Helsingin Sanomat ei ihme ja kumma pääkirjoituksissaan käsitellyt ruotsalaisuuden päivää! Aiemminhan se on ollut vakiokamaa ja kaikki svekokliseet on heitetty peliin.
Alkaako Sveko-Erkon poismeno vaikuttaa jo nyt lehden linjaan?
Alkaako Sveko-Erkon poismeno vaikuttaa jo nyt lehden linjaan?
Vastaukset 23
Vanhimmat
YLE:n sinänsä vain toteavassa uutisessa oli yksi ärsyttävä kohta. Kuulemma ruotsalaisuuden päivää muistuttaa, että suruilla on oikeus elää omalla kielellään Suomessa. Niinpä niin!
Unohtui vaan mainita, että tuo oikeus on tehty suomalaisten pakoksi ja se on hemmetin väärin!
Mutta tässä taas ruotsinmielistä hesari-uutisointia:
"Pakkoruotsi. Kesäkuussa 2012 kokoomusnuoret yrittivät äänestää koulujen pakkoruotsin kumoon Rovaniemen puoluekokouksessa. Yritys ei onnistunut."
Jäi mainitsematta, että kyllä onnistui kaksi vuotta aiemmin.
http://www.hs.fi/kotimaa/Kokoomusnuorten irtiottoja/a1352096579789
Suomenruotsalaisille päivä merkitsee oikeutta käyttää omaa kieltään Suomessa, mutta päivän tarkoituksena on myös Folktingetin mukaan kunnioittaa Suomen kieliryhmien yhteistä kaksikielistä isänmaata.
"Suomen kieliryhmien yhteistä kaksikielistä isänmaata."
Ei ole olemassa mitään kaksikielistä isänmaata. On suomenkielinen Suomi ja sitten on joku mielikuvitusmaa svenskfinland.
Maan perustuslaki määrittelee kansalliskieliksi suomen (puhujia 90,0 % väestöstä vuoden 2011 lopussa) ja ruotsin (5,4 %)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi
Huom. sinun toiveesi ei ole Suomen perustuslakia.
Ei kansalliskieli tarkoita sitä, että maa olisi jotenkin kaksikielinen. Sinulla on nyt termit ihan sekaisin.
Virallisesti kaksikielisiä valtioita ovat Suomen lisäksi esimerkiksi…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Virallinen_kieli
Elätkö omassa pienessä satu-Suomessa?
Satu-Suomessa missä ei ole merenrannikkoa?
Ei Suomi ole virallisesti kaksikielinen. Perustuslaki puhuu vain kansalliskielistä, mutta ei mitään maan kaksikielisyydestä. Wikipedia ei ole mikään lähde.
Perustuslaissa ei tosiaan käytetä sana ”kaksikielinen”
Eikä perustuslaissa sanota että Suomi on ”yksikielinen”
Perustuslaissa ei edes sanota että Suomi on suomenkielinen.
Perustuslaissa sanotaan:
Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.
Kumma kuinka Suomen kaksikielisyys voi jollekin "ottaa koville"
Laki ei vastaa todellisuutta vaan on harha, koska 1 % ei ole enemmistö. Ruotsi ei kykene olemaan enemmistökielen asemassa. Puhujat eivät riitä. Se on ihan selvää kaikille.
Koska ruotsi ei kykene, kehitellään yhä lisää ja lisää tukia Suomen heikoimman aineksen tueksi.
On yhteiskunnallinen näytelmä kaksikielisyydestä, joka on vain paperilla.
Ja hölmöt uskovat siihen teatteriin.
Missä on sinun moraalisi? Jos olisin ruotsinkielinen häpeäisin nykyjärjestelmää. Tiedät isekin että kaikkien suomalaisten pakottaminen oppimaan ruotsia on väärin. Ruotsalaiset ovat paikallinen kielivähemmistö, enkä toivo heidän katoavan. Tuntuu että jotkut ruotsinkieliset haluisivat suomalaisten. Jonakin päivänä herään Suomessa jossa lapsieni ei tarvitse olla missään tekemisessä ruotsinkielen kanssa vaikka he suorittaisivat miten korkean tutkinnon tahansa- elleivät sitä vapaaehtoisesti itse halua lukea.
