Eipäs ole vielä saatavana kenkiin kitkaliukuesteitä, semmoiset nastalliset kyllä löytyy. Samaten kyynärsauvoihin pitäisi myös saada kitka liukuesteen mikä käännetään liukkaalla esiin, myös jäänaskalit vois olla kitka malliset, sillä täytyishän jokaiselle löytyä sopivat varusteet.
Kitkapohjalliset
kitkapelle.
26501
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kyllä alkaa omien rengasvalintojen perustelut mennä epätoivoisiksi kun jo kenkiä tai niiden pohjia vertaamaan autonrenkaisiin! Uskomatonta miten tärkeää porukalle on yrittää kehua omia renkaitaan ja pyrkiä dissaamaan toisten valintoja. Mikähän tähän motivoi kun päivänselvää on ettei kukaan omia renkaitaan lähde toisiin vaihtamaan todellakaan sen takia että joku netissä niitä haukkuu. Kitkat vs. nastat-kiistely on täysin turhaa. Silti vuodesta toiseen sama packanjauhanta alkaa jo syyskuussa ja loppuu joskus Vapun aikoihin. Kesän aikana sitten nämä suuret rengasmestarit sitten keräävät voimia ja etsivät netistä erilaisia testejä ja tutkimuksia joilla voisi omaa rengasvalintaa todistella oikeaksi. On siinä aikuisilla miehillä ihme tarpeet.
Mutta kun mä haluun kitkat joka paikkaan, ne kun pitää paremmin.
Etenkään, kun kitkojen puolustajat vaikuttavat oikeilta sekopäiltä.
Eivät ole oikein luotettavia suosittelijoita.
Ehei nämä keskustelijat mitään lopeta keväällä. He vain vaihtavat aihetta koirankakkakeskusteluun, sen harjoittaminen alkaa tuossa maaliskuun tienoila.
Niin, sitten kesällä jatkuu liikennekurin höltymiskeskustelu, ylinopeudet, ohitukset ja vaatimukset nopeuksien alentamisella kunnes taas tuleekin syksy ja virittäydytään taasen rengasasioihin...
Mäkin HALUUN pienemmät aivot koska ne vie niin paljon vähemmän tilaa eikä kuluta olematonta kapasiteettiä niin paljoa.
Tyypillistä lepuuttajapellen toimintaa, avauksia tehdään uralkalla milloin minkäkin varjolla.
Siis todella ei taida olla jalankulkijoille kuin nastatyyppisiä liukuesteitä, se on kyllä hyvä asia. Eihän autoilijoillekaan ole kuin yhdentyyppisiä liukuesteitä, ja ne ovat nastarenkaat.
Lupaan, kun meen pilkille ja satun tippumaan avantoon, niin käytän niitä kitkanaskaleita ennakoivan hitaasti.
Minulla on kitkat talvikengissä. Ei myydä halpahalissa, mistä sinä pelle ostelet sossurahalla kenkiä. Vähän kalliimmat, mutta hyvin pitävät pohjat.
Mullakin on tanssikengissä kitkapohjat, luistaa hyvin parketilla.
Älyntynkäkin korvioen välistä, nuija!
Opettele kirjoittamaan ääliö!
Sain juuri sairaalasta kyynärsauvat, ja niissä on vain piikit. Ei löytynyt kitkakuppeja sauvan päähän, vaikka miten pyysin.
Entäs polkupyörät, joko on kitkarenkaita? Ei taida oikein pito riittää.
Talvikenkäni ovat merkkiä TopMan ja mallia "KITKA" Pohja on tehty kitkarengastietämyksellä ja pitääkin aika hyvin materiaalinsa ja myös tiheän lamellirakenteen ansiosta.
Autossani on kyllä nastat.
Eikö sulla ole jääpiikki-kappaletta kengissä? Taitetaan koron sisään kun mennään sisätiloihin.
Viime talvena jäällä hiihtäessä toiset lykkivät ohitseni piikkipäisillä sauvoilla, minä se painoin menemään uusilla kitkasauvoillani. Ajattelin, onpas tyhmää porukkaa kun eivät käytä kitkasauvoja vaan hiovat noilla piikeillä jään aivan sileäksi. No eihän siinä sitten enää pitoa löytynyt. Kyllä siitä joku haittavero pitäis langettaa näille piikkisauva pelleille.
Hoitaja vapautti lepositeesi ja sait aamulääkkeen tuplana.
Samaa mieltä,kitkat rulaa.
Jep.
Kyllä teidän kaljut halapahali töpöset pítääkin nastottaa.. Varakas ostaa kitkapohjakengät ja hyvin menee..
http://www.topman.fi/topman-kenka/topman-kitkapohja
Suurin osa talvikengistä myydään ilman nastoitusta, kitkakenkien markkinaosuus taitaa olla luokkaa 99%, vähintään.
Nastoja käyttää vain mummot ja kilpajuoksijat, normaalit ihmiset pärjää pelkeillä kumeilla.
Omasta ureiluvälinekaapista löytyy kyllä nastalenkkikengät, autossa olen pärjännyt kitkoilla.
"Nastaprojektilla pyritään paitsi ennaltaehkäisemään kaatumisen vaurioita ja niistä aiheutuvia kustannuksia, myös lisäämään vanhusten talviliikuntaa. Nastojen turvin monet vanhukset ovat uskaltautuneet entistä useammin ulos myös talvikeleillä. "
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/ilmaisesta-kenkanastoituksesta-suuret-saastot-porissa/2004/02/205319
Nastarenkaat voisi kieltää kohtailaisen ajotaidon omaavilta, mutta niitä olisi luvallista käyttää, jos kortti on ollut alle viisi vuotta, tai ikää on yli 65 vuotta.
Jos se menis ajotaidon mukaan niin sulla pitäs olla ketjut.
kitkapelle.= IDIOOTTI
Vanhukset näitä yleensä käyttää, jos olet epävarma, niin nastarenkaat eivät ole häpeä.