hyvä kommentti. Sinne menee meiltä rahat, sinne menee meiltä itsenäisyys. Kyllä nuo meidän juppi päättäjät tekevät päätöksiä kuin pulloperse siat, eivät ole tehneen mitään hyvää muutakuin itselleen, ja lasku lankeaa meille työtätekeville.

    Äänestä

Suomen tulisi erota EU:sta vaikka se kalliiksi tulisikin, mutta viellä kalliimaksi tulee olla jäsenenä EU:ssa.
Suomi joutuu kaikessa maksumieheksi ja tuskin on maksajia kun on Suomen vuoro pyytää apua. Ja siihen avunpyyntöön ei tätä menoa pitkään mene.

Äänestä

Mikään ei ole niin kallista kuin koko maailman Kelana oleminen!

Nyt pitää omat vahvuudet ja toimeliaisuus kaivaa esiin!

Tämä menee reisille. Täsä se alkaa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/Rasistiset joukkiot pieksevät maahanmuuttajia Kreikassa/a1305614352217#kommentit

Äänestä

Tulisi erota!

Siksi olen ryhtynyt IPU:n kannattajaksi.

Äänestä

suomen tyyliin äänestämällä euro puolueet hännän jatkoksi.

Äänestä

Neekerit vittuun ja markka takaisin.

Äänestä

http://ipu.fi/tietoja-2/eu-jasenyys-ja-vaihtoehdot/eu-vai-eta/


EU vai Eta


•Miten meidän kävisi EU:n ulkopuolella?
•Loppuisiko kaupankäynti?
•Miten kävisi työllisyyden?
•Jäisimmekö yksin?

Oheinen vertailu EU-jäsenyyden, Euroopan Talousalue (ETA) -sopimuksen ja Sveitsin EU:n kanssa tekemien sopimusten välillä osoittaa, että EU:n ulkopuolella ei ole mitään pelättävää. Päinvastoin.

EU-jäsenyys on kahleena estämässä aidon kansainvälisen yhteistyön puhumattakaan siitä, että se tuhoaa hyvinvoinnin perustan, itsenäisyyden.

Mitään sellaista hyvää ei EU-jäsenyys tuo, jota emme saisi ilman EU:ta.

EU-jäsenyyden, ETA-sopimuksen ja Sveitsin EU-suhteiden vertailu:

Avaa linkki ja katso vertailu

Äänestä

Osuit naulankantaan monessa asiassa. Mutta tulevaisuus ratkaisee EU:n kohtalon.
Mitä tulee irrationaaliseen ihmiskäsitykseen ja sen vapauteen. On nähtävä että vapautuminen jostain jota ei ole voinut kokea johonkin uuteen kokemukseen tuo tullessaan ongelmia. Toit esiin arvoja jotka korvataan uusilla ei välttämättä korvaavilla arvoilla vaan rinnakkaisarvoilla. Tulee siis lisää jotakin, väittäisin kvasiarvoja joiden merkitys ei niinkään ole klobaalia vaan paikallista. On tietenkin kasvavia arvoja jotka tulevat vanhalta arvopohjalta laajenemaan massiivisesti kunnes tyhjäosa kuihtuu todellisuudessa. Puhuit myös arvoista jotka ovat nousevia syklisiä arvoja, toisaalta nekin ovat jossainmielessä olleet kunnes kehitys on ne turvottanut, sama kehitysnegaatio surkastuttaa esim. matkailuarvon. Ihminen ei ole evoluutiossa kuitenkaan kehittynyt yli-ihmisen suuntaan joten nautinnon, henkisyyden ja käänteiseti väsymisen tilat muuttuvat apatiaksi ja heikkoudeksi. Onko paljonvartija ihminen rakentanut teknologian liikaa luonnonvarojen varaan, ei ole huono kysymys kun katsomme epäoonnistumisiamme.
Hienointa kirjoituksessasi oli loppuosa positiivisuuden ylistys irrationaalisessa valossa, tulevaisuus voikin olla vapautumista tietoisuuden kahleista;purkamista ja ymmärtämättömyyden vallankumousta.
Kaikella on siis tarkoitus, löydämmekö tarkoituksen? Tarkoituksettomuudelle, takaisinottamiselle, aikalisälle ja olemisellemme ilman sisältöjä jotka rakentavat tehokkaammin. Kuka on julistaja jota seuraa sekalainen sakki pimeässä kulkijoita. Mikä onkaan ojenkorsi johon tarttua. Pahoin pelkään että rajoitettu jakaantunut ihminen jakaantuu maapallolla osiin joissa vanha meno jatkuu kunnes kaikki voimavarat on käytetty loppuun; tai aika. Muu väki harhailee kuka missäkin kohdaten vain rajoituksia omassa elämässään.
Saadakseen ihmiset uskomaan johonkin kai sen täytyisi olla messiaanista johon liittyisi katastrofaalinen muutos.
Olisko tämä vastaus jäämme odottamaan. Jopa positiivista muutosta parempaan.

Äänestä

Mielipidekirjoitus 27.08.2012

Martti Pohjolainen Lisätty: elokuu - 28 - 2012



Mielipidekirjoitus 27.08.2012

Yrjö Saraste
Konalantie 43a B
00390 HELSINKI

Nöyristely alkoi.

Suomi on sidottu EU:n liittovaltiokehitykseen.
Presidentti Niinistö sanoi puheessaan 21.8. että Suomen liittyminen Euroopan
unioniin oli peruuttamaton valinta. Eurosta eroaminen ei Niinistön mukaan ole vaihtoehto. Hän peräänkuuluttaa euromaiden keskinäisen luottamuksen palauttamista. Helppo sitä on peräänkuuluttaa, mutta miten se saataisiin aikaan ? Lisätakuillako ?
Eurooppaministeri Stubb sanoi vastikään euron olevan Suomelle peruuttamaton valinta ja Suomen sitoutuneen EU-jäsenyyteen ja euroon sataprosenttisesti.
Muistamme mitä hän sanoi marraskuussa 2011: “Minä näen euron oleellisesti darvinistisena valuuttana. Siinä on kysymys eloonjäämistaistelusta. Ja siten kysymys kuuluu pitäisikö poliitikkojen vai markkinoiden määrätä. Minä haluaisin sanoa, että markkinoiden pitäisi.
Katainen puolestaan korostaa miten Eurooppa on kuin yksi perhe. Sekä vahvistaa Suomen kannattavan tiukkoja taloussääntöjä ja vahvaa EU-komissiota.
EU-jäsenyydessä ja eurossa on kyse alistussuhteesta, ei yhteistyöstä.
Ministeri Stubb, joka aiheellisestikin olettaa aikanaan saavansa merkittävän tehtävän EU-liittovaltiossa, soitti jo alamaisuuttaan ilmoittaessaan ottavan huomautukset nöyrästi vastaan.

Sen sijaan useimmat meistä muista suomalaisista, jotka emme aikoinaan nöyristelleet idän komisaarien edessä aio alistua myöskään EU-komisaarien käskytykseen.

Yrjö Saraste
Sotaveteraani

Äänestä

Suomen tulisi erota.

Äänestä

Oma näkemykseni on ajan myötä selkeytynyt muotoon "Kyllä" eli vastauksena tämän keskusteluketjun aloittajan otsakkeen kysymykseen Suomen olisi viisasta irtaantua euroraha-alueesta ja luopua myös koko EU-jäsenyydestä. Puretaanhan niitä noita aviolittojakin.

Aloittajaisiksi Suomen pitäisi siis irtaantua euroraha-alueesta ja siinä vaiheessa otettaisiin käyttöön uudelleen oma kansallinen valuutta nimeltään markka tai vaikka kiihtelys. En kannata mitään uutta kimppavaluuttaa eli esim. yhteispohjoismaista "kruunua" tai "taalaria" tai muuta sellaista.

Toisena vaiheena olisi EU-jäsenyyden purkaminen, josta asiasta järjestettäisiin kansanäänestytys. Ja siinä kansanäänestyksessä olisi noudatettava ankaran tasapuoisuuden moraalista kampanjointimenettelyä toisin kuin v:n 1994 kansanäänestyksessä, jolloinka EU-jäsenyyttä puoltavaa kantaa valtiojohto ja media propagoivat yksissä tuumin ja jopa Yleisradiokin oli siinä operoinnissa täysillä mukana. Median taholla onkin sittemmin myönnetty, että peräti toimittajatasollakin oli ohjesäääntönä "missio" viedä Suomi EU-jäsenyyteen.

Mitä tulee tämänkin keskusteluketjun yhteydessä esillä olevaan vallanpitäjien kantaan, jonka mukaan Suomen EU-jäsenyys olisi "ikuista" ja euro Suomen rahana sekin pysyväistä, kroonista sorttia, niin se asenne alkaa muistuttaa syndroomaa ja uskonnollisuutta.

