Ajattelin kirjoittaa tänne, ehkä on parempi ourkaa tämä sydämeltä pois ettei vaan tule patoutumia, niitä on tässä sydämessä jo ihan tarpeeksi. Lisäksi odotan että saisin joltain rohkaisevat sanat että jaksaisin jatkaa rohkeasti.
Ihastuin erääseen syksyllä, eksyimme samoille jatkoille (minun luo) erään baari-illan jälkeen. Olimme aluksi vain kavereita, olin kyllä aina haaveillut hänestä seksuaalisesti. Hän oli erittäin itsevarma, välillä ärsyttävän itserakaskin, aavistelin hänen olevan sängyssä juuri sellainen joka ottaa ohjat käsiinsä, siitä mistä minä nautin. Mutta en ikimaailmassa kuvitellut että haluaisin hänestä muuta kuin seksiä, hän oli niin ärsyttävä, itserakas, epäkunnioittava ja hirveä rääväsuu.
Vietimme yhdessä aikaa ja huomasin että hänestä tuli seurassani aivan eri ihminen yhtäkkiä. Hän huomasi aina uudet jutut minussa ja muisti kehua minua kokoajan. Sängyssä hän huomioi aina minut ensin ja sitten vasta itsensä, tavoite oli että molemmat nauttivat. Hän lähetti mikulle kukkia työpaikalleni kesken työpäivän ja vei minut treffeille. Hän oli kaikkea sitä mitä itse olin ihmisille joita rakastin, huomio, kertoi että välittää ja ajattelee aina esin heitä. Yhteinen aikamme oli aivan mahtavaa, en ole koskaan ollut kenenkään muun ihmisen kanssa niin samalla aaltopituudella. Kun välillemme tuli erimielisyyksiä ratkaisimme ne niinkuin kypsät ihmiset, asetimme itsemme toistemme asemaan ja teimme riitaan ratkaisun kompromissina niin että molemmat olivat tyytyväisiä. Ymmärsimme toisiamme niin hyvin. Sain häneltä voimaa käyttäytyä kypsästi, en ollut enää se mustasukkainen ja epävarma nainen joka olin aikaisemmissa suhteissa ollut.
Taisin rakastua tähän henkilöön. Hän lähti kuukausi sitten ulkomaille ja palaa vasta kesällä. Pelkään että kasvamme erilleen toisistamme, koska olemme molemmat vielä nuoria. Pelkään myös että hän ei tunne niin vahvasti minua kohtaan kuin minä häntä, jos hän tuntisi, eikö hän olisi jo tullut luokseni takaisin Suomeen? Olen kyllä ymmärtänyt hänen puheistaan että olen hänelle ainutkertainen ja hän on sanonut tuntevansa samoja tunteita kuin minä. Olemme myös sen verran erikoisia persoonia että uskon hänen puheensa. Uskon todella että olemme luotuja toisillemme.. Ihan naurettavaa!
Minulla ei kiinnosta yhtään mitä hän tulee tekemään tämän 7kuukauden aikana, haluan hänet vain takaisin luokseni. Toivon että hän ei unohtaisi minua ja kun tulee takaisin hän ei olisi muuttunut ajatuksissaan tai ihmisenä. Pelkään että hän löytää tuolta maailmalta jotain muuta, ja minä en enää mahdu hänen maailmaansa.
Haaveissa hän palaa luokseni kesällä, aloitamme vakavan suhteen ja menemme naimisiin myöhemmin. Hän on se ihminen jota haluan kunnioittaa ja rakastaa elämäni loppuun saakka. Hänen kanssaan haluan jakaa maailmank ja kokemukseni, haluan hänen kanssaan kerätä yhteiset kokemukset. Ihan sairasta että ajattelen jostain ihmisestä näin, en ole tunteilija luonne, en puhu niistä, en näytä niitä. En ole koskaan ajatellut kenestäkään näin varmasti. Tuntuu että olen tullut hulluksi.
Ihastuin erääseen syksyllä, eksyimme samoille jatkoille (minun luo) erään baari-illan jälkeen. Olimme aluksi vain kavereita, olin kyllä aina haaveillut hänestä seksuaalisesti. Hän oli erittäin itsevarma, välillä ärsyttävän itserakaskin, aavistelin hänen olevan sängyssä juuri sellainen joka ottaa ohjat käsiinsä, siitä mistä minä nautin. Mutta en ikimaailmassa kuvitellut että haluaisin hänestä muuta kuin seksiä, hän oli niin ärsyttävä, itserakas, epäkunnioittava ja hirveä rääväsuu.
Vietimme yhdessä aikaa ja huomasin että hänestä tuli seurassani aivan eri ihminen yhtäkkiä. Hän huomasi aina uudet jutut minussa ja muisti kehua minua kokoajan. Sängyssä hän huomioi aina minut ensin ja sitten vasta itsensä, tavoite oli että molemmat nauttivat. Hän lähetti mikulle kukkia työpaikalleni kesken työpäivän ja vei minut treffeille. Hän oli kaikkea sitä mitä itse olin ihmisille joita rakastin, huomio, kertoi että välittää ja ajattelee aina esin heitä. Yhteinen aikamme oli aivan mahtavaa, en ole koskaan ollut kenenkään muun ihmisen kanssa niin samalla aaltopituudella. Kun välillemme tuli erimielisyyksiä ratkaisimme ne niinkuin kypsät ihmiset, asetimme itsemme toistemme asemaan ja teimme riitaan ratkaisun kompromissina niin että molemmat olivat tyytyväisiä. Ymmärsimme toisiamme niin hyvin. Sain häneltä voimaa käyttäytyä kypsästi, en ollut enää se mustasukkainen ja epävarma nainen joka olin aikaisemmissa suhteissa ollut.
Taisin rakastua tähän henkilöön. Hän lähti kuukausi sitten ulkomaille ja palaa vasta kesällä. Pelkään että kasvamme erilleen toisistamme, koska olemme molemmat vielä nuoria. Pelkään myös että hän ei tunne niin vahvasti minua kohtaan kuin minä häntä, jos hän tuntisi, eikö hän olisi jo tullut luokseni takaisin Suomeen? Olen kyllä ymmärtänyt hänen puheistaan että olen hänelle ainutkertainen ja hän on sanonut tuntevansa samoja tunteita kuin minä. Olemme myös sen verran erikoisia persoonia että uskon hänen puheensa. Uskon todella että olemme luotuja toisillemme.. Ihan naurettavaa!
Minulla ei kiinnosta yhtään mitä hän tulee tekemään tämän 7kuukauden aikana, haluan hänet vain takaisin luokseni. Toivon että hän ei unohtaisi minua ja kun tulee takaisin hän ei olisi muuttunut ajatuksissaan tai ihmisenä. Pelkään että hän löytää tuolta maailmalta jotain muuta, ja minä en enää mahdu hänen maailmaansa.
Haaveissa hän palaa luokseni kesällä, aloitamme vakavan suhteen ja menemme naimisiin myöhemmin. Hän on se ihminen jota haluan kunnioittaa ja rakastaa elämäni loppuun saakka. Hänen kanssaan haluan jakaa maailmank ja kokemukseni, haluan hänen kanssaan kerätä yhteiset kokemukset. Ihan sairasta että ajattelen jostain ihmisestä näin, en ole tunteilija luonne, en puhu niistä, en näytä niitä. En ole koskaan ajatellut kenestäkään näin varmasti. Tuntuu että olen tullut hulluksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun saat hänet takaisin rakasta häntä ikuisesti.
se pettää sua kuitenkin siellä niin paljon kuin ikinä pystyy, joten jätä jo ennen matkaa. Yksikään mies ei ole noin pitkään ulkoimailla asuessaan uskollinen. Ei edes viikon reissulla. Miesten kulttuuriin kuuluu, että ulkomaalaisia naisia pitää aina päästä painamaan niin paljon kuin mahdollista. Sehän niillä ulkomaille lähdön varsinainen motiivikin. Työ, koulutukset yms ovat vain tekosyitä.
JÄTÄ SE.
Eiei, me ei seurustella!! Jos ymmärsit tekstistäni että seurustelemme niin olen kirjoittanut kaiken väärin.
En missään nimessä olisi niin tyhmä että alkaisin seurustelemaan miehen kanssa joka lähtee luotani 8kuukaudeksi. Sovimme että elämme elämämme täällä ja katsomme maailmaa vain omin silmin. Minä tiedän että hänellä tulee olemaan siellä useita naisia, vaikka en haluaisi, mutta en ikimaailmassa pyytäisi häntä pidättäytymää , koska en luultavasti pysty siihen itsekään. Tunteet laantuu kun ollaan erossa toisista ja ei muisteta enää kuinka paljon toisesta välittikään. Siksi en halunnut sitoutua, eikä hänkään. :)
Tässä hassu juttu onkin se kuinka rauhallisesti suhtaudun asiaan, vaikka tiedän että hän tulee olemaan muiden kanssa, en välitä. Toivon sydämeni pohjasta että hän ei vain joutuisi tunteiden pyörteeseen kenenkään muun kanssa. Mutta en tiedä onko mahdollista/tyhmää toivoa että olisin ainutkertainen hänelle. Ettei kukaan muu olisi hänelle sopivampi. Ja joka kerta hän muistaisi meidän yhteiset hetket ja minut. Kuinka paljon tunsimme kun nautimme toisistamme, ne hetket kun vietimme aikaa yhdessä ja kuinka hauskaa meillä olikaan.
Toivon että hän ei unohda.
Eihän teillä ole mitään ongelmaa, jos pidätte toisiinne yhteyttä. Tiedätte sitten tilanteen. Puhumalla kaikki selviää. Hänenkin on varmaan hyvä tietää, että sä tunnet noin ja haluat hänet takaisin. Voi muuten luulla, ettei varmaan oo mitään mihin palata. Pidätte huolen että kerrotte tunteenne etäisyydestä huolimatta.
Mulla on samanlaisia tunteita erästä miestä kohtaan. Oon tosi paljon niitä pohtinut ja yrittänyt varmistaa itselleni sen, että en oo vaan hullu. niin hullulta välillä tuntuu. Sellaiselta ne vahvat tunteet varmaan sitten kaikista tuntuu. Se rakkaus voi varmasti kestää tuon ajan erossa. Vahvistuakin, jos ootte osa toistenne elämää sen ajan. Toisaalta, jos ajattelen itseäni ja omaa suhtautumistani omiin tunteisiini, niin en yleensä anna niiden tulla kuin puoliliekillä, kun tietää ettei voi juuri silloin nähdä toista tai puhua sen kanssa. Ne on niin vahvoja, että kiduttaa ne ajatukset ettei voi koskettaa toista. En varmaan ikinä ole kitunut minkään tunteen vuoksi niin paljon kuin sen, jos alan ajatella häntä seksuaalisesti. Aivan päätöntä. Se erossa olo voi varmaan siis tehdä sen, että niitä tunteita laittaa nukkumaan, jotta ei riudu niistä. Parempi vaihtoehto voi olla se, että pidätte edes pienesti yhteyttä, jotta ette saa niitä tunteita kokonaan hiljaiseksi ja sitten kesällä se yhteenpaluu tulee varmaan ihan luonnollisesti ja se ikävöinti saa sellaisen täyttymyksen ettette edes muista koskaan olleenne erossa. Mutta rakkauden voiman kokeneena voin aika varmasti sanoa, että 7kk on rakkaudelle kuitenkin pieni aika. Ei se ehdi sellaisessa ajassa kuolla. Voihan se olla, että ikävännekin ehtii kasvaa ennen sitä niin paljon, että ette haluakaan olla erossa niin pitkään. Siitä ei tiedä kuin elämällä. Itse antaisin monesti vaikka mitä, että voisi edes kaksikymmentä sekuntia halata sitä, ketä ikävöi, olisi niin hyvä olla ja jaksaisi vähän riutuakin ikävästä. Kun niissä unelmissakin voi halata vain niin vähän, ettei ajatukset ala juosta ja tulee taas kituva olo :)
Rakkaus säilyy, kunhan siitä pitää huolta!
Onnea elämällenne.