Ka kun ei

rahat riitä jukolauta.....
Persuilla alkoi sitten se viimeinen loppuliuku....
Toki se on on lohdutuksena sanottava, että se kestää vielä jonkun vuoden, ennenkuin joutuvat perustamaan raunioilleen uuden "pyramidipelipuolueensa".
Persujen rahahommelit näyttävät jotensakin"kailajärveläistouhulta".
Soinikaan ei enää puhu mitään säätioverotuksesta, kun hilloa valuu säätiön kautta omiinkin taskuihinsa.
Noin rehellinen kansanpuolustaja se Soinikin sitten loppujen lopuksi oli.
Tulihan tuo nähtyä kuitenkin, että Kike elomaaakin pääsi kansanedustajaksi, ja melkeinpä jopa ministeriksi.
Soini ei uskaltanut lährteä hallituksen, kun olisi joutunut kikestä tekemään ministerin, ja sillehän sitä vasta kansa olisikin nauranut.
Ei ollut Soinin "lähipiiriläisistä" ministereiksi, ja ilmeisesti siksipä Soini laisti hallituksen, ja petti äänestäjänsä.
No ei petä seuraavissa eduskuntavaaleissa enää, kun puolueensa kannatus tippuu reilusti alle kymmenen prosentin.
Silloin voi olla säätiörahatkin tarpeeseen, jos siellä on enää jäljellä mitään otettavaa.

Ei olisi ehkä äänestäjänsä uskoneet, että Soinikin oli vain seteliselkärankainen pelle.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vain umpiluupäisimmät tupauunot uskovat enää Soinin ja Vistbackan juttuja. Ja uskovinaan ovat mm. pSS kansanedustajat ja hovisyöttiläät, koska muhkeat palkat ja virat häipyy, ellei nyökyttely sekä lipominen voimakaksikon suuntaan ole riittävää. Soinin selkäpuukko laulaa tosi herkästi, kuten tiedetään.

Äänestä

Voi hyvänen aika!

Äänestä

Minä sivuutan loppupeleissä koko uskonkysymyksen säätiöstä, tärkeintä on ne poliittiset tavoitteet mihin PS pyrkii. Ihan sama minulle mikä on totuus.

PS tekee lopun maahanmuutosta, tai ainakin rajoittaa sitä mahdollisuuksiensa mukaan, pitää kiinni maan itsenäisyydestä, ja alkaa antaa kunnon rangaistuksia mamuille niiden rikoksista. Ja mamujen tavat tuntien, he ovatkin kohta häkissä yks toisensa jälkeen. Viime mainittu alkaa jo toteutua käräjäoikeuksissa käytännössä.

PS:n työ on vasta alkamassa!

Äänestä

kateushan vie kalatkin vedestä joillain täällä kirjoittajilla!

Äänestä
  • Maksa äkkiä jäsenmaksusi ja jos kaloja on, niin lähetä säätiöön ja tuoreena.

    Äänestä

  • Kateudun lisäksi kalojen häviämistä edistävät Talvivaaran runsaat nikkelipäästöt. Tämä ei tosin aitosuomalaista peruspersua hätkäytä, sillä nikkeli on hänelle tuttua ahkeran aseharrastuksen kautta ja immuniteeti on vahva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmästyttää kirjoitti:

rahat riitä jukolauta.....
Persuilla alkoi sitten se viimeinen loppuliuku....
Toki se on on lohdutuksena sanottava, että se kestää vielä jonkun vuoden, ennenkuin joutuvat perustamaan raunioilleen uuden "pyramidipelipuolueensa".
Persujen rahahommelit näyttävät jotensakin"kailajärveläistouhulta".
Soinikaan ei enää puhu mitään säätioverotuksesta, kun hilloa valuu säätiön kautta omiinkin taskuihinsa.
Noin rehellinen kansanpuolustaja se Soinikin sitten loppujen lopuksi oli.
Tulihan tuo nähtyä kuitenkin, että Kike elomaaakin pääsi kansanedustajaksi, ja melkeinpä jopa ministeriksi.
Soini ei uskaltanut lährteä hallituksen, kun olisi joutunut kikestä tekemään ministerin, ja sillehän sitä vasta kansa olisikin nauranut.
Ei ollut Soinin "lähipiiriläisistä" ministereiksi, ja ilmeisesti siksipä Soini laisti hallituksen, ja petti äänestäjänsä.
No ei petä seuraavissa eduskuntavaaleissa enää, kun puolueensa kannatus tippuu reilusti alle kymmenen prosentin.
Silloin voi olla säätiörahatkin tarpeeseen, jos siellä on enää jäljellä mitään otettavaa.

Ei olisi ehkä äänestäjänsä uskoneet, että Soinikin oli vain seteliselkärankainen pelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu