"Tuotanto vastaa BB-yhteisöissä velloneeseen keskusteluun viikkotehtävän palkinnosta.
BB-yhteisössä on keskusteltu kiihkeästi liittyen asukkaiden viikkotehtävästä saamaan kultaiseen palkintoon. Keskustelu alkoi torstaina sen jälkeen, kun asukkaille ilmoitettiin tehtävän onnistumisesta.
Katsojat ovat sitä mieltä, että viikkotehtävän aikana jatkuvasti valittanut Tea ei olisi ansainnut kultaista palkintoa tehtävästä, vaan pronssisen tai korkeintaan hopeisen. Katsojat viittaavat viikon 8 Bollywood-viikkotehtävään, jossa Teija sai pronssisen palkinnon huonon asenteensa takia, kun muut asukkaat saivat kultaa.
Miksi kaikki asukkaat Tea mukaan lukien sitten saivat kultaisen palkinnon? Vastaus on yksinkertainen.
Viikolla 8 asukkaille ilmoitettiin tehtävänannossa, että vaikka tehtävä on ryhmätehtävä, tällä viikolla Big Brother voi tarvittaessa palkita vain osan asukkaista kultaisella palkinnolla mikäli kaikki eivät osallistu tehtävään tarpeeksi innokkaasti kunnioittaen Bollywood-henkeä.
Tällä viikolla sen sijaan näin ei tehtävänannossa ilmoitettu eli palkinto oli kollektiivinen: joko kaikki asukkaat saisivat kultaa, hopeaa tai pronssia.
Tean heikommasta panoksesta huolimatta asukkaiden yhteissuoritus oli niin onnistunut, että Big Brother arvioi sen kultaisen palkinnon arvoiseksi.
Lisäksi Big Brother palkitsee tänään kaksi asukasta ekstrapalkinnolla hyvästä suorituksesta viikkotehtävässä. "
http://www.bigbrother.fi/uutiset.shtml/bb-tuotanto-vastaa-katsojia-kuohuttaneeseen-aiheeseen/1652980

Vastaukset 2
Vanhimmat
Teija jos ois ollu rakkina, olis kiroillu ja valittanu koko viikon. Tai sitten se olis ollu liian helppo tehtävä kun hän ois räkyttäny vaan koko viikon :D
jos tätillä olis munat niin se olis setä