SDP:llä puhdas omatunto tästä Talvivaarasta

Kyllä pitäisi kiittää SDP:n politiikkoja siitä, että heidän jälkensä ei haise niin, kuin noiden kepulaisten. Kierolla politiikalla ja ympäristöasioiden vastuualueiden ja valvonnan uudelleen järjestämisellä tuo Talvivaara on saanut Kainuussa tehdä bisnestä niin, että kukaan ei ole kyseenalaistanut heidän toimintaa. Mitä nyt muutama kevyt huomautus tälle laitokselle on annettu? Laitoksen toiminnasta riitti varmaan heidän omailmoitus todistukseksi, että kaikki on kunnossa, koska huomautukset eivät johtaneet mihinkään.

Tähän halpaan haksahti vuosi sitten juuri valittu ympäristöministerimme Ville Niinistö ja myös hänen setänsä Sauli Niinistö on kehuskellut Taivalvaaraa uudeksi Nokiaksi. Nyt Ville Niinistö on ottanut napakan otteen tähän asiaan ja tämä lupaa hyvää ympäristömme suojelun kannalta.

Tälle Taivalvaaralle emme juuri enää voi mitään, kuin pyöritellä huulia yhdessä valvontaviranomaisten kanssa. Tuho on Suomen tsunami ja emme tiedä sitä, mitä murhetta huominen tuo tullessaan tämän Taivalvaaran vaikutuspiirin alueella. Kainuulaisissa ja savolaisissa kepulaisissa kotikunnissa monella on kyynelsilmäkulmassa, että miksi tällaista voi ihmisille tehdä yritysmaailman ja politiikkojen ahnehtimisen takia.
1878
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sinikka Mönkäre on joskus ollut kauppa- ja teollisuusministeri ja hän niiaili silloin noille elinkeinoelämän johtajille. Silloin myös nuo Fortumin suuret optiot saivat viimeisen silauksensa. Kimmo Sasi toimi tässä viimeisessä silauksessa myös silloin johtajien optioiden puolustajana ja asiantuntijana.Tosin tämä optio-ohjelma käynnistettiin jo Esko Ahon pääministeriskaudella ja silloin, kun Suomi oli putsattu puhtaaksi ja olimme köyhiä, kuin kirkon rotat.

Äänestä

Hyväksymässä, kun yksimielinen päätös..

Äänestä
  • Yksimielinen Paavo Lipposen hallitus ja yksimielinen ympäristöministeri Stefan Vallin antoivat Talvivaaran aloitusluvan maaliskuussa 2007.

    Äänestä

Eihän SDP ole koskaan vastuussa mistään, ei edes vaalilupauksista ja poliittisesta tahtotilasta.

Eikö Lipposen hallitus olekaan vastuussa Talvivaaran aloitusluvista?
Päämisteri SDP:stä ja ympäristöministeri RKP:sta eikä kumpikaan vastuussa mistään?

Eikö olekin hassua, että juuri sossut ja pakkoruotsi ovat alunperin vastuussa?

Äänestä
  • Lipponenkin aina:joka vanhoja muistaa, tikulla silmään..

    Äänestä

Eikös sossut olleet samassa hallitkusessa kepujen kanssa?? sossut oli samassa altaassa ei siitä mihinkään pääse, turha sossujen kieroilla olla muka sivussa, heehee vieläkö se on samanlaista, kun Stasin hommistakin saa lukia, miten Manu Koivisto junaili eräällekin hyvät eväät.

Äänestä

Jotenkin SDP ja "puhdas omatunto" eivät näytä sopivan samaan lauseeseen.

Äänestä

Ei kukaan ole nyt vaatimassa SDP:n politiikkoja pölkylle? Kepulaisiahan tuota koko ajan kurnutetaan, vallankin tuota Paula Lehtomäkeä ja Mauri Pekkarista. Kepulaiset pistivät ympäristöasiamme kepulaiseen kuosiin ja jäljet näkyvät ympäristökatastrofina. Ei kovin vakuuttavalta tunnu tuon Kainuun ELY-keskuksen johtajan selityksetkään? Taitaa olla hänkin näitä kepulaisten nimittämiä "asiantuntijoita". Nuo liki satakunta huomautustakaan evät herättäneet näissä kepulaisissa ELY:n "asiantuntijoissa" enempää kiinnostusta Taivalvaaran laitoksen toimintaa kohtaan. Pistettiin vain kohteliaasti menemään huomautusta huomautuksen perään, koska tiedettiin etukäteen, että nämä eivät johda mihinkään.

Äänestä

Niin miksi nykyinen hallitus ei toiminut, kun ongelmia alkoi esiintyä?

Äänestä

Entä miksi SDP ja RKP ovat hiljaa kuin kusii sukassa tässä Talvivaara-asiassa.

Voisiko tuo aloittajan mainitsema puhdas omatunto johtua poliittisen muisti lyhyydestä kun luvan antaneen Lipposen hallituksesta ja Wallinin ympäristöministeriajasta on kulunut jo muutama vuosi?

Onko SDP:llähän on puhdas omatunto myös pakkoruotsista?

Äänestä

Kyllä tämä Talvivaara-kuvio on pelkkä kepulainen kuvio, kun ympäristöministeriöstä on tuon Hannele Pokkakin pitänyt mielipiteensä antaa. Tämä Hannele Pokka on pyörinyt kepukierrätyksessä siellä sun täällä. On ollut ministerinä, maaherrana pohjoisessa ja nyt kovaa palkkaa nauttivana virkamiehenä ympäristöministeriössä. Näissä ympäristöasioissa nuo kepulaiset ovat miinoittaneet joka viraston Suomessa, että taatusti kukaan ei pysty vastustamaan näitä kepulaisten mammuttihankkeita.

Äänestä

Onngelmat ovat tulleet esille nykyisen hallituksen aikana. Hallitus ei ole tehnyt ongelmille mitään. Ville Niinistökin on vain raapinut muniaan, vaikka olisi pitänyt ryhtyä toimiin.

Äänestä

Kepulaisten hallitusvallan aikan ei tietenkään tällaisia asioita paljastettu. Kyllä sitä sinne alajuoksulle Sonkajärvelle asti on tuota lillua virrannut, sen verran vihaisia ihmisiä siellä nyt on. Ovat olleet vihaisia jo monta vuotta ja kironneet nuo kepulaiset. Monesta Sonkajärveläisestä maajussista on tullut kokoomuslainen maajussi.

Äänestä
  • Muutama päivä sitten yksi Sonkajärveläinen isäntä telkkarissa ilmoitti tosi vihaisena, ETTÄ NYT ON TAPPI TÄYNNÄ. Uhkaili kaikenlaista jos tyyli laitoksen hoidossa ei muutu. Eli kyllä tuo Sonkajärveläisen isännän viha on kasaantunut pidemmällä aikajanalla ja nyt tämä nykykatastrofi on heille liikaa. Ymmärrän täysin nämä ihmisten murheet ja ne eivät ole järin pieniä. Voimattomuuden tunne on kaikista pahinta kun näyttää sille, että noille rahan lypsäjille ei voi mitään. Valvontaviranomaisetkin luimistelevat ja yrittävät selittää sitä sun tätä, mutta luottamus on karahtanut kiville heidän suhteen.

    Äänestä

Eilen oltiin sitä mieltä, että Talvivaara alapuolisessa vesistössä tapahtuu kalakuolemia, sen suuren myrkkypitoisuuden takia? Ympäristökeskus ja Säteliturvakeskus pitivät oikein tiedotustilaisuuden ja kielsivät kaiken veden käytön. Edellisenä päivänä Kainuun ELY-keskus taa oli sitä mieltä, että löylyvetenä tuota vettä ei saisi käyttää, koska ei mukamas tiedetty sen vaikutuksista ja kalakuolemista ei puhunut mitään.

Eilen puhuttiin jostain "piikistä", minkä takia tutkimus tulokset ovat niin erilaiset, MInkähänlaista väkeä siellä touhuaa myös näiden vesitöjen näytteiden ottajina? Mihinkä ihminen voi luottaa tänä päivänä ja miksi niin hulvatonta meininkiä tuolla Talvivaaran kaivoksella on ollut? Näyttää vielä siltä, että tuota laitosta suojellaan ja taatusti pimitetään mieltä tietoja. Tämän näkee kaikkien naamoista, jotka tulevat selittelemään tuon laitoksen touhuja.

Onko tämä Talvivaaran kaivos Kainuussa ollut jonkinlainen sumutusoperaatio, joka paljastui ennen aikojaan? Kauhean moni on ostanut tuon laitoksen osakkeita ja laitosta on kehuttu. Miten tuo Jyri Häkämieskin kehui laitosta kehumisen perään ja että siellä ovat ympäristöasiat kunnossa. Veronmaksajien rahoja on upotettu tuohon laitokseen 70 miljoonaa euroa ja ketään ei kiinnosta ja nyt näkyy mitä tuolla rahalla olemme saaneet.

Niin moni on sekaantuntut tuohon laitokseen ostamalla sen osakkeita eläkeyhtiöitämme myöten ja taatusti laitos saa ympäristöluvan touhuilleen ja jatkosta memme tiedä. Tavalliset ihmisetkin ovat hulluna ostelleen tämän ympäristökatastrofin jälkeen yhden euron hinnalla noita osakkeita. Sijoittajaguru kuitenkin toppuutteli ja kehoitti ihmisiä olemaan varovaisia.

