viimeinen isänpäivä

11.11.12

sain juuri kuulla isältäni että hän on parantumattomasti kuoleman sairas. hänelle ei tule enää koskaan sunnuntain jälkeen isänpäivää.

7

445

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksi lähimmäinen

      Sitä suuremmalla rakkaudella muistatte isäänne

    • 13+15

      Just joo.

    • 1+1

      Oma isäni saattaa menehtyä koska tahansa jos aivoinfarkti vielä uusiutuu kerrankin. Jokainen menettää läheisiään, ei sille mitään voi, joten kannattaa aina yrittää osata ottaa irti kaikki siitä ajasta mitä vielä jäljellä on. Muutoin sitä myöhemmin miettii että miksi en sanonut hänelle koskaan sitä, tai tehnyt hänen kanssaan tätä. Voimia.

    • hautakynttilä

      Isäni haudattiin viime viikolla, on ensimmäinen isänpäivä kun vien kyntilän haudalle.
      Jotenkin orpo olo.

      Jos joku isi tätä lukee, niin pyydän älkää ikinä erotko lapsienne äideistä, niin jälkipolvenne eivät eri katraissa joudu outoihin tilanteisiin. Joku lapsista toisesta katraasta saattaa sanoa jälkimmäiselle, että vihasin isää, koska hän ei koskaan huolehtinut minusta tai ollut kanssani. Sitten toisen katraan jäsen, pitääkö hänen tuntea häpeää silloin siitä, että isä oli hänen kanssaan ja jotta on muistoja.

      Tästä voi vain eteenpäin kuvitella mitä kaikkea ikävää voisi olla eri katraiden lapset kärsineet ja sisällään suruna kantaneet. Haluatko isi itsellesi minkämoiset jäähyväiset?

      Miettikää isit uudelleen jos silmänne vaeltavat muissa naisissa, mitä olette aiheuttamassa koko suvulle perintönä.

      No katselen isän kuvaa, sitä joka muistotilaisuudessa pöydällä oli. Olen alkanut uudenlaisen tavan kommunikoida hänen kanssaan. On niin surullista, että heille sattui niin ikäviä asioita nuoruudessaan, ei varmaankaan ollut helppoa olla eronnut mies uudessa liitossaan. Ihmisten arvostelevat puheet viilsivät sisintä. Toivoisin nyt isäni kanssa, että näin voisimme vaikuttaa moneen eroa harkitsevaan isään, että onko kaikki kuitenkaan sen arvoista. Oppikaa löytämään nöyryyden kautta totuuden siemen sisimmistänne, ette te oikeasti halua lapsistannekin ihmissuhteissa epäonnistuvia, joidenka lapset voivat huonosti. Ja aina vain huonommin seuraavissa sukupolvissa. Isiemme perintöä voi myös muuttaa.

      • Isukki.

        Jos yhteiselo ei kulje, kyllä erota voi,
        kannattaen säilyttää välit kunnossa jos suinkin mahdollista.
        Erosin 20 vuotta sitten kun lapsi oli pieni. Pientä kitkaa oli. Mutta yhteishuoltajuus säilyi.
        Äiti kasvatti lasta ensimmäiset 10 vuotta, mutta lapsi oli myös luonani todella usein ja kaikki lomat. Hän asui toisessa kaupungissa.
        Sitten lapsi muutti luokseni asuen toiset 10 vuotta.
        Nyt hän asuu omillaan ja välit kaikkiin suuntiin ovat kunnossa. Myös minulla lapsen äitiin ja hänen uusioperheeseen, edelleen.

        Tänään odotan vierailua.


    • JKPOIUYUIIUI

      NIINKÖ

    • VeeeM

      Joku kysyi, kuinka sä jaksat? Juu, hetki kerrallaan edetään, opin papan sairaudesta kokoajan uutta, ei tule niinkuin yllätyksenä eteneminen..
      Ois ees joku normi sairaus, mut ei, on ALS, antovat elinaika ennusteen,mennään jatkolla jo reilu puolivuotta..
      Meitä on kuusi sisarusta, kuka mitenkin omalla tavallaan kiireinen, mulla on vain oma yritys pyöritettävänä ja kolmivuorotyöläis avopuoliso, aloin just omaishoitajaksi kun ei muitakaan halukkaita ollut, vaihtoehdot minä/laitokseen.
      Paska kun kaikille ei mene tolkkuun ettei pappa halua laitokseen, silloin vasta sairatuisi, ei hän ole mikäään rukkanen, on elänyt elämänsä maalla, metsien peltojen keskellä niiden antimista ja raikkaudesta nauttien, lapsena näillä niityillä kirmaten samoja myöhemmin niittäen..nyt vaan ikkunasta katselee, happimaski naamallaan.
      ...
      No, okei, ei varmaan pappana ole ollut ehken niitä kaikkein parhaimpia, ei missään määrin pahaluontoinen vaan välinpitämätön, sekin tosin johtunee aiemmasta sairaudesta..
      ..
      Pitää vaan jaksaa jelpata..
      Arkun ääressä ei saa tekemätöntä tekemättömäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1706
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1111
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1055
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      95
      958
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      802
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe