Olen tehnyt niin paljon töitä, että olen unohtanut miltä tuntuu olla ihminen. Päässä pyörivät vain työtehtävät ja niiden suorittaminen. Kaikki asiat mitä normaalit ihmiset tekevät ovat muuttuneet vuosien työskentelyn jälkeen lähes merkityksettömiksi. Koko eilisen päivän vain itkin sikiöasennossa sängyssäni, sitä aikaisemmin päätin työvuoron, joka kesti yli kaksikymmentä tuntia yhtäjaksoisesti. Se oli viimeisen kuukauden aikana jo kymmenes näin pitkä työvuoro.
Omistan velattoman 200 000€ arvoisen S-sarjan Mersun vaikka olen vasta kolmekymmentä, jos ratti lipsahtaisi rekan eteen satasen alueella. Ei minusta jäisi jäljelle kuin Mersun pohja ja pääsisin Iltalehden lööppeihin. Ihmiset saisivat mainosten katselun lomassa ihmetellä ja kommenttipalstat täyttyisivät taas kerran pinnallisilla letkautuksilla.
Järki sanoo, että tässä ei ole mitään järkeä, mutta tunteet käskevät kääntämään rattia rekan eteen. Koen tarvetta tehdä elämästäni kaunis taideteos Iltalehden sivuille kun murskaannun Mersuni kanssa rekan etusäleikköön ilman hengissäselviämisen mahdollisuutta.
Miltä elämäni viimeinen sekunti tulisi tuntumaan? Kun käännän rattia ja tähtään Mersun keskelle rekan keulaa, samalla kun rukoilen satoja hevosvoimia sisältävän moottorin antavan kaikkensa viimeisien sekuntien ajan. Painan kaasun pohjaan ja katson silmät auki lähestyvää rekan keulaa ja kohtaamisnopeus nousee 200-300km tunnissa ehkä nopeammaksikin, koska autossani on yksi Mersun tehokkaimmista moottoreista ja sen suunnittelussa on käytetty osittain samaa teknologiaa kuin Formula ykkösissä. Jotkut ovat sanoneet, että se tuntuu kuin leijuisi ilmassa ja näkisi äitinsä kasvot hetki ennen loppua. Sitten minua ei enää ole…
Kukaan ei voi tietää miltä elämän viimeinen sekunti tuntuu ennenkuin on siellä. Pelkäisinkö, katuisinko vai olisikin loppuun asti piittaamaton omasta selviytymisestä?
Olen aina ollut järki-ihminen, mutta elämäni viimeisen ratkaisun aion tehdä tunteella. Kai se sentään minulle sallitaan. Kai minulla edes kerran on oikeus tehdä päätös pelkän tunteen varassa. Olen antanut yhteiskunnalle kaikkeni en pysty enää antamaan enempää kovinkaan kauan. Olen myynyt ihmisyytenikin tullakseni paremmaksi asiantuntijaksi alallani ja se on muuttunut liian tuskalliseksi. Olen unohtanut ja menettänyt kaikki ne asiat mitkä tekevät ihmisestä ihmisen.
Ehkä olisi lopulta ollut parempi jäädä vain yksinkertaiseksi viidakon apinaksi sen sijaan, että lähti rakentamaan maailman vaikeimmin toteutettavissa olevia asioita. Sellaisia, joita ihmiskunta ei ole koskaan aikaisemmin kyennyt rakentamaan. Elämäni olisi ollut onnellisempi. Vaikka pelastaisi keksinnöillään miljoona ihmistä, et sinä saa miljoonaa rakastajaa vaan miljoona ihmistä, jotka vaativat kokoajan vieläkin enemmän.
En vain enää taida jaksaa eikä minun onneksi enää tarvitsekaan...
Omistan velattoman 200 000€ arvoisen S-sarjan Mersun vaikka olen vasta kolmekymmentä, jos ratti lipsahtaisi rekan eteen satasen alueella. Ei minusta jäisi jäljelle kuin Mersun pohja ja pääsisin Iltalehden lööppeihin. Ihmiset saisivat mainosten katselun lomassa ihmetellä ja kommenttipalstat täyttyisivät taas kerran pinnallisilla letkautuksilla.
Järki sanoo, että tässä ei ole mitään järkeä, mutta tunteet käskevät kääntämään rattia rekan eteen. Koen tarvetta tehdä elämästäni kaunis taideteos Iltalehden sivuille kun murskaannun Mersuni kanssa rekan etusäleikköön ilman hengissäselviämisen mahdollisuutta.
Miltä elämäni viimeinen sekunti tulisi tuntumaan? Kun käännän rattia ja tähtään Mersun keskelle rekan keulaa, samalla kun rukoilen satoja hevosvoimia sisältävän moottorin antavan kaikkensa viimeisien sekuntien ajan. Painan kaasun pohjaan ja katson silmät auki lähestyvää rekan keulaa ja kohtaamisnopeus nousee 200-300km tunnissa ehkä nopeammaksikin, koska autossani on yksi Mersun tehokkaimmista moottoreista ja sen suunnittelussa on käytetty osittain samaa teknologiaa kuin Formula ykkösissä. Jotkut ovat sanoneet, että se tuntuu kuin leijuisi ilmassa ja näkisi äitinsä kasvot hetki ennen loppua. Sitten minua ei enää ole…
Kukaan ei voi tietää miltä elämän viimeinen sekunti tuntuu ennenkuin on siellä. Pelkäisinkö, katuisinko vai olisikin loppuun asti piittaamaton omasta selviytymisestä?
Olen aina ollut järki-ihminen, mutta elämäni viimeisen ratkaisun aion tehdä tunteella. Kai se sentään minulle sallitaan. Kai minulla edes kerran on oikeus tehdä päätös pelkän tunteen varassa. Olen antanut yhteiskunnalle kaikkeni en pysty enää antamaan enempää kovinkaan kauan. Olen myynyt ihmisyytenikin tullakseni paremmaksi asiantuntijaksi alallani ja se on muuttunut liian tuskalliseksi. Olen unohtanut ja menettänyt kaikki ne asiat mitkä tekevät ihmisestä ihmisen.
Ehkä olisi lopulta ollut parempi jäädä vain yksinkertaiseksi viidakon apinaksi sen sijaan, että lähti rakentamaan maailman vaikeimmin toteutettavissa olevia asioita. Sellaisia, joita ihmiskunta ei ole koskaan aikaisemmin kyennyt rakentamaan. Elämäni olisi ollut onnellisempi. Vaikka pelastaisi keksinnöillään miljoona ihmistä, et sinä saa miljoonaa rakastajaa vaan miljoona ihmistä, jotka vaativat kokoajan vieläkin enemmän.
En vain enää taida jaksaa eikä minun onneksi enää tarvitsekaan...
Vastaukset 36
Vanhimmat
Voi helvetti, en paremmin sano.
Mitä se tuo surkuttelu täällä auttaa, sillä ei ole mitään tekemistä oletko insinööri tai tai tavan tuunari.
Eikä silläkään ole titun väliä onko sulla pesiin alla mersu vai lada.
Pahassa jamassa oleva ihmisrukka , työuupumustako vaiko masennusta, onko sukset menneet ristiin ihmissuhteissa , pelkkää kulissia koko elämä ?
Hae ihmeessä apua itsellesi, muista aina että jokaisella on joku joka välittää , tukee ja auttaa, ota apu vastaan, kerro kuinka pahoin voit.
Terveys ja elämä on arvokkainta rikkautta mitä maailma päällään kantaa. Elämää arvostamalla iloiten pienistä arjen asioista jopa niistä vastoinkäymisistäkin niiden kautta huomaat että elämä jatkuu ja se kannattelee kutenkin, se on arvokasta ja jatkamisen arvoista aina.
Ja älä perkele ajattele edes leikilläsi ajavasi rekan alle, sillä kuvttelet pilaavasi vain elämän itseltäsi ,mutta valitettavasti myös läheisiltäsi sekä rekkakuskilta ja pahimmassa tapauksessa viet työkyvyn häneltä ja jopa elannon hänen syyttömältä perheltään.
Jos sun on paha olla miksi siihen pitää sotkea ulkopuolisia ihmisiä?
Ota itseäsi niskasta kiinni ja painu heti hakemaan apua itsellesi, myönnä että olet avun tarpeessa!
Hei! Mulla on idea. Jos ryhdytään supersankareiksi. Sä voisit suunnitella meille kaikkia nerokkaita laitteita ja mä opetan sulle lähitaistelua. Ja sitten rakennetaan maanalainen piilopaikka bunkkeri linna johon paetaan poliiseja ja rikollisjärjestöjä.
Tää suunnitelma on jo osittain toteutuksessa mutta tarvitaan remmiin vielä nero.
Joku ei tykkää supersankareista. Mahtaa olla joku alhainen arkkivihollinen.
Jos sulla kerran on varaa taloudellisesti, niin hyppää vähäksi aikaa oravanpyörästä pois. Myy vaikka se mersu, niin voit ladata akkuja ja miettiä mitä vähemmän stressaavaa voisit jatkosssa tehdä työksesi.
Älä vaan tee itsellesi mitään, silloin teet pahiten myös lähimmillesi.
Tiedän mistä puhun, tuin lähisukulaistani ettei aja rekan alle ja nousihan se sentään sieltä sängystäkin vaikka kuukausia menin. Nyt hänellä taas elämä voittaa.
