Haluaisin vaihtaa alaa, mutta uskallanko?

Miksi opiskella ensin lähihoitajaksi? Eikö suoraan sairaanhoitajaksi?

Minä elän samanlaisessa tilanteessa. Olen kouluttautunut yliopistossa hyvin kilpaillulle alalle, josta monet vain uneksivat. Monet ovat kateellisia minulle elämäntilanteestani, jossa on vakituinen parisuhde, vakituinen työsuhde, kaksi koiraa ja rivitalonpätkä arvostetulla alueella. Kuitenkin työn arki on kaukana ihanuudesta, vaikka YT:t eivät olekaan uhkaamassa. Työ on sinänsä mielenkiintoista, mutta jatkuva kiire ja muutokset työssä, pienet resurssit sekä esimieheni ja ylimmän johdon k-päisyys rassaavat. Ja asiakkaat soittavat ja haukkuvat siitä ja tästä, työkavereista puhumattakaan... Työstä on mennyt kaikki ilo, vaikka vielä hetkittäin tulee valoisia hetkiä. Omat vanhempani ovat ylpeitä koulutuksestani ja työstäni, tietysti sen ymmärtää heidän kansakoulutaustansa ja työläiselämänsä vuoksi.

Sinun elämäntilanteesi tuntuu kovin tutulle. Itse kärvistelin pitkään ja kärsin työssä henkisestä pahoinvoinnista. Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin sen aiheutuvan perustyöstä - vakituisesta työsuhteesta huolimatta. MInäkin kävin pitkään lävitse sisimmässäni huonommuudentunteita siitä, että petän oman perheeni alaa vaihtamalla, mutta nyt jälkikäteen ajateltuna se oli aivan turhaa. Vanhempien ajatuksia ei saa ajatella liiaksi - kysehän on nyt sinun elämästäsi! Totuus on, että ihmisen ei tarvitse lopun elämäänsä tehdä sitä työtä, jonka parikymppisenä valitsi. Työmarkkinat ja työmarkkinatilanteetkin vaihtelevat niin paljon, että jo senkin vuoksi on joskus järkevää vaihtaa ammattialaa. Se ei voi olla mitenkään kenekään luottamuksen pettämistä, vaan pelkästään järkevää toimintaa.

Tein viime keväänä pitkään jatkuneen kriisin päätteeksi päätöksen vaihtaa alaa ja aloitin syksyllä työn ohessa opiskelun uuteen ammattiin. Nyt arkeni on kulunut päivisin töissä ja iltaisin oppitunneilla. Syksy on ollut parasta aikaa elämässäni pitkään aikaan! Uuden oppiminen motivoi ihan valtavasti, varsinkin kun epäröivät ajatukset ja "mitä minä olen tekemässä" -tyyppinen ahdistus on vaimennut. Tilalle on tullut riemu, uusi elämä on edessäni!

Mielestäni olet analysoinut tarkasti omia motiivejasi uuteen ammattiin siirtymiselle. Kannattaa selvittää eri koulutusvaihtoehdot ja tehdä sen pohjalta ratkaisut. Työn ohessa opiskeleminenkin onnistuu, vaikka aikataulullisesti se tietysti on joskus haastavaa. Toivotan sinulle menestystä ja rohkeutta toteuttaa suunnitelmasi! :)

Jos noin helposta stressaat niin hoitoala jos mikä on sulle väärä valinta. Siellä on työtä enemmän ja noin miljoona kertaa kiireempi kuin missään toimistossa tai palavereissa.

Täältähän löytyi kohtalontovereita! Minullakin on yliopistotutkinto, hyvä ja vakituinen työpaikka isossa kv.yrityksessä, mutta olen lopen kyllästynyt tekemään töitä iltaisin ja viikonloppusin. Työpaikallani on ihan vakiokäytäntöä, että päivisin palaveroidaan ja iltasella sitten tehdään ne varsinaiset työt.

Haaveilen kovasti sairaanhoitajan työstä, jossa työ on konkreettista ja potilaita ei voi kotiinkaan raahata. Varsinainen kiire ei siis minua sinällään haittaa, mutta se tunne että pitäisi olla jatkuvasti saatavilla ja viilata loputtomiin power pointeja jne...se syö ihmistä.

Nuorien on pakostakin tehtävä skeidahommia kun on ne opintolainat ja sitten isoimmissa kylissä ylihintaiset asunnot ja muut härpäkkeet. Ei kyllä inspiroi millään tasolla tuollainen orjanelämä. Itse olen käynyt kouluja vain mitä laki pakottaa ja osaan useita eri ammatteja joihin nykyään kouluttaudutaan oppilaitoksissa muutamanvuoden panostuksella. En ole myynyt työvoimaani työnantajille pariinkymmeneenvuoteen koska laskutan asiakkaitani itse tekemistäni töistä. Koskaan ei ole kysytty tekemään akateemisia skeidahommia vaan käytännönhommia on jonoon asti. Mieluummin teen kauppoja kuin orjailen jonkun alaisena. Nyt on ikää yli 50 ja olen sijoittanut kautta aikojen osakkeisiin ja asuntoihin. Ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Olen lomaillut nyt puolivuotta putkeen ja ajattelin tehdä taas muutaman kuukauden noita akateemisten halveksimia oikeita töitä tuollaiset 4kk putkeen ja sitten taas heitän vapaalle. Mukavaa kun ette koulujakäyneet pärjää ilman minua, näin se vaan on poijjaat.

Hoitoalalla tarvitaan motivoituneita työntekijöitä, joten hae ihmeessä! On niitäkin, jotka ovat ajautuneet hoitoalalle, eivätkä viihdy, mutta eivät uskalla etsiä sitä omaa juttuaan. Älä usko heidän pelottelujaan!

Varmasti vanhempasikin hyväksyvät valintasi, ajan kanssa.

Elä itsellesi äläkä vanhemmillesi, olethan aikuinen ihminen!!!

Pitää tehdä niin, kuin itse oikeaksi tuntee. Olet aikuinen, älä vanhempiesi reaktioista piittaa.

Huomioi naisvaltaisen hoitoalan ongelmat, kuten vuorotyö, työn kiire ja rasittavuus sekä huono työilmapiiri. Työntekijöitä ei juuri kuunnella, kun asioista päätetään. potilaat olisi hoidettava hyvin, mutta siihen ei välttämättä ole mahdollisuutta. Nämä asiat eivät ainakaan stressioireita paranna. Tietenkin alalla on paljon erilaisia työpaikkoja, joista kannattaa ottaa selvää ennen, kuin teet mitään ratkaisuja.

Itse harkitsin vaihtoa hoitoalalle, koska siellähän töitä riittäisi. Katsoin kuitenkin, ettei ala olisi minulle sopiva.

Terveydenhoitoala on erittäin monipuolinen. Kannattaa todella miettiä mille alalle suuntautuu!

Neuvolassa on rauhallinen tahti, jutustelet vanhempien kanssa samalla kun mittaat ja punnitset lapsen. Kouluterveydenhoitaja kuuntelee nuorten murheita ja terkkari on monelle lapselle ja nuorelle tärkeä kontakti kodin ulkopuolella.

Monella poliklinikalla on leppoisa tahti. Annat ohjausta sairastuneille, avustat lääkäriä toimenpiteitten teossa. Työt opetetaan työpaikalla. Esimerkiksi silmätautipoliklinikka. Helppoa ja siistiä sisätyötä!

Leikkaus- ja anestesiasairaanhoitajaksi oppiminen kestää vuosia. Kätilöt hoitavat varsin itsenäisesti synnytykset alusta loppuun ja toki heitä on poliklinikoilla ja neuvoloissa. Jos itse saisin nyt valita, opiskelisin kätilöksi. Mielenkiintoinen työ!

Psykiatriset sairaanhoitajat työskentelevät osastoilla ja poliknikoilla. Työ voi olla henkisesti kuluttavaa! Miten olisi työskentely vauvateholla, oletko nähnyt koskaan kilon painoista pikkuista? Vauvateholla on paljon henkilökuntaa, kylmiltään ei ketään uutta heitetä työtehtäviin.

Oikeasti ala on mitä monipuolisin, suuntautuminen on tärkeää ja heti opintojen alussa vaan rohkeasti kesätöihin! Itse olen tavannut hyvinkin vanhoja hoitoalaa opiskelevia henkilöitä. Tällä alalla pääsee vielä vanhempanakin sisälle.

Röntgenhoitaja on myös erittäin hyvä valinta. Suurin osa röntgenhoitajien työpisteistä on nykyään sellaisia, että niissä ei saa minkäänlaista säteilyä työpäivän aikana eli ultraäänitutkimuksia, magneettikuvauksia jne.

Kun aikuispotilaita röntgenkuvataan, huoneessa ei ole hoitohenkilökuntaa. Lapsia voi joutua pitämään joskus kiinni. Röntgenhoitajien altistus säteilylle on joka tapauksessa erittäin vähäinen, sillä ei ole mitään merkitystä terveyden kannalta. Eniten altistusta saanee tietokoneen säteilystä työpäivän aikana! Jos säteilevään tilaan joutuu menemään, päällä pidetään aina lyijyesiliinaa.

Työtilat ovat moderneja, viihtyisiä sekä hyvin ilmastoituja. Tutkimuslaitteet toimivat tietokoneen ohjauksella, joten iso osa röntgenhoitajan työajasta kuluu tietokoneen ääressä ja ohjelmat ovat erittäin mutkikkaita. Koneelle ajetaan valtava määrä erilaisia tietoja ennen kuin potilaan kuvaaminen alkaa.

Iso osa työajasta on monesti potilaitten odottelua. Työtahti riippuu siitä, miten paljon kuvauksia poliklinikoiden lääkärit tilaavat.

Röntgenhoitajan ammatin harjoittaminen on erittäin säädeltyä (Säteilyturvakeskus) eikä sitä saa missään tilanteessa suorittaa minkään muun koulutuksen saanut henkilö!

Ultraääniohjauksessa tehdään nykyään hyvinkin vaativia toimenpiteitä kuten biopsioita sisäelimistä, putkien laittoa vatsan elimiin jne. eli työ on vaativaa ja mielenkiintoista.

Hoitoalalle aikuisena siirtyessäni tuli pienoisena yllätyksenä se, kuinka paljon asiakkaat, omaiset, työkaverit ja esimiehet valittaa, arvostelee, piikittelee jne. Ilo työstä on kadonnut pikkuhiljaa, kun teet työsi hyvin ja tunnollisesti & sittenkin kuulee jatkuvasti pelkkää negatiivista. Ja joustoa pitää jatkuvasti olla minulla, mutta työpaikkalla ei laisinkaan. Määräaikaisena saan myös jatkuvasti ne ns.huonot/raskaammat/vaikeimmat työt hoidettavaksi, kun taas vakihenkilökunta istuu kansliassa juoruamassa päivästä toiseen :( Yritä siinä sitten saada heiltä apuja tai tukea työhösi. Huoh.

Tässä mietiskelen etenemismahdollisuuksia, jotta saisin entisen motivaationi työhön takaisin tai jotain uskoa, että ei kai ala voi olla totaalisen väärä minulle.