Kirjoitat…
”Laki ei vastaa todellisuutta vaan on harha, koska 1 % ei ole enemmistö”
1% ei todellakaan ole enemmistö. (mikä lienee sitten se 1%)
Lisäksi kirjoitat…
”Ruotsi ei kykene olemaan enemmistökielen asemassa. Puhujat eivät riitä. Se on ihan selvää kaikille”
Ruotsi ei todellakaan ole Suomessa enemmistökieli. Rupeatko sekoilemaan?
ja vielä…
”On yhteiskunnallinen näytelmä kaksikielisyydestä, joka on vain paperilla”
Pitkin Suomen rannikko on yli 30 kaksikielistä kuntaa. Sekä suomen- että ruotsin kielienemmistöisiä.
Sinun Jyväskyläsi ei ole koko Suomi.
Suomen perustuslaki:
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Suomen perustuslaki:
Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.
Tänä päivänä, ainakin ruotsinkieliset, nostavat Suomen lippu tankoon isänmaamme ja äidinkielemme kunniaksi? Miksi se on sinulle hirveä mörkö?
Minulla ei todellakaan ole huono omatunto teidän poliitikkojenne päätöksistä.
Pakkoruotsi ylläpidetään ruotsinkielisten takia.
Mutta ketä sen ylläpitää?
Pääasiallisesti eduskuntaan äänestetyt SUOMENKIELISET poliitikot
Se on kaikkien tiedossa oleva fakta.
Tavalliset ruotsinkieliset ihmiset ovat vaan ”helpompia” loanheittokohteita.
Minäkin voisin muuten äänestää teidän pakkoruotsin puolesta, mutta kun minulla ei ole siitä minkälaista hyötyä.
Jos suomenkielinen osaa ruotsia, hänellä on enemmän hyöty siitä kuin ruotsinkielisellä.
"Minulla ei todellakaan ole huono omatunto teidän poliitikkojenne päätöksistä. Pakkoruotsi ylläpidetään ruotsinkielisten takia."
Poliitikot ovat suostuneet tekemään sinut RKP:n vaatimuksesta 5 miljoonan kansalaisen pakkoruotsin arvoiseksi. Oletko hyvällä omallatunnolla mielestäsi vajaan 0,3-miljoonaisen vähemmistösi kanssa niin arvokas kansalainen? Pohdipa sitä, olisivatko 0,5 miljoonaa ruotsinsuomalaista 9 miljoonan ruotsalaisen pakkosuomen arvoisia?
Kirjoituksesi on lähes törkein sonta, mitä olen koskaan nähnyt.
Edelleen, ei ole huono omatunto äidinkieleni takia. Päinvastoin. Olen siitä ylpeä.
Kyseenalaistat moraalini äidinkieleni takia. Pitäisi olla huono omatunto ja tuntea syyllisyyttä olemassaoloni takia?
Jos tuo todella on mielipiteesi, oikeudentajusi on syvemmällä skeidassa kuin mitä olin kuvitellut.
Kunnioitan kansanmurhaaja Kustaa Aadolfia, koska se ei onnistunut tapattamaan kaikkia suomalaisia, aamen, halleluja!
Helsingin Sanomat on HBL:n suomenkielinen painos.
"Alkaako Sveko-Erkon poismeno vaikuttaa jo nyt lehden linjaan? "
Älä nyt sentään! Jotta hesari ei olei nettifennon mielestä svekokliseelehti" sen pitäisi joka päivä vääntää IHRAisia teesejä ruotsinkielisitä, Ruotsista ja ruotsinkielestä.
Ja erityisesti tänä päivänä pitäisi lehden olla täynnä nettifennopropagandaa.
Vastaus kysymykseen on siis jyrkkä ei. Lehti ei ole vieläkään siirtynyt nettifennoilun linjoille. Sellaista löytyy vain ja ainoastaan netistä.
Niinhän minä juuri sanoin: Helsingin Sanomat on HBL:n suomenkielinen painos.