Ei saa antaa periksi!
Elämä on lahja.
Ammattiauttaja on kuitenkin erittäin tärkeä tuki eli hae apua, muuten on vaikea selviytä ja siitä se lähtee pikkuhiljaa.
häiriinytynyt palstavosu, ei mies kirjoita nopeutta muotoon 200-300km tunnissa
Kas, häiriintynyt perseilijäkin tuli näyttäytymään saadakseen huomiota.
Hei,
minua nyt jäi vaivaamaan tämä sinun kirjoituksesi. Tekisi mieli jutella kanssasi, jos vaikka saisin sinut pidettyä poissa sieltä vastaantulijoiden kaistalta? :) Pistäisitkö viestiä? [email protected]
Mersuku kiinnostaa, hah haa tyrkky!
Masentuneen haaveita. Ongelma vain on se, että ne eivät koskaan ulotu oman navan ulkopuolelle. Kuvittele miltä siitä vastaantulijasta tuntuu. Jätät hänelle ehkä' ikuisen syyllisyyden siitä mitä hän olisi voinut tehdä toisin estääkseen kuolemasi.
Maailman itsekeskeisin teko. Mitä jos ottaisit yhteyttä omaan lääkäriisi tai johonkin psykiatriselle ja sanoisit kuinka rikki olet. Tulisi apua ja aikaa levähtää. Ihmiset ihan oikeasti voivat auttaa. Itse koin juuri avioeron ja jäin yh-äidiksi. Mies joi talon, auton ja hajoitti lähes koko perheen henkisesti. Jätti velkoineen minut lapsien kanssa eikä osallistu mihinkään lainan maksuun tai lastenhoitoon liittyviin asioihin. Teki ihmisraunion minusta, kontrolloi, vei rahani, tuhosi ja oli väkivaltainen, piti pelossa, mutta en piru soikoon anba periksi!!! En minäkään ole luovuttanut.
elämä ja kuolema. Miljoonia ihmisiä, taloja ja kaupunkeja. Mutta sielusi on
toisessa maailmassa jota kukaan ei omista. Irroita itsesi jonnekin pois.
Ei ole tyhjyyttä joka ei olisi täytettävissä.
Joko itsekkyyden huippu tai vtunmoinen provo. Anyway, tekisi kirjoittajalle hyvää vierailla saattohoitokodissa keskustelemassa potilaiden kanssa joilla ei todellakaan ole enää toivoa parantumisesta. Myy se mese ja osta maalta mökki. Siellä kun halkoja hakkaa ja torppaansa lämmittää, häipyy mokomat typeryydet päästä.
No on sullakin elämä. Leuhkit mersullasi, teet töitä yli sietokykysi, etkö ole kuullut sanaa EI ! Sano se työnantajallesi.
Mitä järkeä on ajaa rekan alle, se rekkamies ei kaipaa mersuasi puskuriinsa, hänkin tekee työtä ja koittaa tehdä sen ilman kolareita, niitä ei suunniteltuja. Hänellä on unelmia ja perhe jota satuttaisit.
Minusta itsemurha on yksi itsekyyden laji, siinä ei ajatelle sitä suurta surun määrää minkä taakseen jättää.
Elämä on annettu elettäväksi, itse kamppailen työttömyydenkanssa, ei ole rahaa edes laskuihin, mutta silti elämä on elämisen arvoista.
http://www.youtube.com/watch?v=QxaXb1ThX1A
ps.jos oot terve kandee olla ilonen ja muuttaa elämä ku siihen kerran pystyy
Oletteko oikeasti noin vedätettävissä??
Sun pitäis kyllä hakea apua...
Nykypäivänä kaikki kilpailevat siitä kuka saa olla uhri, koska se kenellä on oikeus olla uhri, hänellä on oikeus ikuiseen sympatiaan muilta. Tiedättekö lukijani mikä on menestyksen salaisuus? Se on se, että tietää ketä syyttää omista epäonnistumisista, koska on muodikasta olla uhri.
Uhrina olemisen perusasenne on se, että minä en ole vastuullinen, olen moraalisesti oikeassa, joten olen ikuisesti oikeutettu sympatiaan. Jotta voisi leikkiä uhria laillisesti, pitää leikkiä synnitöntä ja moraalisesti ylivoimaista. Tällöin voittaminen on melkein taattu, koska kukaan ei voi taistella uhria vastaan. Uhria voi vain rauhoitella ja tyynnytellä.
Nyt kaikki valitsemaan aseita, kapitalismi, seksismi, sukupuolisyrjintä, huumeet, alkoholi, masennus, antisemitismi, kansanmurha. Tämä on sotaa jonka tulokset päätellään siinä kuka saa olla tarpeeksi moraalinen voittaakseen oikeus taisteluja ja säätääkseen lakeja. Joiden tavoitteena on saada valtaa ja etuja.
