viimeinen isänpäivä

Sitä suuremmalla rakkaudella muistatte isäänne

Just joo.

Oma isäni saattaa menehtyä koska tahansa jos aivoinfarkti vielä uusiutuu kerrankin. Jokainen menettää läheisiään, ei sille mitään voi, joten kannattaa aina yrittää osata ottaa irti kaikki siitä ajasta mitä vielä jäljellä on. Muutoin sitä myöhemmin miettii että miksi en sanonut hänelle koskaan sitä, tai tehnyt hänen kanssaan tätä. Voimia.

Isäni haudattiin viime viikolla, on ensimmäinen isänpäivä kun vien kyntilän haudalle.
Jotenkin orpo olo.

Jos joku isi tätä lukee, niin pyydän älkää ikinä erotko lapsienne äideistä, niin jälkipolvenne eivät eri katraissa joudu outoihin tilanteisiin. Joku lapsista toisesta katraasta saattaa sanoa jälkimmäiselle, että vihasin isää, koska hän ei koskaan huolehtinut minusta tai ollut kanssani. Sitten toisen katraan jäsen, pitääkö hänen tuntea häpeää silloin siitä, että isä oli hänen kanssaan ja jotta on muistoja.

Tästä voi vain eteenpäin kuvitella mitä kaikkea ikävää voisi olla eri katraiden lapset kärsineet ja sisällään suruna kantaneet. Haluatko isi itsellesi minkämoiset jäähyväiset?

Miettikää isit uudelleen jos silmänne vaeltavat muissa naisissa, mitä olette aiheuttamassa koko suvulle perintönä.

No katselen isän kuvaa, sitä joka muistotilaisuudessa pöydällä oli. Olen alkanut uudenlaisen tavan kommunikoida hänen kanssaan. On niin surullista, että heille sattui niin ikäviä asioita nuoruudessaan, ei varmaankaan ollut helppoa olla eronnut mies uudessa liitossaan. Ihmisten arvostelevat puheet viilsivät sisintä. Toivoisin nyt isäni kanssa, että näin voisimme vaikuttaa moneen eroa harkitsevaan isään, että onko kaikki kuitenkaan sen arvoista. Oppikaa löytämään nöyryyden kautta totuuden siemen sisimmistänne, ette te oikeasti halua lapsistannekin ihmissuhteissa epäonnistuvia, joidenka lapset voivat huonosti. Ja aina vain huonommin seuraavissa sukupolvissa. Isiemme perintöä voi myös muuttaa.

NIINKÖ

Joku kysyi, kuinka sä jaksat? Juu, hetki kerrallaan edetään, opin papan sairaudesta kokoajan uutta, ei tule niinkuin yllätyksenä eteneminen..
Ois ees joku normi sairaus, mut ei, on ALS, antovat elinaika ennusteen,mennään jatkolla jo reilu puolivuotta..
Meitä on kuusi sisarusta, kuka mitenkin omalla tavallaan kiireinen, mulla on vain oma yritys pyöritettävänä ja kolmivuorotyöläis avopuoliso, aloin just omaishoitajaksi kun ei muitakaan halukkaita ollut, vaihtoehdot minä/laitokseen.
Paska kun kaikille ei mene tolkkuun ettei pappa halua laitokseen, silloin vasta sairatuisi, ei hän ole mikäään rukkanen, on elänyt elämänsä maalla, metsien peltojen keskellä niiden antimista ja raikkaudesta nauttien, lapsena näillä niityillä kirmaten samoja myöhemmin niittäen..nyt vaan ikkunasta katselee, happimaski naamallaan.
...
No, okei, ei varmaan pappana ole ollut ehken niitä kaikkein parhaimpia, ei missään määrin pahaluontoinen vaan välinpitämätön, sekin tosin johtunee aiemmasta sairaudesta..
..
Pitää vaan jaksaa jelpata..
Arkun ääressä ei saa tekemätöntä tekemättömäsi.