Ryppyjä rakkaudessa....

Tällaisissa tapauksissa pitäisi osata keskustella, se ei tarkoita riitaa eikä uhkailuja, vaan kaskustelua. Kerro poikaystävälle, miltä sinusta tuntuu, kysele tyhmiäkin, jos poikaystäväsi on edes hieman aikuinen, hän hälventää epäilyksesi. Oletko ajatellut perheen perustamista tämän ihmisen kanssa ja vanhenemista, mikäli haluat vain seurustella, etkä mitään vakavaa, on täysin turhaa olla mustasukkainen.

Sehän tiedetään, että jos alat miehellesi ilkeästi ärvistellä niin pahennat asiaa.
Ota pehmeä ote. Sano hänelle hetipian kun saat tunteestasi kiinni, vaikkapa "On se kumma kun niin kuumenen, kun joku flirttailee tai edes viehättyy sinusta; mustasukkaisuuttahan tämä kai on. Kärvistää vatsasta ja sydänalasta ja riepaisee niin, että tekisi mieli tulla ja tuupata vähän syrjemmälle tuollaiset sinusta kiinnostuvat. Kai sitä on kateellinenkin, kun näin suututtaa ja malkein pelottaakin.."
Siitä voi vaikka kaskustella lisää, huumorin kanssa, pehmentää mutta kaikella tunteella sitten, ei mitään nysväilyä, tulisesti vaan.
Nimittäin kun se mies toisista naisista puhuu ja kehuu niin sinustahan siinä oikeastaan on kyse, sanoo sellaisia mitä haluaisi sinusta sanoa jne...

Mustasukkaisuudessa ei ole mitään järkeä!

Jos rakkaus on syvä ja lähemmäs ylimaallinen, toista arvostava, en käsitä miksi pitäisi sitoa itsensä kettingeillä kiinni rakkaaseensa. En tiedä olenko hullu, mutta luottamuksellisen vapauden antaminen on parasta mitä suhteessa tiedän.

Se, että rakastamme toisiamme, olemme samaa sielua, on minulle tarpeeksi suuri asia. Haluan ainoastaan että rakkaani on onnellinen - se tekee minut onnelliseksi. Ei SE, puhuuko hän muista ihmisistä, tapaileeko hän satunnaisesti jotain toisenlaista ihmistä kuin minä saadakseen uutta perspektiiviä elämään, satuta minua jos hän rakastaa minua ja on onnellinen kanssani.

Samoin minulla on oma tilani suhteessa, jota hän arvostaa. SE sattuisi, jos jonain päivänä hän ei enää haluaisikaan olla kanssani, jakaa ajatuksiaan ja mietteitään kanssani. Jos hän ei enää rakastaisi minua. Se sattuisi, eikä elämässä olisi enää iloa.

Uskon, että luottavainen oman tilan antaminen, hengittäminen, pieni distanssi silloin tällöin joissain asioissa, pitää suhteen tasapainossa. Sitä arvostaa ja rakastaa toista samalla tavalla kuin rakastuessaan, sillä tuo toinen pysyy omana persoonanaan, individuaalina, itsenäisestikin kehittyvänä eikä vain minun toisena puoliskonani.