Varmaan monella demarillakin on tuon laitoksen osakkeita politiikkojamme myöten, niin laitoksen toiminnalla on laajaa kannatusta, vaikka sen paskoisikin ylä- että alapuolisen veisistön. Nyt ei voi luottaa edes demareihin, vaikka heidän politiikka on lähtenyt aina ihmisen etuja ajatellen - ei toisten kustannuksella ja rahalla rikastujien. Tästä Talvivaaran suurimmasta omistajasta Perälästä tuli nopeasti "rikas mies" ja ei edes kehtaa vaivautua selittelemään tavalliselle rahvaalle.

Äänestä

Tämä hallitus, jossa SDP on toisena suurena puolueena ympäristöasiat ovat tarkemmassa syynissä. Eihän tällainen hulvaton toiminta ole mistään kotoisin? Kuusamossakin ovat Kitkan vedet ja taimenet vaarassa kaivostoiminnan sinnekin myös vyöryessä. Kuusamo elää pelkästään matkailusta saatavilla tuloilla ja tietysti muiden selkänahasta lypsetyillä valtiosouuksilla, niin pitäisi pistää puntariin uudemman kerran kaivostoiminnan alueelle tuomaa hyötyä. Kuusamo on myös vahvoja kepulaisia kuntia ja siellä ei kuunnella asukkaiden ääniä. Se ns. yleinen etu se ajaa ylitse muiden. Yleinen etu tarkoittaa yhtäkin työpaikkkaa ja tämän takia ympäristö voi joutua kärsimään. Kuusamossa kepulaiset virkamiehet ovat asemissaan ja tekevät kaikkensa, että kauniit maisemat annetaan kaivostoiminnan käyttöön.

Äänestä

Yksikään demari ei ole sotkeentunut tähän Talvivaara-keitokseen, vaikka Matti Vanhasen I-hallituksessa olivatkin mukana. Oliko se vihreillä silloin tuo ympäristöministerin salkku, en muista tarkasti? Yleensä tuo salkku on annettu vihreille, mutta onhan tuo salkku voinut olla kepulaisten hoteissa silloinkin. Oliskos tuo salkku ollut vihreiden Tarja Gronbergillä, vai kellä sitten? Tasantarkkaan tiedän, että silloin tuo salkku ei ollut demareilla.

Tottakait kepulaiset pääsivät silloin Anneli Jäätteenmäen ketkuilujen takia hallitukseen pitkään kestäneen oppostiokautensa jälkeen. Kyllähän kepulaiset tietysti aloittivat "leveän elämän", mutta SDP piti silloin huolen, että kepulaiset eivät päässeet revittelemään ja tiukasti pysyttiin hallitusohjelmassa.

Kuitenkin nuo kepulaiset juonittelivat Suomeen porvarihallituksen ja tästä ne juhlat sitten alkoivat, kaikki pistettiin uuteen uskoon. Niin myös ympäristöhallinto ja valvonta. Tämä näytti olevan noille kepulaisille tärkeä tavoite, valittajien tiet tukittiin. Tämä kepulaisten juhlinta näkyy nyt Talvivaarassa hirivttävänä ympäristökatastrofina. Joka puolella maailmaa suhtaudutaan näihin ympäristökatastrofeihin vakavasti, mutta Suomessa saa röörit syytää vesistöön myrkyllisiä aineita, joiden seuraksista vain arvuutellaan jullkisesti onko niistä haittaa, vai eikö ole.

Äänestä

Suomi kiittää Jäättenmäekeä. Hän teki selvää kuuden prosentin Lipposesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä on faktaa kirjoitti:

Kyllä pitäisi kiittää SDP:n politiikkoja siitä, että heidän jälkensä ei haise niin, kuin noiden kepulaisten. Kierolla politiikalla ja ympäristöasioiden vastuualueiden ja valvonnan uudelleen järjestämisellä tuo Talvivaara on saanut Kainuussa tehdä bisnestä niin, että kukaan ei ole kyseenalaistanut heidän toimintaa. Mitä nyt muutama kevyt huomautus tälle laitokselle on annettu? Laitoksen toiminnasta riitti varmaan heidän omailmoitus todistukseksi, että kaikki on kunnossa, koska huomautukset eivät johtaneet mihinkään.

Tähän halpaan haksahti vuosi sitten juuri valittu ympäristöministerimme Ville Niinistö ja myös hänen setänsä Sauli Niinistö on kehuskellut Taivalvaaraa uudeksi Nokiaksi. Nyt Ville Niinistö on ottanut napakan otteen tähän asiaan ja tämä lupaa hyvää ympäristömme suojelun kannalta.

Tälle Taivalvaaralle emme juuri enää voi mitään, kuin pyöritellä huulia yhdessä valvontaviranomaisten kanssa. Tuho on Suomen tsunami ja emme tiedä sitä, mitä murhetta huominen tuo tullessaan tämän Taivalvaaran vaikutuspiirin alueella. Kainuulaisissa ja savolaisissa kepulaisissa kotikunnissa monella on kyynelsilmäkulmassa, että miksi tällaista voi ihmisille tehdä yritysmaailman ja politiikkojen ahnehtimisen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu