Sairasloman pituus pahenemisvaiheessa?

Infektioastmaa 10v.

Hei,
Minulla on infektioastma, joka oirehtii vain flunssien yhteydessä. Viimeksi ollut oireita pari vuotta sitten sikainfluenssan yhteydessä. Nyt olen sairastanut limaista yskää 5 viikkoa yskien paksuja keltaisia ysköksiä. Viikko sitten oireet pahenivat ja kävin lääkärissä ja sain diagnoosiksi keuhkoputkentulehduksen ja päälle antibiootit. Saikkua 4 pv. Antibiootit vähensivät yskösten määrää, mutta yskä jatkuu. Lisäksi päälle on tullut hengenahdistus, hengästyminen liikkeellä olossa sekä todella väsynyt ja voimaton olo.

Eilen kävin uudelleen lääkärissä ja tuomio oli, että infektioastma on iskenyt uudelleen. Sain Ventolinen ja Flixotiden plus kortisonia myös suun kautta (30 mg/vrk ja siitä laskien alas). Sairaslomaa sain kuitenkin vain eilisen päivän, koska en eilen jaksanut mennä töihin.

Olenko ymmärtänyt ihan väärin, että vastaavissa tapauksissa ihmiset saattavat olla jopa 2-3 viikon saikulla? Yritin kyllä kysyä lääkäriltä, että luuleeko hän tosiaan, että maanantaina olen jo työkykyinen, kun nyt en pysty edes kävelemään hengästymättä? Lääkäriaseman papereista näkyy myös masennus-diagnoosini ja lääkäri sanoi ihan suoraan epäilevänsä, että oireet ovat näin pahoja psyykkisistä syistä. Miten musta tuntuu, että mua kohdellaan eriarvoisesti???

Tämän vuoksi hiukan galluppia sairaslomien pituudesta vastaavassa tilantessa? Tiedänpä sitten, että kannattaako tästä lähteä yksityiselle keuhkolääkärille peräämään lisää toipumisaikaa.

17

9243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asthma bronchiale

      saikulla yli kuusi viikkoa...

    • Henna

      Mulla oli kesällä keuhkokuume, jonka vuoksi sain saikkua vajaan 2 vkoa. Myös astmani paheni keuhkokuumeesta.Työhön palatessani olin todella väsynyt, voimaton,uupunut,hengästyin erittäin helposti ja henkeä ahdisti. Työterveyslääkäri totesi vain, että pitää hyväksyä,että keuhkokuumeen jälkeen on väsynyt ja voimaton olo eikä jatkanut sairauslomaa :(

    • siivoustyö

      Tietysti sairasloman tarve harkitaan sen mukaan millaista työtä ja millaisissa olosuhteissa teet?
      Raskasta ruumiillista työtä tekevän sairasloma harkitaan varmasti eri perusteilla kuin kevyttä toimistotyötä tekevän henkilön.

    • Infektioastmaa 10v.

      Lääkärissä käyty ja se oli kahden vaiheilla tarviinko saikkua. Päädyttiin sitten siihen ettei saikkua tällä kertaa, mutta että voin soittaa jos en jaksakaan töissä.

      Keuhkis sanoi, että olisi hyvä jos pysyisi liikkeessä, niin ei limat jämähdä keuhkoihin ja tule niin helposti keuhkokuume. Teen päätetyötä, mutta kyllä tää silti ottaa voimille. Matkat on kuin olis juossu maratonin ja ääni menee, kun puhun työkavereiden kanssa. Iltaisin nousee lämpö ja koko päivän yskittää.

      Tosissaan ruumiillista työtä ei kyllä jaksaisi yhtään hetkeä. En kyllä koe olevani työkuntoinen nytkään...

    • niin se menee

      Kyllä minut on lähetetty töihin samana päivänä, vaikka en voinnut puhua ja kävellä yhtä aikaa. Minulla ei ole mitään mielenterveys tai muitakaan ongelmia astman lisäksi ja olen puhetyöläinen, joten oli pikkasen haastavaa, mutta siitäkin selvisi. Ei terveyskeskuslääkärit aina tiedä mitä tehdä, mutta pelkkä tilapäiväinen ahditus ei riitä kolmea päivää pidempään sairaslomaan eli jos kerran oli lääkärissä pe niin etköhän ollut ihan työkykyinen maanantaina, kun perussairaus eli kehkoputkentulehdus oli jo hoidossa.

      • Infektioastmaa 10v.

        Paljon erilaisia käytäntöjä siis, jos tälläkin pienellä gallupilla saadaan jo vaihtelut nollasta päivästä kuuteen viikkoon? Jotkut kriteerit siinä siis on ja ne kovasti kiinnostavat, jotta osaisi arvioida omaa vointiaan ja sitä milloin pitää mennä lääkäriin asti.

        Esim. tuolloin pe, kun menin lääkäriin, niin puhalsin PEF -asteikolla 250. Ehkä se kertoo jonkin veran heikosta voinnista ja siitä miksi en kokenut itseäni työkykyiseksi?

        Minkälaisia oireita silloin on, kun on muutakin kuin "pelkkä hengenahdistus" ja kova yskä?


    • potpotpotpotkutko?

      Menet tietysti takaisin lääkärin vastaanotolle mikäli et kykene tekemään työtäsi työpaikallasi. Ei siinä sen kummempaa. Sinulle kirjoitellaan lisää sairaslomaa tarpeen tullen.

      Itse olen ollut pätkissä astman vuoksi sairaslomalla lokakuun alkupuolelta lähtien ja sairasloma jatkuu edelleen. Luultavasti saan potkut työpaikaltani.
      Mieluummin olisin töissä, mutta työni ei sovellu vaikeaoireista kroonista astmaa sairastavalle.

      • Jartsa

        No aloin sairastaa jo elokuussa, kun vas. rinnasta pisti. 3 pv saikkua, kun hyperventiloin ja kotiin.
        Allergisuutta ollut aina ja rasitusastma todettu armeijassa, jo 30-vuotta sitten.
        Nyt lokakuun lopulla alkoi tosi pahat oireet ja hengitys kävi työlääksi ja hengitys vinkui ja röhisi todella kovaa. Ääni meni tai kun se palasi, ei ollut omani.
        Sain Peffit, RR-seuranta, 5 erilääkettä, 2 inhaloitavaa, antibiootit, kortisoinit ja antihistamiinit.
        No, nyt loppui hengitys lähes kokonaan 22.11 aamulla ja soittamaan 112:n. Ensihoito tuli ja Atrodualia nestemäisenä maskin kautta, jo helpotti.
        Ei kun takaisin päivystykseen ja taas uusi atb-kuuri Ketek 400mg 2x1 ja 5vrk.

        Niin noista sairauslomista. Olin jo lokakuun puolella työterveyshuollon kontaktien kautta 3vkoa ja sitten 1,5 viikkoa puolikuntoisena töissä. Nyt 5 pv s-lomaa ja olo mitenkään parantunut. Ti 27.11 pitäisi töihin palata, ei kyllä tällä olotilla mitenkään onnistu.
        Viimeinen viikko todella huonosti nukuttu puoli-istuvassa asennossa.

        Neuvo: Olet itsesi paras asiantuntija ja jos tuntuu, ettet kykene töihin, haet s-lomaa, sitten vaikka yksityiseltä. Ainahan voisi kokeilla töihin menoa ja jos olo käy mahdottomaksi, lähteä sieltä hoitoon, vai? Voimaa, ei tämä ole helppoa
        Itsekin olisin terve ja töissä, kun pelkäisi tätä tukehtumisen tunnetta ja tulevia öitä. DG vielä tulematta, mutta varmuudella j20.9 bronkiitti, mahdollinen keuhkoklamydia tai Mykoplasma
        Ps: Mulla aika raskas työ


    • Henna

      Ei astman vuoksi voi antaa potkuja. Onko työpaikallanne jotakin joka pahentaa astmaa?Työnantaja on velvollinen järjestämään sinulle terveydentilaasi soveltuvaa työtä.Mikäli työnantajalla ei ole tarjota sinulle tällaista työtä, mahdollisuutena on mm. työeläkelaitoksen kustantamana ammatillinen kuntoutus esim. uudelleen koulutuksena tai työkokeilu jossakin muussa työpaikassa.

      Sairastan keskivaikeaa allergista astmaa.Saan astmaoireita mm. vaatteiden mukana kulkeutuvasta eläinpölystä, hajuveden, tupakan ja homeen hajuista.Teen asiakaspalvelutyötä, joten pahimmassa tapauksessa edellä lueteltuja on yhden asiakkaan vaatteissa.

      Kesällä sairastamani keuhkokuumeen jälkeen minulla on ollut krooninen poskiontelotulehdus, johon olen syönyt neljä antibioottikuuria.Minulle on mahdollisesti tulossa poskionteloleikkaus.Tänä syksynä olen ollut jotenkin herkempi saamaan astamoireita alussa mainituista tekijöistä. Minulla tulee eteen työtehtävien muutos niin että astmaa pahentavia tekijöitä yritetään vähentää/poistaa työstäni.

    • dzillee vaan,,,.

      Kyllä voi antaa potkut jos työkyky on oleellisesti heikentyny astman vuoksi. Toivon tietenkin ettei niin kävisi, mutta... olen siivooja....

    • Jartsa

      Heippa infektioastma ja muut!
      Tänään piti palata töihin ja palasin taas.
      Lähes nukkumattoman yön takia, jooo.... Yskä kova ja hengitys 20 krt/min. ja ei muutakun työth: oon. TTH passitti lääkärille ja taas sitten samat kortisonit ja uusi atb Doximed 150 mg x 10. Sain taas 'onneksi, kun en ole mitenkään työkykyinen' loppuviikon saitsua 27-30.11.
      Nyt odotan innokkaasti, mikä minun DG huomenna on, kun viime viikon lab-tulokset tulevat?
      Kyllä tämä on ollut rankkaa ja jaan mieluusti kommentteja, jos tulee myös palautetta. Hengittäkäämme hyvin.
      Ps. Meidän tth on ottanut minut täysin vakavasti aina ja saanut olen hoitoa. En ole ollut paljoa pois töistä, kuin nyt.

      • Henna

        Nuo huonosti nukutut yöt rasittavat itseäni kovasti ja illalla aina se pelko,että kuinka kovasti henkeä ahdistaa tulevana yönä.Kesällä olin huonossa kunnossa, kun 3 vko:n ajan heräsin joka yö hengenahdistukseen. Nyt olen saanut nestemäistä Theofolia, joka auttaa tosi hyvin hengenahdistukseen.Aiemmin hengittelin kotona nebulisaattorilla sumuna Ventolinea ja Atrodualia.Ostin itselleni tuon koneen,kun mulla on kaksi astmaa sairastavaa lasta, joiden kanssa olen joutun käymään tk:ssa hengittelemässä Ventolinea.


        Jartsa, onko sinulla poskiontelotulehduksia?


    • Jartsa

      Hei foorumi!
      Olen ollut poissa täältä kön nukuttua saa ja vie voimia.
      No alan dg. ei mykoplasmaa eikä keuhko-klamydiaa, siis astma-infektiot kokonaisvaltaisesti päällä.
      - On bronkiittia, sinuiitit, ja otsalohkon tulehdukset päällä, joo.. Henna mulla on kaiketi koko hengitys yms.. kanavat tulehtuneet.
      - Olen saanut nukutuksi vaaka-asennossa mikä minulle olikin kiva paluu arkeen pitkästä aikaa. Nukuin 8,5h näkemättä unia, siis REM-vaiheet yms. kohillaan. No nyt vielä jäi ongelmaksi, kun lääkeuni loppuu jo klo 6.00 ja yöuni 5h, kun olen aikaisemmin nukkunut jopa vapaapäivinä 8-11h.
      Sairauslomia olen saanut sopivasti, vaikka en ole niitä pyytänyt. Meillä hyvä TTH.
      En olisi mitenkään ollut työkykyinen...... Silleen kiva, Mutta niinkuin taisinkin sanoa, olisin terveenä mieluummin töissä, kuin kärsisin tätä omituista. Loppu dg vielä valoittamatta..... Mulla olis niin paljon asiaa tähän....... Jartsa! Voimia

      • Infektioastmaa 10v

        No onpas Jartsa sulla sitkeessä toi tauti! Toivottavasti alkaisi kääntymään jo parempaan päin!

        Mun tarttis varmaan kanssa mennä mykoplasma -tutkimuksiin. Tätä limaista yksää on nyt jatkunut jo yli 2 kk. Hengenahdistus ja voimaton olo on nyt loppunut, kun toivuin tuosta keuhkoputkentulehduksesta. Mutta edelleen yskin keltaista paksua limaa keuhkoista ylös. Ei vaan jaksaisi ravata koko ajan lääkärissä...


      • Jartsa
        Infektioastmaa 10v kirjoitti:

        No onpas Jartsa sulla sitkeessä toi tauti! Toivottavasti alkaisi kääntymään jo parempaan päin!

        Mun tarttis varmaan kanssa mennä mykoplasma -tutkimuksiin. Tätä limaista yksää on nyt jatkunut jo yli 2 kk. Hengenahdistus ja voimaton olo on nyt loppunut, kun toivuin tuosta keuhkoputkentulehduksesta. Mutta edelleen yskin keltaista paksua limaa keuhkoista ylös. Ei vaan jaksaisi ravata koko ajan lääkärissä...

        Infektioastma 10v!
        Kyllä minulla oli, tule vaikka katsoo (-: no joo. Sori. On taas kiva hengittää kohtuu kivasti ja tupakit, nekin vähäiset heitin vex jo alkutuntemuksien tuloa, jotain 10 vkoa sitten. Nyt 2 työpäivää takana ja kaikki on mennyt kohtuullisen hyvin.
        Uudet Peffit ja tutkimukset paikalliseen sairaalaan, josta sitten loppu diaknoosi. Astmainfektioita kovasti epäilevät. Ihan sama, kun en saisi sitä samaa tuskaa takaisin, eikä muut ota todesta, kuin työterveyshuolto meillä, plääh ):
        Kunnallisilla terveydenhoidoilla olen ainakin minä heikoilla, vaikkei jalkani kantaisi.
        Henna oletko myös siellä?
        Jartsa


    • Henna

      Sairastelukierteessä on mennyt kulunut kuukausikin.Poskionteloissa on koko ajan tulehdus päällä eikä antibioottikuurit enää auta.Tällä hetkellä syön kortisonia tablettina, kun nenä on koko ajan tukossa ja astma ei pysy tasapainossa. Mulla on edessä kuukauden-kahden sisällä poskionteloleikkaus, jonka toivon todella tuovan apua tilanteeseeni.

      Olen ollut tänä syksynä Kelan järjestämässä astmakuntoutuksessa, joka oli positiivinen kokemus.Siellä oli moniammatillinen työryhmä, joka oikeasti paneutui hankalaan tilanteeseeni ja sain heiltä hyviä vinkkejä astman omahoitoon, työelämään sekä toisilta kuntoutujilta vertaistukea.Oletteko te muut olleet astmakuntoutuksessa?

    • Anonyymi

      Työpaikan tai/ ja mahdolllisesti asunnon sisäilma kannattaa tutkia. Myös auton ilmadtointisysteemi vsrsinkin jos on vamha auto. Homeet ja bakteerokasvustot aiheuttavst hengitystietulehduksia ja astmaa ennemmin tai myöhemmin. Myös kosteusvauriomikrobit ovat syyllisiä ylläoleviin ongelmiin. Mykoplasmoja on monenlaisia ja niitä taas on vaikka missä, jopa maitotuotteissa. Yleensä immuunipuolustus pitää huolen hyökkääjistä mutta kun sitä pommitetaan koko ajan niin vok alkaa mennä sekaisin ja hyökkää.jo terveitäkin elimistön soluja vastaan. Ja tervehtyminen on todella hidasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3445
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe