Persujen tiedonvälitys

Turkkila on puolitoista vuotta persujen tukirahoilla uurastettuaan saanut aikaan merkittävän uudistuksen.

Persupuolueen verkkosivujen etusivulla on linkkejä Turkkilan ja MTV:n entisen mukauutisankkurin Seppo Huhdan kirjoittamiin propagandajuttuihin.

Jutut käsittelevät Vistbackan kieltolauselmien lisäksi niitä muka-aloitteita, joita mukapersut ovat tehneet eduskunnassa. Mitähän niistä kirjoittelemaan kun persut eivät yhtään aloitettaan kuitenkaan saa läpi, nurkassa kun ovat.

Ei ne suuret teot, vaan ne suuret puheet!
1864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Anteeks vaan, mutta miten oppositiosta tehdään aloitteita?

Äänestä
  • Vähänpä asioista tiedät. Kansanedustajat voivat tehdä lakialoitteita riippumatta siitä ovatko he hallituspuolueiden tai oppositiopuolueiden edustajia.

    Toisin kuin persut ehkä haluaisivat, valtiosääntömme ei tunne erottelua hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden edustajiin.

    Todellisuus on tullut persujen naamalle kuin - no, antaa olla. Persut työllistävät eduskunnan virkamiehiä kaikenmaailman kirjallisilla kysymyksillä ja lakiaaloitteellaan, vaikka voisivat olla rakentamassa Suomen hyvinvointia.

    Äänestä

"Persut työllistävät eduskunnan virkamiehiä kaikenmaailman kirjallisilla kysymyksillä ja lakiaaloitteellaan,..."

No tekeehän ne silloin aloitteita! Oppositiosta vaan on vaikeaa viedä asioita eteenpäin, koska hallitus säätää.... niin ja se (kokoomuslaisen) pressan puumerkkikin tarvittaisiin..

Äänestä
  • Ja taas meni väärin. Hallitus ei säädä mitään. Lainsäädäntövalta on eduskunnalla.

    Kyllähän me kaikki sen tiedämme, että oppositiosta käsin on vaikeaa viedä asioita eteenpäin. Timo Soinikin tiesi sen keväällä 2011, mutta päätti kuitenkin jättää puolueensa oppositioon. Turha kitistä.

    Tasavallan presidentit eivät ole perinteisesti jättäneet eduskunnan säätämiä lakeja allekirjoittamatta. He ovat kunnioittaneet demokraattista hallitusmuotoamme. Ehkä perussuomalaiset haluaisivat tähän asiaan muutoksen?

    Äänestä

  • voi sinua persureppanaa. hallitus esittää ja eduskunta säätää

    Äänestä

  • UPDATE_9479846 kirjoitti:

    voi sinua persureppanaa. hallitus esittää ja eduskunta säätää

    Ennen vanhaan opetettiin näin; hallitus säätää, eduskunta päättää. Ja sit vielä se pressan puumerkki.

    Äänestä

Jopa Pohjois-Koreassa ihmetellään soinistien äärimmilleen vietyä sensuuria. Säätiösuhmuroinnista puhumattakaan.

Äänestä

Taidat olla kommari, joka raportoi P-Koreaan?

Äänestä
  • Ei, kyllä sen tekee persujen ikioma strippari Juho Eerola adjutanttinaan kohupastori Kimmo Kivelä.

    Äänestä

Säätiörottien vikinä on musiikkia miljoonalla ostetun Perus Pravda Turkkilan korville. Hätäp..kat eivät enää koijareita pelasta.

Äänestä

Ammattiasioita tässä ittekseni mietin yön hiljaisina tunteina.... hmmm...pölkky ja kirves...giljotiini...hirttoköysi...heittäminen lentokoneesta....

Äänestä

Kylläö gangsteritkin ihmettelisivät persujen touhuja?? HUH HUH!

Äänestä

Ensimmäinen ja viimeinen persusäätiötä koskeva juttu perussuomalaisten nettisivuilla on Vistbackan haastattelu, jossa hän kieltää mitään fiffeliä tapahtuneen.

Persujen uutisvuoksi ei ole päivittynyt perjantain 9.11.2012 jälkeen. Köykäistä on persujen uusi mediavyörytys.

Äänestä
  • Miksi selvää asiaa sitten pitäisi vatvoa vuosikaudet, asiat on jo puhuttu ja selvitetty. Jos ei kerrasta ymmärrä, ei voi syyttää kuin omaa vajavaista älyään.

    Äänestä

  • peejaes kirjoitti:

    Miksi selvää asiaa sitten pitäisi vatvoa vuosikaudet, asiat on jo puhuttu ja selvitetty. Jos ei kerrasta ymmärrä, ei voi syyttää kuin omaa vajavaista älyään.

    Kyllä KANSA muistaa vaikka säätiöpersut vaikenevat. Mätäpaise on ja pysyy kunnes se puhkaistaan poistamalla säätiöpersut puoluejohdosta ja palauttamalla puolueelle puolueen varallisuus.

    Äänestä

Vistbacka puhui jo säätiöasiassa itsensä pussiin. Saa nähdä, kuka persu munaa itsensä seuraavaksi?

Äänestä

Persujen toiminta eduskunnassa on loputonta kyselyä, josta he sitten ylpeinä kertovat maakunnissa. Totuus on, että virkamiesten näihin kyselyihin kirjoittamilla vakiovastauksilla ei ole mitään merkitystä, päätökset tehdään aivan eri reittejä. Tosin kyselyt paljastavat myös persuedustajien tiedon rajallisuuden. Yksi persuedustaja jopa halusi paperiteollisuudesta työttömiksi jääneille muille paremman työttömyysturvan (mm. työnhaun matkakorvaukset ja opiskelu työttömyysturvalla) EU-rahaston avulla. Kun edes perustuslaki ei ole kaikilla persuedustajilla hallussa, ei heiltä voi paljon odottaa muutenkaan.

Äänestä

Isä Timon selkäpuukon pelossa koko persulauma on hiljaa kuin hiiret kolossaan.
Sellaista on elämä soinidiktatuurissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perssoni kirjoitti:

Turkkila on puolitoista vuotta persujen tukirahoilla uurastettuaan saanut aikaan merkittävän uudistuksen.

Persupuolueen verkkosivujen etusivulla on linkkejä Turkkilan ja MTV:n entisen mukauutisankkurin Seppo Huhdan kirjoittamiin propagandajuttuihin.

Jutut käsittelevät Vistbackan kieltolauselmien lisäksi niitä muka-aloitteita, joita mukapersut ovat tehneet eduskunnassa. Mitähän niistä kirjoittelemaan kun persut eivät yhtään aloitettaan kuitenkaan saa läpi, nurkassa kun ovat.

Ei ne suuret teot, vaan ne suuret puheet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu