kärhössäni on tauti!

elli

joku riiviö syö kärhöstäni lehtiä! ötökkä taitaa olla levinnyt vieressä olevasta ruusupavusta..lehtien alapinnoilla on sellaisia pienenpieniä mustia pisteitä. mitähän ne mahtaisivat olla?

olen toluttanut nyt ensiavuksi jo kolme kertaa. miten on, onko minulla mitään toivoa saada kärhöä vielä kukkimaan? tai edes säilymään hengissä talveen saakka?

5

3182

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ninnu

      Tänä vuonna kärhötkin ovat olleet alttiita erilaisille kirvoille ja vihannespunkeille. Kärhö on muutenkin herkkä kasvi kaikenmaailman kasvitaudelle, joten mitenkään ei voi siitä saada varmuutta, että se selviää näistä tuholaishyökkäyksistä ensi kevääseen saakka. Kärhöissä on usein muitakin sienitauteja (lehdet vetävät ruskeiksi ilman elukoitakin) jne.

      Jos kirvat ja punkit ovat saaneet hyvän lähdön tuhotöilleen kärhöissä tai muissakin kasveissa niitä ei juuri enää tolut tai muutkaan myrkyt pysäytä. Vihannespunkki pahimmillaan voi aiheuttaa niin sanotun muumiotaudin kasville ja se kuolee pystyyn eräänlaisen punkin tekemän rihmaston sisään. Tätä tautia on hyvin vaikea havaita ja vielä vaikeampi pysäyttää, jos se hyvään alkuun on päässyt.

      En voi antaa tuohon mitään varmaa lääkettä tai neuvoa, muuta kuin odottaa ja katsoa miten kärhön käy, sama juttu minullakin.

      • Puolukka

        eikö ole tullut mieleen mitenkään myrkyttää kasvejanne, katseletta vaan kuinka arvokkaat kasvit tuohutuvat, JA HALLELYJA´H
        Minulla itselläni on ainakin kaksisataa erilaista käthöä, hoidan niitä niin, selitän tän yksinkertaisesti, anna eloperäistä multaa niille keväällä, sitten lannoitan niitä muutaman viikon jopa syksyyn saakka vaihtaen alokuun alkupuolella lannoituksen syyslannoitteeseen joka antaa kasville aikaa valmistautua talveen ja tulevaan kevääseen. Mitä ongelmiin tulee kirvoihin ja muihin minä myrkytän kasvejani joko biopohjaisilla myrkyillä, ja myös olen joutunut käyttämään malatonia joka on ilmeisen tehokas eikä haittaa juurikaan klematisten kasvumahdollisuuksia myrkytyksenkään jälkeen.

      • elli
        Puolukka kirjoitti:

        niinkuin tuossa jo kirjoitin, että olen ruiskuttanut tolua pahimpaan hätään. elukat varmaankin levisivät viereisestä kasvista jonka jouduinkin leikkaamaan kokonaan alas. kärhöstä leikkasin kaikki saastueennäköiset lehdet (eli lehtihangassa oli "seittiä") pois. nyt odotan toiveikkaana että kasvi säilyy hengissä ja ensi vuonna minulla on parempi tuuri.

        malatonin (never heard) ja tolun lisäksi onko muita myrkkyehdotuksia? en uskaltanut myrkyttää muulla kun minulla on samassa tilassa myös syötäviä kasveja.

      • Ninnu
        Puolukka kirjoitti:

        eikö ole tullut mieleen mitenkään myrkyttää kasvejanne, katseletta vaan kuinka arvokkaat kasvit tuohutuvat, JA HALLELYJA´H
        Minulla itselläni on ainakin kaksisataa erilaista käthöä, hoidan niitä niin, selitän tän yksinkertaisesti, anna eloperäistä multaa niille keväällä, sitten lannoitan niitä muutaman viikon jopa syksyyn saakka vaihtaen alokuun alkupuolella lannoituksen syyslannoitteeseen joka antaa kasville aikaa valmistautua talveen ja tulevaan kevääseen. Mitä ongelmiin tulee kirvoihin ja muihin minä myrkytän kasvejani joko biopohjaisilla myrkyillä, ja myös olen joutunut käyttämään malatonia joka on ilmeisen tehokas eikä haittaa juurikaan klematisten kasvumahdollisuuksia myrkytyksenkään jälkeen.

        Täh? Että hallelujaa? Miten niin? Selitän minäkin tämän yksinkertaisesti: No totta kai niitä myrkytetään minkä ehditään, tolulla, mäntysuovalla joskus jopa Raidillakin ja vaikka suolikaasulla jos ei muut enää tehoa, kaikilla vuoronperään ja useampaan otteeseen, minkä suinkin pystyy ja tarve vaatii. Mutta jos tauti on paha eikä sitä ole havainnut tarpeeksi ajoissa salakavaluuden takia, ei myrkyt välttämättä tehoa enää tarpeeksi hyvin. Eihän tässä kukaan varmaan tahallaan anna klematistensa kuolla missään nimessä, en sentään nyt niin tyhmä ole vaikka vihjaillaankin, vaikken 200 klematista omistakkaan.

    • Apu

      Älä toluta..koita antibiootteja..jos alapää täplät ei häviä, käy gynekologilla..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      2238
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      895
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      44
      711
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      681
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      634
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      585
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      556
    Aihe