Kaikenlaista galluppia on täällä rinnoista tehty... En nyt ihan kaikkia keskusteluja jaksanut lukea, mutta suurin osa keskusteluista kulki linjalla isot vai pienet.. Ja kannattajia ja tykkääjiä tuntui olevan molemmille :).
Tuon nyt kuitenkin yhden ongelman esiin, ja luulisin että tuskin olen ainoa, joka tästä kärsii. Eli kahden suht´koht perättäisen raskauden/imetyksen jälkeen rinnat olivat ns.
mennyttä. Koko on kyllä 80C, mutta kiinteys ja kimmoisuus katosi sen sileän tien ja rinnat roikkuu velttoina. Eihän tää nyt maailmaa kaada, rintaliivejä on kaupat pullollaan. On vaan aika iso kynnys riisuutua julkisesti. Eli työpaikan saunaillat tms. ovat tilaisuuksia, mihin en millään ilveellä lähde. Olen vielä kuitenkin suhteellisen nuori, 37-vuotias ja melkolailla hyvännäköinen (siis vaatteet päällä :))... ja eronnut jo muutama vuosi sitten lasteni isästä.
Vientiä siis olisi tuolla miesmaailmassa, mutta kun on niin h---tin korkea kynnys tuota intiimiä suhdetta aloittaa. Selkeästi olen huomannut, että kaveri on pettynyt, kun ollaan sitten siinä tilanteessa, että vaatteet vähenee, ja meikäläisen rintavarustus paljastuu. Ja kysymys ei ole siitä, että iskisin joitain yhden yön seuralaisia, vaan ollaan kyllä jo tunnettu pitempään ennen tätä tilannetta.
En oikein tiedä, mitä mä tässä nyt haluan kysyä;),
mutta kommentoikaa. Mitään kohotusleikkauksia/silikoneja en harkitsekaan, joten niitä ei kannata ehdottaa.:). Itseasiassa olen miettinyt, että jos tässä nyt yleensä enää mihinkään miesten kanssas uskaltautuu, niin pitäisikö kertoa jo heti ennen kuin mihinkään sänkyhommiin ollaan edes ryhdytty tämä ns. ongelma. Tietäisi miesparka ainakin mitä odottaa tai vois paeta vielä kun ehtii...

Vastaukset 12
Vanhimmat
hätäile ,luulen et jos sul on kaks lasta ni sul on isot nännipihat ja ne pelas´taa paljo!!!!eikä se pieni riippuminen voi vaikuttaa kunnon suhteeseen mitään,tai jos se onsiitä kiinni ni se ukko joutaa mennäkin.Eihän sitä kuitenkaan rintojen kanssa seurustella.
Kuuleppas Kaisu, naisen rinnat on aina kauniit ja kiinnostavat ja kiihottavat, jos nainen on itse ylpeä niistä ja nauttii niiden hyväilystä ja suukottelusta ... ! Siis olipa ne pienet, isot, riippuvat tai millaiset tahansa!!
hei ei kaikki mailmassa pyöri ritojen ymärillä.
mittäs sitten vaikka eivät ole kiinteittä jos ei miestä mielyttä niin antaa olla ilman!
sitäpaitsi jos tuomoissia mietti kokko aikka niin jää kyllä kyllä elämä elämättä!!!!
ei muuta kun baanalle!!
Höpö höpö. Aivan suotta mietit tollaisia. Henkilökohtaisesti pidän isoista rinnoista ja niitä on ihana hyväillä ja suukotella oli ne sitten kiinteät tai ei joten pois tuommoiset ajatukset. Mistä tiedät onko se kaveri pettynyt... tiedä vaikka olisi niin kiihottunut että ei saa sanaa suustaan. Oletko varma että olet tulkinnut oikein???? Tsemppiä ja nauti isoista rinnoistasi ja älä vertaa siihen mitä ne oli ennen koska vain sinä tiedät sen loppujen lopuksi.:)
Älä huoli, ainakin jotkut miehet pitävät riippurinnoista, minä ainakin. Minusta tuollaiset rinnat kuin sinulla on kertovat, että olet aikuinen nainen. Kanna siis rintojasi ylpeydellä ja anna sellaisten miesten nauttia niistä, jotka ovat sinun ja sinun rintojesi arvoiset.
Onko ne sinun miehesi sitten täydellisiä?
Vaikka henkilökohtaisesti en preferoi riipputissejä, ei ne kuitenkaan mitään haittaa. Elä vaan täysillä ja ole ylpeä vaikka siitä, että sulla ylipäätään on tissit, rintasyövän sairastaneilla ei ole ollenkaan.
Minulla on kanssa ongelma: en kehtaa näyttää pikkutissejäni kenellekkään, enkä mene kavereiden kanssa saunaan ym. MITEN SAAN `SUUREMMAT RINNAT?
Itse ole 22-vuotias ja kuppikokoni on DD. Luuletkos, että on kivaa kun on "riipparit" tässä iässä? Kavereiden kanssa kun käy saunassa niin kateellisena sitä haluaisi itselleenkin kiinteät ja terhakat B-kupin tissit. :)
Näinhän se on: Mitä ei itsellä ole niin sitä haluaa...
Me kaikki miehet jotka tykkääme nimenomaan pienistä rinnoista, olemme ikionnellisia jokaisesta sellaisesta naisesta. Miksi et kehtaisi näyttää rintojasi meille? Mehän suorastaan palvomme niitä. Suuremmat, ja varsinkaan silikoni sellaiset, eivät kiinnosta. Miksi siis pitäisi saada suuremmat, kun koko on jo hyvä?
Minkä kokoiset ovat pikkutissit? Missä kulkee raja pikkuisten ja "normaalikokoisten" välillä?
Mistä koosta taas alkavat isot rinnat? on helpompi käsitellä asiaa kun kaikilla on samat kokomittarit käytössä.
Ratkaisu voi olla rintoja suurentavat pillerit, voiteet, tai pumput? Onko kellään kokemusta? Löytyykö Suomesta? Jenkeissä menestys.
Kaikilla imettäneillä naisilla on jonkinlaiset riipparit. Paitsi, ei kaikilla aivan pienirintaisimmilla naisilla. Toisille miehille riipparit on kauhistus. Silti useimmat taitavat vain todeta itsekseen asiantilan, antamatta sen häiritä itseään. Minulle riipparit eivät koskaan ole tulleet ongelmaksi, vaikka kotoakin sellaiset löytyvät. Niissä on tuntoherkkyys tallella, niin kuin nuoruudessakin oli. Parasta on se, kun me molemmat tykätään siitä kun minä "leivon" niitä.