Pelkään ystävätäreni olevan narsisti

Tutustuimme noin vuosi sitten kun aloitin uudessa työpaikassani. Hän oli mitä ihanin ja sydämellisin ihminen: hän oli herkkä ja avautui omista asioistaan ja kuunteli myös huoliani. Hän sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja ihanaksi. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja ystävyytemme oli jopa normaalia ystävyyttä syvempää. Kuvittelin löytäneeni sielunsisaren.

Sitten alkoi tulla esiin näitä outoja juttuja: hän antoi ymmärtää, että on työpaikallamme syrjitty ja toisilla on jokin salaliitto häntä vastaan. Hän on mustasukkainen minusta ja tekee kaikkensa, etten olisi tekemissä kenenkään muun kanssa mustamaalaamalla toisia kaiken aikaa ja korostamalla vainoharhaisesti kuinka hänestä puhutaan selän takana kokoajan p*skaa. Kauniilla puheillaan hän sai minut hakemaan vakinaista työpaikkaa ko. firmasta sijaisuuden päätyttyä. Puheet alkoivat kauniisti, jatkuivat selkeällä manipuloinnilla ja päättyivät raivareihin jos edes erehdyin harkitsemaan muita vaihtoehtoja. No, lopputulos kuitenkin on se, että hän sai minut uskomaan sen olevan minulle ainut oikea vaihtoehto ja me kun ollaan niin bestiksiä ja läheisiä enkä voi hylätä häntä sinne kamalien ihmisten keskelle.

Vaikka viime aikoina asiaa olen paljon miettinyt ja tiedostanut hänen käytöksensä olevan kieroutunutta, en silti pysty vaan ottamaan ja lähtemään. Hän vaan kerta toisensa jälkeen saa minut taivuteltua tahtoonsa pitelemällä minua kuin kukkaa kämmenellä, kuuntelemalla ja käyttäytymällä mitä ihanimmin. Tuntuu että kaikesta huolimatta olen jollain tapaa riippuvainen hänestä, ystävästä jolle olen avautunut yksityisasioistani . Vapaa-ajalla hän ei minuun ota yhteyttä, onhan hän jo saanut minut otteeseensa ja hänen ainut tarkoitusperänsä tuntuu olevan se, että olen hänen "omaisuuttaan" työpaikallamme missä viihdytän häntä, autan hänen töissään ja seison hänen rinnallaan. Jos itse soitan hänelle, hän saattaa hehkuttaa miten ihana juttu yhteydenottoni oli ja puhua minut taas pyörryksiin luvaten kaikkea - jonka sitten peruu myöhemmin viestillä. Onko kellään vastaavia kokemuksia ja kuinka tähän pitäisi suhtautua? En haluaisi uskoa että asia on näin, mutta tuntuu että sisimmässäni kuitenkin tiedän että se on ja pahempaa voi olla vielä luvassa...
2119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vika ei ole hänessä vaan sinussa. Sinulta puuttuu itsetunto, oma tahto, et arvosta omia kykyjäsi, etkä tiedä mitä itseltäsi ja toisilta haluat ja vaadit. Sinulla ei ole rajoja itsesi suhteen, annat avoimesti toisten johdatella ja päästä käsiksi sinuun mikä on typerää ja tuhoisaa meininkiä.

Vaikka kyse ei olisikaan narsistista, niin sinun itsesi kannalta on tärkeää että opit tuntemaan itsesi niin hyvin, että et ole kenestäkään ja kenenkään mielipiteistä riippuvainen ja sinun ei tarvitse ketään myöskään miellyttää.

Miksi olisit kenenkään käskytettävänä tai miksi kukaan saisi määrätä ja johdatella sinua ja sinun elämääsi? Tee itse omat päätöksesi ja voit toki kuunnella muidenkin mielipiteitä, mutta kaikissa oman elämäsi kysymyksissä sinä yksin päätät ja vastaat itsestäsi eivät muut.

On parempi aina olla hieman varovaisempi sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka heti ovat puhuneet ja kietoneet sinut kaikella pumpuliin ja saaneet itsesi tuntemaan jotenkin kovin erityiseksi ja koet heidän kanssaan selittämätöntä yhteenkuuluvuutta tai sielunkumppanuutta. Tälläisessä yleensä takana on enemmänkin hyötyminen kuin aito kiinnostus ja kiintyminen.

Jos sinua alkaa ahdistamaan, niin on se merkki siitä että olet päästänyt väärällä tavalla ihmisen määräilemään omaa itseäsi ja elämääsi. Ei muuta kuin täysi käännös ja uusi suunta ja mieti missä kohtaa menevät ja ylittyvät sinun rajasi ennen kuin on liian myöhäistä.

Äänestä

No jaa, en sanoisi, että minulle on kovinkaan yleistä antaa toisten johdatella. Olen pitänyt itsetuntoani ihan hyvänä ja nyt ihmettelenkin miten olen päästänyt hänet niin paljon pintaa syvemmälle, miten pääsi käymään näin. Kai olen kuitenkin jollain tapaa helposti vietävissä vaikken sitä uskonut olevani. Välillemme on jokatapauksessa syntynyt side josta en tiedä sitten onko se hänen puoleltaan pelkkää feikkiä ja hyväksikäyttöä, mahdollisesti. Tilanne on ahdistava :/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


villma kirjoitti:

Tutustuimme noin vuosi sitten kun aloitin uudessa työpaikassani. Hän oli mitä ihanin ja sydämellisin ihminen: hän oli herkkä ja avautui omista asioistaan ja kuunteli myös huoliani. Hän sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja ihanaksi. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja ystävyytemme oli jopa normaalia ystävyyttä syvempää. Kuvittelin löytäneeni sielunsisaren.

Sitten alkoi tulla esiin näitä outoja juttuja: hän antoi ymmärtää, että on työpaikallamme syrjitty ja toisilla on jokin salaliitto häntä vastaan. Hän on mustasukkainen minusta ja tekee kaikkensa, etten olisi tekemissä kenenkään muun kanssa mustamaalaamalla toisia kaiken aikaa ja korostamalla vainoharhaisesti kuinka hänestä puhutaan selän takana kokoajan p*skaa. Kauniilla puheillaan hän sai minut hakemaan vakinaista työpaikkaa ko. firmasta sijaisuuden päätyttyä. Puheet alkoivat kauniisti, jatkuivat selkeällä manipuloinnilla ja päättyivät raivareihin jos edes erehdyin harkitsemaan muita vaihtoehtoja. No, lopputulos kuitenkin on se, että hän sai minut uskomaan sen olevan minulle ainut oikea vaihtoehto ja me kun ollaan niin bestiksiä ja läheisiä enkä voi hylätä häntä sinne kamalien ihmisten keskelle.

Vaikka viime aikoina asiaa olen paljon miettinyt ja tiedostanut hänen käytöksensä olevan kieroutunutta, en silti pysty vaan ottamaan ja lähtemään. Hän vaan kerta toisensa jälkeen saa minut taivuteltua tahtoonsa pitelemällä minua kuin kukkaa kämmenellä, kuuntelemalla ja käyttäytymällä mitä ihanimmin. Tuntuu että kaikesta huolimatta olen jollain tapaa riippuvainen hänestä, ystävästä jolle olen avautunut yksityisasioistani . Vapaa-ajalla hän ei minuun ota yhteyttä, onhan hän jo saanut minut otteeseensa ja hänen ainut tarkoitusperänsä tuntuu olevan se, että olen hänen "omaisuuttaan" työpaikallamme missä viihdytän häntä, autan hänen töissään ja seison hänen rinnallaan. Jos itse soitan hänelle, hän saattaa hehkuttaa miten ihana juttu yhteydenottoni oli ja puhua minut taas pyörryksiin luvaten kaikkea - jonka sitten peruu myöhemmin viestillä. Onko kellään vastaavia kokemuksia ja kuinka tähän pitäisi suhtautua? En haluaisi uskoa että asia on näin, mutta tuntuu että sisimmässäni kuitenkin tiedän että se on ja pahempaa voi olla vielä luvassa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu