Rakas eri isäni, musta tuntuu hyvältä olla anoreksiassa

Katso, kuka taitava? kirjoitti:

-Suostun kuitenkin ottamaan tästä suunnan itään, ja tekemään lihaskuntoa, ja lihasvoimaa, lihaksistoa. Sekä ilmaisemaan elämänhalua. Mä saan kohta tähän seuraakin, mutta oli tämä kyllä aika yli-ampuva, kaikkine vankeuksineen ja vapaudenriistoineen. Tämä vaati keholta melko paljon, aika paljoa siinä pyydettiin, että olisi, ollut ihan itsestään riittoinen, ja täydellinen. Miten sulla on noin kauheasti paineita?
- Rakas eri isäni, mulla on stressiä, ja tämä on burn outin oire, vain pelkästä vapaudenriistosta taitaa olla kysymys. On olla kysymys....
Mua vain pakotettiin siten, ja siten että mun keholla saisi tehdä omaa elämää, kuten nukkua, vaikka mua pidettiin vain valkoisen sähkölampun alle, johon meni stressin johdot, sen sietopäät, ja monimutkaisuus, eräänlainen rakennelma kolmiulotteisuudesta, punaisesta ja mustata, johdosta. Mutta jossakin vaiheessa rasva loppuu, ja sairaus paranee.... Sitten ympäristö voi taas alkaa oireilemaan vihamielisen väkivaltaisena, ja vaarallisena.
-"Koska se oireilu tapahtuu mielestänne, vain tällaisella koneella..:"
Ja laskette ihan kaikkien yleiskuntoa sillä. Miten he eivät voi muuten huolehtia itsestään, ja edes päästä huolehtimaan ympäiristöstään ja perheestään?
Mun lettinauhat olivat rivessä kartonkisen pahviputken päällä.
- "En mä mitään yritä painotaa, tai rajoittaa. Joko sä lopuit siihenkin leluun, ja leikkiin?" terveisin Rakas, eri isäsi. Mitä? Se on vain näyttelemistä ja siinä on näytelmä, nimeltä "pois, pois postintieltä...:"
- "Sitten siinä on valot, ja se on vaalenpunainen ja valkoinen, kosmetiikkalaukku, jossa on valot." terveisin minä itse.
En mä oikein pidä, että hän on siellä tekemisissä, minun omaisteni ja ympäristöni, kanssa, vaikka olenkin anorektikko, ei se oikein tunnu hyvältä, että se koskettelee minua, vaikka olenkin anorektikko väkivaltaisesti ja vaarallisella, tavalla. Vaarantaen näin jopa yhteiskuntana perhettä, ympäristöämme, ja perheitämme. Rakas eri isäni, se sairastuminen, sattuu ja johtuu aina sinusta, kun käytät julkeavasti loukkaantumistani, ja sairastumista.
Tämä leikki vain kiertää pihaa, joka on kuin aitaus- vankila, ja yhteiskuntamme. Se kiertää vihreää nurmikkoa, ja katson vain laihaa kehoani, sen vartaloa, jonka peittää valko- ja vaaleanpunainen raidallinen, polvipituinen mekko, jossa on violetti E-kirjain. Rakas eri isäni, sä et itse jaksa mitään... He haluavat vain auttaa sinua.
Pitkät vaaleat hiukseni roikkuvat jo puolessa selässä olkapäilläni. Sä olit tämän jälkeen, sä otit tämän jälkeen vähän eri lailla yhteyttä, ja ajatteletko sä että maailma, on sulle yhteiskuntana ja ympäristönä, edes mikään todellinen.
- MIstä siinä voisi olla kysymys?
- Siinä on kysymys, leikistä, näyttelemisestä: esiintymisestä. Rakas eri isäni, sairaanhoitaja, ensihoitaja on halunnut, ainakin ensi kerran näin. Että mä huolehtisin vähän paremmin itsestäni, ja muista, ja etten ajattele kognitiivisesti, koska mut on jo valittu; ajateltu tilata, näin päin... Kuten sä halusit aikoinaan jättää suuttuessaasi, rakas eri isäni, mut aivan eri yksin, aivan eri tavalla yksin, kun vain halusit jotain saavuttamatonta, jota jaksamisesi ei voi koskaan taata.
Ilman tätä valkoista ja vaaleanpunaista kosmeetiikkalaukkua, joululahjaksi sulta saatua.
-Multa taisi unohtua tässä leikissä vuorosanat, sen seurauksena leikistä muuttu: abstrakti improvinismiä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä