farmaseutit/farmasian oppilaat, hätä kyseessä?

tosiapua

Hei

Minulla on pieni ongelma ammattini suhteen. Olen valmistunut syyskuussa farmaseutiksi, mutta en osaakaan työtä.Lähdin luottavaisin mielin apteekkiin työelämään, mutta saan satunnaisesti kuitenkin toistuvasti palautetta esimieheltä reseptin käsittelystä. Tällä tarkoitan sitä, että joskus olen vanhingossa toimittanutkin yli 3 kuukauden annoksen erikoiskorvattavasta lääkkeestä ja Kelalta on tullut huomautus. Toinen esimerkki oli sellainen, että en ollut huomannut iterointia ja apteekille tuli taas kelalta sakkomaksu.

Haluaisinkin kysyä nyt teiltä, että miten minun tulisi ryhdistäytyä? Tarkoitan tällä sitä, että tarvitsen selkeästi/hyvän ohjenuoran, kun otan reseptin vastaan, mitä tarkastan ja missä vaiheessa? Tiedän, että olisi pitänyt hioa jokin järjestys reseptin toimittamiselle jo aiemmin. Tyhmä kun olin en tehnyt tätä! Missä kohdin apteekki voi saada sakkomaksuja kelalta eli mitkä ovat oikeasti niitä pahimpia sudenkuoppia???? Mulla ei ole enää varaa mokata!!!!! Apteekkari on ollut vihainen näistä virheistä!!!! Pelkään potkuja ja ihan sopimattomuuttanikin alalle. Nyt toivon erittäin paljon asiallisia vastauksia tähän ongelmaan, jotta pystyisin oikeasti työskentelemään farmaseuttina, kun kuitenkin opiskelin siihen jo reilu 3 vuotta! Autattehan minua! Kiitos jo etukäteen auttajille! Toivon, että vittuilijat eivät sotkeennu tähän!!!!

Esim.
1. Ota resepti vastaan
2. Pyydä kela-kortti ja tarkista korvattavuudet(numerot)/korvattavuuksien voimassa olevat kuukaudet
3.Kirjoita resepti
-huomio ei korvattavat valmisteet: ehkäisypillerit, rasvat (joissa ei merkintää:pitkäaikainen ihosairaus), mirena (ellei määrätty yksityisellä lääkäriasemalla), ravintolisät, vitamiinit Mitä muuta?
4.kun laitat tarran, tarkista vielä reseptin laatu
5. tarkista että olet toimittamassa 3 kuukauden annoksen (poikkeukset erikseen ei korvattavissa)
6. jos erityiskorvattava, oletko katsonut toimitusvälin?
7. liimaa tarra
8. kurkkaa vielä kerran oliko resepti iteroitu, jos oli tarkista, että resepti oikeasti ok toimittaa?

Ja tyhmiä kysymyksiä vielä, mistä kaikesta Kela voi lähettää apteekille sen sakkomaksun? Minkä suhteen farmaseutin, pitää olla super tarkka?

Näitä ovat ainakin iteroinnit, erityiskorvattavuuksien toimitusvälit, saa toimittaa maksimissaan 3 kuukauden lääkkeet kerralla? Mitä muuta listaan kuuluu?

3

1079

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samalla alalla

      Toivon sydänmestäni ettet anna alkutaipaleen vaikeuksien sinua masentaa. Olen siis itsekin kokenut jotain vastaavaa oman työelämäni aikana.
      On todella tärkeää että saat tutkia reseptin rauhasssa ja katsoa kaikki tärkeät merkinnän paperiresepteistä. Älä lähde asiakkaan ylläpitämään keskusteluun koska se rikkoo keskittymiskykyäsi, asiakas voi kyllä kysyä kysymyksensä sitten kun olet käsitellyt reseptit ja laittanut tarrat paikoilleen ja tarkistanut valmistusnumerot paketeista ja etiketeistä. Tuo iterointi on karannut reseptien kirjoituskäytännössä ihan väärille teille. Sehän on alunperin rajoitettu käytettäväksi PVK-lääkeiden toimitusaikaa rajoittavaksi tiedoksi lääkärin ja apteekin välisessä tiedovälityksessä ja nythän näkee ainakin täällä meilläpäin sitä että verenpaine ynnä muut ei-väärinkäyttöön soveltuvat lääkereseptit iteroidaan vaikka entinen tapa vaikkapa 4x98 tablettia lääkeelle jota käytetään 1 tabletti kerran vrk:ssa on täysin toimiva käytäntö. Näissä iteroiduissa paperiresepteissä on mielestäni ehdottomasti sitten heti ensimmäisellä kerralla vedettävä viivat uusinta "lokeroiden " päälle tai ainakin sen sarakkeen päälle joka on tarkoitettu iteroidulle lääkkeelle, ikävä kyllä lääkärit eivät sitä itse yleensä tee eikä kyllä sitten farmaseutisetkaan useinkaan vaikka pitäisi. MUISTA että APTEEKISSA SÄILYTETTÄVIÄ RESEPTEJÄ EI SAA LÄÄKÄRI KOSKAAN ITEROIDA. Eli jos sellainen eteesi tulee voi sen toimittaa vain kerran ELLEI asiakas esim.ota voimakkaasta kipulääkkeestä jota on määrätty 100 kaps vaikka vaan 20 niin sitten voi kyllä toimittaa uudelleenkin enintään sen määrän mitä on jäljellä ja joka ei ylitä kolmen kuukauden annosta ( itse lasken kolme kuukautta yhtä kuin 90 vrk ). Jos sinulla on mahdollista saada käsiisi paperinen FF ( tiedähän tämän oppaan ) niin siinä osassa jossa on tiivistelmä lääketiedoista on myös lääkelaki ja sitä kannattaa aina tilaisuuden tullen tutkia. Siellä on juuri tästä iteroinnista milloin sen saa tehdä milloin ei. Samoin jos teidän apteekkari antaa henkilökunnan selata SAL:n nettisivuja niin siellä on , en nyt sitä otsikkoa muista mutta kuintenkin, uudet päivitetyt kelaohjeet. Se on muuten niin että eri alueiden Keloissa on eroja toisten ovat tiukkoja toisten lievempiä. Se on myös hyvä tietää että Kela ei hyväksy syyksi lisääntyneelle uni tai muulle PVK-lääkkeen käytölle perusteluksi lääkärin suullista ohjetta eli ei saa toimttaa sen mukaan jos asiakas kertoo ottavansa uni/nukahtamislääkettä 2 tablettia jos resepttin on kirjoitettu 1 tabletti. Jos annosta on nostettu lääkärin täytyy korjata se kirjoittamalla käsin reseptiin ja laitaa omakätinen allekirjoitus ja vielä leimakin, näin täydellisesti se harvoin on kuitenkaan tehty. Tämä reseptien epäselvyyksien selvittely on ellei joka päiväistä niin usein toistuvaa kuitenkin, en pidä sitä. Ihmettelen esim. usein kuinka nuorisopsykiatrit määrävät sellaisia mielialalääkkeitä alle 18-vuotiaille ilman SIC!-merkintää vaikka FF:ssa on selvästi sanottu että niitä ei ole tutkittu alle 18 - vuotiailla. Meillähän kovasti toitotetaan kuinka meillä ollaan tarkkoja mutta kyllä kokemukseni on että luovaa ajattelua käytetään paljon että lääke toimitetaan asiakkaalle vaikka reseptissä on ihan päivän selviä puuttellisuuksia ja lääkäri pitäisi ensin saada per puh kiinni ennenkuin lääke annetaan asiakkaan käyttöön. Mutta tämä näin alkajaisiksi.

    • kyllä se siitä

      Tulevana lääkärinä kommentoin vaan sen verran et olet varmasti alalle ihan sopiva. Jokainen tekee uransa alkuvaiheessa virheitä ja varmasti oppii niistä. Jo se että olet tiedostanut omat heikkoutesi ja haet niihin neuvoja kertoo että sulla on loistava asenne työtäsi kohtaan.

    • Paapyoralla

      Eikö työhön nykyään ole koulutusta? Vai mitä siellä yliopistossa opetetaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      399
      8606
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      2941
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1302
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1018
    5. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      64
      958
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      936
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      913
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      903
    9. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      852
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      842
    Aihe