Innoissaan!!

Nyt täytyy tulla tänne hehkuttamaan. Äsken hoidin kuukauden laskuni ja olen taas 400 euroa lähempänä velatonta elämää. Viimeisen parin vuoden aikana, minusta on tullut kova nettishoppailija ja laskuja oli yhteensä tileillä reilun parin tuhannen edestä. Päätin sitten kesän lopussa ottaa niskasta itseäni kiinni. Kaikki ylimääräiset ostamiset ovat täysin katkolla, ja miten helppoa tämä itse asiassa on, kun vain päättää. :) Pidän välivuotta tällä hetkellä opiskeluista ja käyn töissä. En ole kuitenkaan täysillä tunneilla, ja palkkaa tulee kuukaudessa sen 1000-1200 € väliltä. Ne riittää aivan hyvin elämiseen (perus) ja laskuja voin maksaa ihan mukavasti. Alunperin laskin, että laskut olisin hoitanut n. vuoden päästä, mutta jos näin hyvin pystyn kiristämään kulujani niin se onnistuu jo kevääksi. Olen niin innoissani!! Tuntee oikeasti onnistuneensa kerrankin :) Ja viime kuussa sain kirpputorilta reilut 300 € ylimääräisiä tuloja, jotka kaikki laitettiin laskuihin.
Minulla oli toisaalta hyvä tilanne, kun noita velkoja ei ole kertynyt kuitenkaan sen enempää. Kun luen täällä toisten kertomuksia, niin olen onnellinen että heräsin jo tässä vaiheessa, koska se oli menossa koko ajan pahempaan päin. Pikavipeistä on kokemusta paljonkin, nyt lähti kolme viimeistä pikavippilaskua enkä aio enää ottaa missään tilanteessa. Se on paljon palkitsevampaa säästää, jos haluaa jotain eikä mennä tuhlailemaan yli varojensa. Kukaan ei tiedä veloistani, mutta häpeilen itseäni tämän takia. Olen ollut niin tyhmä ja lapsellinen. Laskut kun on maksettu, niin alkaa minulla uusi, harkitsevainen ja säästeliäs elämä rahojeni suhteen (tai se on jo alkanut). :)
6386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onnittelut! Hyvä homma! Itsekkin kohta selvillä vesillä:)

Äänestä

en lukenut kuin viestisi alun. Tule sitten vasta hehkuttamaan, kun velkasi on nolla ja olet saanut viimeisestä maksusta ns. nnolla kuitin.

sana lähempänä on kuitenkin aivan eri kuin sana täysin.

Itseään niskasta kiiinni otto on aina hyvä asia. Se on aina parempi kuin se, että joku toinen joutuu sanomaan sen askelmerkin.

Äänestä
  • Älä ole noin negatiivinen. :/ Se että olen saanut jo melkein puolet laskuistani hoidettua niin todellakin hehkutan. Ja sitten kun kaikki on hoidettu, hehkutan vielä enemmän. :)

    Ja minua hieman harmittaa, kun et vaivautunut lukemaan tekstiä kokonaan ja silti tulet laukomaan "viisaita" ajatuksiasi.

    Äänestä

Hyvä suuntaus. Sitten kun veloista pääsee ja pistää ainakin lähes saman verran rahaa säästöön, huomaa ette omaisuus luo hyvän tunteen jota ei saa mitään ostamalla.

Sitten sitä oppii senkin ettei elämän eläminen tarkoita rahojen haaskaamista. Säästäväinen on onnellinen kosko tekee jatkuvasti jotakin palkitsevaa, joka bonuksena vähentää stressiä. Kun on huoleton ja onnellinen, voi sanoa elävänsä elämäänsä täysillä.

Noudata sitten myös v at v:n neuvoa ja tule taas hekumoitsemaan kun talous kääntyy plussalle

Äänestä

Onnittelut!!! Oikein kovat tsempit sinne! =)
Senkun muutkin ihmiset tajuaisivat minkä sinä olet tajunnut!!

Äänestä

Hieno homma :) itsekin tullut shoppailtua ja lopetin kerrasta nyt kaikki osamaksut pois ei niitä nyt onneksi mielin määrin ole.Mut pikavipit juu kuka keksinyt vihonviimeine idea ! mutta onnea sinulle ja minäkin tästä olen vielä velaton paitsi nyt asuntolaina sit joskus maksettu :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


välivuosi n20 kirjoitti:

Nyt täytyy tulla tänne hehkuttamaan. Äsken hoidin kuukauden laskuni ja olen taas 400 euroa lähempänä velatonta elämää. Viimeisen parin vuoden aikana, minusta on tullut kova nettishoppailija ja laskuja oli yhteensä tileillä reilun parin tuhannen edestä. Päätin sitten kesän lopussa ottaa niskasta itseäni kiinni. Kaikki ylimääräiset ostamiset ovat täysin katkolla, ja miten helppoa tämä itse asiassa on, kun vain päättää. :) Pidän välivuotta tällä hetkellä opiskeluista ja käyn töissä. En ole kuitenkaan täysillä tunneilla, ja palkkaa tulee kuukaudessa sen 1000-1200 € väliltä. Ne riittää aivan hyvin elämiseen (perus) ja laskuja voin maksaa ihan mukavasti. Alunperin laskin, että laskut olisin hoitanut n. vuoden päästä, mutta jos näin hyvin pystyn kiristämään kulujani niin se onnistuu jo kevääksi. Olen niin innoissani!! Tuntee oikeasti onnistuneensa kerrankin :) Ja viime kuussa sain kirpputorilta reilut 300 € ylimääräisiä tuloja, jotka kaikki laitettiin laskuihin.
Minulla oli toisaalta hyvä tilanne, kun noita velkoja ei ole kertynyt kuitenkaan sen enempää. Kun luen täällä toisten kertomuksia, niin olen onnellinen että heräsin jo tässä vaiheessa, koska se oli menossa koko ajan pahempaan päin. Pikavipeistä on kokemusta paljonkin, nyt lähti kolme viimeistä pikavippilaskua enkä aio enää ottaa missään tilanteessa. Se on paljon palkitsevampaa säästää, jos haluaa jotain eikä mennä tuhlailemaan yli varojensa. Kukaan ei tiedä veloistani, mutta häpeilen itseäni tämän takia. Olen ollut niin tyhmä ja lapsellinen. Laskut kun on maksettu, niin alkaa minulla uusi, harkitsevainen ja säästeliäs elämä rahojeni suhteen (tai se on jo alkanut). :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu