Asiakkaiden vaihteleva asenne vartijoihin.

On hauska huomata, että miten eri tavoin asiakkaat suhtautuvat heidän turvallisuudestaan huolehtiviin vartijoihinsa. Jotkut asiakkaat pitävät vartijastaan niin hyvää huolta, että voisi luulla olevansa täysihoidossa. Toisissa paikoissa taas saa olla kiitollinen, jos joku edes vaivautuu sanomaan huomenta...Ei tarvitse kauan miettiä, että kumpi työympäristö on vartijan työn kannalta motivoivampi.
16541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niin, ja? Vai oliko juttu tässä?

Äänestä
  • Ei muuta kuin, tervetuloa todellisuuteen.

    Äänestä

Itse sanoisin että aika monessa kohteessa on sellainen tietynlainen ennakkoasenne heti voimassa Vartijoita tai JV:eitä kohtaan. Se ennakkoasenne sitten murenee tai ei murene vähän asiakaskohteen henkilökunnan persoonallisuuksista riippuen.

Itse sanoisin kuitenkin valitettavasti törmänneeni enemmän hapannaamoihin kohteissa mukavien sijaan kohteen henkilökunnan puolelta.

Mutta joo, löytyy kyllä kohteita joissa Vartijoita kohdellaan ihan mukavastikin.

Luulisin että tähänkin asiaan liittyy useasti se "tuo on tuollainen ulkoistettu työvaatteinen alikoulutettu urpo ja me niitä parempia"-asenne.

Äänestä

Huvittaa myös se, että joissakin, sekä julkisen että yksityisen sektorin kohteissa turvallisuudesta vastaavat henkilöt ovat niitä, jotka eivät ymmärrä turvallisuudesta välttämättä mitään. Vartija toimii lähinnä statistin roolissa ja pomppii marionettina narujen vetelijän tahdissa. Ja eihän vartija kykenekkään käsittämään vaativia turvallisuuskysymyksiä, koska hänen pohjakoulutuksena ei olekaan kuuden vuoden yliopisto-tai korkeakouluopintoja, niin kuin näillä "turvallisuusvastaavilla". Ylimielisyys sekä alentuva asenne vartijaa kohtaan, näiden isäntien ja emäntien taholta on joskus hyvinkin konkreettista.

Äänestä

Itse olen toiminut vartiointialalla yli 10 vuotta ja jokaisessa vakkarikohteessa, olipa kyseessä yksityinen iso firma taikka valtion laitos, olen aina saanut osakseni asiallista käytöstä. Jokaisessa kohteessa toki on omat "mörököllinsä", joiden käyttäytyminen on sanoakseni epäasiallista, mutta he ovat yksittäistapauksia, niille ei todellakaan voi mitään.
Kaikista vakkarikohteista poissiirtyessäni olen tullut huomioiduksi ja saanut lähtiäislahjan halausten kera. Sellainen kyllä lämmittää mieltä.
No, ehkäpä minulla on ollut sitten sitä tuuria muita enemmän....

Äänestä
  • No, sullahan se on hyvin mennyt. Onnittelut! Mutta joskus se on näin "ikävää että tulit, mutta kiva että lähdit" ;)

    Äänestä

Suhtautuminen tosiaan vaihtelee. Luulisin että taustalla on tietämättömyys, ei tiedetä mikä on vartija ja mitä se tekee. Kun ei tiedetä oletetaan siten automaattisesti että nämä on jotain poliisikouluun kelpaamattomia rähisijöitä jotka haluavat pullistella ja puuttua ihmisten asioihin pätemisen halusta... Ja suhtautuminen vartijaan on sitten tämä....

Äänestä

Itse sanoisin näin raa'asti yleistäen, että mitä korkeampi kohde on profiililtaan, niin sitä töykeämmin vartijoihin suhtautuvia henkilöitä sieltä löytyy.

Pahimpia ehkä erinäiset aulat sekä ylipäätään toimistovartiointikohteet, joissa usein akateemisen taustan tai muuten vaan tärkeilevän luonteenlaadun omaavat ihmiset ylenkatsovat vartijoita varmaan ihan siitä syystä että ovat tottuneet tai kehittäneet itselleen hierarkian jonka nokassa keikkuvat. Tuollaiset paikat ovat muutenkin aika ikäviä työilmapiiriltään, joten voi vaan kuvitella mitä asemaa Vartija nauttii muutenkin työpaikalla jossa häntä pidetään välttämättömänä pahana sekä tyhmänä ja kouluttautumattomana renkinä.

Toki samaa asennetta voi saada Vartija osakseen kyllä ihan siellä marketinkin puolella.

Äänestä
  • Jep saman huomannut... Aika usein isot pamput aika leppoisia vartijoita kohtaan... Pahimpia pikku-nilkki pomot pikkujoulu päissään :)

    Äänestä

  • pipotimo kirjoitti:

    Jep saman huomannut... Aika usein isot pamput aika leppoisia vartijoita kohtaan... Pahimpia pikku-nilkki pomot pikkujoulu päissään :)

    Heh, tuo on kyllä totta.

    Kaikista pahimpia pullistelijoita ovat erilaiset pikkupomot ja myyntitykit.

    Rennoimpia ovat ehkä sitten jotkut lääkärit, luonnontieteellisen alan korkeakoulutetut jne.

    Äänestä

  • pipotimo kirjoitti:

    Jep saman huomannut... Aika usein isot pamput aika leppoisia vartijoita kohtaan... Pahimpia pikku-nilkki pomot pikkujoulu päissään :)

    Yleensä vartija on paikalla, koska isopomo ymmärtää, että vartijaa tarvitaan. Edellyttää toki , että vartija itsekin on hyvällä asenteella töissä. Monet isoimmista pomoista ovat ok. tyyppejä. Poikeuksia tietenkin löytyy.

    Äänestä

Kaikista pahimmat ovat kaupanalan pikkupomon asemassa olevat naisesimiehet.

Äänestä

Tietynlaista hierarkista asennetta kuvastaa myös se, että kun vartija kävelee kohteen käytävillä, niin vartija on AINA se, joka väistää seinustalle. Mikkihiiret ja arvon rouvat harvoin väistelee käytävillä vastaan tullessaan, edes kohteliasuudesta mihinkään suuntaan.
Silloin kun tulee pelottava asiakas, nämä ovat kusisukassa ja vartija kelpaa kyllä pelastamaan pulasta (kiitosta ei välttämättä saa). Mutta kun rauha palaa, niin riikinkukot ja -kanat ottavat taas tilan haltuunsa ja vartija yrittää pysyä vaan pois jaloista.

Äänestä

Olisiko vartijan omallakin käytöksellä jotain vaikutusta asiaan? Jos on helposti lähestyttävän oloinen ja sanoo sen huomenen joskus itsekin ensin, niin eiköhän suurin osa ihan asiallisesti kohtele.

Jos taas on se appelsiinit kainalossa ja suu mutrussa ihmisiä tuijottava yrmy, niin varmaan saa vähän erilaista kohtelua osakseen.

Äänestä

Ihmissuhteissa kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta joillekin se vartija on vain välttämätön paha, jota siedetään, koska on tavallaan pakko.

Eikä kohteisiin aina saada niitä hymypoikia/tyttöjä päivystämään. Parhaat löytyisi varmaan jostakin parturikampaamokoulusta ;)

Äänestä

Ihmisillä yleensä on käytöstavat ja etiketit hieman hakusessa. Mutta jos vartijan näkökulmasta asiaa katsoo, niin yksityisellä puolella käytöstavat hallitaan kuitenkin paremmin, kuin julkisen sektorin puolella.
Jos asiaa katsoo psykologiselta kannalta, niin asiakkaan olisi hyödyllistä kohdella vartijaa motivoivalla tavalla, jotta tehtävät sujuisivat mahdollimman kitkattomasti hädän sattuessa. Asiakas on palvelun (= turvallisuuden) tarvitsija, ei vartija.
Kärjistäen voisi sanoa, että asiakkaan tehtävä olisi saada vartija viihtymään kohteessaan, eikä vartijan viihdyttää (p*rseennuolennalla) asiakasta, niin että hänestä pidettäisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjdiwejrio kirjoitti:

On hauska huomata, että miten eri tavoin asiakkaat suhtautuvat heidän turvallisuudestaan huolehtiviin vartijoihinsa. Jotkut asiakkaat pitävät vartijastaan niin hyvää huolta, että voisi luulla olevansa täysihoidossa. Toisissa paikoissa taas saa olla kiitollinen, jos joku edes vaivautuu sanomaan huomenta...Ei tarvitse kauan miettiä, että kumpi työympäristö on vartijan työn kannalta motivoivampi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu