Mooi,
Tästä tarinasta voi tulla pitkä, mutta yritän tiivistää. Toivon, että jaksatte lukea ja neuvoa?
Olen parin kuukauden päästä 17-vuotta täyttävä tyttö. Asun kotona yh-äitini ja pikkusisarusten kanssa. Isosiskot asuu tässä meidän lähellä, omissa kodeissaan. Olemme tosi köyhiä, rahat riittää juuri ja juuri ruokaan. Koskaan ei ole varaa ostaa uusia vaatteita, saatika sitten käydä jossain kivoissa paikoissa huvittelemassa. Opiskelen ammattikoulussa ja koulupäivät on tosi pitkiä ja raskaita. Koulun jälkeen tulen kotiin ja helvetti on irti. Emme tule nykyään enää yhtään toimeen äitini tai toisen isosiskoni kanssa. Isosiskoni (Kaisa) on meillä joka päivä kun tulen koulusta kotiin, ja pelkkä hänen näkemisensä alkaa mua ärsyttää. Koulussa menee huonosti, poikaystävän kanssa on jatkuvasti ongelmia ja mulla ihan hirveä stressi kokoajan. Mulla ei ole ketään, kenen kanssa voisin puhua. Äidille haluaisin kertoa kaikesta, mutta nykyään en enää voi kun emme tule toimeen. Äiti valittaa että olen laiska, eikä tajua kuinka koulu voi muka rasittaa niin paljon, että tekee mieli ottaa päikkärit tai muuten ottaa rennosti kotiin päästyään. Tosiasia on se, että koulu ei ole ainoa asia, jonka takia oon äkänen ja stressaantunut. Mulla ei oo kotona minkäänlaista rauhaa, eikä äidin kanssa puhuminen auta mitään. Aina jos yritän korjata välejä, syntyy kauhea tappelu. Oon nyt vaan yrittänyt olla hiljaa ja mahdollisimman paljon poissa äidin silmistä = "mökötän". En mökötä, en vaan jaksais aina tapella. Äiti aina liiskaa kaikki mun haaveet ikuisella pessimistisyydellään ja oon kyllä sellanen itekin. Mutta se alkaa ärsyttää, kun kukaan ei jaksa innostua mun ideoista tai haaveista. Sitten kun äiti "haluaa puhua", mä kyllä puhun ihan normaalilla äänen voimakkuudella, mutta äiti alkaa huutaa ja menee kokonaan fiilis yrittää sopia tai korjata välejä... En tiiä enää mitä voisin tehä? Apua?
Tästä tarinasta voi tulla pitkä, mutta yritän tiivistää. Toivon, että jaksatte lukea ja neuvoa?
Olen parin kuukauden päästä 17-vuotta täyttävä tyttö. Asun kotona yh-äitini ja pikkusisarusten kanssa. Isosiskot asuu tässä meidän lähellä, omissa kodeissaan. Olemme tosi köyhiä, rahat riittää juuri ja juuri ruokaan. Koskaan ei ole varaa ostaa uusia vaatteita, saatika sitten käydä jossain kivoissa paikoissa huvittelemassa. Opiskelen ammattikoulussa ja koulupäivät on tosi pitkiä ja raskaita. Koulun jälkeen tulen kotiin ja helvetti on irti. Emme tule nykyään enää yhtään toimeen äitini tai toisen isosiskoni kanssa. Isosiskoni (Kaisa) on meillä joka päivä kun tulen koulusta kotiin, ja pelkkä hänen näkemisensä alkaa mua ärsyttää. Koulussa menee huonosti, poikaystävän kanssa on jatkuvasti ongelmia ja mulla ihan hirveä stressi kokoajan. Mulla ei ole ketään, kenen kanssa voisin puhua. Äidille haluaisin kertoa kaikesta, mutta nykyään en enää voi kun emme tule toimeen. Äiti valittaa että olen laiska, eikä tajua kuinka koulu voi muka rasittaa niin paljon, että tekee mieli ottaa päikkärit tai muuten ottaa rennosti kotiin päästyään. Tosiasia on se, että koulu ei ole ainoa asia, jonka takia oon äkänen ja stressaantunut. Mulla ei oo kotona minkäänlaista rauhaa, eikä äidin kanssa puhuminen auta mitään. Aina jos yritän korjata välejä, syntyy kauhea tappelu. Oon nyt vaan yrittänyt olla hiljaa ja mahdollisimman paljon poissa äidin silmistä = "mökötän". En mökötä, en vaan jaksais aina tapella. Äiti aina liiskaa kaikki mun haaveet ikuisella pessimistisyydellään ja oon kyllä sellanen itekin. Mutta se alkaa ärsyttää, kun kukaan ei jaksa innostua mun ideoista tai haaveista. Sitten kun äiti "haluaa puhua", mä kyllä puhun ihan normaalilla äänen voimakkuudella, mutta äiti alkaa huutaa ja menee kokonaan fiilis yrittää sopia tai korjata välejä... En tiiä enää mitä voisin tehä? Apua?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.