Rakas eri isä: "Onko tyhmää olla tappavan vaarallinen..?"

Väline #: Numero 19.
-Fiktion ja fokusaatio tasojen erotteleminen, löytyy usein ihmisestä itsestään. Siksi en hyväksy esim. Kelan kovin usein naiseen kohdistamia, manipulaation menettelyjä, kuten esim. tulojen ympäristöstä ja kaikki muukin sen kaltainen väkivaltainen painostaminen. Se halventaa erityisesti seksuaalisesti sukupuolta, ja naisen arvoa sekä asemaa. En voinut kuin sanoa, että voi kun Aune olisi nähnyt tämän, joka on melkoisen arvostettu, ja arvossa pidetty, korkeastikoulutettu nainen, joka asui luonamme, ystävänä, sekä kristinuskon ohjaajana, kun olin lapsi. Hän oli isoisäni, veljeni, sedän, tms. sisar.
-"Mitä pidät kukka-paidastani?" kysyin eräältä kaupassa olleelta ohitse kulkijalta, jota myöhemmin sitten kadulla nuppailun humalassa päähän.
- Silmä oli siis tyhjä pään sisältä. Ei minun omani, vaan erään ohitse kulkemani ihmisen. Se on sama asia, ja nimi, kuin väline nro. 19, jonka nimeä en viime vuoden sekavan, ja muistikatkos-tilan vuoksi, pysty nimeämään, ja jota nyt en halventaakseni arvoa, kehon koskettelun kaltaisesti, halua ilmoittaa. "Och ögön har blivit tom, och mörka dark, svart, i huvuden.." Joku voi haluta kosketella rasistisesti siten, vahingossa käyttämällä jotain elettä, joka liittyy hänen persoonallisuuteensa, ja vahingoittamiseen, vain sanoakseen siitä, eteenpäin. Heitä tässä sitten pyritään lähinnä auttamaan. He ovat vaikeasti persoonallisuudeltaan sairaita, ja pyrkivät aina yksinjättämään. Se on kiinteä, ja usein niin kiiltävän kostea kyynel-poskellamme, elämässämme, kuin ahdistava. Se on ikävän ahdistava asia, ja tosiseikka. He ovat ehkä eleenään, ja siten kieltää käyttämällä, tyhjentäneet silmän pään sisältä, kielen ja kulttuurin osa-alueiden mukaisesti, painostettuina siihen, eleenä. Vain saadakseen jättää yksin. Koin tämän tosi ikäväksi, tunne muistutti tosiaan hermo-romahdusta, ja kertoi tunne-perältään hermo-romahduksesta, sekä tunteesta järkyttyminen.
- "Olin varma, ettei hän osaisi heijastaa, sitä." itki joku kilpaileva, ulkonäköhäiriöinen, mutta niin egoistisesti, sairas egoismiltään, tuttavani.
- "Äh, olin varma, ettei hän osaisi." Eivätkä minun asiani, tai muutkaan kristillisyyden, seurakunnnan tekemiset, tai jopa valtion johto, kuulu hänelle, tai kellekään muulle, "sialle", kuten haluan häntä nyt kutsua, ollenkaan.
- "Ei, ei hän tule koskaan paranemaankaan..." totesin. Oln tarjonnut hänelle jo seuraa, tiesin jo silloin, ettei häntä pysty koskaan kukaan parantamaan.
Tarkistin asian myöhemmin, ja se johtui erikoisista, erityisistä vaatteista, joita pidimme, tuossa juhlassa, jonka nimeä en taaskaan halua mainita.
-"Voi eikö teillä ole mitään juhlia?" kysyin tuolloin hänen kaverinsa perheellä.
Voi eikö teillä tosiaan ole mitään juhlia, kuten perhe-juhlia, joihin tulee monia sukulaisia, tai joihin kutsutaan erikseen, käyttämällä postia ja usein kuvitettuja kutsukortteja, jotka saattavat siten kiinnostaa, näin aluksi luulleena, vain lapsia. Se onkin heille suunnattu, ja ihan kiva uusi kokemus, sekä harrastus, joka voi myös osaltaan rauhoittaa, mutta se käyttää välillä vaarallista arvo-järjestelmää, jota yhteiskuntamme ei ole ihan vielä täysin hyväksynyt, normin mukaisena, käyttäytymisenä, eli behaviorismina. Tämä harrastus jatkuu pitkään, ja kääntäminen on työnä, melko työlästä. Kuitenkin se ilon runsaudella, piilee hyvässä voimassa ja hyvässä tahdossa, perusterveydenhuollossa, joka ei saisi väsyttää albiinojakaan. Tarkoittaa varmaan tätä erityisen vaaleaa ihmis-rotua, ja erityisesti vaaleita naisia, joilla ei saisi tällä tavalla julkeasti, ja julkisesti esitellen pysäyttää ketään ja vangita autenttisesti, ympäristön ja järkytyksen tunteen avulla, tuntemuksilla, omaan kehoonsa.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Jannelle,v.nyterikse kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu