Lidl

pitäisi saada keskustaankin. Voisi köyhäkin syödä kunnolla kokoomuksen kiusaksi.
22495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Satun tietämään, että Lidlin halvemmat hinnat on saatu aikaan sekä työntekijöiden eduista että ympäristöohjelmista tinkimällä. Siinä sitten duunari toista duunaria polkee kun Lidlin oven avaa.

Äänestä
  • Lidil ei ole niin ahne että ottavat niin paljon katetta kuin muut ketjut. Hyvä että on kilpailua. Minä ainakin äänestän lompakollani ja valitsen edullisemmat hinnat. Muut ketjut kusettavat vain asiakkaitaan.

    Äänestä

  • Satun tietämään, että esim. Nokian Renkaat ja Nansokin polkevat työntekijäin etuja eivätkä niin täydellisesti noudata ympäristöohjelmia. Raakakumin viljelyssäkin on todettu sosiaalisia väärinkäytöksiä, samoin puuvillan viljelyssä vedenkäytön ongelmia ja muita eettisiä ongelmia.

    Renkaat irtisanoo ja lomauttaa. Siinä sitten duunari toista duunaria polkee kun Nokian renkaat Mersuunsa ostaa. Ja vielä kalliimmat kuin muilla merkeillä.

    Pitäisi miettiä, mitä suustaan päästää ennen kuin möläyttelee.

    Äänestä

  • Suomen Lidlissä on tuplahinnat Saksan Lidlin hintoihin verrattuna...vaikka saksassa on paremmat palkat !

    Äänestä

Lidl maksaa työntekijöilleen vähiten ja kyykyttää heitä joka välissä muutenkin. Ympäristöstä ei välitä pätkääkää, eikä mitään ympäristö/ekoloogisuus ohjelmaa ole kuten muilla ketjulle. Saksalainen pääomista Dieter Schwarz maksimoi näin voittonsa menemällä aina siitä mistä aita on matalin. Kauppanahan Lidl on kapitalistin unelma.

Äänestä

Punakaartilla on varaa maksaa sopasta vähän enemmän!

Äänestä
  • Liidlerin saksalaiset tuotteet ovat laadukkaanpia kuin K-mafian roska!

    Äänestä

  • Tosi syy kirjoitti:

    Liidlerin saksalaiset tuotteet ovat laadukkaanpia kuin K-mafian roska!

    Joo, saksalainen olut on aitoa olutta, eikä mitään kemikaalikeskaria.

    Makkara on lihasta tehtyä, eikä mitään kamararasva jauhomössöä .

    Aluksi oli hilloissa 80% aitoa ainesta, mutta alensivat suomessa 60%.tiin .koska suomalaisten kilpailevat tuotteet sisältä 60-80% sokerimössöä

    Äänestä

Lidl noudattaa samoja yleissitovia työehtosopimuksia kuin K ja S ja muutkin kaupparyhmät. Juuri samoja epämiellyttäviä käytäntöjä kuin esimerkiksi 20 - 30 tunnin viikkotunnit kuin muillakin. Jokusia parempiakin etuja kuin muilla. On siis sama missä kaupassa asioit, jos työntekijän asemaa ajattelet.

Lidlin tavaroitten halvemmuus perustuu isompiin ja edullisempiin ostoihin. Lidlin kaupat toimivat parin sadan miljoonan ihmisen markkina-alueella, kotimaisten ryhmien viiden miljoonan. Vähän S yrittää hukata asiakasomistajien rahoja Pietariin ja Moskovaan.

Lidlissä alkaa olla yhtä lailla suomalaisia valmisteita kuin vanhoillakin ryhmillä. Ainoastaan ne kaikkein heikoimmat laaduttomat sontasapuskat on jätetty K ja S kaupoille. Verratkaa esimerkiksi makkaroitten ja leikkeleiden lihapitoisuuksia. Kotimaisen keittokinkun lihapitoisuus on 81 prosenttia, saksalaisen yli 90 prosenttia ja silti hinta on halvempi. Kysynkin, syövätkö saksalaiset ja muut oikean Euroopan kansalaiset sellaista grillimakkaraa, jossa on lihapitoisuus 0 prosenttia plus lihaan verrattavia osia sitten enemmän eli tulikuumalla höyryllä luista irrotettua rustoa ja muita pehmytosia ja mitä kaikkea niistä irtoaa että jäljelle jää valkoista luuta Honkajoelle luujauhotehtaalle lähetettäväksi. Lukekaa tuoteselosteet ja vertailkaa laatua ja hintoja. Saksmanni söi paistettua kokolihaa jo silloin, kun suomalainen tappeli raadoista susien ja ahmojen kanssa. Sama pätee vieläkin.

Yleensäkin näilläkään palstoilla ei kannata esittää valheellista tietoa. Pahimmassa tapauksessa siitä joutuu vastaamaan oikeudessa. Pitää tietää enemmän, luulla vähemmän. Puhumattakaan tarkoituksellisesta valehtelemisesta.

Äänestä
  • Mitä niistä lihapitoisuuksista, mutta kuka voi esittää sertifikaatin, että tuotteet ovat muuten priimaa? Ettei vaan ole Ruhrin alueella teollisuuspäästöjen keskellä tuotettua?

    Taitaa jäljet johtaa sylttytehtaalle, kun jo uhkaillaan vastuusen joutumisesta. Kannattaa muistaa että nämä ovat mielipidepalstoja.

    Äänestä

Lidl on kyllä ihan hyvä kauppa.
Palvelukin on parempaa kuin useimmissa
K-kaupoissa. Näin vaan on.

Äänestä

Tuskin se Lidl rakentaa toista kauppaa Nokian kokoiseen kaupunkiin sensijaan
lisäkilpailu olisi tervetullut, joku vuosi sitten huhuttiin että keskieurooppalainen
suuri kauppaketju ALDI rantautuisi myös Suomeen täten syntyisi tosi kilpailua.

Äänestä

Paljon järkeä kaupassa johon tavarat roudataan toiselta puolelta eurooppaa kun pitäisi myydä lähellä tuotettua tavaraa ja ruokaa. Ei jatkoon.

Äänestä
  • Niin, saksalaista maitoa, juustoa leipää ja makkaraa en osta... Saisivat hankkia sinne vaikkapa Valion maitoa ja juustoa sekä esimerkiksi Kartanon tai Poutun lihoja, eikä siis mitään saksalaisia. Leipäkin kannattaisi leipoa itse vaikkapa omassa kaupan yhteydessä olevassa leipomossa, eikä rahdata "täällä tänään paistettua" leipää Keski-Euroopasta.

    Jos saavat sinne nuo yllä mainitut, niin ehkä saatan siirtyä asiakkaaksi ;)

    Äänestä

  • kotimaista banaania? kirjoitti:

    Niin, saksalaista maitoa, juustoa leipää ja makkaraa en osta... Saisivat hankkia sinne vaikkapa Valion maitoa ja juustoa sekä esimerkiksi Kartanon tai Poutun lihoja, eikä siis mitään saksalaisia. Leipäkin kannattaisi leipoa itse vaikkapa omassa kaupan yhteydessä olevassa leipomossa, eikä rahdata "täällä tänään paistettua" leipää Keski-Euroopasta.

    Jos saavat sinne nuo yllä mainitut, niin ehkä saatan siirtyä asiakkaaksi ;)

    Et taida olla tilanteen tasalla? Nimenomaan kauppaan on tullut oma paistopiste jossa leivotaan tänään täällä paistetut leivät.

    Ja kyllä se maito on suomalaista, vaikka ei ehkä Valion maitoa.

    Lihat ja säilykkeet ovatkin sitten jo toinen juttu.

    Äänestä

  • huiskun luisku kirjoitti:

    Et taida olla tilanteen tasalla? Nimenomaan kauppaan on tullut oma paistopiste jossa leivotaan tänään täällä paistetut leivät.

    Ja kyllä se maito on suomalaista, vaikka ei ehkä Valion maitoa.

    Lihat ja säilykkeet ovatkin sitten jo toinen juttu.

    Taidetaan paistaa pakastetut ja virossa leivotut tuotteet

    Äänestä

  • huiskun luisku kirjoitti:

    Et taida olla tilanteen tasalla? Nimenomaan kauppaan on tullut oma paistopiste jossa leivotaan tänään täällä paistetut leivät.

    Ja kyllä se maito on suomalaista, vaikka ei ehkä Valion maitoa.

    Lihat ja säilykkeet ovatkin sitten jo toinen juttu.

    Joku Lidlin myyjä näköjään aktivoitunut :-)

    Menepä järjestämään kaljakorit ojennukseen, tänään on perjantai ja Lidlistä saa ensisijaisesti halpaa kaljaa.

    Vaikka voissa paistaisi, Lidilistä on halpakauppa joka menee siitä mistä aita on matalin, joka asiassa mihin laki ei suoranaisesti pakota.

    Äänestä

  • TurhaaJauhamista kirjoitti:

    Joku Lidlin myyjä näköjään aktivoitunut :-)

    Menepä järjestämään kaljakorit ojennukseen, tänään on perjantai ja Lidlistä saa ensisijaisesti halpaa kaljaa.

    Vaikka voissa paistaisi, Lidilistä on halpakauppa joka menee siitä mistä aita on matalin, joka asiassa mihin laki ei suoranaisesti pakota.

    Joku Lidlin entinen, pois potkittu myyjä näköjään aktivoitunut!

    Saksalainen olutlaki vaatii, että oluessa ei saa olla muita raaka-aineita kuin vettä, ohramallasta, hiivaa ja humalaa. Tietysti sen takia, ettei sinne voisi viedä esim. suomalaista ns. olutta, joka tehdään, niin kuka oikein tietää, mistä? Siis saksmannin kalja on oikeata kaljaa, eikä mistään korvikkeista kuten ohratärkkelyksestä valmistettua.

    Lidl on halpakauppa. Se kylläkin toimii juuri samoilla rimanalituksilla kuin K ja S ja muutkin. Mitä mieltä olet Lähikauppojen yksinmyynnistä? Lähikaupoista omistaa ruotsalainen rahastoyhtiö yli 60 prosenttia. Lidl myy selkeästi halvemmalla kuin muut. Sen myyntistrategiana on olla halvin kauppa joka maassa, suhteutettuna ao. maan hintatasoon. Halpuus sopii ainakin minulle, se lisää vaan minun kapitaaliani. Rikastun joka kerta kun avaan Lidlin ukset, ja saan syödä parempaa ruokaa kuin suomalainen, noin keskimäärin. Euroopassa ei syödä p.askaa, mutta Suomessa kyllä purraan raakana HKn sinistä Lapin Kullan liian lähellä vesipaikkaa tehdyn ns. oluen kanssa. Ja vielä ihmetellään, kun vatsa on aina kuralla.

    Äänestä

  • kotimaista banaania? kirjoitti:

    Niin, saksalaista maitoa, juustoa leipää ja makkaraa en osta... Saisivat hankkia sinne vaikkapa Valion maitoa ja juustoa sekä esimerkiksi Kartanon tai Poutun lihoja, eikä siis mitään saksalaisia. Leipäkin kannattaisi leipoa itse vaikkapa omassa kaupan yhteydessä olevassa leipomossa, eikä rahdata "täällä tänään paistettua" leipää Keski-Euroopasta.

    Jos saavat sinne nuo yllä mainitut, niin ehkä saatan siirtyä asiakkaaksi ;)

    Tutkihan Poutun pakkauksia, eipä näy suomalaisesta lihasta merkkejä ei. Siksi en niitä halpistuotteita ostakaan. Lidlin maito tulee Valiolta, siitä on puhuttu usein aiemminkin. On valikoimassa suomalaisiakin juustoja ja leipää. Kannattaa lukea pakkausselosteet tarkemmin.

    Pakastebrezelit tulisi saada vakituotteiksi valikoimiin Lidlissä! Nykyään niitä löytää vain Stokkan leipätiskistä tuplahintaan Saksaan verrattuna.

    Äänestä

  • kallis Suomenmaa kirjoitti:

    Tutkihan Poutun pakkauksia, eipä näy suomalaisesta lihasta merkkejä ei. Siksi en niitä halpistuotteita ostakaan. Lidlin maito tulee Valiolta, siitä on puhuttu usein aiemminkin. On valikoimassa suomalaisiakin juustoja ja leipää. Kannattaa lukea pakkausselosteet tarkemmin.

    Pakastebrezelit tulisi saada vakituotteiksi valikoimiin Lidlissä! Nykyään niitä löytää vain Stokkan leipätiskistä tuplahintaan Saksaan verrattuna.

    No eipä juuri näy merkkeäjä suomalaisesta tai edes muunmaalaisesta lihasta suomalaisten suurvalmistajien tuotteissa. Sen sijaan on kyllä jauhettua broilerinnahkaa ja "lihaan verrattavia" ainesosia ja tietysti niitä ainaisia jauhoja ja iso nippu E-koodeja kertomassa, että tuote on tehty "suomalaiseen makuun".

    Lidlissä kannattaa tosiaan lukea ne tuoteselosteet. Niistä löytyy selvät tiedot, joista ilmenee, että Suomessa valmistettujen "lihatuotteiden" ainesosat ovat arveluttavan ja kuvottavan rajamailla. Onneksi on sellaisissa pakkauksissa lisävaroituksena vielä siniristilippu, jotta laatua etsivä osaa ne jättää suoiolla hyllyyn ja valita laadukkaampaa saksalaista vierestä. Suomalaiset ovat kyllä yksi tyhmimpiä kansoja tällä planeetalla ja onkin hyvä, että Lidlissä edes osa tuotteista on tehty saksalaisten kuluttajien vaatimustason mukaisiksi. Saavat siinä suomalaisressukatkin sitten siivellä laadukkaampaa tavaraa.

    Äänestä

Vooiha sinne aina kävellä sinne Lidlii Että eihä sinne keskustasta pitkä matka oo (:

Äänestä

Monen s-marketin ja citymarketin myyjät näkyy ostoksilla lidl kaupoissa kai se jotai kertoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


papukoski kirjoitti:

pitäisi saada keskustaankin. Voisi köyhäkin syödä kunnolla kokoomuksen kiusaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu