Oletteko pistäneet merkille että niin helposti elämä on ympäripyöreää suorittamista, siitä katoaa merkityksellisyyden tunne. Elämän pitäisi olla täynnänsä asioita, jotka koskettavat, että jaksaisi. Sen sijaan että puurtaa vain ilman että näkee edes missään mitään mieltä. Vihaan jokaista päivää joka ei anna henkisesti jotain. Miksi ihmissuhteissakin niin harvoin kokee tätä tunnetta, joka olisi elinehto aidolle jaksamiselle. Kauneus, joka koskettaisi. Käsi, joka tarttuisi käteen. Katse, joka välittäisi ja näkisi syvälle. Hiljaisuus, joka ei vaatisi mitään... Ilman tällaisia voimaannuttavia kokemuksia ihminen muuttuu surullista kyllä, hiljalleen robotiksi.
Merkitystä elämään
.......
13580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ajattelen täysin samoin kuin sinä.
Kaikki lähtee aina yksilöstä itsestään. Toisia ei voi muuttaa, ei vaatia tai ei ainkaan voi pakottaa enemmän hekisemmäksi ja inhimillisemmäksi.. Pitää alkaa itse toimia vain tuohon päämäärään eikä jäädä odottamaan että toiset akavat toimimaan. Ennenpitkää alkaa saamaan itsekkin vastakaikua ja oma köytös heijastuu - metsä vastaa niin kuin sille huudetaan!
metsä vastaa niin kuin sille huudetaan!
Musta tuntuu tällä hetkellä elämässä ihan samalta kun susta. Oon töissä just niin robotti, kun viestissäsi kuvailit. Vihaan itteeni sen takia, mutta silti en pysty muuttaa itteeni vaikka haluisin. Syy on ehkä se, että jätin ainoat kaverini toiselle paikka kunnalle, kun muutin miehen perässä. Kaipaan niitä nyt ihan hitosti, ne toi mun elämään suurta iloa ja välittämistä. Tosi asia on ettei ilman ystäviä pärjää..
Olen kans sitä mieltä, että ihminen muuttuu omituiseksi jos on liikaa yksin. Yksin on hyvä viihtyä ja pärjätä, mutta liika on liikaa. Seurustelusuhteeseen ei voi kuormata kaikkia tarpeita, ystäviäkin tarvitsee. Ikävä kyllä monet ainakaan mun ystävät ei enää ole tarvinneet minua kun löysivät parisuhteen ja hankkivat perheen. Näin olen pikku hiljaa jäänyt yhä enemmän yksin ja keski-iässä alkaa väki harventua jo kuolemankin kautta. En edes uskalla ajatella millaista on vanhuus... Vaikka harrastan monenlaista enkä ole ujo, en silti löydä ystäviä. Kaikki seurustelevat vain vanhojen ystäviensä kanssa ja paikkakunnalla uutena minulle ei ole ketään. Yksinäisyys tuntuu usein taakalta, vaikka siihen olen tottunut.
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän kokee merkityksellisyyttä. Tämä on täysin luonnollista; elämässä tulee yhä vähemmän eteen uusia asioita, ihminen väistämättä väsyy. Kun päiviä on mittarissa yhä enemmän ja enemmän, yksittäinen päivä tuntuu pieneltä ja vähäpätöiseltä. Nuoruus alkaa väistämättä olemaan ohi.
Mitä asialle sitten voisi tehdä? Olisin toki rikas mies, jos lääkkeen keksisin :P Voinkin vain olettaa, että parisuhde ja lapset tuovat elämään sisältöä, ja näin luonto on tämän suunnitellutkin. Yksinäinen ihminen on suvun jatkamisen kannalta turhaan niukkoja resursseja kuluttava yksilö, siksi masennus ja turtuneisuus saa meidät kiinni, ja hiljaa katoamme pois, aivan kuin meitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan.
Minullakin elämä muuttui pelkäksi selviytymiseksi. Töissä kävin, jotta sain arjen pyöritettyä. Muistan kun katsoin 3 tai 4 vuotta takaperin jouluna ulos ikkunasta ja mietin, että tämä on tässä, koska minä en saa elämältä mitään vaan olen muille tuottajana. Työpaikalla tulosta, pankille lainan ja korkojen maksaja jne. Jostain syystä katsoin aiheelliseksi aloittaa kehonrakennuksen. Tämä ei ole poistanut kaikkia ns. ongelmia elämästä. Mutta kuitenkin se on se mitä minä haluan, ei se mitä teen muille pakosta. Eihän se paljoa ole, mutta onpahan jotain omaa mitä haluaa ja tekee.
Jokaisen on itse löydettävä merkitys ja ennenkaikkea sisältöä elämään. Ikävä kyllä ilman aitoja kiinnostuksen kohteita tai päämääriä. Päivät menevät itsensä edestä ja ihminen katkeroituu. Tokihan tilanteet ovat erilaisia toisille riittää ns. potku perseeseen, mutta toisilla täytyisi ensin saada elämän perusasiat kuntoon ennenkuin voidaan ruveta puhumaan sisällön hankkimisesta.
Samanlainen tarina minullakin. Töissä kävin vain maksaakseni asuntolainaa ja ostaakseni ruokaa. Nyt elannon tuonut tehdas on lakkautettu, ja olen työttömänä. On vaikea keksiä miksi edes hakea töitä, päivärahat kun riittävät minua tyydyttävään elintasoon.
Sekin on muuten hassua, että myös minä aloitin kuntosalilla käynnin. Minulla alkuperäinen syy oli selkä/hartiavaivoista irtipääseminen, mutta nyt kun lihakset alkavat näkyä on iskenyt myös eräänlainen turhamaisuus. Haluan suuremmat lihakset, pyykkilautavatsan ja kovan kunnon. Kuntosali antaa tietyllä tavalla sisältöä elämään, myös minulle. Eikä huono puoli ole sekään, että tuolla salilla käy myös naisia, ja parin kanssa juttelen tuttavallisesti, jos satumme salille samaan aikaan.
Tässä lähellä missä asun on mukava pururata. Tavoitteeni on ensi kesäksi olla sellaisessa kunnossa, että kehtaan mennä juoksemaan ko. radalle ilman paitaa. Kun ei muuta ajankulua oikein ole, voi keskittyä mahdollisimman suurten lihasten hankintaan.
Alkoiko sinulla muuten kehonrakennus myötä olemaan myös agressiivisempi, hyökkäävämpi olo/asenne? Minä kun en oikein tiedä, lisääkö lihakset myös testosteronia, ja sitä kautta hyökkäävämpää oloa, mutta ainakin minulla aggressivisuus on selvästi lisääntynyt kuluneen vuoden aikana.
"Alkoiko sinulla muuten kehonrakennus myötä olemaan myös agressiivisempi, hyökkäävämpi olo/asenne? Minä kun en oikein tiedä, lisääkö lihakset myös testosteronia, ja sitä kautta hyökkäävämpää oloa, mutta ainakin minulla aggressivisuus on selvästi lisääntynyt kuluneen vuoden aikana. "
Hei mukava kuulla, että olet innostunut treenaamisesta. Mutta vastaus kysymykseesi on kyllä. Tosin arvelin sen johtuvan, siitä että nyt tunnen itseni mieheksi enkä hiireksi. Enää ei bensalenkkarit kiroile jonossa takana vaan pitävät turpansa kiinni. kaippa se ulkonäkö ja koko herättää kunnioitusta kaikissa. Ja mainitsemaasi turhamaisuuteen niin sama on minullakin. Peilistä on melkein tullut paras ystäväni ellei valmentajaa lasketa.
Itselläkin on alkanut olla miehekkäämpi olo, kun lihakset ovat alkaneet erottua ja "tuntee" että luitten päällä alkaa olla muutakin kuin ihoa. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut kuntoilusta, ja olinkin aika läskissä kunnossa vielä pari vuotta sitten. Nyt olen jäänyt koukkuun kuntosaliin ja lenkkeilyyn, kunto on huomattavasti parempi eikä ylipainoa ole enää grammaakaan.
Minulla ei ole valmentajaa, kirjastosta olen lainaillut treenauskirjoja, ja katsellut salilla miten ne kaapinkokoiset kaverit tekevät liikkeitään.
Tsemppiä sinulle treenaukseesi, jos tästä yksinäisyydestä ei muuta irti saada, niin ainakin fyysinen olemus muuttuu.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/6040
jos et satu muistamaan omia kirjoituksiasi.
sama ajattelen minä... se vain harmillinen tosi asia.