Synti, josta Heprealaiskirjeen kirjoittaja toteaa, ”aina meihin aina tarttuu ja tekee matkanteon hitaaksi” ja josta Kuningasten kirjan kirjoittaja toteaa, että "ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1. Kun.8:46), on sitä syntiä kuitenkin pyrittävä välttämään ei omin, vaan ylhäältä annetuin voimin. Kilvoituksessa on hyvä muistaa se ennen vanhaan saarnoissakin saarnattu ohje, jossa ei annettu synninteon luvallisuutta, kun saarnattiin: ”suuret synnit vievät helvettiin, mutta pienetkään eivät ohi”.
Toisaalta meitä kuitenkin muistuttaa apostolien tekojen kirjoittaja ”tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.” (Apt. 3:19)
Minkälainen sitten on oikea parannus, joka syntiin langenneen ihmisen tulisi tehdä?
Augsburgin tunnustuksen mukaan parannus sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa:
1. Katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa.
2. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.
Noiden kahden asian jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä, ja joista kerron jäljempänä.
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html
Kun olen miettinyt noita ”Maijan tarina” –kirjan kaltaisia kirjoituksia ja vastaavia kertomuksia, olen tullut ajatelleeksi, että eikö ole oikein ymmärretty mikä on parannus ja onko niin, että tämän ymmärtämättömyyden vuoksi eivät synnit ole armon mereen uponneet?
Augsburgin tunnustuksen mukaan siis sellainen parannus on oikea, jossa ihminen aidosti katuu tekojaan ja joka uskoessaan evankeliumista eli synninpäästöstä sovituksen Kristuksen sovitustyönä, saa omalle tunnolleen lohdutuksen vapauttaen sen pelosta.
Näiden kahden asian lisäksi parannusta tulee seurata (taikka paremminkin siihen kiinteästi liittyvänä osana) hyvien tekojen, mikä tarkoittaa sitä, että ne synnissä tehdyt teot joilla on mahdollista haitta taikka jotakin muuta vahinkoa jollekin ja/tai joillekin aiheutettu, tulee ne vahingot parannuksen hedelmänä korvata. Mikäli näin ei tehdä, eli että ei parannuksen hedelmänä korvata synnissä mahdollisesti aiheutettua vahinkoa ja/tai vahinkoja, eivät ne synnit uppoa armon mereen, vaan ne jäävät siihen armonmeren pinnalle kellumaan, jossa ne synnit ovat kaikkien tuulten kuljetettavina ja kaikkien korppien raadeltavina.
Minä muistan, miten jo edesmennyt saarnamies, Eino Hietanen, saarnasi 70-luvun alkupuolella tästä synnissä aiheutetun vahingon korvaamisesta. Hän saarnasi eräässä seurapuheessa tähän malliin, että jos se ei ole enää elossa sitä jolle syntiä tehtäessä on aiheutettu vahinkoa, eikä ihan tämän lähisukulaistakaan (puolisoa taikka lapsia) on maksettava vastaava summa (mahdollisuuksien mukaan) vaikka jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle -kolehtihaaviin ei Hietasen mukaan ne korvaukset kuulu. Miksi? Hietanen muistutti, mitä Jumalan on Vanhan testamentin profeettojen kautta sanonut uhrilahjasta, Hän on sanonut: ”Minä vihaan saastaista polttouhria”.
"Niin Pietari sanoi heille: 'Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Apt. 2:38)
Toisaalta meitä kuitenkin muistuttaa apostolien tekojen kirjoittaja ”tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.” (Apt. 3:19)
Minkälainen sitten on oikea parannus, joka syntiin langenneen ihmisen tulisi tehdä?
Augsburgin tunnustuksen mukaan parannus sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa:
1. Katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa.
2. Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.
Noiden kahden asian jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä, ja joista kerron jäljempänä.
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/augstunn.html
Kun olen miettinyt noita ”Maijan tarina” –kirjan kaltaisia kirjoituksia ja vastaavia kertomuksia, olen tullut ajatelleeksi, että eikö ole oikein ymmärretty mikä on parannus ja onko niin, että tämän ymmärtämättömyyden vuoksi eivät synnit ole armon mereen uponneet?
Augsburgin tunnustuksen mukaan siis sellainen parannus on oikea, jossa ihminen aidosti katuu tekojaan ja joka uskoessaan evankeliumista eli synninpäästöstä sovituksen Kristuksen sovitustyönä, saa omalle tunnolleen lohdutuksen vapauttaen sen pelosta.
Näiden kahden asian lisäksi parannusta tulee seurata (taikka paremminkin siihen kiinteästi liittyvänä osana) hyvien tekojen, mikä tarkoittaa sitä, että ne synnissä tehdyt teot joilla on mahdollista haitta taikka jotakin muuta vahinkoa jollekin ja/tai joillekin aiheutettu, tulee ne vahingot parannuksen hedelmänä korvata. Mikäli näin ei tehdä, eli että ei parannuksen hedelmänä korvata synnissä mahdollisesti aiheutettua vahinkoa ja/tai vahinkoja, eivät ne synnit uppoa armon mereen, vaan ne jäävät siihen armonmeren pinnalle kellumaan, jossa ne synnit ovat kaikkien tuulten kuljetettavina ja kaikkien korppien raadeltavina.