Valtiomme suojelee heikkoja, ajattelematta kuinka kauan vahvat jaksavat olla vahvoja. Lakimiehet ja psykologit lietsovat uhri ajattelua, jotta he itse voisivat saada lisää tuloja ja etuja. Uhri kulttuuri väsyttää myötätuntoiset ja estää auttamasta todellisia uhreja. Tämä estää auttamasta todellisia uhreja, koska vale uhrit huutavat kovempaa ja vaativat kaiken huomion itselleen.
En jaksa syyttää ketään enkä pelata itselleni uhrin asemaa, jotta voisin voittaa valtaa, etuja ja helpommat olot. En tunne oloani enää ihmiseksi. Myönnän, että haluan tuhota itseni. Olen salassa halunnut sitä pitkään ja liian kauan. En voi voittaa uhrin asemaa millään muulla tavalla kuin tuhoamalla itseni, koska ryhmälläni ei ole moraalista oikeutta olla uhri ilman, että teen siitä virallisen uhrin.
Yritin joskus hakea apua lääkäristä, mutta lääkäri kieltäytyi kirjoittamasta lääkärintodistusta, koska en ole uhri ja en kuulu virallisiin uhreihin, joille kuuluu kaikki huomio ja sympatia, heti pienimmänkin ongelman jälkeen. Lääkäri syyllistyisi omien sanojensa mukaan virkarikokseen jos kirjoittaisi heikkouden oikeuttavan todistuksen, ei uhrille. Minulta puuttuvat aseet ja moraalinen tuki. Ainoa apu ovat lääkkeet, jotka tappavat kaiken luovuuden, sekä ja tekevät minusta toisen ihmisen ja saavat minut välinpitämättömäksi.
Olen valkoinen mies ja työni uuvuttama insinööri. Ei ole mitään paikkaa johon voisin mennä vaikka työni tuloksilla elätettiin isoa joukko ihmisiä. Nämä ihmiset eivät tule siitä kiittämään vaan vaativat vieläkin lisää niitä asioita joiden tekeminen on kokoajan muuttunut kivuliaammaksi.
En jaksa tätä enää eläkeikään saakka hyvä kun jaksoin kolmekymppiseksi. Aamusta iltaan, joka päivä kunnes unohdan kaikki ne puolet jotka tekivät minusta ihmisen. Ei työpaikkaanikaan taida enää pian olla olemassa, koska insinöörin työ ja teollisuudessa tapahtuva huippututkimus ei kuulu niihin uhriammatteihin joita suojellaan viimeiseen asti kuin valtion kultavarantoa ja jonka työskentely olosuhteita helpotetaan kun ilmoittaa, että ei jaksa.
Elämä muuttuu kokoajan kivuliaammaksi ja muutun impulsiivisemmaksi ja teen enemmän virheitä. Lopulta joudun järjestelmän hampaisiin, jotta vale uhrit voisivat käyttää minua syyllisenä kun en enää tuota jaettavaa vaan muutun riskiksi vale uhrien etuisuuksille ja ikuiselle oikeutukselle sympatiaan.
Rahalla ei pysty ostamaan takaisin menetettyä ihmisyyttä, eikä menestyksellä pääse eroon ihmisistä, jotka vaativat kokoajan vieläkin enemmän. Menestyksellä on hintansa jos joutuu menestyksen eteen juoksemaan niin kovaa ja kauan, että menettää ihmisyytensä ja alkaa taantua sellaiseksi, että ei enää kelpaa ihmiskunnalle mitä menestystä se on?
Myy nyt hyvä mies se mersu ja ota aikalisä ja mieti vähemmän.
Meillä on yksi elämä eikä uusintaa saa. Halveksit elämää puheillasi, on oikeasti ihmisiä, joilla ei ole edes ruokaa ja sinä märehdit itsesäälissä.
Ota sairaslomaa ja huilaa, urheile, syö hyvin ja mieti mistä nuorena tykkäsit ja haaveilit, palaa siis oikeasti tutustumaan itseesi.
Kyllä se onnistuu, mutta vaatii työtä ja tukea ammattilaiselta, sillä ystävät ei yleensä jaksa kovin masentunutta , koska kokevat sen niin raskaaksi.
Oot selvästi älykäs ja lahjakas, kai nyt selvää puhetta ymmärrät ja puhallat ton pelis poikki ja mietit eläämääsi uudelta suunnalta.
Mitäs jos ostaisit itsellesi käteisellä jonkun suht toimivan ns, pelin. Myisit turhat tavarasi ja hankkisit itsellesi esim jonkun vaativan, sinulle sopivan koiran?
Sekin on jo jotakin, kun saa muuta ajateltavaa esim. auton suhteen. Pitääkö lisätä öljyä, mistä tuo rotina kuuluu, onko laakerit kuluneet, ja jännittää kovilla pakkasilla että lähteekö peli käymään?
Luo itelles haastetta elämään. Sinun elämään. Ei muiden. Koira pitää kakattaa, sille pitää hankkia rokotuksia, hankkia tarvkkeita ym. Saisit tutustua ihmisiin koirapuistoissa.
Anna köyhille, unohda kapitalismi. Annan kaikki turha vähä-osaisille.
Hanki kummilapsi afrikasta. Kirjoittele hänelle. Perehdy inhimillisyyksiin.
Sinähän olisit vasta vahva, kun tietäisit, mihin kaikkeen sulla on mahiksia, mutta elät vaatimattomasti. :)
Puhuisit outoja asioita ihmisille, ihmettele maailmaa ja tarkastele kummastuneita reaktioita kanssaihmisissä. ;)
Mitäs jos lahjottaisit sen mersun vaikka Helsingin työttömille ja rupeaisit käyttämään bussia tästä lähtien. Marssisit lääkärille, menisit terapiaan ja söisit kiltisti masennuslääkkeesi. Lepäisit muutaman kuukauden tai vuoden, katsoisit sivusta, kun muut tekee ja suorittaa. Soittaisit vaikka pianoa tai lennättäisit räkäklimppejä kattoon. Tai kirjoittelisit surullisia juttuja näille palstoille. Ihan hyvin maailma pärjää ilman suakin, mutta so what, on sulla lupa elää kuitenkin.
Paljon konditionaalia, mutta älä anna periksi ihmisen raato ;)
Insinööri, jokainen meistä on sitä mihin uskoo.
Jotain totta tosiaankin tuossa uhrina olemisesta ja oikeutuksista vellomisessa on.
Kyllä noin voi käydä, jos päälisin puolin henkilö näyttää normaalilta ja toimeentulevalta töissäkäyvältä ihmiseltä. Kukaan ei häntä kuuntele.
Kuinka hulluksi sitä ihmisen pitääkään tulla, ennenkuin on hyväksyttävää ottaa aikalisää ja pysähtyä miettimää elämäänsä uusiksi. Riehua aseen kanssa ilmeisesti saadakseen sitä apua. Joskus tarvitsee sen tilan ja ajan,jonka voi käyttää ihan itselleen ja antaa työn olla.
Et ole velkaa kenellekään. Et ole korvaamaton, sen hyvssä mielessä siis.Voit jäädä hetkeksi pois ja maailma pyörii silti. Ja hyvää se tekee muilekin huomata, mitä puuttuu, kun oisit poissa töistäsi hetken.
Lääkäri nyt voi käskeä pitämään päätä vaan kylmässä veessä..kyllä se siitä.. ja pilleriä perään..
Älä kuuntele tuollasta mitätöintiä äläkä ota itsees. Vaihda Lääkäriä .
Menetetty ihmisyys, ihminen, oma itsesi..sitä ei saa takaisin rahallakaan totta.
Kaikkihan me muutumme tavalla ja toisella . Kivulla tai kiitoksella, enemmällä ja vähemmällä, pahemmaksi tai paremmaksi..
Tuo kertomuksesi on mun mielestä kertomusta hyväksikäytöstä. Takki on tyhjä. Ei ole mistä antaa enää. Yhdenlaista raiskaamistahan tuollanen elämä on.
Hae se aikalisä ja mieti ratkaisuja. Vaikka jotain ihan kokonaan muuta ja muunlaisessa ympäristössä ja paskat hetkenaikaa muista.
Stop! Olet masentunut ja burnoutissa, sitä se vain on. Monilla älyynsä tukeutuvilla ihmisillä unohtuu tunnepuolen kehittäminen kokonaan. Koska ihmisiä ollaan, niin tunteita ei vain voi eliminoida itsestään. Pysähdys tulee ennemmin tai myöhemmin, se on vääjäämätöntä.
Myönnä väsymyksesi ja ota sairaslomaa. Hanki ammattiapua. Nuku ja lepäile.
Tässä sinulle sairaslomallesi pohdittavaa:
On aika absurdia, että nykyisessä kehittyneessä tekno-kulttuurissamme ei tarvitse olla älykäs. Vaikka olisit tyhmä, niin jäät kuitenkin henkiin. Eliinjäämiselle ja yhteiskunnan kehittymiselle on tärkeämpää tunteiden kehittymisen taso. Eli ne mainitsemasi tieteelliset innovaatiot eivät olekaan niin merkittäviä ihmiskunnalle kuin sellaiset ihmiset ja ryhmät, jotka kehittävät ihmisten keskinäistä myötätuntoa, ymmärtämystä ja tukea.
