Moi!
Kyseessä on noin 20 vuotta vanha henkilöauto, joka on vielä koriltaan suhteellisen hyvässä kunnossa. Jotkin apurungot ja palkit ovat pintaruosteessa, mutta eivät pahasti. Helmapellit ja pohja ovat aika ehjiä.
Nyt kysyisin, mikä olisi tee-se-itse miehelle helppo ja halpa tapa jatkaa alustan osien ikää mahdollisimman pitkään. Itse ajattelin, että putsaisin em. palkit porakoneella ja teräsharjalla irtoliasta ja -ruosteesta ja levittäisin päälle ohennetun alustamassan ihan pensselillä.
Mielipiteitä moisesta? Onko olennaista apua ruostumisen estämisessä? Olisiko joku tietty aine hyvä tällaiseen?
P.S. Oikeaa ruostesuojausta en harkitse, koska auton arvo ei ole kuin muutaman sata euroa. Olisi kuitenkin kiva jatkaa sen elinikää muutamalla vuodella.
Vanhan auton ruostesuojaus
51
37788
Vastaukset
- a(2)
Irtoruoste irti teräsharjalla, ruostesuojaöljy päälle, antaa sen kuivaa, ja siihen päälle sit alustamassa suojaamaan sitä ruostesuojaöljyä. Siis se ruostesuojaöljy on kaikkein tärkein, pelkkä alustamassa vaan pahentaa ruostumista.
- Ei ihan romu
Luestelin hieman lisää. Löysin ohjeen, että 50/50 suhteessa alustamassaa ja moottoriöljyä. Öljy pitää veden poissa (pysäyttää ruostumisen) ja massa pitää öljyn pohjassa. Kuulostaa loogiselsa, mutta toimiiko oikeasti?
- a(2)
Mielummin se öljy alle, ja alustamassa päälle.
- Ei ihan romu
a(2) kirjoitti:
Mielummin se öljy alle, ja alustamassa päälle.
Eli toimisiko niin hyvin, että ensin teräsharjalla irtoruoste pois, sitten lämmitys kuumailmapuhaltimella ja suoraan moottoriöljyä lämpimään pintaan. Antaa kuivahtaa tovin ja päälle tuota 50/50 öljy-massa -seosta.
Ongelma on myös se, ettei tuo massa oikein kuiva näillä keleillä ja mielellään tekisin suojauksen vielä ennen talvea. Vai toimisiko paremmin, että ensin öljyä ja päälle vain lämmitettyä tai tärpätillä ohennettua alustamassaa? - Julo1
Ei ihan romu kirjoitti:
Eli toimisiko niin hyvin, että ensin teräsharjalla irtoruoste pois, sitten lämmitys kuumailmapuhaltimella ja suoraan moottoriöljyä lämpimään pintaan. Antaa kuivahtaa tovin ja päälle tuota 50/50 öljy-massa -seosta.
Ongelma on myös se, ettei tuo massa oikein kuiva näillä keleillä ja mielellään tekisin suojauksen vielä ennen talvea. Vai toimisiko paremmin, että ensin öljyä ja päälle vain lämmitettyä tai tärpätillä ohennettua alustamassaa?Voinee vanha ruostesujapakin tapa on vetaa muurahaishapolla ruosteinen palkki yli kahdesti. Ensimmainen kerta reagoidessaan hapen ja t hapon kanssa muodostaa oksidikerroksen. Ja toinen kerta hartsimaisen suojapinnan jonka voice ylimaalata. Molemilla kerroilla on kuivumisajat erittain tarkeat.
- Juusomainen
Öljyn levittäminen on ympäristörikos!
- EI, ja ei
Ei ei ei ja vielä kerran ei!
Unohtakaa nyt hyvä ihmiset jo se öljyn levittely!! Kunnolliset ruosteenestoaineet ovat paljon tehokkaampia ja kestävämpiä, eivätkä sotke paikkoja.
Niitä saa kyllä sopivasti jos vaivautuu paikalliseen, laadukkaaseen ruosteenestoliikkeeseen ja pyytää omaan purkkiin ammattilaisten ainetta.
Niillä tulee hyvä lopputulos, jos vaan saa paikat pestyä ja ruosteet poistettua mahdollisimman hyvin ennen aineiden levittelyä.
Kannattaa kysyä vaikka pelkkää alustan pesua, jolloin omatoiminen homma helpottuu huomattavasti. Vähän se tietty maksaa, mutta lopputuloksesta tulee varmasti parempi kuin huonoilla vehkeillä tallin lattialla tehtynä..- Ei, Ei öljylle!!!!!!
EI missään nimessä öljyä!!!Öljyn ja massan sekoitus valuu kesällä pahimmillaan jopa viikkoja tai ainakin päivä tolkulla.Sotkee joka helvetin paikan ja valumalla häviää puolet parkkipaikoille ym.
- rosteen estäjä
Kyllä voin kokemuksesta sanoa että vanhan koslan pohjan ikää voi pidentää lähes ikuisuuksiin kunhan vain joka kevät sivelee pensselillä moottoriöljyä ja sen jälkeen spraypurkista ruiskuttaa massaa päälle.
Siitä tulee semmoinen tahmea lopputulos ettei valu mihinkään ja pysyy tosi hyvin pohjassa kiinni, vaikka olis ruostetta. Pääasia että irtoruosteen ja roskat kaapii ennen suoritusta pohjasta pois.
Voin sanoa että monia temppuja olen vuoskymmenten aikana kokeillut, mut tota öljy-massa hommaa ei voita edes kaupalliset tuotteet. - Ruiskutan pari
rosteen estäjä kirjoitti:
Kyllä voin kokemuksesta sanoa että vanhan koslan pohjan ikää voi pidentää lähes ikuisuuksiin kunhan vain joka kevät sivelee pensselillä moottoriöljyä ja sen jälkeen spraypurkista ruiskuttaa massaa päälle.
Siitä tulee semmoinen tahmea lopputulos ettei valu mihinkään ja pysyy tosi hyvin pohjassa kiinni, vaikka olis ruostetta. Pääasia että irtoruosteen ja roskat kaapii ennen suoritusta pohjasta pois.
Voin sanoa että monia temppuja olen vuoskymmenten aikana kokeillut, mut tota öljy-massa hommaa ei voita edes kaupalliset tuotteet.kertaa vuodessa vanhan auton pohjaan puhdasta moottoriöljyä vanhan massan päälle. Kummasti se vaan näkyy toimivan. Samaa ainetta oviin ja muihin koteloihin paineilmaruiskulla jossa ohut muoviletku ja suutin. Ei siitä ainakaan haittaa ole ollut eikä maksa paljoa. Jos tippuu hetken niin tippukoon.
- RT..
rosteen estäjä kirjoitti:
Kyllä voin kokemuksesta sanoa että vanhan koslan pohjan ikää voi pidentää lähes ikuisuuksiin kunhan vain joka kevät sivelee pensselillä moottoriöljyä ja sen jälkeen spraypurkista ruiskuttaa massaa päälle.
Siitä tulee semmoinen tahmea lopputulos ettei valu mihinkään ja pysyy tosi hyvin pohjassa kiinni, vaikka olis ruostetta. Pääasia että irtoruosteen ja roskat kaapii ennen suoritusta pohjasta pois.
Voin sanoa että monia temppuja olen vuoskymmenten aikana kokeillut, mut tota öljy-massa hommaa ei voita edes kaupalliset tuotteet.Paljon parempi idea on maalata auton pohja ruosteenpoiston jälkeen epoksimaalilla.
- junasvonhonas
Minä laitan joka kevät moottoriöljyn ja teräketjuöljyn sekoitusta pohjaan, kesällä kuivuu ja kiinnittyy kunnolla ja on taas ensi kevääksi pohja kunnossa.
Haiseehan se aikalailla ja tiputteleekin alussa mutta ei se täällä maalla haittaa. - vanha tapa
veneterva ja jäteöljy 50/50 on paras ja pysyy myös eikä valu.Tuoksuukin mukavalta kuumana kesäpäivänä:=)
- Paksua rasvaa
Venetervan ja rypsiöljyn sekoitus voisi olla hyvä. Epoksimaalit ei taida pysyä vanhan auton pohjassa, vaan tippuvat levyinä pois ja sitten sille autolle voi sanoa hyvästit saman tien. Aikoinaan on kokeiltu molempia ja öljyäminen oli paras, kun sai jotakin iskostettua pitämään öljyn pohjassa kiinni..
- hahhag
Turhaa hommaa. Noin vanhaan autoon voi iskeä muutakin vikaa kuin pellit, joka lopettaa ajot kuitenkin. Porokoneella ja teräsharjalla teet alustassa vain tarpeetonta tuhoa.
Kyllä se on ihan romu kun rehellisiä ollaan? - Öljyukot suohon
Joskus tuli isäukon neuvosta kokeiltua tuota öljy massasoosia katiskaan ja lopputulos oli se että öljyt valui alustan matalimman kohdan kautta ajan mittaan maahan (aina oli öljytippaa joissain kohdissa), kunnes jäljellä oli enää se kuiva massa. Aika mielenkiintoisen näköistä kun sitten vuoden päästä raaputteli niitä kuivahtaneita massoja sormella pois kun ei ollut öljyn takia edes tarttunut kunnolla pohjaan ja öljyt oli erottuneet massasta ja tippuneet pois aikoja sitten. Ei vaikuttanut kovin suojaavalta systeemiltä, ehkä alkuun saattaakin näyttää siltä tai jos ei myöhemmin vaivaudu tutkimaan sen kummemmin vaan ruiskii aina uudet soosit keväisin vanhojen päälle ja elää siinä luulossa että "hyvä tuli".
Kyllä tästälähin käytän aina kotelosuoja-ainetta ja kiveniskumassaa päälle, eikä mitään tämmösiä huuhaajuttuja. - Joo....
pesu ja rypsiöljyä, on kapillaarista, imeytyy ruosteeseen ja nousee koloihin.
- tutkailua
Rypsi on bakteerin ruokaa? - Paras 1. Litkua 2. Vahatyypp. 3. Paksua ainetta esim. B-temasta. Kuivalle pinnalle. (Vesi huuhtoo esim. Tavall. vaseliinin)
- hyvan saan aikaan?
tutkailua kirjoitti:
Rypsi on bakteerin ruokaa? - Paras 1. Litkua 2. Vahatyypp. 3. Paksua ainetta esim. B-temasta. Kuivalle pinnalle. (Vesi huuhtoo esim. Tavall. vaseliinin)
Kaikki "rasvaamassa" riisi..., f-alkuista , sheiv-0pelia, epÅtähtikeulaa , kun ei taalla ?
Ps. Ks. Ketju öljy...Oulu...
- 6+4
Peskää pohja hyvin ja poistakaa ruoste. Sitten levittää Dinitrol ml kotelosuoja-aine jokapaikkaan. Anna kuivahtaa tunti-kaksi ja päälle esim. Dinitrol car massa.
- vaginan maailma
90-kymppinen peräöljy lämmitetään ja ruiskutetaan pohjaan,heti sen jälkeen ajoa soratiellä,mitä enemmän pölisee sen parempi,pysyy pohjassa eikä ruostu.
- Anonyymi
vaginan maailma kirjoitti:
90-kymppinen peräöljy lämmitetään ja ruiskutetaan pohjaan,heti sen jälkeen ajoa soratiellä,mitä enemmän pölisee sen parempi,pysyy pohjassa eikä ruostu.
Aivan oikein,vanha konsti öljyt koteloihin ,pohjaan,ajo hiekka tiellä.Seuraavana vuotena 15min uudet öljyt pohjaan(kuiva)ajo pölysellä hiekkatiellä,ei pesua ei putsauksia
- KippariKulle
25 v:n kokemuksella pellavaöljystä, sanon: Painepesu alustalle, mieluummin kuumavesipesu tai voi vain harjailla/imuroida/puhdistaa paineilmalla hiekat ja irto ruosteet pois. Todella huolellinen kuivaus esim. hallilämmittimellä yms. niin että jokainen ruostehitunen on varmasti kuiva sillä paksummat ruostekohdat kuivuvat vain kuumentamalla. Ruosteen pysäytys pellavaöljypohjaisella suojaöljyllä, kylmäpuristetulla niin että lisää siihen 5 - 10 % alkydimaalia tai hiukan fiksatiivia kuivumisen nopeuttamiseksi, keitetyllä vernissalla ilman lisäaineita. Pinnan kuivuttua massaus/kotelon suoja-aine niihin kohtiin joista sitä puuttuu. Pellavaöljy on paras ruosteen pysäytysaine oikein käytettynä ja se imeytyy todella hyvin jopa maalin ja massan läpi. Tämä käsittely antaa autolle hyvän ruosteen jatkumattomuussuojan vuosiksi eteenpäin. Käsittely kannattaa uusia 2 - 10 v:n välein tarpeen mukaan. Muista antaa pellavaöljyn kuivua ennen auton/koneen käyttöön ottoa sillä vesi pesee kuivumattoman öljyn pois.
- laulaja laulaa
etelä-pohjanmaalla on yksi hyvä ruostesuojaaja, joka tekee lämmitetyllä erikoisöljyllä autoihin suojauksia edullisesti. siellä olen kuljettanut. tuurin kyläkaupasta 8-9 km eteenpäin.
- Anonyymi
Osoite? Puhelinnumero?
- Loppukäyttäjä
Itse ostin vuosi sitten 73 tkm ajetutun -98 Corolla nelivedon, jonka pohja vaikutti niin siistiltä alkuperäisine sinisine maaleineen, että päätin tehdä jotain ennaltaehkäisevää. Aikani pähkäiltyäni tein tärpätistä ja kotelosuojasta 50/50 seoksen, joka tuntui tosi juoksevalta. Seoksen ruiskutin ovien,takaluukun,takalokasuojakaarien ja kynnyskoteloiden sisään. sitä tihkui ovien alasaumojen ym. saumojen läpi joten tunkeutumiskyky oli ainakin kohdillaan. Aika näytttää maistuuko ruosteelle.
- Dinolia
Täältä ääni Dinitrol ML kotelosuoja-aineelle. Testien mukaan paras ruostesuojauskyky.
Voi vetää jo alkaneen ruosteen päälle ja myös jos pohjassa on vanhoja käsittelyjä.
Eikä ole kovin kallistakaan. Kympin litran pänikkä Motonetissä. Motonetin ruiskulla kun vetää joka paikkaan niin että tippuu niin johan on kumma jos ruostuu! - sgsrgsr
Kotelosuoja-aineella voi suojata vaikka on pintaruostetta, sitä voi laittaa ruosteen päälle ja se poistaa kosteutta ehkäisten ruosteen leviämistä. Massaa ei voi laittaa ruosteen päälle, vaatii vähintään kotelosuojan alle.
Ammattiliikkeessä käsittelevät vanhemmat autot juuri kotelosuojalla, myös alustan. Mutta heidän käyttämä kotelosuoja on paksuhkoa joten en tiedä onko se jotain sekoitusta vai pelkästään jotain paksumpaa kotelosuojaa.
Jos kompressori ja ruisku löytyy niin kannattaa käsitellä koko alusta ja palkit, ovet, kynnykset jne kotelosuojalla. Kokemukseni mukaan 4-5l riittää koko autolle eli maksaa 40-50e jos ostaa laadukasta, esim Dinitrol. Kannattaa pestä pohja ensin ja antaa kuivua. Ja kun ruiskuttaa niin kannattaa käyttää melko matalaa painetta, muuten ainetta kuluu turhaan. - skfjskljfklsjfklsd
Tervalla ja höyhenillä ruosteet on hyvin ja mukavasti suojattu.
- vbnbvnvn
Käytetyt etuperän ja vaihteiston öljyt työkoneesta jota löpöllä ohentaa pesuruiskulla jokavuosi.Katsastuksessa vaan sitten ihmetelyä kun miksi hiekkaa ja tomua pohjassa kovasti.
- koplaajille
Monelle rosvolle vois tehä ton käsittelyn?
- Mizuvanhus
Katsastusmies virkkoi kolme vuotta sitten, että ei kannata pintaruosteelle tehdä mitään, ainakaan ruostesuojausta, koska japsista ei pohja ensimmäiseksi petä. Myöhemmissä katsastuksissa ei ole huomautettu mistään pintaruosteista. Tuo öljymäinen kyllä kiinnostaisi. Eikö CRC- suihkepullolla ruiskuttelu auttaisi muutaman käyttövuoden varmistamiseksi. Auto 18-vuotias Mitsubishi.
- rellut
Biltemassa on valmista mustaa ruostesuoja-ainetta, joka ei kuivu. Se ei suojaa kiveniskemiltä, joten kynnyksiin tulee laittaa sitä koteluosuojaa ja päälle varsinainen paksumpi suoja massa.
Ovien sisälle voi ruiskuttaa moottoriöljyä, jos ruostuminen on jo aĺkanut. Neitseellisille oville ja takaluukulle sekä konepellille kotelosuojaa. Onneksi monissa autoissa on muovinen konepelti, niin ei ruostu millään. - Isotroliia_pohjaan
Isotrol klarlack maalia voi vetää ruosteen päälle kunhan ensin putsaa irtoruosteen pois. Googlaamalla löytyy hyvää tietoa kamasta. Sen päälle jos vetää kiveniskumassan, niin hyvä tulee
- jäteöljy_tuhoaa
Jalompaa metallia ja happoa sisältävää jäteöljyä pohjaan. Päälle sitten soratien suolainen tomu. Kyllä syöpyy ja vauhdilla! Ei ihme, että vanhat autot ovat poissa, koska niitä suojattiin näin.
- 3454643
Ostettiin uutena -87 Jetta. Säännöllisesti uudehkosta asti käsiteltiin pohja jäteöljyllä ja vähän kuivalla soratiellä ajoa päälle että tarttui hyvin.
Auto myytiin -02 tienoilla ja liikkeen kauppias ei voinut uskoa kuinka noin vanha auto on täysin ruosteeton. Ei ruostepilkkuakaan eikä koskaan katsastuksessa huomautustakaan alustan ruosteesta.
Tuo jäteöljyn "syövyttävä" vaikutus on vain kotikemistien huuhaa teorioita ilman tieteellisiä faktoja. Vaikkei jäteöljy yhtä hyvää ole kuin oikea ruosteenestoaine, on se jäteöljy silti parempi kuin ei mitään suojausta.
- Anonyymi
No jos kerran hankaa ruosteet pois pellistä niin sitten kaksikomponenttinen Tema Mastic pohjalle ja Tema Coat sen päälle. Ei tarvitse ruosteuojamössöjä joista on vain haittaa ruosteisen pellin kanssa.
Näillä maaleilla on esim. silloissa 15 vuoden takuu ettei ruostu ainakaan maalin puolelta peltiin. - Anonyymi
Sitkostetun vaseliinin pensselöinti pohjaan voi olla hyvä. Ongelma että alustassa kuravedet yms vesiroiskeet kuluttavat sitä mekaanisesti pois.
- Anonyymi
Idean jatkokehitys: Vaseliinipensseloinnin päälle maalaus kumi tai kiveniskusprayllä. Vaseliini hoitaisi ruosteen hermeettinen eristyksen ja pinnoite estäisi vaseliinin rapautumisen pois?
- Anonyymi
Jos jaksaa puhdistaa.. mikä siinä 😂mutta kannattaako vaivautua riippuu vähän autosta.. mutta eiköhän toi motonetin ruiskutettava alusta massa riitä..
- Anonyymi
Puuilosta 29e ruosteen estomaali sivelet pensselillä ja heität motonetin kivenisku suojan päälle ei muutakun menoks muutama vuosi.
- Anonyymi
Mistä saa Isotrol klarlack maalia? Kun puhdistin ruosteet pois ja maalasin kohdan spraymaalilla. Mutta ruoste pukkaa maalin läpi. Pitäisi kokeilla jotain toista primeriä, pohjamaalia. Ja joku mainitsi tuon Isotrol klarlack maalin tai primerin mutta en millään keksi mistä sitä saa. Tai olisiko joku muu keino paikata vähän helmapeltejä.
- Anonyymi
Hyvä tapa suojata vanhan auton pohja:
1. Eka kierros pelkkää kotelosuojaa ja antaa kuivua useamman tunnin kunnes pinta tahmea muttei enää märkä
2. Toinen kierros kotelosuojaa johon sekoitettu massaa, esim 1/3 massaa ja 2/3 kotelosuojaa
Idea tässä se että eka kierros tunkeutuu pieniinkin rakoihin ja poistaa kosteuden. Toinen kierros tarjoaa mekaanista suojaa ilman että kuitenkaan kovettuu kovaksi kuin massa yksinään, on vain tavallaan paksumpaa kotelosuojaa- Anonyymi
Lokasuojista pukkaa ruoste läpi. Mitä suosittelet. Mikä pohjamaali? Kerran maalannut jollain spraymaalilla mutta se ei kestä. Tulee ruoste taas läpi. Jos on joku hyvä pohjamaali olemassa niin mikä vaikuttava aine siinä pitäs olla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lokasuojista pukkaa ruoste läpi. Mitä suosittelet. Mikä pohjamaali? Kerran maalannut jollain spraymaalilla mutta se ei kestä. Tulee ruoste taas läpi. Jos on joku hyvä pohjamaali olemassa niin mikä vaikuttava aine siinä pitäs olla?
Pitää hios se ruoste ensin kunnolla pois, pohja maali, maali.
- Anonyymi
Vanhojen autojen DIY-ruosteenesto alkaa olla katoava luonnonvara. Nykyisin (vuosi 2021) ihmisillä on parempaa tekemistä ja paremmat autot. Ennen autot ruostuivat muutamassa vuodessa muodottomiksi möykyiksi; nykyisin pahinta on pintaruoste, joka vaikuttaa vain ulkonäköön.
Jos etsitte parasta, sitkeintä ja pitkäkestoista tuotetta ja tuotemerkkiä, voin suositella Hammeriten Special Metals Primeria tai sen uusinta seuraajaa. Se tarttuu ruostuneeseenkin metalliin kuin tauti.- Anonyymi
Täytyy kokeilla vaikka niin, että tekee rustuneeseen peltiipalaan koekäsittelyn ja altistaa sen sitten säävaiheluille. Kiitoksia vinkistä. Tämä on ikuista harrastusta.
- Anonyymi
Olen suojannut vanhan Focukseni 2-3 vuoden välein.
Olen tehnyt seoksen, jossa on moottorisahan teräöljyä 60-70 prossaa ja vernissaa/pellavaöljyä 30-40 prossaa ja hieman tervaa.
Terva sitoo tämän aineen hyvin alustaan ja koteloihin.
No tietty täytyy olla kompura ja ruiskuvälineet.
Ei ole ruoste levinnyt ja lisääntynyt. Aine kestää kuivua monta kuukautta ja muodostaa ruosteen kanssa mustan kovan pinnan. - Anonyymi
Vanhan auton ruoste suojaus paras aine on teräketju öljy,kysy vaikka katsastus mieheltä,se imeytyy ruosteeseen,massat jää ruosteen päälle,kokemusta on
- Anonyymi
Ensin alustan pesu,annetaan kuivua,teräketjuöljyä ja vaseliiniä lämmitetään ja ruiskutetaan suoraan ruosteen päälle ,5litraa teräketju oljyä ja vaseliinia 0.5 litraa lämmitä kiehauta seos,ja ruiskuta itse olen sen tehnyt 30v.ei ole ruostetta,joka vuosi sen teen.ja sama aine kotelohin,auton pohjia kyllä öljytäänkin hinta noin 200e,se täytyy tehdä kahden vuoden välein,kun vesi ja kura kuluttaa sen pois,on paras ja halvin suojaus,kokemusta on
. - Anonyymi
Itse jälleen vastattu kysymykseen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581361Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491185Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä221084Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2101043- 1261030
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307937- 42919
- 72885
- 72833