Poikaystäväni kanssa olemme puhuneet anaaliseksistä. Mutta miltä se oikeastaan tuntuu? Minusta tuntuu, ettei se voisi minua vähempää kiihottaa, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Kertokaa omia kokemuksianne.
Miltä se tuntuu?
valerie
1716181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Samalta kuin kova kakka. Sormella voi toki kosketella ja hieman mennä sisäänkin, muttei samalla sormella emättimeen tai suuhun tietenkään. Yäk pahoja pöpöjä!
Meillä on asiasta puhuttu, ja molempia kyllä kiinnostaa. Tyttöystävä sitä itseasiassa viimeksi kysyikin, että jos joskus kokeiltais.
En halua hoputtaa, hänellä kun on vähn herkkä peppu, ei ossaa kovasti vielä rentouttaa sitä, mutta hiljaa hyvä tulee.
Siihen asti kunnes saan työntyä hänen peppuunsa hänen pyynnöstään, tyydyn ihastelemaan ja kielellä sekä sormella sitä hyväilemään, kunnolla pestynä, tietenkin.
katsoi minua kuin vierasta sikaa kun ekaa kertaa kerroin halustani harrastaa hänen kanssaan anaaliseksiä. Ei se niin iso juttu minulle kuitenkaan ollut joten annoin asian olla sitten niine hyvineen.
Kerran kuitekin tyttöni halusi kiimassa kokeilla, miltä tuntuu, eikä meikäläistä tarvinnut kahdesti käskeä. Muija sitten ihastu siihen ja nyt se on ihan vakituinen osa meidän seksielämää.
En suosittele. Minä hulluuksissani menin kerran kokeileen ja kyllä viimeiseksi kerraksi jäi. Sattui niin pirusti vaikka kaikki konstit käytettiin, puhumattakaan että suorastaan tunsin itseni elukaksi niin tehdessäni. Hirveää hommaa. Mutta kun itse kokeilet niin tiedät paremmin.
joo kyllä se sattuu ainakin minulla ja poikaystävälläni... se sattuu mutta hetkenpäästä siihen tottuu jotenkuten mutta silti se tuntuu vielä.... nautin enemmän tavallisesta seksistä...
ihan hyvältä tuntuu nykyään, aluks oli vähän tuskaista.
Ihan hyvältä se tuntuu, paril ekal kerral joskus pari vuotta sitten oli vähän kipeetä mutta nyt oon jo aika tottunut ;)
Alussa sattuu aina mutta vähän ajan päästä ei ollenkaan. Itse ainakin hieron klittaa samalla sillä pelkkä peppuun paneminen ei kovinkaan paljon kiihota
toisaalta se on kiihottavaa,mut aluks se sattuu.Se ei oo niin kauheeta pienemmällä kalulla,mutta isoo kaluu en kyl antas survoo peppuuni!!!
Senni, sen kun annat mennä, vaa kyllä se tottuu ja venyy isommallekkin ;-)
Kokeilin peppuseksiä ensimmäistä kertaa pari päivää sitten. Ei oltu poikaystäväni kanssa siitä paljoa etukäteen keskusteltu, mikä oli ehkä ihan hyväkin, ettei tullut mitään paineita että "nyt se sitten tapahtuu"...
Minua se ei sattunut, mutta eipä oikeastaan hyvältäkään tuntunut. Sellanen plus miinus nolla juttu.
No, muutaman kerran jälkeen ku alkujännitys on kaikonnut, rupeaa nauttimaan ja haluamaan lisää.... ;-)
Minä oon aina tykännyt, kun mua naidaan peppuun.
Teen sitä sauvallakin. Kannattaa vaan liukastaa hyvin, ja työntää varovasti sisään, sitten alkaa nautinto, eikä satu enään. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.
-ihan mukava juttu, kun sen taitaa. Pelkkä peppuunpano ei ole kivaa, kuten ei pelkkä vaginaankaan peretrointi, vaan pitää olla kokoNaisvaltainen fiilis menossa.
...mitä voi rakastelussa olla. Partnerini haluaa aina vähänkin enemmän kiihotuttuaan että tulen tulen hänen peppuunsa ja se on ihanan tiukka. Vaikkei hän normaalistikaan mitenkään "väljä" ole. Tosi nannaa ja taivallisen ihanaa, mutta rentoutuminen, liukasteen käyttö ja klitoriksen hyväily ovat avainsanoja tähän parhaaseen nautintoon.
Olen huomannut, että hiljaa hyvä tulee, maltilla. Kuten totesin aiemmin, avovaimoni inhosi ajatusta anaalista aiemmin, nyt hän on iso fani. Emme ole harrastaneet anaaliseksiä vielä, siis että tungen vehkeen perseeseen, mutta muita pienempiä kohteita on jo koitettu ja tiedän, että peeniksen vuoro tulee jonain päivänä. Avovaimoni on kertonut nauttivansa nykyään suunnattomasti anaalihyväilyistä ja seksielämämme onkin saanut uuden vaihteen tästä sektorista. Totuushan on se, että peräaukon ympärillä ja itse peräaukossa on paljon hermoja, jotka tuovat mielihyvää niitä hyväillessä. Korvien väli näyttelee varmasti suurinta roolia tässä pähkinässä. Avovaimoni inhosi ajatusta pitkään anaalialueen touhuista, mutta luettuaan matskua aiheesta ja stimuloituaan hieman korvien väliään on meille avautunut uusi ihana maailma tältä puolelta. Mitään ei tietenkään saa tehdä väkisin, mutta maltti on valttia monessa asiassa.
ergun! Muijani on tykännyt kovasti nykyään siitä, että työnnän jossain vaiheessa rasvatun sormeni rouvan peräaukkoon, pidän myös kyseisestä toisin päin. Tekee gutaa! Anaali on loistavaa ajanvietettä. Ohut kynttilä on kiva, perseseksiä meillä harrastetaan harvoin, rouvan anaali ei vielä uskalla hirveästi, välillä (varsinkin humalassa) sujuu loistavasti. Olisiko silloin paikat (tai mieli) tarpeeksi puutuneet. Joka tapauksessa suosittelen ainakin hieroskelemaan reikää. Puolin ja toisin. Tekee hyvää.