Mun tarina

2-vuotta sitten hetken mielijohteesta muutin omaan talouteen.. takana 15vuoden liitto.
Olo oli makeeta, ostelin ja ostelin. Kohta ei enää pallkatulot riittäneet osteluvimmaan, otin vipin ja kohta toisenkin sekä kolmannen.. kierre oli valmis. Tein vuodessa 30.000 euron velat erinäisiin vippipaikkoihin.. tuolla rahalla ostelin vaatteita, matkustelin, juopottelin jne

Keväällä 2012 manioissani sanoin itseni irti vakkariduunista ja kuvittelin lähteväni ulkomaille töihin.

No, eipäs niin käynytkään vaan päädyin psykoosissa koko kesäksi suljetulle. Dg kaksisuuntainen mielialahäiriön psykottinen masennusvaihe.

Pitkä saikkuhan tosta tuli ja työkyvytön olen lopun ikääni.

Pikavipit sain kasattua yhdeksi pankkilainaksi jota makselen 500 euroa kuussa seuraavien vuosien ajan työkyvyttömyyseläkeestäni.

Tuhdisti lääkitynäkin tajuan, että suurin osa tämän palstan hätää kärsivistä on mielenterveysongelmaisia.

Ei kukaan terve ihminen voi sortua vippeihin tai nettilainoihin.

Hyvää loppuvuotta kaikille
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet tosiaan edelleen aika hallusinaatiossasi. Pikalainoja ei ole mahdollista saada kerralla 30.000 euroa.

Äänestä
  • Vuoden aikana tuli tehty 30.000 euroa velkaa, ei mahdotonta. Ei tämmöisellä asialla lasketa leikkiä eikä edes vitsillä heitellä ilmaan.

    Jos Seroquel 1200mg Deprakine 600mg risperdal 4mg vielä on hallusinaatioissa niin sitkeessä on maniat.

    Äänestä

Uskon tuon 30.000 velkaa mutta ekassa viestissäsi väiti niiden olevan pikalainoja. Sori vaan että en ymmärrä sun lääkeitäsi kun mulle riittää burana pari kertaa vuodessa.

Äänestä

Vittu mitä sä et ymmärrä. Vittu nytkin näkkyy halluja koko ajaan vaikka oti olanzapinen, on kaikee vapinee, ja mirtzapinee, päässä pyörrii apinee, miten tästä oikein vois selvitä. Pitäskö korottaa lääkeaanosta. Ketiapiinia voi ottaa kunnos annosksen ja muita neuroleptejä. Onneksi sekavuus on poissa tähti kerto että sano hyvää yötä mutta se sen oliki kuu taivaalla enkä sitteen tienny oliko se halluja vai kalluja, mutta siltä seisomalta vaihdoin lakanat kun niitä ei oltu vaihdettu perjantaina niin torstaina ennen keskiviikkoa ne oli vaihdettu kiiltäviin sormuksiin jolloin sanoin mun vaimolle että missä puuro on se sano että olet kuuro puuro on lautasella ollut jo neljä päivää enkä ollut huomannut sukissa olevia reikiä ollenkaan. Kysyn siis mikä on se lainan korko????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seroguelprolongja mu kirjoitti:

2-vuotta sitten hetken mielijohteesta muutin omaan talouteen.. takana 15vuoden liitto.
Olo oli makeeta, ostelin ja ostelin. Kohta ei enää pallkatulot riittäneet osteluvimmaan, otin vipin ja kohta toisenkin sekä kolmannen.. kierre oli valmis. Tein vuodessa 30.000 euron velat erinäisiin vippipaikkoihin.. tuolla rahalla ostelin vaatteita, matkustelin, juopottelin jne

Keväällä 2012 manioissani sanoin itseni irti vakkariduunista ja kuvittelin lähteväni ulkomaille töihin.

No, eipäs niin käynytkään vaan päädyin psykoosissa koko kesäksi suljetulle. Dg kaksisuuntainen mielialahäiriön psykottinen masennusvaihe.

Pitkä saikkuhan tosta tuli ja työkyvytön olen lopun ikääni.

Pikavipit sain kasattua yhdeksi pankkilainaksi jota makselen 500 euroa kuussa seuraavien vuosien ajan työkyvyttömyyseläkeestäni.

Tuhdisti lääkitynäkin tajuan, että suurin osa tämän palstan hätää kärsivistä on mielenterveysongelmaisia.

Ei kukaan terve ihminen voi sortua vippeihin tai nettilainoihin.

Hyvää loppuvuotta kaikille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu