Estääkö rahapula Talvivaaran valvonnan?
06.11. 16:28
Ympäristövaliokunnan keskustalaisen jäsenen Mirja Vehkaperän mukaan Kainuun ELY-keskus kärsii resurssipulasta.
Talvivaaran kaivosyhtiötä valvovalla viranomaisella eli Kainuun ELY-keskuksella on liian vähäiset resurssit, eduskunnan ympäristövaliokunnan keskustalainen jäsen Mirja Vehkaperä sanoo.
– Ympäristövalvonnan resurssit ovat todella vähissä. Olemme kuulleet viranomaisia talousarviokäsittelyn yhteydessä, ja aivan selvästi siellä on resurssipula.
Vehkaperä huomauttaa, että hallitus ei ole kuitenkaan esittänyt ELY-keskuksille lisäeuroja.
– Tilanne on häkellyttävän huono.
Vehkaperä uskoo edelleen, että Talvivaaran kaivosyhtiö saa lopulta asiansa kuntoon.
– Mutta sen valvontaan tarvitaan lisää rahaa ja osaamista.
– Tällainen ei voi jatkua, että tämä ongelma on jatkuvasti edessä.
Kipsisakka-allas vuotaa nyt jo kolmatta kertaa, ja runsaat määrät jätevettä on levinnyt ympäristöön.
Tuorein vuototapaus havaittiin sunnuntaiaamuna.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä nyt naurata enempää, ottaa jo mahasta niin pirusti............puahahahahaha kepu tekee välikysymyksen taivalvaarasta =). Ampuvat rintamakarkurit itteään jalkaan siis?
Lehtomäki kuulemma kovasti puolustelee, ettei ely-keskukselta mitään puutu, osaamista ja resursseja, vaan ei kaivosyhtiö tottele. Kyllä kepu on sekaasin..............
Kepu vuotaa nyt pahasti. Yhden kepun (Vehkaperä) mielestä resurssit ovat huonot, toisen (Lehtomäki) mukaan taas hyvät. Ota nyt näistä kepuista sitten selvää.
Ehkä näemme Kepun välikysymyksessä myös vaatimuksen Talvivaaran sulkemisesta. Silloin olisi jo naurussa pitelemistä. Mutta kyllä Kepu niin sekaisin on, että kaikki on nyt mahdollista.
Kaikkein eniten sekaisin on mielipuolipuniikki eli sinä itse ja sinun jutut.
Se on tämä syksy ja kevät pahaa aikaa sairaille punukeille.
Sähköshokit saattaisi auttaa mielipuolipunikkia....?Näin on näreet????
Ps. Itsekkin olen taas piirillä???