Jos ymmärrät sairautesi laadun (masennus), ymmärrät sen myös hoidettavissa olevaksi. Älä siis ole häviäjä, vaan mene hoitamaan itsesi kuntoon. Hoitosi aikana kohtaat ehkä itsellesi vierasta myötätuntoa ja välittämistä, mutta ota se reilusti vastaan ja kehity ihmisenä. Et ole ainoa ihminen, joka on alkanut kehittyä vasta vakavan pysähtymisen jälkeen.
Äläkä siirrä omaa tuskaasi rekkakuskiin. Hänkin on vain ihminen, ja joutuu ikävään välikäteen, jos ajat hänen autonsa alle. Yritä miettiä, miltä hänestä tuntuisi elää loppuelämä sen kanssa, että on tappanut ventovieraan ihmisen työtehtävissä ja vahingossa. Hänkin varmaan haluaisi mennä työpäivänsä jälkeen kotiin, jossa häntä odottaa joku joka tarvitsee häntä vielä monta vuotta tasapainoisena isänä ja puolisona. Osaatko esim. pohtia sitä, miltä tuntuu lapsesta, kun vanhempi on syvästi masentunut?
Tsemppiä ja muista että selviät kyllä!!!
Tunteella ja intuitiolla: Herätät (tai/ja tekstisi herättää) minussa sympatiaa ja tekisi mieleni ottaa sinut syliin ja halata lämpimästi. Toteutukoon se nyt virtuaalisesti :).
Järjellä (kai): Voisit mahdollisesti hyötyä älykkäänä ja pohdiskelevana ihmisenä kognitiivisesta lyhytterapiasta.
Pieni harjoitus sinulle viikon ajaksi: Otapa puhdas A4-arkki. Kirjoita siihen 10 kertaa "Elämäni ei ole ihmisarvoista elämää" (tai mikä se sinun syvin tuskasi mielestäsi onkaan, muotoile se lauseeksi ja kirjoita). Kirjoita sen jälkeen sama lause 10 krt vasemmalla kädellä. Sitten 10 krt tavutettuna. Seuraavaksi laula tuo lause 10 krt kimeällä, nopealla äänellä, kuin jokin sarjakuvahahmo, vaikkapa Mikki :), lopuksi 10 krt vaikkapa meditoivan olennon hiiitaalla, hyyymiseväääällä ääneeeeellä. Toista sama harjoitus kerran joka päivä viikon ajan. Tule viikon päästä tänne kertomaan, mitä oivalsit (sillä epäilen vahvasti, että jokin oivallus tullee).
Äläkä piiloudu "insinöörin logiikan" (mitäsenytikinäonkaan) taakse em. harjoituksen suhteen:).
"Osaatko esim. pohtia sitä, miltä tuntuu lapsesta, kun vanhempi on syvästi masentunut?"
En osaa pohtia sitä miltä muista ihmisistä tuntuu, koska välinpitämättömyys on vuosien ajan ollut se ainoa asia, joka pitää minua elossa. Olen tietoinen siitä, että olen menettänyt tämän osan ihmisyyttäni jo kauan sitten. Se osa minusta on uhrattu menestyksen saavuttamiseksi ja sekään ei riittänyt. En enää muista miltä elämä näytti muuallakin kuin työpaikkani ja kotini välillä. Asia kerrallaan on kadonnut vuosien varrella huomaamattomasti minulle on muuttunut yhdentekeviksi niin syntymäpäivät kuin joulunviettokin ne on uhrattu menestyksen saavuttamiseksi jo vuosia sitten. Kuten on uhrattu perhe-elämä ja muut ihmisyyteen liittyvät asiat.
Surullista on se, että kaikkien uhrausteni jälkeen minulla ei enää juuri ole jäljellä mitään muuta kuin työni ja nyt en enää pysty jatkamaan sitä ainakaan kauan. Menestys ei auta pääsemään eroon kivusta ja stressistä. Eikä ihmisten jatkuvasti nousevista vaatimuksista. Menestyksellä ei myöskään saa sympatiaa. Vale sympatiaa voi kyllä saada kuten tyhjyyttä kumisevan kehun pomolta vaikka kaikki tietävät, että heti kun en enää pysty tekemään työtäni minusta hankkiudutaan eroon.
Suurin sympatia minkä olen ihmiskunnalta vuosiin saanut, oli kun homoseksuaalinen työkaverini oli ihastunut minuun ja olisi halunnut enemmänkin. Tosin kohteliaasti kieltäydyin koska en ole homo. En enää muista oliko tästä kolme vai neljä vuotta.
Parhaimpina vuosina työni on tuonut tähän maahan miljoonia euroja ja nyt kun runsauden sarvi alkaa yskiä alkaa hirveä tappelu kun jaettavaa ei enää synnykään. En pääse karkuun tilanteestani vaikka kävisin lääkäristä tilaamassa kuinka paljon psyykenlääkkeitä tahansa ihmisyyteni ei palaa vaikka ne auttavatkin turruttamaan minut kestämään tilannetta. Samalla kun menetän luovuuteni ja menetän kokoajan lisää itsestäni.
Nyt kyllä olen sitä mieltä, että haluat vaan sympatiaa etkä halua parantua. Olen tosiaan auttanut lähiomaistani nousemaan "helvetistä" eikä hän olisi jaksanut tänne kirjotella, kun ei edes sängystä ylös päässyt.
Monet kerrat aamulla ajattelin onko ajanut rekkaa päin tai hypännyt sillalta ja laitoin viestiä. Hänellä tosiaan nyt elämä voittaa ja olen iloinen, että jaksoin tukea, vaikka välillä koville ottikin.
Lakkaa siis valittamasta ja tee asian eteen jotain positiivista, kuten hanki ammattiapua ja psyykkaa itsesi niin, että tästä vielä selviät ja elämä voittaa.
Ei se helppoa ole, mutta lopussa kiitos seisoo.
" Nyt kyllä olen sitä mieltä, että haluat vaan sympatiaa etkä halua parantua. "
Ihan sama ajatus minullekkin tuli tuota lukiessa. Mikäli tuo on edes totta. vaikuttaa vain joltain s 24 kirjoittelijan sepustukselta.
Kukaan ei voi auttaa, mitään ei voi tehdä.on täyttäpötyä ! Voi muuttaa elämänsä täysin jos haluaa, myy mesrsusi ja muu omaisuutesi osta pientila ja tee ihan raakaa työtä. Kun on oikeinruumiillisesta työstä väsynyt ei jaksa edes ajatella mitään. Uni maittaa ja elämä on hyvää. Ja , anna elämäsi Jeesukselle HÄN ANTAA SINULLE UUDEN ELÄMÄN.
Miten voin auttaa.
Se on kuule tosi vittumainen teko sitä duunaria kohtaan jonka eteen sen rekan vedät. Siitä saa traumoja iäksi. Älä ole mulkku. Voit käyttää resurssejasi myös hyvään, etkö sitä keksi hyvä ihminen?
Insinööri hommat on yllättävän ressaavia ja päätä nyrjäyttävät, sanoo muut mitä kapealta näöltään sanovatkaan. On ihan oikein että tunnet noin. Hyvä että myönnät. Se on askel eteenpäin
Mutta sen sijaan että vajoat pohjattoman epätoivon kuiluun, mitä jos vaihdat mieluummin alaa. Kokeile vaikka ottaa lapsuudesta kiinni ja menet vaikka tekemään videopelejä jos kerran insinööri meriittiä on. Ei sitä kukaan kieroon katsoisi.
Ota ekaksi vaikka sapattivuosi töistä ja mene vaikka raksalle töihin tai laitumelle istumaan, vaikka vapaa-ehtoistyöhön jopa ulkomaille ja selvittää elämällesi jotain uusia arvoja ja tavoitteita.
Se on monelle vaikeaa kestää mutta elämä on tämmöistä. Kun ymmärtää mikä on väärin on helpompi alkaa parantamaan. Muiden ihmisten auttaminen on varma tapa henkiseen paranemiseen.
Hey Finland,
Have any of you ridden in the OmniBus?
The latest is entitled; "Conspiracy Theory".
Come take a ride with Terence Mckenna into the blasted badlands of the 21st Century....
http://cognitionfactor.net/cinema/screen-1.html
Best
Schwann
Producer/ Director TMOM2012
Sun työstä on tullut sinun mitta. Mutta mitä sä itse oikeasti haluat?
Been there -done that. Sulla pitäisi olla työkaluja (ja uskallusta) irrottautua tuosta. Minne sä sitten putoat? Mulla on ollut kohta kaksi vuotta aikaa rakentaa tai oikeammin kaivaa ylös se alkuperäinen suunnitelma, EI se muotti johon minut kasvatettiin ja jota lähdin toteuttamaan. Se väärä muotti näytti samalta kuin mihin olet nyt itsesi ajanut. Mutta muista, että ihminen ei muutu hetkessä. Ja sinulla on vain yksi elämä - sinä teet siinä valinnat.
Kai sä tajuat että fysiikkasi saattaa ajaa tuon stressiin jossain vaiheessa ihan oikeina oireina pintaan? Muisti pätkii, masennus, toivottomuus, näköalattomuus....lista on pitkä. Stressi hajottaa ihmisen. Joten olisitpa nyt viisas ja relaisit ajoissa itse.
Tiedätkö mitä on terve itsekkyys? Mä en nyt puhu siitä, että mersu on sun mitta, vaan sun varat ihmisenä ja kasvaneena sieluna. Sitä pitää suojella. Ja kuka sitä suojelee, ellet sinä?
Stressitaso pitäisi laskea (ohjeen mukaan) pikkuhiljaa hitaasti alas. Mutta kuka tietää miten loppu sun sydän on? Eli jos lähdet pikalomalle, niin sorrutko viinapiruun jne? Viinan voit sitten unohtaa tässä kohtaa. Se vain pahentaa tilannetta. Vähennä duunia asteittain ja harkitse sapattivuotta. Ihan sama mitä pomot sanoo.
ps. monet 50-60 v miehet huomaa yhtäkkiä, että vaivoin tunnistaa lapsensa ulkonäöltä, vaimo on suht tuntematon ja henkinen kehitys on jäänyt lapsen kenkiin. Koska KAIKKI on annettu työlle ja rahalle. Turha selittää, että on tehnyt sen kaiken vain perheensä elättämiseksi. Lapset eivät tarvitse nintendoja vaan vanhempien läsnäoloa. Sulla ei ole lapsia. Ja sulla on vielä aikaa tehdä valintoja. Sulla ei vain ole ikäsi puolesta kokemusta siitä....miten elämä järjestetään uudelleen. Nyt olisi hyvä aika etsiä ne oikeasti tärkeät arvot ja mittarit. Tee suunnitelma ja ole kärsivällinen. Sä olet lahjakas, luova ihminen. Taitosi eivät katoa minnekkään. Vauhti on liian kova. Vähennä vauhtia ja katso uudelleen. Onhan sinusta muuhunkin. Oikeammin: mitä kaikkea muuta voisitkaan tehdä? Tai jos jatkat siinä, niin voisitko neuvotella itsellesi vähemmän työtunteja?
Elän nykyisin huomattavasti rauhallisempaa elämää. Olen joskus jopa onnellinen, uskomattoman pienistä asioista. Työkuviot ovat rakentumassa ihan uudella tavalla. Ne kehittyvät ihan toisille aloille. Ja tällä kertaa vapaa-aika ja minä ovat ihan yhtä huomioitavia asioita kuin työkin. Koska jos mulla ei ole terveyttä, niin ei ole duuniakaan. Ja mitä on duuni? Autan nykyisin muita samassa tilassa olevia, koska sieltä voi päästä jopa menetykselisesti ylös.
Love is all you need
Hyvä "Masentunut insinööri".
Jos tarinasi on totta, halua kertoa sinulle, että on vielä toivoa. Olen kokenut saman elämässä. Tunteiden kuoleminen on kohdallasi merkki burn outista, toisilla se ilmenee juuri kuvaamallasi tavalla, niin oli minuhkin kohdalla.
Nyt tarvitaan sitä järkeä, jota sinulla kuitenkin vielä jäljellä on, jotta pääset vielä nauttimaan elämästä, mihin taas tarvitaan niitä tunteita, nimenomaan niitä.
Moni onkin sinua jo neuvonut myymään mersun ja kaiken muun ja ottamaan irtioton. Niin neuvon minäkin, mutta minulla on myös omakohtainen kokemus asiasta.
Sinulla ei ole mitään menetettävää, koska olet jo ollut valmis luovuttamaan koko elämästä. Voit vain voittaa. Saatat tunnekuolleisuudessasi olla tilanteessa, jossa et edes osaa haaveilla, minne haluaisit mennä tai mitä tehdä päästäksesi jälleen elämän nautintoihin kiinni, mutta ei sinun sitä tarvitse miettiäkään. Myyt vain omaisuutesi ja otat menolipun vaikka Goalle tai Rio de Janeiroon. Hommaat sieltä vuokra-asunnon pidemmäksi aikaa, kuljet rannalla, käyt uimassa, istut kahviloissa, juttelet ihmisten kanssa jos huvittaa, et juttele jos ei huvita. Vain olet. Nukut paljon ja pitkään. Syöt hyvin ja juuri sitä mitä haluat. Juodakin saat ja poltella sikareita. Voi mennä viikkoja tai kuukausia, mutta takaan että se päivä koittaa, jolloin hymy tulee huulillesi, jolloin rantojen kurvikkaat neidot saavat katseesi lepäämään heidän suloisissa muodoissaan, huomaat nauttivasi erilaisista ruoista yhä enemmän ja heittäväsi iloisesti juttua muiden matkalaisten ja paikallisten kanssa.
Et tarvitse tähän mitään lääkkeitä, et ehkä edes terapiaa, vaan täydellisen irtioton.
mene strippiluolaan ja hae jännitystä elämääsi, voisit myös testauttaa testosteroni arvosi samalla, vaikutat apaattiselta.
saatanan röllit jaksa tallasia lukea