Virkistävää on lueskella mm. Kokoomuksen nuorisojärjestön taholla esiintyvää eurokriittisyyttä ja keskittämisenkin arvostelua, mutta mieleen kyllä tulee, että paljonko tämän kritiikin avulla siellä puolueen sisällä paavimaista puoluejohtoa horjutetaan? Vai onko jälleen kerran kyseessä mainostoimiston kehittelemä kikka, jolla pyritään noukkimaan eurokriittisiä ääniä kilpailevilta pulueilta ilman, että siitä kuitenkaan Kokoomuksen kannanotot käytännössä mihinkään muuttuisivat vaalien jälkeen? Semmoista operointiahan politiikassa runsaasti harjoitetaan. Selkeintä olisi, jos Kokoomuksen nykymenoon kriittisesti suhtauva väki perustaisi aivan oman puolueensa, jollainen mahdollisuus on julkisuudessakin ollut esillä. Silloin äänestäjät pääsisivät selkeästi ottamaan kantaa vaaliuurnien äärellä.

Äänestä

Euroopan talousalue







Loikkaa: valikkoon, hakuun







█ EFTA-maat (paitsi Sveitsi)

█ EU-maat

Euroopan talousalue (ETA) laajentaa Euroopan unionin yhteismarkkinat EU:n jäsenmaiden lisäksi Islantiin, Liechtensteiniin ja Norjaan, ilman että näitä maita koskevat EU:n jäsenyyteen liittyvät velvoitteet ja edut.

[muokkaa] Historia

Vuonna 1992 Euroopan yhteisön 12 jäsenvaltiota ja kaikki Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) jäsenet paitsi Sveitsi, mukaan lukien myös Suomi, neuvottelivat sopimuksen Euroopan talousalueesta. Sen tarkoituksena oli laajentaa Euroopan sisämarkkinoiden etuja. Sopimus allekirjoitettiin Portossa toukokuussa 1992 ja se tuli voimaan 1. tammikuuta 1994 (Liechtensteinin osalta 1. toukokuuta 1995).

Sveitsi ei liittynyt Euroopan talousalueeseen, koska sveitsiläiset äänestivät kansanäänestyksessä liittymistä vastaan. Kolmesta EFTA-maasta on myöhemmin tullut EU:n jäseniä, joten EU:n jäsenvaltioiden lisäksi Euroopan talousalueeseen kuuluu ainoastaan kolme EU:n ulkopuolista maata: Islanti, Liechtenstein ja Norja. Perustamisensa jälkeen ETA on laajentunut EU:n uusien jäsenmaiden myötä.

[muokkaa] Maailman suurimmat markkinat

Ne 30 maata, jotka muodostavat ETA:n, muodostavat suurimmat yhtenäiset markkinat koko maailmassa. Markkinat ulottuvat Pohjoiselta jäämereltä Välimerelle asti. Alueella asuu yli 500 miljoonaa kuluttajaa. ETA:n ansiosta Euroopan sisämarkkinoiden neljä perusvapautta - tavaroiden (maataloustuotteita lukuun ottamatta), palvelujen, henkilöiden ja pääoman vapaa liikkuvuus - on laajennettu koskemaan ETA-maita.


Eta sopimus on eu:ta laajempi alue, eikä sinne makseta miljardien
jäsenmaksuja eikä euron tukipaketteja, erotaan siis, halvempaa on kuulua
ETA:an

Äänestä

Kansalaisaloite on avattu kansanäänestyksestä EU:sta eroamiseksi:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/20

Täysi-ikäiset äänioikeudelliset Suomen kansalaiset voivat pankkitunnuksilla halutessaan antaa kannatuksensa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


EU alkemistit kirjoitti:

Vieläkö on niitä jotka ajattelevat että suomi voisi olla itsenäinen ilman EU:ta.
Ainakin Suomen Keskustassa on ihmisiä jotka vielä näin ajattelevat.
Luulen että PerusSuomalaiset osaltaan ovat asian kannalla.
Mutta entä muut puolueet on heissä EU:n kaatajia tai muuttajia vastustajia?
Kun politiikka ei kiinnosta ainakin arvot ovat hajaannuksen tilassa.
Raha ei ole arvo kaikille. Työ ei ole arvo kaikille. Koti ei ole arvo kaikille. Isänmaa ja puolustusvoimat ei ole arvo kaikille. Jumalakaan ei ole enää arvo.
Uudet arvot tunkevat voimakkaasti esiin tasa-arvo, Terveys-arvot. Nautinnon arvot. Kokemisen ja näkemisen arvot. Osaamisen, tietämisen ja ansainnan arvot.
Ymmärrys oppi ja sivistys nähdään uusien tietoteknisten silmälasiaen kautta.
Toisaalta ruumiillisuus, henkisyys ja väsyminen yhdistyvät nykyisissä arvoissa.
Ketään ei tuomita vaan ihminen itse tuomitsee itsensä jos aika ei sitä tee.
Vapautuminen avoimmuus ja positiivisuus tulee nähdä myös irrationaalisessa valossa jossa taaksepäin meneminen on voimavara ja epäonnistuminen vapautus.
Mutta kaikella on tarkoitus ja julistaja , mutta kuka se on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu