Moderni Yhteiskunta TUHOAA Kristilliset Arvot TAHALLAAN!

White Trash Extinct?

Kataisen, ja mm. US president Bush Seniorin, toitottama "Uusi Maailmanjärjestys" tarkoittaa että ollaan toteuttamassa globalistista bolshevismia, jossa valtiot lakkautetaan rikkaiden raha- ja sotaleikkien temmellyskentiksi, ja ihmiset jäävät kokonaan kaiken omistavien "armoille". Tämä voi kuulostaa pessimistiseltä, mutta seuraamalla maailman tapahtumia huomaamme että juuri näin on käymässä.

Jouko Piho analysoi mitä tarkoittaa nyt meneillään oleva kristittyjen ja kristinuskon järjestäytynyt tuhoamisvimma tällä planeetalla:

"...Tätä samaa monikulttuurisuuden ja eri uskontojen yhä suurempaa Baabelin sekoitusta näemme suosittavan myös Australiassa ja Euroopassa, mutta ei esim. Kiinassa, Japanissa, Intiassa, Indonesiassa tai Israelissa, joiden maiden sallitaan kehittää kulttuurisesti ja rodullisesti yhtenäistä yhteiskuntaa. Mikään maa ei tietenkään ole täysin yhtenäinen. Noissakin mainituissa maissa on eritaustaisia ihmisiä (vähiten Japanissa). Kyse onkin enemmän suuntauksesta, halutaanko tieten tahtoen maahan aina vain lisää erilaisia ihmisiä lopulta uhkaamaan jo maan omaa uskonnollista ja kulttuuritasapainoa.

Miksi maailman taustavaikuttajat haluavat sitten vähentää juuri valkoisten kristittyjen merkitystä vaikuttamalla voimakkaasti siihen, että juuri USAssa, Australiassa ja Euroopassa on jatkunut jo muutaman vuosikymmenen ajan uusi kansainvaellus erilaisten tekosyiden nojalla? Miksi esim. muslimit tunkevat Eurooppaan miljoonittain?

Vastaus on yksinkertainen.

Uuden maailmanjärjestyksen johtomiesten mielestä lännen kristittyjen asemaa on pakko heikentää, koska juuri valkoiset kristityt ovat voimakkain ryhmä ja suurin este eliitin ajaman Uuden maailmanjärjestyksen synnylle, jossa kristittyjä aletaan itse asiassa vainota, koska he eivät suostu kumartamaan tulevaa Johtajaa, aivan kuin alkukristitytkään eivät kumartaneet Rooman keisarin kuvaa tai patsasta. Siksi valkoiset kristityt ja varsinkin heteroseksuaaliset miehet on tuhottava, koska vain heillä on tarpeeksi ”munaa” vastustaa tätä kehitystä kohti diktatuuria..."

7

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesuksen nimessä

      Isän Jumala antaa hyvän armomaailman ja uudistaa vanhurskauteensa elävän veden ja Pyhän Hengen armolahjan kautta ja jokainen anova ne saa ja uudistuu ja hyvään yltäkylläiseen hengelliseen elämään pääsee Jeesuksessa osalliseksi. Kiitetään ja kunnioitetaan hyvästä evankeliumista Jeesuksen nimessä Isää Jumalaa.

      Rukoillaan esivallan kuten presidentin ja pääministeri Kataisen ja hallituksen ja eduskunnan ja kaikkien virkamiesten ja naisten puolesta, sillä heillä on valta päättää niistä omista asioista, joita ei ole sovittu yhteisiksi EU:ssa. Näemme siten myös tärkeäksi rukoilla kaikkien EU:hun vaikuttavien ihmisten puolesta, sillä Suomi on sitoutunut noudattamaan yhteisiksi sovittuja asioita ja siten lakinsa säätämään ja antanut tältä osin lainsäädäntö- ja tuomiovaltaa ylikansalliselle EU:lle. Valitettavasti näin on päässyt tapahtumaan Suomen perustuslain vastaisesti, sillä lakia tulkitsevat samat tahot, jotka myös Suomea EU:hun ajoivat aikoinaan.

      Autuaat kaikki, jotka tahtovat Jeesuksen valtakuntaan ja perille voittajina päästä ja ristimme saamme kantaa aivan täysin ulkoisista olosuhteista ja erinäisistä sopimuksista huolimatta. Ollaan Pyhän Hengen johdatuksessa ja rakastetaan Jeesusta ja lähimmäisiä. Ilmestyskirjan profetiassa on edeltä kerrottu mitä kaikkea tapahtuu lähivuosina, sillä Herran päivä lähestyy ja kenties on jo 2023.

    • Clippa

      Ja pskan rakeet!
      Mikä ihme krisseleillä on korottaa itsensä maailman pelastajiksi.
      Jos nyt alamme laskemaan "oikeita kristittyjä", eli Pihoja ja kumppaneita, tippuu lukumäärä aikas runsaasti maailmanlaajuisesti, vielä enemmän, kun rajataan pois muut kuin valkoiset heteromiehet, joten tällä Suurella ja Mahtavalla NWO:lle krisselit nyt tuskin olisivat muuta, kuin yksi vainoharhainen kärpäsen kakka.

      Sorry hihhulit, rakensitte painajaisistanne isomman kuin olette.

    • AloysiousPendergast

      Tuo pihon teksti on paitsi erittäin rasistinen mutaa myös homofobinen ja salaliittoteorioissaan varsin naurettava. Ne "kristilliset arvot" joista tietyt ihmisryhmät toitottavat, ovat todellisuudessa perua jo Rooman valtakunnasta, tosiseikka jonka jokainen voi itse tarkastaa minkä tahansa yliopiston historian laitokselta. Piohon tekstiä analysoimalla huomaamme selvästi että hän pitää muita etnisiä ryhmiä valkoisia alempina ja rodullisesti yhtenäinen yhteiskunta voisi olla suoraan natsien retoriikasta, jotka tunnetusti tämäkaltaista ajatusta toteuttivat. Tältä osin Pihon motiivit ovat erittäin kyseenalaisia. Lisäksi hän viimeistelee epäuskottavuutensa vainoharhaisella paasaamisella NWO:sta ja toistaa yhä samat salaliittoteorikoiden järjettömät väitteet joissa ei ole mitään perää. Siksi Pihon teksteihin tuleekin suhtautua korkeintaan säälien, ei kuitenkaan minkäänlaisella vakavuudella, jota hän huomionkipeydessään niin epätoivoisesti hamuaa.

    • Aku Korhonen

      Kristilliset arvot tuhoavat modernia yhteiskuntaa TAHALLAAN!

    • Olet oikeassa uskonnot ja aatteet ovat olemassa vain pahan ikuistamiseksi maailmassa
      Maailman ongelma on yksilön ongelma, sillä mitä me olemme yksilöinä sitä on koko yhteiskunta.
      Me yksilöinä vaikutamme millainen maailma on ja tuo maailma vaikuttaa sitten meihin yksilöihin, muokatakseen yksilöä
      valtaa pitävien tahdon mukaiseksi
      Jos emme yksiloinä lähde mukaan tuohon leikkiin vaan muutumme, paremmaksi, niin silloin se vaikuttaa koko yhteiskunnan muuttamiseen
      Uskonnot ja aatteet ovat sitä varten, ettei ihminen ajattelisi omilla aivoillaan, vaan niillä jotka valtaa pitävät haluavat uskontojen ja aatteiden avulla

    • etc.

      Kristillinen arvopohja perustuu;

      -Sotien aloittamiseen.
      -Orjuuttamiseen.
      -Kansanmurhiin.
      -Noitavainoihin.
      -apartheidiin.
      -rahastukseen.
      -alistamiseen.
      -epätasaarvoon.
      -homofobiaan.

      Ja lopulta juutalaisen hipin palvomiseen mutta samalla sivuuttaen hänen opit ja laittaa tilalle Paavalin opit.

    • VELHO3

      Juuri noista mitä luettelit uskonto elää sillä jos niitä ei olis usonto kävisi tarpeettomaksi
      Uskonto elää vain pelosta kärsimyksestä ja väkivaltaissudesta

      uSKONNON NS. HYVÄN TARKOITUS PYHITTÄÄ KEINOT

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6696
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4331
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3649
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3050
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      626
      1650
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1068
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1043
    8. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      1024
    9. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      1019
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      989
    Aihe