Minä muistan, miten jo edesmennyt saarnamies, Eino Hietanen, saarnasi 70-luvun alkupuolella tästä synnissä aiheutetun vahingon korvaamisesta. Hän saarnasi eräässä seurapuheessa tähän malliin, että jos se ei ole enää elossa sitä jolle syntiä tehtäessä on aiheutettu vahinkoa, eikä ihan tämän lähisukulaistakaan (puolisoa taikka lapsia) on maksettava vastaava summa (mahdollisuuksien mukaan) vaikka jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle -kolehtihaaviin ei Hietasen mukaan ne korvaukset kuulu. Miksi? Hietanen muistutti, mitä Jumalan on Vanhan testamentin profeettojen kautta sanonut uhrilahjasta, Hän on sanonut: ”Minä vihaan saastaista polttouhria”.
"Niin Pietari sanoi heille: 'Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Apt. 2:38)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minkä takia Suomen ev. lut kirkossa ei enään saarnata parannuksen tekemisestä juuri mitään, vaikka se parannuksen tekeminen on Raamatussa niin keskeisellä sijalla?
Ajatellaanko ev.lut. kirkon piirissä, että ihminen tulee autuaaksi, Jumalalle kelpaavaksi, vaikka se kuinka ryyppäisi ja huoraisi täällä maan päällä eli eläisi synnin täyttämää syntistä eläessään siinä rypien ja rämpien omien himojensa jälkeen?
Minkä takia synnistä ja synnin tekemisestä ei ev. lut. kirkossa juurikaan saarnata? Onko kaikki jo niin luvallista, että synnistä ei enään tarvitse saarnata mitään?
Kristus on sanonut: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset." (Matt. 23:2)
siksi koska siellä ei ole uksovia pappeja ja jos muutama onkin, niin rahapussista se katsotaan saarnateksti ensin.
ja toisekseen, koska kirkon autuus perustuu kasteeseen, josta taas raamattu ei puhu sanan sanaa kasteen autuuttavuudesta ja vielä vähemmänpikkulapsen kasteesta.
ainoa oikea kaste on uskoontulleen kaste olkoot sama minkä ikäinen.
mutta suomalsiet eivät pääpiirteittäin tiedä näistä asioista enää yhtään mitään.
Eikö se kaste ole juuri sitä josta Pietari kirjoittaa: "'Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." (Apt. 2:38)
Eikös ev.lut. kirkossa lapset kasteta Jeesuksen Kristuksen nimeen edellä olevan Pietarinkin kirjoittaman neuvon mukaisesti?
Parannus:
- Tyhjentyminen kaikesta kuvitellusta hyvyydestä.
- Kokonaan syntiseksi tuleminen.
- Avunhuudot Jeesukselle armon saamiseksi.
Tämä on ihmisen osuus, lopun hoitaa Jumala.
- Antaa uskon JUmalan sanan lupauksiin.
- Pukee syntisen vanhurskaudellaan, sanansa ja Henkensä kautta Pyhässä Kasteessa. (Jeesus Kristus on Jumalan Sana).
Näin syntisestä tulee pyhä puhdas ja vanhurskas.
- Syntinen on pyhä.
- Väärä on vamnhurskas.
- Saastainen on puhdas.
kui?!
Yksin armosta
Yksin uskosta
Yksin Kristuksen tähden
Jos synnistä alettaisiin puhua saarnaamalla siitä synnistä vaikkapa kirkon saarnoissa, jouduttaisiin helposti tilanteeseen jossa osoitettaisiin toista ihmistä leimaamalla tämä "syntiseksi" . Näin ikään kuin tahtomatta taikka tietoisesti tahtoen pidettäisiin tätä syntiseksi leimattua jollain tavallla itseä huonompana, syntisempänä ihmisenä.
Toisaalta kun kuningastenkin kirjan kirjoittajakin kirjoittaa, että "ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1. Kun.8:46), on silloin parempi jättää toisten ihmisten syntiseksi leimaaminen ja on vain parempi todeta tunnetun lyyrikon ja "sananiekan" Eino Leinon sanoin "Ei kenkään ei ole paha, toinen on vain heikompi toista".
Minä muistan, miten 30-vuotta sitten eli syksyllä 1982 kun olin Jyväskylän ry:n syysseuroissa Taulumäen kirkossa, jossa eräs vl-uskoa tunnustanut pappi (jonka nimeä en enää muista, mutta sen muistan, miten hän kertoi olevansa Oulusta, kun sanoi siinä saarnassaan, että "omassa kotikaupungissani Oulussa...") totesi tuo pappi vapaasti muisteltuna siinä Taulumäen kirkossa pitämässään puheessaan tuosta Eino Leinon kirjoituksesta "Ei kenkään ei ole paha, toinen on vain heikompi toista", että se on yksi meidän aikamme epäuskoisen ihmisen kertomus, jolla syntiä pyritään vähättelemään. (Tuo edellä oleva siis vapaasti muisteltuna näin 30-vutta myöhemmin).